Työpaikkaomavaraisuus kuntien tunnuslukuna

Väheneekö kuntatason tiedon merkitys?

Kuntaliitosten ja kuntarakenteen harventumisen myötä kuntatason tiedot eivät enää yksistään riitä kuvaamaan tarvittavalla tasolla työssäkäynnin ilmiöaluetta. Tarkkaan sijaintiin sidottu paikkatieto (esim. ruudut, osa-alue ja postinumeroalueet) tulee jatkuvasti yhä merkityksellisemmäksi.

Tietojen käytön laajentuessa ja monipuolistuessa tiedonantajien tulisikin kiinnittää entistä enemmän huomiota tietojen ilmoittamisen tarkkuuteen. Tiedonantajat, eli esimerkiksi kunnat, käyttävät itse hyvin paljon tilastoja, jotka perustuvat suurelta osin heidän omaan ilmoitukseensa.

Myös työpaikkaomavaraisuusindikaattorin merkitys aluerakennetta kuvaavana muuttujana on vähentynyt kuntaliitosten lisääntymisen ja työmarkkina-alueiden laajentumisen myötä. Indikaattori ei kerro yksistään paljonkaan esimerkiksi kunnan talous- tai työllisyystilanteesta.

Etenkin pääkaupunkiseudulla sukkuloidaan ristiin rastiin kuntarajojen yli. Työpaikan ja asuinpaikan sijaintien koordinaattitietoihin perustuvat linnuntie-etäisyydet sekä teitä pitkin mitattavat tosiasialliset työmatkat kuvaavat hallinnollisten rajanylitysten määriin perustuvia lukuja paremmin alueiden työpaikkajakaumien, työmatkaliikkumisen määrän ja suunnan ominaisuuksia (ks. Huhta ja Pyykkönen 2013).

Toisaalta työpaikkaomavaraisuus indikoi edelleen kunnan asemaa työpaikka- tai asumisintensiivisenä alueena. Valtionosuusjärjestelmäuudistuksen yhteydessä olisi voitu nykyistä tarkemmin selvittää työpaikkaomavaraisuuskriteerin suhdetta muihin yritysten sijaintikunnille tuleviin tuloihin sekä vaikutusta seudulliseen yhteistyöhön (Kietäväinen 2013). Vaikka työpaikkojen sijainnilla ei olisikaan kunnalle yhtä suurta merkitystä kuin "hyvien veronmaksajien" houkuttelemisella, vaikuttaa työpaikkojen sijaintitekijä vähintään liikkumisen määrään ja liikenneinfrastruktuurin vaatimuksiin.

Joissakin kunnissa, kuten Asikkalassa ja Siuntiossa, on selkeästi otettu elinkeinopoliittiseksi tavoitteeksi työpaikkaomavaraisuuden nosto. Myös Vantaan uusi elinvoimaohjelma lupaa pureutua aktiivisesti yritysten toimintaedellytysten parantamiseen ja kaupungin kilpailukykyyn nimenomaan työpaikkojen houkuttelemiseksi. Näiden strategioiden tulokset nähdään tilastoissa muutaman vuoden kuluttua.

Työpaikkaomavaraisuuden tavoitteellinen nostaminen on osin tietoista strategista toimintaa ja osin kilpailua muiden kuntien välillä. Työpaikkojen sijoittuminen on useiden tekijöiden summapeliä, jossa on varmasti sijansa myös hyvällä onnella ja sattumalla.

Lisätietoja:

Kunnittaiset työpaikkomavaraisuusluvut löytyvät laskettuina vuosille 2011 ja 2001 Tilastokeskuksen verkkosivujen liitetaulukosta: http://www.stat.fi/til/tyokay/2011/03/tyokay_2011_03_2013-10-09_tau_001_fi.html.

Työpaikkojen lukumäärän ja sijainnin määrittelyssä on haasteita
Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastossa tilastoidaan työpaikkojen lukumäärää ja sijaintia sekä väestön pääasiallista toimintaa (käy työssä, on työtön, opiskelee, on eläkkeellä tai varusmiespalveluksessa tai kuuluu työvoiman ulkopuolella oleviin). Työllisyyskehityksen lisäksi tilastossa seurataan työpaikkojen toimialoittaisia jakaumia. Toimialatieto saadaan tarkimmalla 5-numerotasolla.
Työssäkäyntitilasto pohjautuu useisiin eri rekistereihin, väestöaineistoon ja osin suoraan tiedonkeruuseen. Tilaston perusjoukon muodostaa maassa vuoden viimeisenä päivänä vakinaisesti asuva väestö.
Työssäkäyntitilastossa jokainen työllinen henkilö muodostaa yhden työpaikan. Työllisten henkilöiden työpaikkojen sijainnin mukaan lasketaan työpaikkojen määrä alueella. Jokaiselle henkilölle valitaan yksi päätyösuhde.
Työssäkäyntitilastossa ei tehdä eroa kiinteissä työpaikoissa tehtävän työn ja luonteeltaan liikkuvan työn välillä, vaan henkilöt pyritään aina sijoittamaan johonkin toimipaikkaan. Mikäli henkilöä ei pystytä tilastoa laadittaessa sijoittamaan mihinkään tiettyyn toimipaikkaan, hänet kiinnitetään asuinkuntaansa. Tällaisia ovat esimerkiksi vuokratyöntekijät.

Työpaikkaomavaraisuutta koskeva tieto kootaan useasta lähteestä
Kuntien työpaikkaomavaraisuuslaskelmissa käytetään Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston kuntakohtaisia tietoja, joissa tuorein tilastotieto on tällä hetkellä vuodelta 2011. Vuoden 2012 tiedot julkaistaan lokakuussa 2014. Työpaikkoja koskevien tilastotietojen tuotantoaikataulut ovat riippuvaisia useiden rekistereiden, kuten verottajan, ETK:n ja Kelan, valmistumisajoista.
Tilaston laatimiseen käytetään jonkin verran suoraa tiedonkeruuta. Monitoimipaikkaisilta yrityksiltä tiedustellaan yhdessä yritysrekisterin kanssa palkansaajat toimipaikoittain (toimipaikkarakenne- ja henkilöstötiedustelu). Myös kuntasektorilta on vuosittain tiedusteltu useassa osoitteessa toimivien "toimintayksiköiden" henkilöstö, mikäli tiedot ovat olleet liian karkealla tasolla Kevan rekisterissä tai kuntasektorin palkkatiedustelussa.
Viime vuosina kuntien ja kuntayhtymien henkilöstö- ja toimipaikkarakennetietoja on pyritty yhä enenevissä määrin saamaan työssäkäyntitilastoon kuntasektorin palkkatiedustelun kautta. Tavoitteena on, että työssäkäynnin kuntien ja kuntayhtymien erillisestä henkilöstötiedonkeruusta voitaisiin tulevaisuudessa luopua kokonaan. Tämä edellyttää kuitenkin tiedonantajilta sitä, että he ilmoittavat palkkatiedusteluun palkansaajat vaaditulla toimipaikan tarkkuustasolla. Toimipaikalla tarkoitetaan yhdessä osoitteessa sijaitsevaa ja pääasiassa yhdenlaisia palveluja ja tuotteita tuottavaa yksikköä, esimerkiksi jokainen päiväkoti on oma toimipaikkansa.

Julkisen sektorin tiedoissa on parantamisen varaa
Henkilöstön ja työpaikkojen sijainnin määrittelyssä on laadullisia ongelmia, jotka johtuvat rekisteritietojen puutteellisuudesta. Puutteita on kaikilla sektoreilla, mutta etenkin julkisen sektorin tiedoissa on parantamisen varaa.
Julkisen sektorin (kunnat, kuntayhtymät, valtio) tiedot vaativat paljon manuaalista tarkistustyötä, sillä jotkut kunnat ja kuntayhtymät ilmoittavat tietonsa liian karkealla tasolla Kevaan ja palkkatiedusteluun. Karkea taso tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kuntayhtymän henkilöstö ilmoitetaan vain muutamaan toimipaikkaan tai "toimintayksikköön", jolloin henkilöstö kasaantuu päätoimipaikkoihin. Tilaston laadintavaiheessa näiden virheiden korjaaminen on hankalaa. Myös valtion henkilöstön sijoittaminen toimipaikkatasolle on vaikeutunut, sillä rekistereistä ei ilmene selkeästi henkilöstön tosiasiallinen sijainti. Näihin ongelmiin haetaan kuitenkin jatkuvasti parannusta.
Yksityisen sektorin tiedot ovat yleisesti ottaen paremmalla tasolla, vaikkei yrityksillä olekaan lakisääteistä muuttoilmoitusvelvollisuutta toisin kuin yksityishenkilöillä (Lintunen ym. 2000). Yritysten osoitetiedot saadaan verottajalta, mutta monitoimipaikkaisten yritysten tiedot tiedustellaan kaikilta vähintään kymmenen henkeä työllistäviltä yrityksiltä, vuosittain noin 5 000 yritykseltä.
Yritysrekisterissä tehdään säännönmukaista laatukontrollia, jolla selvitetään pienten yksitoimipaikkaisten yritysten toimiala- ja sijaintitietojen oikeellisuutta. Esimerkiksi sijaintikuntatiedossa oli näiden yritysten osalta väärä sijaintikunta viidellä prosentilla vuoden 2012 laatukontrolliin vastanneista.
Myös muutamat yksityisen sektorin yritykset ilmoittavat henkilöstönsä liian suuriin alueyksiköihin. Liikkuvaa työtä tekevät työntekijät voidaan ilmoittaa usein päätoimipaikkaan, vaikka ensisijaisesti ohjeistetaankin ilmoittamaan tällaista työtä tekevät henkilöt lähimpään alue-, piiri- tms. toimistoon, josta tehtävää johdetaan. Tällä tekijällä on merkitystä etenkin rakentamisen ja liikenteen toimialoilla.
Joissakin tapauksissa harhaa saattaa syntyä siitä, että yrityksen verohallinnolle ilmoittama osoite on eri kuin toimipaikan osoite. Koska työssäkäyntitilastossa käytetään henkilöiden vakituista asuinpaikkatietoa, eivät tilastossa näy viikot kakkosasunnoissa asuvat. Kotipaikkakunnallaan etätyötä tekevät näkyvät tilastoissa pendelöijinä.

Suuret kuntayhtymät aiheuttavat sekaannusta
Kuntatodellisuudessa kunnalliset palvelut järjestetään usein erilaisina yhteistyömuotoina, joista tunnetuin lienee kuntayhtymä. Kunnissa voi olla myös yksittäisiä työntekijöitä, jotka työskentelevät usean kunnan alueella. Työpaikkaomavaraisuuden määräytymisen kannalta ongelmallisimpia lienevät suuret terveydenhuollon kuntayhtymät. Esimerkiksi Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymällä on noin 4 000 työpaikkaa, joista suurin osa sijaitsee lähellä Hollolan rajaa – mutta Lahden puolella. Kuntayhtymä tuottaa palvelut 14 kuntaa varten, ja kaikki nämä kunnat osallistuvat rahoitukseen. Vaikka henkilöstö ilmoitettaisiinkin täysin oikeaan sijaintikuntaan, palveluiden alueellinen keskittyminen kallistaa työpaikkaomavaraisuutta tiettyyn suuntaan.
Tiedonantajien ja tilastontekijöiden yhteinen etu olisi saada tiedot riittävän tarkalla tasolla yhdellä vastauskerralla.

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 26.5.2014