Julkaistu: 29.9.2014
Yhteisen talouden ristiriidat ja ratkaisut nuorissa lapsiperheissä
- Lapsen syntymä mullistaa perheen taloutta
- Yhteiset vai omat rahat?
- Ristiriitoja nuoren perheen taloudessa
- Yhteinen talous edellyttää luottamusta ja sopimista
- Yhteisistä käytännöistä sopiminen on tapa välttää ongelmia
- Lähteet
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Yhteiset vai omat rahat?
Vallan resurssiteorian mukaan puolisoiden valta perheen sisäisissä taloudellisissa päätöksissä perustuu heidän tuloihinsa ja työmarkkina-asemaansa (Vogler 1998). Henkilökohtaiset tulot tuovat valtaa ja ostovoimaa perheessä (Coltrane 2000). Rahaa koskeva päätöksenteko liittyy siihen, mihin rahaa käytetään, ja millaiset oikeudet perheenjäsenillä on sen käyttöön.
Tulon lähde vaikuttaa sen käyttöön. Perheen tulot ovatkin osin korvamerkittyjä. Esimerkiksi usein ainakin osa henkilökohtaisista palkkatuloista on saajan oman päätösvallan alaista. Lapsilisät Suomessa maksetaan äidille, mutta niiden käytöstä päättäminen vaihtelee: Raijaksen ja Wilskan (2007) tutkimuksen mukaan lapsilisän käytöstä päätti useimmiten nainen tai lapsilisät ohjattiin perheen yhteiseen kassaan.
Käytännössä puolisot hallinnoivat rahoja niin, että puolisoilla on joko yhteinen pankkitili tai sitten molemmilla on oma pankkitilinsä. Yhteisen pankkitilin valinneet korostavat sen helpottavan raha-asioista huolehtimista. Omia pankkitilejä perustellaan puolestaan tottumuksella hoitaa raha-asiat toisesta riippumatta. Valintaan liittyy myös tietoisuus yhteisen tilin mahdollisista riskeistä ja halu varmistaa perintö omille jälkeläisille. (Burgoyne & Morison 1997, 385−386.) Suomalaisessa tutkimuksessa ilmeni, että puolisot haluavat yleisesti pitää rahansa erillään, mutta vakiintuneissa parisuhteissa varojen yhteisyys yleistyy (Raijas & Wilska 2007).
Omat henkilökohtaiset pankkitilit ovat tyypillisiä pariskunnille, joilla on puolison kanssa erimielisyyksiä rahankäytöstä. Nämä pariskunnat pitävät myös tärkeänä, että heillä on omaa rahaa omien menojen kattamiseen. Tällöin puolisot ovat usein myös sopineet keskenään yhteisten menojen vastuunjaosta. (Raijas 2008.) Suomalaisessa kulttuurissa rahojen erillään pitäminen liittynee yhtäältä tottumukseen hallinnoida itsenäisesti omia rahoja ja toisaalta haluun tehdä omia ostoksia itsenäisesti (vrt. Ashby & Burgoyne 2008, 466). Raijaksen ja Wilskan (2007) tutkimuksessa yhteisiä tilejä käyttävät tiesivät tarkkaan puolisoidensa rahan määrän ja käytön. Samanlainen rahankäyttötyyli ja päätöksentekomalli ovat usein edellytyksenä yhteisille tileille – ja päinvastoin. Ashbyn ja Burgoynen (2008, 474) tutkimuksessa yhteiset taloudelliset velvoitteet, kuten yhteinen asuntolaina, nähtiin merkittävänä motiivina yhteiselle tilille.
Raijaksen ja Wilskan (2007) mukaan yleisin käytäntö perheissä on joko sopia vastuut yhteisistä menoista tai siirtää maksamisvastuu sille puolisolle, jolla sattuu olemaan rahaa. Vastuunjaosta sopiminen on yleisintä pitkissä ja vakiintuneissa parisuhteissa. Pitkissä parisuhteissa taloudelliset vastuut ovat myös saattaneet muotoutua vähitellen varsinaisesti erikseen sopimatta. Suhteen alkuvaiheessa raha-asioiden hoitamisesta ei kenties uskalleta keskustella tai sitä ei osata vielä pitää sopimisen arvoisena.
Raijaksen ja Wilskan (2007) tutkimuksessa pariskunnat hoitivat yhdessä keskimäärin 62 prosenttia perheen yhteisistä menoista ja kaksi kolmasosaa lasten menoista. Miehet suurempituloisina rahoittivat naisia useammin perheen yhteisiä menoja, ja naiset puolestaan kantoivat suuremman vastuun lasten menoista. Sen sijaan toistuvissa kuluissa, kuten asumis- ja lainanhoitomenoissa, vastuut olivat useimmiten selvästi sovitut.
Päätöksenteko suomalaisissa lapsiperheissä on yleensä demokraattista, sillä puolisot päättävät yhdessä merkittävistä hankinnoista ottaen huomioon toistensa mielipiteet.
Päivitetty 29.9.2014