Yrittäjyys nähdään nykyisin yhtenä tärkeänä keinona nostaa työllisyyttä ja kasvattaa kansantaloutta. Yrittäjäksi ryhtymistä tuetaan.

Kaikenlainen taloudellinen toimeliaisuus onkin kannustettavaa, sillä parantaahan työnteko toimeen­tuloa sekä ehkäisee syrjäytymistä ja passivoitumista. Mutta millaisen toimeen­tulon yrittäjyys tarjoaa?

Moni uusi yrittäjä aloittaa toimintansa yksin perustaen yrityksen tai työskennellen toiminimen kautta ammatinharjoittajana. Alhaisin kynnys aloittaa yrittäjyys on työskennellä freelancer-verokortilla.

Näiden itsensä­työllistäjien määrä onkin kasvanut viimeksi kuluneen parin­kymmenen vuoden aikana, ja nykyisin tällä tavoin elantonsa hankkivia 15–64 vuotiaita on noin 155 000 (Pärnänen & Sutela 2014; Tilastokeskus a).

Tässä artikkelissa valotan itsensä­työllistäjien toimeen­tuloa. Aineistona käytän työvoima­tutkimusta vuodelta 2012 (Tilastokeskus a) ja tulonjaon kokonais­aineistoa (Tilastokeskus b), jonka verotiedot on yhdistetty työvoima­tutkimuksen aineistoon.

Itsensätyöllistäjistä lähes puolet alimmassa tuloluokassa

Itsensätyöllistäjien keskinäistä tulotasoa sekä tulotasoa suhteessa muihin työllisiin voidaan tarkastella katsomalla, miten henkilöt sijoittuvat tulo­viidenneksiin. Viidennes­tarkastelussa kaikki työlliset on järjestetty henkilö­kohtaisten vuosi­tulojen mukaiseen suuruus­järjestykseen ja jaettu viiteen yhtä suureen ryhmään.

Ensimmäiseen viidennekseen kuuluu siis pieni­tuloisin 20 prosenttia työllisistä ja viidenteen viidennekseen suuri­tuloisimmat 20 prosenttia.

Tarkasteluun otettiin käytettävissä olevat raha­tulot, jotka koostuvat palkka-, yrittäjä- ja omaisuustuloista sekä saaduista tulon­siirroista. Näin muodostuvista brutto­tuloista on vähennetty maksetut tulonsiirrot (verot).

Tarkastelu rajattiin koskemaan vain sellaisia henkilöitä, jotka työvoimatutkimuksessa luokitellaan työllisiksi. Tämä on hyvä muistaa, sillä mikäli koko väestö olisi tarkastelussa mukana, alimpien tuloluokkien tulorajat laskisivat opiskelijoiden, eläkeläisten ja työttömien ollessa mukana. Lisäksi aineisto rajattiin koskemaan vain 15 – 64-vuotiaita.

Kuviossa 1 on esitetty palkansaajien ja itsensä­työllistäjien jakautuminen tulo­viidenneksiin. Siitä ilmenee, että itsensä­työllistäjien tulo­jakauma on vino suhteessa kaikkiin työllisiin. Itsensätyöllistäjistä 44 prosenttia kuuluu alimpaa tulo­viidennekseen.

Tämä tarkoittaa, että henkilön käytettävissä olevat tulot ovat alle 18 600 euroa vuodessa. Kun tarkastelu tehdään tulokymmenyksittäin, peräti 29 prosentilla itsensä­työllistäjistä käytettävissä olevat tulot jäävät alle 13 200 euroon vuodessa.

Itsensä­työllistäjien tulotaso onkin kaikkein alhaisin, kun sitä verrataan muihin ryhmiin: palkan­saajiin, maatalous­yrittäjiin tai työnantaja­yrittäjiin (Pärnänen & Sutela 2014).

Kuvio 1. Itsensätyöllistäjien ja palkansaajien sijoittuminen tuloviidenneksiin, käytettävissä olevat tulot, 2012

Lukujen taustalla olevien vastaajien määrä on vähäinen alle 3 vuotta yrittäjinä toimineissa tuloviidenneksissä 3 ja 4

Lähteet: Tilastokeskus, työvoimatutkimus, tulonjaon kokonaistilasto

Mikä sitten selittäisi yksin­yrittäjien muita alhaisempaa tulotasoa? Ensimmäisenä mieleen tulee, että vähiten ansaitsevien joukossa on varmasti paljon niitä, jotka ovat juuri aloittaneet yritystoimintansa: Jos oman yritys­toiminnan on vasta käynnistänyt, on varsin oletettavaa, ettei yritys kovin nopeasti tarjoa hyvää toimeen­tuloa.

Niin ikään voi olettaa, että jos yritys ei jollain aikavälillä tarjoa toimeen­tulon edellytyksiä, siirrytään hankkimaan toimeen­tuloa muulla tavoin ja näin ollen yrittäjien joukossa on suurta vaihtelevuutta.

Jossain määrin tämä seikka selittääkin itsensä­työllistäjien tuloniukkuutta. Käytettävissä olevia tuloja on sitä enemmän, mitä kauemmin yrittäjä­toiminta on jatkunut (keskiarvo ja mediaani, taulukko 1).

Taulukko 1. Itsensätyöllistäjien käytettävissä olevat tulot, keskiarvo ja mediaani, euroa/v. 2012

Lähteet: Tilastokeskus, työvoimatutkimus, tulonjaon kokonaistilasto

Tämä seikka ei kuitenkaan täysin selitä, miksi itsensä­työllistäjien tulotaso on palkan­saajia alhaisempi. Kuviossa 2 on esitetty itsensä­työllistäjien jakautuminen tulo­viidenneksiin, kun he ovat toimineet yrittäjinä joko alle tai yli 3 vuotta.

Kuten kuviosta havaitaan, yli kolme vuotta yrittäjinä toimineista jopa 41 prosenttia kuuluu alimpaan tulo­viidennekseen. Samalla huomio kiinnittyy tosin myös siihen, että yritys­toiminnan jatkuessa pitempään korkeimpaan tulo­viidennekseen kuuluvien osuus on kasvanut viidennekseen.

Kuvio 2. Itsensätyöllistäjät tuloviidenneksittäin yrittäjänä toimimisvuosien mukaan 2012

Lukujen taustalla olevien vastaajien määrä on vähäinen alle 3 vuotta yrittäjinä toimineissa tuloviidenneksissä 3 ja 4

Lähteet: Tilastokeskus, työvoimatutkimus, tulonjaon kokonaistilasto

Korkeakoulutus ei poista tuloniukkuutta

Toinen mahdollinen tulotasoa selittävä tekijä voi olla itsensä­työllistäjien palkan­saajia alhaisempi koulutustaso (Pärnänen 2014).

Kuvioissa 3 – 5 on esitetty palkansaajien ja itsensä­työllistäjien jakautuminen tulo­viidenneksiin koulutuksen mukaan. Vain peruskoulutuksen varassa olevien palkansaajien ja itsensä­työllistäjien tulojakaumat ovat samantapaiset – jos kohta yrittäjinä toimivia on enemmän alimmassa tuloluokassa (kuvio 3).

Kuvio 3. Itsensätyöllistäjien ja palkansaajien sijoittuminen tuloviidenneksiin, käytettävissä olevat tulot, perusaste, 2012

Lukujen taustalla olevien vastaajien määrä on vähäinen itsensätyöllistäjissä viidenneksissä 3-5

Lähteet: Tilastokeskus, työvoimatutkimus, tulonjaon kokonaistilasto

Kuvio 4. Itsensätyöllistäjien ja palkansaajien sijoittuminen tuloviidenneksiin, käytettävissä olevat tulot, keskiaste, 2012

Lukujen taustalla olevien vastaajien määrä on vähäinen alle 3 vuotta yrittäjinä toimineissa tuloviidenneksissä 3 ja 4

Lähteet: Tilastokeskus, työvoimatutkimus, tulonjaon kokonaistilasto

Ero palkansaajiin kasvaa, kun koulutus­taso nousee. Kaikkein suurin ero on korkea­koulutuksen omaavien tulo­jakaumissa (kuvio 5). Siinä missä korkea­koulutettujen palkan­saajien osuus nousee tasaisesti kohti korkeampia tuloluokkia, on itsensä­työllistäjiä eniten alimmassa ja ylimmässä tuloluokassa.

Kuvio 5. Itsensätyöllistäjien ja palkansaajien sijoittuminen tuloviidenneksiin, käytettävissä olevat tulot, korkea-aste, 2012

Lukujen taustalla olevien vastaajien määrä on vähäinen alle 3 vuotta yrittäjinä toimineissa tuloviidenneksissä 3 ja 4

Lähteet: Tilastokeskus, työvoimatutkimus, tulonjaon kokonaistilasto

Yksi selittävä tekijä itsensä­työllistäjien palkan­saajia alhaisempaan tulo­tasoon näyttää siis olevan se, ettei korkea­koulutus takaa heille hyvää tulo­kehitystä samalla tavalla kuin palkan­saajille. Tässä vaiheessa herää kysymys, onko itsensä­työllistäjien ammatti­rakenne syynä ryhmän alhaiseen tulotasoon, kun korkea­koulutuskaan ei tuo parempaa ansiotasoa?

Kun tiedetään, että itsensätyöllistäjissä on verrattain paljon kulttuuri­alan korkea­koulutuksen saaneita ja silti varsin penituloisia työntekijöitä, selittääkö tämä ryhmän alhaista tulotasoa? Seuraavassa tarkastellaan tulotasoa ammattiryhmittäin.

Itsensätyöllistäjien tulot ovat kaikissa ammattiryhmissä pienemmät kuin palkansaajilla

Itsensätyöllistäjien joukko on ammatti­rakenteeltaan hyvin heterogeeninen ja määrä on verrattain pieni. Niinpä ryhmän ammatti­rakennetta ei voi tarkastella järkevästi yleisen ammatti­luokituksen perusteella, vaan tarkastelua varten pitää luoda oma ammatti­ryhmittely. Kuviossa 6 on esitetty, millaiseen ammatti­ryhmittelyyn päädyimme Itsensä­työllistäjät 2013 -tutkimuksessa (Pärnänen & Sutela 2014).

Kuvio 6. Itsensätyöllistäjien ammattiluokittelu

Lähde: Pärnänen & Sutela 2014

Samaan luokitteluun pohjautuen taulukossa 2 on esitetty itsensä­työllistäjien ja palkan­saajien käytettävissä olevien tulojen keski­arvot ja mediaanit. Voidaan havaita, että itsensä­työllistäjien tulotaso jää kaikissa ryhmissä palkan­saajien tulo­tasoa alemmaksi.

Tieto­työn erityisasiantuntijoiden ryhmässä itsensä­työllistäjien keski­arvo on toki palkan­saajien ryhmää suurempi, mutta mediaani jää alle palkan­saajien tason. Tämä tarkoittaa sitä, että itsensätyöllistäjissä on joitakin erittäin hyvin ansaitsevia, jotka nostavat keski­arvoa korkeaksi.

Taulukko 2. Palkansaajien ja itsensätyöllistäjien käytetävissä olevat tulot ammattiryhmän mukaan, keskiarvo ja mediaani, euroa/v. 2012

Lähteet: Tilastokeskus, työvoimatutkimus, tulonjaon kokonaistilasto

Mediaaneja tarkasteltaessa suurin tulo­ero on kulttuuri­alan toimijoiden välillä: palkan­saajien käytettävissä olevien tulojen mediaani on lähes 10 000 euroa enemmän vuodessa kuin samoissa ammateissa toimivien itsensä­työllistäjien.

Pienin tuloero on rakennuksen, kuljetuksen ja teollisuuden ammateissa toimivilla. Tässä ryhmässä itsensätyöllistäjissä on poikkeuksellisesti palkan­saajia enemmän ylimpään tulo­luokkaan kuuluvia. Tämä selittänee myös alojen itsensä­työllistäjyyden kasvua (Pärnänen 2013). Jos tulo­tasosta ei juurikaan joudu tinkimään, mutta tilalle saa yrittäjän vapauden, tämä työn­teon tapa houkuttelee.

Tulojen keskiarvoja ja mediaaneja tarkasteltaessa on syytä kuitenkin muistaa, että itsensätyöllistäjien tietyissä ammatti­ryhmissä on myös hyvä­tuloisia. Tällaisia ryhmiä ovat tieto­työn erityis­asiantuntijat, terveyden ja kaupan asian­tuntijat sekä rakennus-, kuljetus- ja teollisuusalojen työntekijät. Itsensä­työllistäjyys on siis joillekin myös tie hyvä­tuloisuuteen ja jopa vaurauteen.

Itsensätyöllistäjät ovat tyytyväisempiä kuin palkansaajat

Voidaanko edellä esitetystä sitten päätellä, että juuri työn­teon tapa on tekijä, joka selittää alhaista tulotasoa itsensä­työllistäjillä? Tämän tapainen tarkastelu antaa tähän kyllä viitteitä, mutta aivan suoraan tällaistakaan johto­päätöstä ei voida tehdä.

Oheisen tarkastelun lisäksi pitäisi ottaa huomioon vielä muita tekijöitä – kuten ikä ja sukupuoli – ja käyttää toisenlaisia analyysi­menetelmiä ennen varmojen johto­päätösten tekemistä.

Tulokset kuitenkin osoittavat, että itsensä­työllistäjyys tuottaa suuremman riskin pieni­tuloisuuteen kuin palkansaajana toimiminen ammatti­ryhmästä ja koulutus­tasosta riippumatta.

Matalasta tulotasosta huolimatta itsensä­työlllistäjät ovat hyvin tyytyväisiä työhönsä. Kaikilla työn eri osa-alueiden tyytyväisyys­mittareilla itsensä­työllistäjät antavat palkan­saajia parempia arvioita tilanteestaan. Niin ikään he kokevat työn imua ja innostusta työhön palkan­saajia selvästi enemmän. Työn tekemien ja oman elannon hankkiminen on jotain, josta itsensä­työllistäjät ovat selvästi ylpeitä. (Pärnänen & Sutela 2013.)

Tähän on syytä vielä lisätä, että matalahkosta tulotasosta huolimatta itsensä­työllistäjyys tuottaa joka tapauksessa keskimäärin työttömyyttä paremman toimeentulon.

Kirjoittaja on erikoistutkija Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä.

Lähteet:

Pärnänen, Anna 2014. Itsensä työllistäjän muuttuva kuva. Tieto&trendit 1/2014.

Pärnänen, Anna & Sutela, Hanna 2014. Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013. Helsinki: Tilastokeskus.

Tilastokeskus a. Työvoimatutkimus.

Tilastokeskus b. Tulonjaon kokonaistilasto.