Tarkastelen artikkelissani kansanedustaja­ehdokkaiden taustatekijöiden vaikutusta valituksi tulemisen toden­näköisyyteen.

Yhtenä edustuksellisen demokratian ihanne­mallina voidaan pitää ns. parlamentti kansan peilikuvana -mallia, jota kutsutaan myös deskriptiiviseksi edustamiseksi. Kansanedustus­laitokseen valittujen kansan­edustajien tulisi sen mukaan muistuttaa tausta­ominaisuuksiltaan äänestäjiä.

On kuitenkin selvää, että parlamenttiin valitut kansanedustajat eivät ole edustava otos kansasta.

Peilikuvamallin edistämiseksi politiikan teoreetikot ovat ehdottaneet esimerkiksi kiintiöitä naisille ja etnisille vähemmistöille, jotkut jopa kansanedustajien arpomista aidosti edustavan parlamentin valitsemiseksi. (esim. Dovi 2002; Müller ym. 1972).

Peilikuva-mallia on kritisoitu esimerkiksi sillä perusteella, että kansalaisten edustamisessa tärkeintä ovat teot, ei se kuka niitä tekee (Pitkin 1967). Tällaista edustamista kutsutaan substantiiviseksi eli mielipide-edustamiseksi.

Eräät teoreetikot pitävät edustamista aktiiviseen väitteeseen perustuvana prosessina, jolloin ”äänettömillä”, esimerkiksi eläimillä, kasveilla tai tulevilla sukupolvilla, voi olla omat edustajansa (esim. Saward 2006).

Joseph Schumpeterin kaltaisten demokratiaa kilpailun kautta määrittelevien teoreetikkojen mukaan edustuksellisuudella ei ole mitään merkitystä, sillä kansan ”edun” ja ”tahdon” kaltaiset määreet ovat liian epämääräisiä, jotta päätöksen­teko voisi pohjautua niihin.

Demokratia on tämän teorian mukaan yksilöiden ja puolueiden kilpailua äänistä, jonka palkintona on valtaa oman poliittisen ohjelman toteuttamiseksi vaalikauden ajaksi (Paloheimo & Wiberg 1996).

Kansanedustajien ominaisuuksien erilainen jakauma suhteessa kansaan voi johtua kolmesta syystä. Ensiksikin kansanedustaja­ehdokkaaksi ryhtyvillä henkilöillä voi olla tiettyjä ominaisuuksia sekä aineellisia ja sosiaalisia voimavaroja suhteellisesti enemmän kuin ääni­oikeutetuilla.

Vaikka puolueiden intresseissä on koota jokaiseen vaalipiiriin ehdokaslista, joka vetoaisi mahdollisimman moneen äänestäjä­segmenttiin, kuten opiskelijoihin tai eläkeläisiin, kansanedustaja­ehdokkaat ovat silti yhteneväisempi ryhmä kuin kansa.

Toinen mahdollinen syy on se, että eduskuntavaaleissa äänestävät kansalaiset ovat jo itsessään valikoitu näyte kansasta ja huonosti edustava otos koko ääni­oikeutettujen joukosta.

Jo vuosikymmenten ajan politologisessa tutkimuksessa on tiedetty, että äänestämättä jättäneet ovat keskimäärin nuorempia sekä heikommin koulutettuja ja ansaitsevia kuin äänestäneet.

Tämän lisäksi esimerkiksi Suomessa naisten äänestys­aktiivisuus on perinteisesti ollut miehiä vilkkaampaa (esim. Wass & Borg 2012). Tällöin vaikka valittu parlamentti olisikin peilikuva äänestäneistä, se on silti vinoutunut suhteessa koko ääni­oikeutettujen joukkoon.

Kolmas mahdollinen tekijä on se, että äänestäjät suosivat tiettyjä ominaisuuksia ja resursseja omaavia ehdokkaita. Vuoden 2011 vaaleissa 44 prosenttia ääni­oikeutetuista ilmoitti tekevänsä äänestyspäätöksensä ensisijaisesti ehdokkaan pohjalta, vuonna 2007 jopa 51 prosenttia (Karvonen 2012).

Vaalitulokseen ja eduskunnan koostumukseen vaikuttavat merkittävästi nimenomaan ehdokkaiden henkilökohtaiset ominaisuudet.

Esimerkiksi ehdokkaan ulkonäöllä on tutkittu olevan vaikutusta äänestys­päätöksen syntyyn (esim. Berggren ym. 2010). Ehdokkaan korkea koulutustaso edesauttaa asiantuntevan imagon luomisessa ja korkea tulotaso taas mahdollistaa kalliin vaalikampanjan ilman vankkaa tukijajoukkoa.

Lisäksi aikaisempi media­julkisuus esimerkiksi urheilun parista saattaa olla hyödyksi. Ehdokasjoukosta voi valikoitua vielä kapeampi joukko, jos tietyt poliittisen elämän ulkopuoliset ominaisuudet näyttävät parantavan valinta­mahdollisuuksia suhteessa kilpa­kumppaneihin.

Sosioekonomista profiilia määrittäviksi muuttujiksi valitsin veronalaisten ansioiden kokonaismäärän, lasten lukumäärän, koulutus­tason, siviili­säädyn, iän ja suku­puolen. Tarkastelu on rajattu ainoastaan nykyisten eduskunta­puolueiden sekä Ahvenanmaan ehdokkaisiin, sillä pienpuolueen ehdokkaan läpimenon todennäköisyys edus­kuntaan on yleensä minimaalinen.

Valituksi tulleisiin lasketaan tässä artikkelissa myös varasijalle valitut, vaikka he eivät koskaan nousisikaan eduskuntaan. Henkilön tulo- ja tutkinto­tiedot ovat vuodelta 2013 ja tiedot sosioekonomisesta asemasta vuodelta 2012, koska uudempaa dataa ei ole vielä kirjoittamishetkellä käytettävissä. Hieman vanhentuneiden tietojen käyttö lisää jonkin verran analyysin epä­luotettavuutta.

Ensimmäiseksi tarkastelen muuttujien vaikutusta valintaan tausta­muuttuja kerrallaan ottamatta huomioon muita muuttujia.

Tämän jälkeen yhdistän muuttujat logistisessa regressio­mallissa, jolloin selittävien muuttujien yhteis­vaikutukset voidaan huomioida.

Lopuksi rakennan vuoden 2011 eduskuntavaaleihin pohjautuvan ennuste­mallin, jota sovelletaan vuoden 2015 vaalien tuloksen ”ennustamiseen”.

Vuonna 2015 politiikka miehistyi

Naisten osuus kansan­edustajista on pitkä­aikainen poliittinen kysymys. Harvassa demokraattisessa maassa nais­edustajia on lähelläkään puolta kaikista valituista.

Vuonna 2015 eduskuntaan tai varasijalle valittiin naise­hdokkaita vajaa 41 prosenttia kaikista valituista, ehdokkaista naisia oli vajaa 45 prosenttia (kuvio 1).

Kuvio 1. Sukupuolet sekä valituksi tuleminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa

Lähde: Tilastokeskus, eduskuntavaalit, omat laskelmat

Miehen toden­näköisyys tulla valituksi oli n. 22 prosenttia suurempi kuin naisen. Miehen toden­näköisyys tulla valituksi on suurempi niin istuvien kansan­edustajien kuin uusien yrittäjienkin joukossa. Vuonna 2011 ero suku­puolten välillä oli lähes olematon, kun muita muuttujia ei otettu huomioon. Naisten kannalta vuoden 2015 vaalit sujuivat heikommin kuin vuoden 2011 vaalit.

Yhtä selitystä tälle muutokselle voisi hakea vaalien kärki­teemasta, Suomen talous­tilanteesta. Sukupuolten välillä on havaittu olevan eroa siinä, mihin asioihin kansan­edustaja kiinnittää kaudellaan huomiota.

Siinä missä naiset ovat esimerkiksi terveys­lainsäädännössä miehiä aktiivisempia, on talous­politiikka puolestaan perinteisempi miesten areena (esim. Thomas & Welch 1991).

Toisaalta on otettava huomioon, että edellis­kauden pääoppositio­puolueet Perussuomalaiset ja Keskusta olivat vaalien kaksi suurinta puoluetta, ja kummankin edustajista miesten osuus on perinteisestikin ollut suuri, kun naisvoittoisempi SDP oli tällä kertaa vaalien suuri häviäjä.

Lisää aiheesta voi lukea Miina Keski-Petäjän kirjoituksesta Tieto&trendit-blogissa (Keski-Petäjä 2015)

Perhe ja ikääntyminen edistävät valintaa

Perheellisyydellä on väliä, kun asetutaan ehdolle eduskuntaan. Yhden lapsen vanhemmat tulivat valituksi eduskuntaan tai varasijalle noin 30 prosenttia todennäköisemmin kuin lapsettomat, ja lisälapset vain paransivat mahdollisuuksia. Vain vajaa 14 prosenttia valituista oli lapsettomia, kun ehdokkaista lapsettomia oli noin neljännes.

Naimattomien toden­näköisyys tulla valituksi eduskuntaan oli selvästi alhaisempi kuin avioliitossa olevilla. Reilu neljännes kaikista ehdokkaista oli naimattomia, mutta eduskuntaan tai varasijalle heistä pääsi vain noin 20 prosenttia. Avioliitossa olevien todennäköisyys tulla valituksi oli lähes 80 prosenttia parempi kuin naimattomilla.

Mitä vanhempi ehdokas on, sitä toden­näköisemmin hän tulee valituksi. Edustajaksi tai varasijalle päätyi 179:stä alle 30-vuotiaasta ehdokkaasta ainoastaan n. kahdeksan prosenttia, kun yli 60-vuotiaista ehdokkaista valituksi tuli vajaa 20 prosenttia. 30‒39-vuotiaiden toden­näköisyys tulla valituksi edus­kuntaan tai varasijalle oli yli kaksin­kertainen verrattuna alle 30-vuotiaisiin.

Naisilla korkea ikä ei ole eduksi, sillä yli 60-vuotiaiden naisten joukossa toden­näköisyys tulla valituksi pienenee suhteessa neli- ja viisikymppisiin, mutta mies tulee toden­näköisimmin valituksi ollessaan yli 60-vuotias. Valittujen keski-ikä vuonna 2015 oli lähes sama kuin vuoden 2011 vaaleissa, mutta vanhempien naisten ja nuorempien miesten todennäköisyydet paranivat verrattuna viime vaaleihin.

Ikäja­kauma oli myös leveämpi ja varsinkin 40–49-vuotiaiden osuus väheni edellisestä edus­kunnasta niin nuorempien kuin vanhempienkin osuuden lisääntyessä.

Korkea koulutus antaa ehdokkaalle etulyöntiaseman

Sosioekonomiselta asemaltaan ehdokkaalle on eduksi olla ylempi toimi­henkilö; edus­kuntaan tai varasijalle valituista 77 prosenttia kuuluu tähän luokkaan, kun ehdokkaista ylempiä toimi­henkilöitä oli vain noin 43 prosenttia. Eroon vaikuttavat luonnollisesti uudelleen­valitut kansan­edustajat, jotka luokitellaan ylemmiksi toimi­henkilöiksi.

Ylempien toimi­henkilöiden etu on kuitenkin merkittävä myös silloin, kun edelliskauden kansan­edustajat rajataan tarkastelusta pois: uusien kansanedustajien ja varalle valittujen joukossa ylempien toimi­henkilöiden osuus on noin 56 prosenttia.

Uusista valituista kansan­edustajista yrittäjiä on noin kymmenen prosenttia, mikä on suurin piirtein sama osuus kuin koko ehdokaskunnassa.

Työntekijä­taustaisista ehdokkaista edus­kuntaan tai varasijalle tuli valituksi ainoastaan runsaat kaksi prosenttia. Eläkeläis­ehdokkaista valituksi tuli lähes 16 prosenttia. Suhteessa vuoden 2011 vaaleihin ylempien toimi­henkilöiden yli­edustus on hieman laskenut, kun taas yrittäjien osuus valituista kasvoi huomattavasti.

Korkea koulutus antaa ehdokkaalle selkeän etu­lyöntiaseman matalammin koulutettuihin kilpakumppaneihinsa nähden (kuvio 2). Vain seitsemällä valitulla ei ollut perusasteen jälkeistä koulutusta. Tutkija­koulutuksen saaneista ehdokkaista 20 prosenttia ja ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon omaavista noin 25 prosenttia tuli valituksi.

Ylemmän korkeakouluasteen tutkinto oli yleisin koulutusaste, valituista maistereita oli noin 47 prosenttia. Määrällisesti keskiasteen käyneitä valituista oli toiseksi eniten, mutta heidän läpimenotodennäköisyytensä oli suhteellisesti toiseksi heikoin; ylemmän korkea­kouluasteen käyneet ehdokkaat tulivat yli 2,5 kertaa toden­näköisemmin valituksi ja alempi korkea-astekin paransi valituksi tulemisen toden­näköisyyttä 30 prosentilla.

Kuvio 2. Koulutusaste ja valituksi tuleminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa

Lähde: Tilastokeskus, eduskuntavaalit, omat laskelmat

Koska kansanedustajien sosio­ekonominen asema edesauttaa valituksi tulemisen todennäköisyyttä, ei kansan­edustajiksi valittujen korkeat tulot ole myöskään suuri yllätys.

Eduskuntaan tai varasijalle valittujen mediaani­tulot olivat yli kaksin­kertaiset suhteessa kaikkiin ehdokkaisiin. Tätä tosin vinouttaa vanhojen kansan­edustajien korkeat palkat, ja ero pieneneekin, kun tarkastellaan uusia valittuja edustajia, joiden mediaani­ansiot olivat 72 000 euroa, rannalle jääneiden 45 000 euroa.

Ylimpään tuloviidennekseen kuuluva ehdokas tuli valituksi 25 kertaa todennäköisemmin kuin alimman tulo­viidenneksen ehdokas ja keskimmäisenkin tulo­viidenneksen ehdokas lähes kaksin­kertaisella toden­näköisyydellä.

Verrattuna vuoden 2011 eduskunta­vaaleihin tulotason vaikutus valinta­todennäköisyyteen laski vuoden 2015 vaaleissa selvästi, sillä vuonna 2011 ylimpään tulo­viidennekseen kuuluva tuli valituksi 124-kertaisella toden­näköisyydellä ja keskimmäiseen tulo­viidennekseen kuuluva 4,4-kertaiseisella toden­näköisyydellä suhteessa alimman tulo­viidenneksen ehdokkaisiin.

Korkeat tulot menettävät merkitystään, kun otetaan huomioon ikä ja koulutus

Edellä esitetyt tarkastelut tehtiin muuttuja kerrallaan yksittäis­tarkasteluina. Ongelma tällaisessa tarkastelussa on, että monet selittävät muuttujat korreloivat keskenään ja selittävät samaa ilmiötä. Siksi seuraavaksi esitetään vielä kaksi monen selittävän muuttujan logistista regressio­mallinnusta, jotka ottavat huomioon tämän ongelman.

Ensimmäiseen malliin valittiin muuttujiksi suku­puoli, siviili­sääty, koulutus­taso, ikä luokiteltuna ja tulotaso tulo­viidenneksittäin (taulukko). Tämän lisäksi malli vakioitiin aikaisemman kansanedustajuuden suhteen. Koska tulotaso havaittiin suurimmaksi selittäväksi tekijäksi, toisessa mallissa vakioidaan tulotaso numeerisena muuttujana, koska tulo­viidenneksiin jako hävittää turhaan informaatiota.

Seuraavassa analyysissä tulotaso katsotaan tulo­viidenneksittäin ensimmäisestä mallista, mutta muiden vaikutussuhteiden tarkastelu perustuu malliin, jossa tulotaso on vakioitu numeerisena, muokkaamattomana muuttujana.

Taulukko. Logistisen regressiomallin vedonlyöntisuhteet ja Waldin khiin neliöt

Lähde: Tilastokeskus, eduskuntavaalit, omat laskelmat

Vuoden 2015 eduskunta­vaaleissa miesten toden­näköisyys tulla valituksi oli vajaa 50 prosenttia korkeampi kuin naisten, kun siviili­sääty, koulutus­taso, ikä, tulo­taso ja aikaisempi kansanedustajuus vakioidaan. Miesten mahdollisuudet siis vain paranevat, kun vakiointi muiden muuttujien suhteen on suoritettu.

Naiset saivat miehiä kiinni, kun aikaisemman kansanedustajuuden ja koulutuksen hyödyt olivat implisiittisesti taustalla, mutta näiden vaikutusten ollessa vakioitu pois mies oli selkeästi nais­kilpakumppaniaan paremmassa asemassa.

Vertailun vuoksi vuonna 2011 vakioinnin jälkeen naisten valinnan toden­näköisyys oli noin 20 prosenttia miehiä korkeampi, joten 2015 vaaleja voidaan pitää erään­laisena maskuliinisena vallankumouksena. Keskustan ja Perussuomalaisten vaali­voitot eivät olleet pelkästään konservatiivien voitto liberaaleista tai maaseudun voitto kaupungeista, vaan tämän lisäksi miesten voitto naisista.

Tulotaso on selkeästi tärkein yksittäinen selittäjä valituksi tulemiseen, mutta muiden muuttujien vakiointi vähensi selvästi tulotason vaikutusta. Muiden muuttujien ollessa vakiona muutos alimmasta tulo­viidenneksestä toiseksi alimpaan tarkoittaa valinta­todennäköisyyden kasvamista 50 prosentilla. 4. tuloviidennes tarkoittaa 4,4-kertaista toden­näköisyyttä päästä edus­kuntaan tai ainakin varasijalle, ylin tulo­viidennes noin 8-kertaista mahdollisuutta.

Korkea tulotaso menettää merkitystään kun otetaan huomioon sen kanssa korreloivat tekijät, korkea koulutus ja ikä. Pelkällä rahalla ei eduskunta­paikkaa saa, mutta politiikka on kuitenkin hyvin ansaitsevien aluetta, eikä tulotason vaikutusta voi pelkistää ainoastaan kampanjointikustannuksiin ja hyviin sosiaalisiin verkostoihin.

Yksi ikävuosi heikentää valintatodennäköisyyttä noin kolmella prosentilla

Iän vaikutuksessa valinta­todennäköisyyteen voidaan havaita mielenkiintoinen ilmiö. Kun muut sosioekonomiset muuttujat vakioidaan, nuoresta iästä tulee myynti­valtti äänestäjien mielessä, ja iän kasvaessa toden­näköisyys päästä edus­kuntaan heikkenee.

Alle 30-vuotiaiden mahdollisuus päästä eduskuntaan tai varasijalle muiden muuttujien ollessa vakioitu on 30 prosenttia parempi kuin 30–39-vuotiailla ja jopa yli kolmin­kertainen verrattuna yli 60-vuotiaisiin. Numeerisesti mitattuna yhden ikävuoden lisäys heikentää ehdokkaan valinta­todennäköisyyttä noin kolmella prosentilla.

Korkea ikä ei siis itsessään tuo ehdokkaalle auktoriteettia ja poliittista pääomaa, vaan korkean iän kanssa tuleva tulotaso ja aikaisempi kansanedustaja­kokemus ovat vanhempien kansanedustajaehdokkaiden valtteja verrattuna nuorempiin.

Nuoruuden etuna voi olla uutuudenviehätys ja muutoksen­halu, mikä kompensoi muiden resurssien puutetta. Vuoden 2015 vaaleissa nuoret ehdokkaat pärjäsivätkin hyvin ja moni uusi nuori löi itsensä läpi eduskuntaan, näkyvimpänä Varsinais-Suomen ääni­kuningatar Li Andersson. Toisaalta tulos on sinällään yllättävä, sillä nuorten äänestys­aktiivisuus on muita ikä­luokkia alhaisempi.

Verrattuna keskiasteen tutkintoon mikä tahansa koulutus­taso kannattaa, jopa peruskoulu­pohjalta pääsee muiden muuttujien ollessa vakiona noin neljänneksen toden­näköisemmin edus­kuntaan kuin keskiasteen tutkinnolla.

Ylempi korkeakoulu­tutkinto säilyttää merkityksensä kansanedustajuuden selittävänä tekijänä: maisteri pääsee kolme kertaa toden­näköisemmin eduskuntaan tai varasijalle kuin pelkästään keskiasteen tutkinnon suorittanut. Liian pitkälle ei kuitenkaan kannata kouluttautua, sillä tutkijakoulutus on muiden muuttujien ollessa vakiona huonompi investointi kuin alempi korkea­kouluaste.

Kun muut muuttujat vakioidaan, naimattomuudesta tulee edullinen asia. Naimaton ehdokas tulee valituksi eduskuntaan tai varasijalle noin 16 prosenttia toden­näköisemmin kuin naimisissa oleva. Perheellisyyskään ei siis ole itseisarvo.

Aikaisemman yksilö­tarkasteluissa havaitun siviili­säädyn ja lasten lukumäärän vaikutussuhteen taustalla lieneekin ollut perheellisten keski­määrin muita korkeampi tulotaso. Siviilisäädyn selitys­voima on kuitenkin muihin neljään muuttujaan nähden alhainen.

Ehdokkaiden taustaominaisuuksien vaikutus vaihtelee vaalista toiseen

Kun edelliset tulokset nivotaan yhteen, muodostuu vuoden 2015 vaalien voittava unelma­ehdokas: nuori hyvätuloinen ja korkea­koulutettu mies, joka ei ole vielä purjehtinut avioliiton satamaan.

Kun verrataan vuosien 2011 ja 2015 vaaleja, mallista tehtävät tulkinnat ovat erilaisia. Vuonna 2011 tulojen vaikutus oli paljon suurempi kuin kevään 2015 eduskunta­vaaleissa; ylimmän tuloviidenneksen toden­näköisyys tulla valituksi oli häkellyttävästi 128-kertainen verrattuna alimpaan tulo­viidennekseen.

Naisten todennäköisyys tulla valituksi edus­kuntaan tai varasijalle muiden muuttujien ollessa vakiona vuonna 2011 oli 20 prosenttia korkeampi kuin miesten.

Korkea koulutus oli jopa haitaksi, kun saman tulo- ja ikäprofiilin keskiasteen ehdokkaan toden­näköisyys tulla valituksi oli parempi kuin ylemmän korkea-asteen tai tutkija­koulun käyneen. Perheellisyys oli hyödyksi, mutta korkea ikä oli edelleen muiden muuttujien ollessa vakioitu huono asia, tosin vasta 40 ikävuoden jälkeen.

Vuoden 2015 vaalien mallin valinta­todennäköisyyksien muutos vuoden 2007 ja 2011 vaalien mallien toden­näköisyyksiin oli selvä, mutta mitään laajempia päätelmiä asiasta ei kannata tehdä. Esimerkiksi suku­puolten valinta­todennäköisyyden muutos miesten hyväksi ei yksi­selitteisesti kerro suomalaisen poliittisen elämän muuttumisesta maskuliinisemmaksi. Valittujen verrattain pieni määrä aiheuttaa mallista tehtävien päätelmien radikaalillekin muutokselle.

Voiko vaalitulosta ennustaa?

Edellä rakennettiin logistinen regressio­malli selittämään vuoden 2015 vaaleja. Seuraavaksi otetaan ”askel taaksepäin” ja ”ennustetaan” eduskunta­vaalien tulosta käyttäen hyödyksi vuoden 2011 vaaleja. Ennuste­mallista jätetään pois vakiointiin käytetty aikaisempi kansane­dustajuus. Vuoteen 2011 rakentuvassa ennuste­mallissa ovat siis mukana ainoastaan aikaisemmin mainitut selittävät muuttujat.

Ennustemallilla olisi etukäteen pystynyt ennustamaan 200 kansan­edustajaksi valitusta oikein 96 eli lähes puolet vuoden 2015 valitusta edus­kunnasta. Jos mukaan otetaan varasijalle valitut, osumistarkkuus nousee 54 prosenttiin.

Vaikka vuoden 2011 logistinen malli erosi monilta osin vuoden 2015 vastaavasta, olisi ennen kevään 2015 vaaleja voitu ennustaa hieman vajaa puolet valituista kansanedustajista käyttämättä tietoa puolueesta tai sen kannatuksesta, vaali­piiristä tai aikaisemmasta poliittisesta kokemuksesta. Ennuste­mallin suhteellisen korkea osumi­starkkuus uusia vaaleja ennustettaessa on häkellyttävä havainto.

Tosin on otettava huomioon, että ennustaminen onnistui parhaiten vanhojen kansan­edustajien kohdalla. Tämä on luonnollista kahdesta syystä. Ensinnäkin vanhoilla kansan­edustajilla on virkansa ansiosta keskimääräistä selkeästi korkeammat tulot, mikä parantaa heidän mahdollisuuksiaan tulotasoa korostavassa mallissa.

Toisekseen ennustemalli on kalibroitu vuoden 2011 vaalituloksen mukaisesti, jolloin malli luonnollisesti ennustaa samojen henkilöiden pärjäävän kuin edellisissä vaaleissa. Uusista kansan­edustajista malli sai oikein ainoastaan 12 prosenttia, varasijalle valitut mukaan lukien osuma­prosentti nousi noin 21 prosenttiin.

Vaikka vuoden 2011 eduskunta­vaaleista puhuttiin ”muutosvaaleina”, vuoden 2007 aineistoon rakennetulla ennustemallilla olisi voinut ennustaa oikein 61 prosenttia 200 kansan­edustajasta ja 63 prosenttia 280 varasijalle tai edus­kuntaan valitusta.

Uusista kansan­edustajista malli olisi ennustanut oikein vuonna 2011 jopa 37 prosenttia, vara­sijalle valitut mukaan lukien n. 39 prosenttia. Nämä luvut ovat huomattavasti paremmat kuin vuodelle 2015 tehdyt ennuste­laskelmat. Vuosi 2007 olikin kansan­edustajien sosio­ekonomisten taustojen puolesta verrattain samankaltainen kuin vuosi 2011.

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa edustuksellisen demokratian toimivuuden ja erityisesti teoreettiseksi viiteke­hykseksi valitun peilikuva­mallin kannalta? Peilikuva­malli ei yksin­kertaisesti vastaa todellisuutta. Puolue- tai ehdokas­valinta ei enää 2010-luvulla perustu omaan yhteiskuntaluokkaan 1900-luvun poliittisten risti­riitaisuuksien menettäessä merkitystään (Grönlund & Westinen 2012).

Yhteiskuntaluokka­erojen hämärtyessä edus­kunnan koostumus ei kuitenkaan ole muokkautunut edustavaksi otokseksi, kun äänestäjät eivät hae ehdokkaastaan samoja piirteitä kuin itsessään. Sen sijaan tietyt ominaisuudet vain vinouttavat parlamentin jakaumaa entisestään.

Nykyiset poliitikot on veistetty verrattain pitkälle samasta sosioekonomisesta puusta ja viimeistään uuden kansanedustajan ammatti­politikoituminen johtaa poliitikko­luokan homogenisoitumiseen puolueesta riippumatta. Peilikuvamallin ideaali­ajattelussa kansan­edustajat edustavat kansaa niin mielipiteiltään kuin ominaisuuksiltaankin. Nykyisin on tyydyttävä pelkkään mielipiteiden edustamiseen substantiivisen demokratia­mallin mukaisesti.

Demokratian ideaalien kannalta kiusallista on se, että viidellä sosio­ekonomisella muuttujalla pystyy yli 2 000 ehdokkaan joukosta ennustamaan oikein noin puolet 200 edustajan parlamentista, varsinkin kun tulotasoa voi pitää mallin tärkeimpänä osatekijänä.

Malli ei ota huomioon henkilön poliittista uraa, ei hänen edustamansa puolueen kannatusta, ei vaali­piirijakoa eikä julkisuutta, esiintymistaidoista ja asia­osaamisesta puhumattakaan. Vuoden 2015 eduskunta­vaalien kampanjateemoissa esiintyivät sloganit ”politiikka oli rikki” ja ”me korjaamme sen”. Ennuste­mallin tarkkuuden valossa näitä lausahduksia voitaneen pitää perusteltuina, mikäli haluamme pitää peilikuvamallia ideaalina tavoitetilana ja kansan­edustajiemme edustavan kansaa myös sosioekonomisilta ominaisuuksiltaan.

Kirjoittaja on yliaktuaari Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä.

Lähteet:

Berggren, Niclas & Jordahl, Henrik & Poutvaara, Panu 2010. The Looks of a Winner: Beauty and Electoral Success. Journal of Public Economics 94/1–2.

Dovi, Suzanne 2002. Preferable Descriptive Representatives: Will Just Any Woman, Black or Latino Do? American Political Science Review 96/4.

Karvonen, Lauri 2012. Ehdokasäänestäminen. Teoksessa: Sami Borg (toim.). Muutosvaalit 2011. Selvityksiä ja ohjeita 16/2012. Helsinki: Oikeusministeriö.

Keski-Petäjä Miina 2015. Nuoret naiset menestyivät miehisissä vaaleissa. Tieto&trendit-blogi.

Grönlund, Kimmo & Westinen, Jussi 2012. Puoluevalinta. Teoksessa: Sami Borg (toim.) Muutosvaalit 2011. Selvityksiä ja ohjeita 16/2012. Helsinki: Oikeusministeriö.

Müller Dennis & Tollison, Robert & Willet, Thomas 1972. Representative Democracy via Random Selection. Public Choice 12/2.

Paloheimo, Heikki & Wiberg, Matti 1996. Politiikan perusteet. Helsinki: Sanoma Pro Oy. 

Pitkin, Hannah 1967. The Concept of Representation. Berkeley: University of California Press. 

Saward, Michael 2006: Representation. Teoksessa: Andrew Dobson & Robyn Eckersley (toim.). Political Theory and Ecological Challenge. Cambridge University Press. 

Thomas, Sue & Welch, Susan 1991. The Impact of Gender on Activities and Priorities of State Legislators. Western Political Quarterly 44/2. 

Wass, Hanna & Borg, Sami 2012. Äänestysaktiivisuus. Teoksessa: Sami Borg (toim.). Muutosvaalit 2011. Selvityksiä ja ohjeita 16/2012. Helsinki: Oikeusministeriö.