Ammattiluokitus ammattitaidon tason kuvaajana
- Koulutusasteen ja ammattitaidon tason luokitukset
- Koulutusaste ja ammatin pääluokan koulutus vastaavat toisiaan keskimäärin kohtuullisesti
- Naiset työskentelevät usein koulutustaan alemmalla ammattitasolla
- Ammattitaitotasojen tulkinnanvaraisuus heikentää ammattiluokituksen erottelukykyä
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Ammattitaitotasojen tulkinnanvaraisuus heikentää ammattiluokituksen erottelukykyä
Ammatti on tärkein henkilön palkkaa selittävä muuttuja ja koulutus tärkein ammattiin sijoittumisen valikoitumisperuste. Niitä koskevien luokitusperusteiden yhtenäisyys on toivottavaa, kun arvioidaan esimerkiksi ammatin ja koulutuksen vastaavuutta.
Nykyinen ammattiluokitus perustuu ILOn kansainvälisiä vertailuja varten lähes 50 vuotta sitten kehittämään luokitukseen, jossa ammatit on luokiteltu hierarkkisesti vaadittavan ammattitaitotason mukaan. Vuonna 2010 käyttöön otettu uusi luokitusversio (Ammattiluokitus 2010) noudattaa ammattitaitotason osalta entisiä luokitusperusteita mutta yksittäisten ammattien sijoittumista luokitustasoille on päivitetty.
Työmarkkinoiden rakenne on viime vuosikymmeninä ainakin Suomessa muuttunut ratkaisevasti. Pitkää koulutusta edellyttävien asiantuntijatehtävien osuus työmarkkinoilla on merkittävästi lisääntynyt. Keskimääräisesti ottaen ammattiluokituksen mittaama ammattitaitotason ja koulutusasteiden välinen vastaavuus on säilynyt yllättävänkin hyvin (ks. taulukko 3). Silti eräissä ammatin pääluokissa (3, 4 ja 9) palkansaajan koulutusaste on huomattavan usein tehtävässä edellytettävää ammattitaitotasoa korkeampi. Tähän liittyvät syyt vaihtelevat:
- kansainvälisen ammattiluokituksen perusteena oleva ammattitaito-olettamus ei päde jälkiteollisen Suomen työmarkkinoilla,
- ammattikohtainen ylikoulutus eli tehtävässä vaaditaan ammatin ammattitaitotasoa korkeampi tutkinto,
- työvoiman ylitarjonta, jolloin erityisesti nuorten on vaikea sijoittua koulutustaan vastaaviin tehtäviin,
- jotkut ammatin piirteet kuten vastuullisuus ja hyvä palkkataso houkuttelevat tehtävään pitkälle koulutettuja.
Hierarkkiseen ammattitaitotasoon perustuvan luokituksen erottelukyky näyttää olevan heikkenemässä. Ammattikorkeakoulututkintoa edellyttävät tehtävät tulee ammattiluokituksen periaatteiden mukaan lukea erityisasiantuntijoihin. Toisaalta kansainvälinen luokitus sisällyttää nämä tehtävät yleensä ammatin pääluokkiin 3 (asiantuntijat) tai 4 (toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät). Ammattikorkeakouluun perustuvien tutkintojen yleistyminen on pidentänyt koulutusaikoja monissa näihin pääluokkiin sijoittuvissa ammateissa. Toimistotyötä tekevien koulutusaika on yksityisellä sektorilla enää vain pari vuotta erityisasiantuntijoiden koulutusaikaa lyhyempi – teoreettisen koulutuksen osalta ero on neljä vuotta. Muut työntekijät -ryhmän keskimääräinen koulutusaika on hyvin lähellä muita työntekijäammattien koulutusaikoja. Näin koulutuksen merkitys ammattiluokituksen soveltamisessa näyttää olevan vähenemässä samalla kun koulutukseen liittyvän osaamispääoman merkitys on kasvussa.
Kansainvälinen ammattiluokitus perustuu paljolti päätöksenteon itsenäisyyttä kuvaavaan hierarkiaan ja siten vain yhteen keskeiseen työn vaativuutta kuvaavaan kriteeriin. Luokituksen soveltamiseen liittyy tulkintoja, jotka erityisesti pitempää koulutusta edellyttävissä tehtävissä vaikeuttavat työtehtävien ja niissä tarvittavien valmiuksien tilastollista vertailua.
Hyvinvointikatsauksen artikkeleita ja muita kirjoituksia saa siteerata lähde mainiten. Kokonaisen kirjoituksen lainaamiseen tulee saada kirjoittajan lupa. Kirjoittajat kirjoittavat omissa eivätkä Tilastokeskuksen nimissä.
Päivitetty 12.3.2012