Pienituloisuus on pitkittynyt Suomessa 2000-luvulla
- Pitkittynyt pienituloisuus on kaksinkertaistunut vuosikymmenessä
- Yhä useampi suomalainen on pitempään pienituloinen
- Sekä nuorten että ikääntyneiden pienituloisuus on syventynyt
- Pienituloisuus kasvava ongelma viisikymmentä vuotta täyttäneiden työikäisten keskuudessa?
- Lähteet:
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Sekä nuorten että ikääntyneiden pienituloisuus on syventynyt
Köyhyystilastoista ilmenee että pienituloisuus liittyy tiettyihin elämänvaiheisiin. Tämä pitää paikkansa myös pitemmän aikavälin pienituloisuustarkasteluissa. Pienituloisuus ja sen intensiteetti voimistuvat toisaalta juuri kotoaan poismuuttaneiden nuorten ja toisaalta ikääntyneimpien eläkeikäisten keskuudessa. Ohimenevä tai toistuva pienituloisuus on tyypillistä etenkin 20−25-vuotiaiden keskuudessa. Ilmiötä luonnollisesti selittää se, että tämän ikäiset nuoret ovat yleensä muuttaneet vanhempiensa kotoa omiin talouksiinsa joko opiskelun tai muun syyn takia. (Kuviot 8 ja 9.)
Kuvio 8. Asuntoväestön rakenne pienituloisuuden intensiteetin ja iän mukaan vuonna 2011. Prosenttia
Lähde: Tilastokeskus. Tulonjaon kokonaistilasto.
Kuvio 9. Pienituloisuutta pysyvästi tai toistuvasti kokeneen väestön osuus asuntoväestöstä kuuden vuoden seurantajaksoissa iän ja sukupuolen mukaan vuosina 2000 ja 2011. Prosenttia
Lähde: Tilastokeskus. Tulonjaon kokonaistilasto.
Ikääntyneempien eläkeikäisten keskuudessa pienituloisuuden yleistyminen ja pitkittyminen selittyy sillä, että eläkkeelle jäädessä ihmisten tulotaso yleensä alenee. Myös perherakenteisiin liittyvät tekijät kuten leskeksi jääminen selittää pienituloisuuden yleistymistä sitä enemmän, mitä vanhemmasta ikäluokasta on kysymys. Kuviossa 9 tämä ilmenee erityisesti ikääntyneiden naisten korkeana pienituloisuusriskinä. Myös sillä, että iäkkäämpien eläkeläisten eläkkeet ovat yleensä matalampia verrattuna nuorempien eläkeläisten eläkkeisiin, on vaikutusta iäkkäämpien muita korkeampaan pitkittyneen pienituloisuuden riskiin.
Kuviossa 9 on kuvattu pitkittyneen pienituloisuuden riskiä nimenomaan pysyväisluonteista pienituloisuutta kokeneiden keskuudessa henkilöiden iän ja sukupuolen mukaan vuosina 2000 ja 2011. Pysyväisluonteisesti pienituloisiksi on tässä tarkastelussa määritetty se osa asuntoväestöä, joka on elänyt pienituloisissa asuntokunnissa kuuden vuoden ajan joko pysyvästi tai toistuvasti. Tämä merkitsee siis sitä, että henkilö on tullut määritellyksi pienituloiseksi vähintään kolmena vuotena kuuden vuoden ajanjaksolla.
Kuviosta 9 käy ilmi jo edelläkin todettu havainto, että pysyvän tai toistuvan pienituloisuuden riski on lisääntynyt runsaassa vuosikymmenessä nimenomaan 20−25-vuotiaiden nuorten keskuudessa. Lisäksi muutos on näissä ikäluokissa ollut miehillä suurempaa kuin naisilla. Pysyväisluonteisen pienituloisuuden riski on lisääntynyt merkittävästi myös yli 75-vuotiaiden miesten keskuudessa. Ainoa väestöryhmä, jossa jatkuvan tai toistuvan pienituloisuuden riski ei ole juurikaan pahentunut vuosina 2000−2011, ovat 68−74 vuoden iässä olevat miehet.
Edellä mainittujen ikäluokkien muita ikäluokkia parempi menestyminen tässä tarkastelussa on havaittavissa myös kuviosta 10, jossa on kuvattu pienituloisuuden kokonaan välttäneiden osuutta väestöstä vuosina 2000 ja 2011. Pienituloisuuden kokonaan välttäneiden osuus on vähentynyt vuosina 2000−2011 etenkin 75 vuotta täyttäneiden miesten keskuudessa.
Kuvio 10. Pienituloisuuden kokonaan välttäneen väestön osuus kuuden vuoden seurantajaksoissa asuntoväestöstä iän ja sukupuolen mukaan vuosina 2000 ja 2011. Prosenttia
Lähde: Tilastokeskus. Tulonjaon kokonaistilasto.
Päivitetty 9.12.2013