25.4.2002

Lisätietoja: Anna-Maija Lehto (09) 1734 3223, Noora Järnefelt (09) 1734 3612, 050 343 7993
Vastaava tilastojohtaja: Jussi Simpura

Naisten työpäivät ovat kiristyneet ja miesten pidentyneet

Naisten työssä kiire ilmenee työtahdin kiristymisenä ja miesten työssä taas työpäivän piteneminen on tavallisempaa. Naisille tyypillistä työtä tekevistä 30 prosenttia kuuluu ryhmään, jossa työtahti on erityisen kiireinen, kun taas miehille tyypillistä työtä tekevistä vastaavasti kiireisiä on 16 prosenttia. Sen sijaan miestyypillistä työtä tekevistä 31 prosenttia kuuluu ryhmään, joka tekee viikoittain ylitöitä. Naisten tekemissä töissä työpäivä pitenee viikoittain 26 prosentilla. Tulokset perustuvat Tilastokeskuksen toteuttamaan tutkimukseen kiirekokemuksista työpaikoilla.

Työhulluja vai hulluja töitä? on Tilastokeskuksen tutkijoiden VTM Noora Järnefeltin ja dosentti Anna-Maija Lehdon raportti tutkimuksesta, jossa Tilastokeskuksen työolotutkimukseen yhdistetyin laadullisin haastatteluin analysoitiin kiireen syitä ja hallintaa työssä. Tutkimuksen rahoitti Työsuojelurahasto.

Kireä työtahti ja ylityöt samanlaisia työtehtäviä tekevien sukupuolijakauman mukaan,
prosenttia palkansaajista

Henkilöstön riittämättömyys kiristää työtahtia

Tutkimuksesta ilmenee, että työn luonteessa ja työprosesseissa on tapahtunut muutoksia, jotka ovat lisänneet aikapainetta työssä. Naisten työtahtia kiristää etenkin henkilöstön riittämättömyys. Vähäiset henkilöstöresurssit naisten töissä liittyvät erityisesti kuntien ja yleensäkin julkisen sektorin rahoitusongelmiin. Usein taustalla on myös työtehtävien vaativuuden lisääntyminen, joka lisää työmäärää. Miesten kiirekokemuksille puolestaan on leimallista kiristyneet tulostavoitteet ja koventunut kilpailu asiakkaista ja sopimuksista.

Työntekijät ovat sisäistäneet asiakassuuntautuneen toimintatavan. Asiakastyön organisoinnissa on kuitenkin monenlaisia ongelmia: jatkuva tavoitettavissa oleminen aiheuttaa toistuvia keskeytyksiä työssä, aikataulut ovat keskeisesti asiakkaan määrittelemiä eivätkä useinkaan realistisia, lisäksi asiakkaiden tarpeista on tullut eriytyneempiä ja kontaktit asiakkaisiin vievät enemmän aikaa kuin ennen. Lisäpaineita syntyy työssä, jossa ihmiskontaktit ovat keskeisiä, koska työntekijät kokevat, että kiirettä ei saa näyttää ulospäin.

Työstä on myös monesti tullut sirpaleisempaa sekä vaikeampaa ennakoida ja suunnitella, mikä lisää kiirettä. Keskeytysten vuoksi työntekijä joutuu yhä uudestaan orientoitumaan kesken jäävään työhön. Töiden valmiiksi saaminen tulee vaikeammaksi ja siihen menee enemmän aikaa.

Tutkimuksessa haastatellut ajattelevat kiireen johtuvan myös huonosta suunnittelusta tai heijastavan yksilöllisiä eroja stressinsietokyvyssä. Niin sanotuilla "supersuunnittelijoilla" oli hyvin tiukka moraalikoodi, jonka mukaan jokaisen velvollisuus on organisoida työ ja ajankäyttö niin, ettei kiirettä tule. Silti hekin kokivat kiirettä ja kuvasivat myös työssä ja organisaation käytännöissä tapahtuneita muutoksia, jotka olivat lisänneet työn vaatimuksia ja paineita. Julkisuudessa ja tutkimuksissa vahvasti esillä oleva yksilökeskeinen tapa selittää kiirettä ja stressiä saattaa osaltaan ylläpitää sellaista kokemusta, että kiire on työntekijän omaa syytä.

Esimiehet tärkeitä työpaineiden hallinnassa

Esimiesten asema työpaineiden ja kiireen hallinnassa osoittautui tärkeäksi. Lähiesimiehen kautta välittyivät ylempää organisaation johdolta tulevat vaatimukset ja paineet. Asiakkaista käytävä kilpailu välittyy myös usein esimiehen kautta sopimuksiin kirjattuina aikatauluina ja kustannusarvioina. Ääritapauksessa esimies on itse työnarkomaani, joka uuvuttaa myös alaisensa.

Esimies- ja johtamiskirjallisuudessa on viime vuosina korostettu innostavuutta ja sosiaalisia taitoja, mutta ei juurikaan kykyä nähdä jaksamisongelmia ja mitoittaa tiimin työt oikealla tavalla. Tutkimuksessa mukana olleiden näkökulmasta kiireen hallinnan kannalta hyvä esimies on sellainen, joka pitää alaistensa puolia, on ongelmatilanteissa saatavilla ja huolehtii työnjaon oikeudenmukaisuudesta sekä siitä, että tavoitteet ja resurssit vastaavat toisiaan.

Lisätyöstä kieltäytyminen keino hallita kiirettä

Tutkimuksessa mukana olleet kuvasivat runsaasti erilaisia henkilökohtaisia keinoja ja tapoja kiireen kestämiseksi ja vähentämiseksi. Kiireen hallitsemisessa auttaa erityisesti aktiivinen irrottautuminen työasioista vapaa-ajalla, liikunta, töiden asettaminen tärkeysjärjestykseen ja ajankäytön hallinta yhteen asiaan keskittymällä.

Työpäivän venyttäminen näyttäytyi keinona selviytyä työtehtävistä, kun työn määrä ja resurssit ovat epätasapainossa. Se on myös keino organisoida työrauhaa vaativat työt "normaalityöpäivän" jälkeen tehtäväksi. Paradoksaalisesti työpäivän pidentäminen on tapa selviytyä työstä, mutta toisaalta työntekijät joutuvat opettelemaan keinoja vastustaa työpäivän venymistä.

Tutkimukseen osallistuneet pitivät kiireen vähentämisessä tärkeimpänä työn määrän pienentämistä. Henkilöresurssien lisääminen nähtiin lähes ainoana pitkällä tähtäimellä toimivana keinona. Resurssien saaminen oli kuitenkin osoittautunut vaikeaksi, minkä vuoksi haastatellut tunsivat vastuun työkuorman hallitsemisesta jääneen lopulta heille itselleen. Töiden delegoiminen, omien rajojen tiedostaminen ja lisätöistä kieltäytyminen olivat henkilökohtaisia kiireen vähentämisen tapoja. Ne vaativat oman oppimisprosessinsa ja vanhemmille haastatelluille näitä taitoja oli kehittynyt kokemuksen kautta. Kun vastuuta työstä ja työajasta siirretään alas organisaatioissa, myös nuoret joutuvat aktiivisesti opettelemaan kiireen vastustamisen taitoja.

Äärimmillään liiallinen kiire saattaa vahingoittaa työntekijöiden mahdollisuuksia sitoutua työhön. Pystyäkseen vastustamaan työpaineita työntekijät joutuvat kyseenalaistamaan organisaation tavoitteita, joita he kuitenkin haluaisivat toteuttaa.

Lähde: Noora Järnefelt - Anna-Maija Lehto: Työhulluja vai hulluja töitä? Tutkimus kiirekokemuksista työpaikoilla. Tutkimuksia 235. Tilastokeskus