Kotitalouksien kulutus­menojen kasvi­huone­kaasu­päästöt (khk-päästöt) muodostavat 70 prosenttia Suomen kulutusperusteisista khk-päästöistä (Nissinen ym. 2007; Seppälä ym. 2011; Nissinen ym. 2012b).

Kotitalouksien kulutuksen osuus khk-päästöistä Suomessa on samaa suuruus­luokkaa kuin muissakin länsimaissa. Kulutuksella on siis merkitystä pyrittäessä kohti yhä tiukentuvia päästö­tavoitteita.

Kasvihuonekaasujen päästö­tavoitteet on toistaiseksi asetettu alue­perusteisesti, esimerkiksi Suomi tavoittelee 80 prosentin päästö­vähennystä vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Koska alue­perusteinen tarkastelu ei ota huomioon vientiä ja tuontia, niin siinä hukataan käsitys siitä, paljonko tietyn alueen asukkaiden elämäntavat ja kulutus aiheuttavat päästöjä.

Globaalissa taloudessa alue­perusteiset päästöt riippuvat kulutuksen ja tuotannon maan­tieteestä. Asumisen energian kulutuksen ja liikenteen poltto­aineiden käytön suorat khk-päästöt kohdentuvat kansallisesti. Energian osalta poikkeus on kuitenkin tuonti­sähkö ja liikkumisessa ulkomailla tehtävät matkat.

Kulutuksen ja tuotannon khk-päästöjen kohdentuminen samalle alueelle pätee myös ruoan, tavaroiden ja palveluiden tuotannossa silloin, kun tuotanto ja tarvittavat tuotannon panokset ovat koti­maisia.

Suomalaisten kulutuksesta syntyy kuitenkin päästöjä maamme rajojen ulko­puolella kun kulutamme tuonti­tuotteita. Lisäksi monien kuluttamiemme kotimaisten tuotteiden ja energian tuotanto­ketjujen päästöt tapahtuvat maamme ulko­puolella.

Mikäli tarkastellaan vain tietyllä alueella tapahtuvia päästöjä, niin esimerkiksi teollisuuden päästöt voivat pienentyä tuotantoa tehostamalla, mutta myös tuotannon siirtyessä maan rajojen ulko­puolelle.

Tästä syystä päästöjä tulee seurata myös kulutuksen näkö­kulmasta siten, että energian, tuotteiden ja palveluiden päästöt jyvitetään kuluttajalle riippumatta siitä, missä päin maailmaa ne on tuotettu.

Khk-päästövähennysten ja kulutuksen yhteyteen on alettu kiinnittää huomiota päätöksen­teossa. Tästä esimerkkinä ovat ympäristö­ministeriön kestävän kulutuksen ohjelmat (KULTU). Kulutukseen voidaan vaikuttaa ohjaus­keinoilla, kuten energian ja poltto­aineiden hinnoittelulla, rakentamisen ja korjausrakentamisen säädöksillä, liikenne­infra­struktuurilla, liikenteen hinnoittelulla ja informaatio-ohjauksella.

Ohjelmien ja ohjaus­keinojen vaikuttavuuden seurantaan tarvitaankin indikaattori – kulutusmenojen khk-päästöt – (Nissinen ym. 2012a; Nissinen ym. 2012b), sillä alue­perusteisten khk-päästöjen muutos ei suoraan kuvaa kulutuksen muutoksesta johtuvia vaikutuksia.

Tässä artikkelissa koti­talouksien kulutus­menojen khk-päästöistä puhutaan yksin­kertaisemmin kulutuksen hiilijalanjälkenä. Tällä viitataan hiili­dioksidi­ekvivalentteina mitattuihin tuotteiden ja palveluiden elinkaarenaikaisiin khk-päästöihin (ks. tietolaatikko).

Esimerkiksi energian tuotannossa ja poltto­aineiden poltossa syntyvien suorien hiilidioksidi- ja muiden kasvi­huone­kaasujen lisäksi otetaan huomioon tuotantoketjun khk-päästöt. Artikkelissa esitetyt kuviot perustuvat ympäristö­ministeriön rahoittamassa hankkeessa toteutettuun tarkasteluun kulutuksen hiili­jalan­jäljestä (ks. tieto­laatikko tarkastelun menetelmistä).

Kulutuksen kasvaessa hiilijalanjälki kasvaa

Suomalaisen keski­määräinen hiili­jalan­jälki henkilöä ja vuotta kohden vaihteli vuosina 2003 – 2013 noin 10,5 tonnista vajaaseen 12 tonniin. Kulutuksen jakauma pysyi tarkastelu­jakson aikana pää­piirteissään samanlaisena.

Asuminen, liikkuminen ja ruoka muodostavat hiili­jalan­jäljestä yhteensä noin kolme neljännestä (kuvio 1).

Kuvio 1. Suomalaisen keskimääräiset kulutusmenot ja kulutuksen hiilijalanjälki 2003 – 2013

Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke

Eniten vaihtelua on asumisessa ja kodin energian­käytössä. Vaihtelussa suurin tekijä on asumisen energia, johon vaikuttavat sää­olo­suhteet, lämmitys­tarve ja kunkin vuoden energian­tuotannon polttoainejakauma. Asumisen energian vuosittaiset muutokset ilmenevät merkittä­vämmin päästöissä kuin kulutusmenoissa, sillä fossiilisella energialla on korkea päästö­intensiteetti kulutettua euroa kohden.

Kuviosta 1 havaitaan, että kulutus­menojen ja hiili­jalan­jäljen muutokset ovat pääosin saman­suuntaisia. Kulutusmenojen lisääntyessä lisääntyvät myös päästöt.

Mikäli kulutus­menojen käyttö muuttuu eli kulutusta siirtyy khk-päästö­intensi­teetiltään korkeampaan tai matalampaan kulutukseen, myös hiili­jalan­jälki voi muuttua, vaikka kulutus­menot pysyisivät ennallaan.

Asuminen aiheuttaa suurimman hiilijalanjäljen

Asuminen on suurin yksittäinen osa-alue kulutuksen hiili­jalan­jäljessä (kuvio1). Asumisen hiili­jalan­jälkeä tarkastellaan kolmessa osassa: asumisen energian­kulutus, pääoman kuluminen (eli rakentaminen ja peruskorjaukset) ja muu yllä­pito. Muu yllä­pito sisältää palveluita kuten isännöinti, kiinteistö­huolto ja jätehuolto.

Suurin osa asumisen hiili­jalan­jäljestä syntyy lämmityksestä ja laitteiden sähkön­käytöstä. Asunto­pääoman kuluminen muodostaa tarkastelu­jaksolla 16 – 22 prosenttia asumisen hiili­jalan­jäljestä (kuvio 2). Osuus kasvaa tarkastelu­jakson loppua kohden, kun energian päästöt vähenevät.

Kuvio 2. Suomalaisen asumisen keskimääräinen hiilijalanjälki päästölähteittäin 2003 – 2013

Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke

Asumisen energia­kulutuksen päästöissä voidaan edelleen erottaa kolme suurinta päästö­lähdettä: sähkö, kaukolämpö ja öljy (kuvio 3). Öljy viittaa koti­talouksissa käytettyyn öljyyn eli öljy­lämmitykseen. Hiilijalanjälkilaskelma perustuu asumisen energian tilastoihin, joiden tilastointi­tapa uudistui vuosien 2007 ja 2008 välillä.

Kuvio 3. Suomalaisen asumisen energiankulutuksen hiilijalanjälki energialähteittäin 2003 – 2013

Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke

Kylmät talvet, kuten vuonna 2010, ilmenevät asumisen hiili­jalan­jäljessä. Kylminä talvi­päivinä sähkön kulutus on suurta, ja tarvitaan päästö­intensiivistä hiili­lauhde­tuotantoa vastaamaan kysyntään. Myös vesivoiman saatavuuden vuosittainen vaihtelu vaikuttaa. Mikäli vesi­voimaa on paljon saatavilla, tämä pienentää sähkön hiili­jalan­jälkeä.

Vuonna 2010 asumisen hiili­jalan­jälki oli korkea verrattuna tarkastelu­jakson moniin muihin vuosiin. Vuonna 2010 myös kulutus­menot kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna, mutteivät samassa suhteessa hiili­jalan­jäljen kasvun kanssa. Tämä johtuu siitä, että päästöt per energiaan kulutettu euro ovat asumisen energiassa korkeammat kuin useimmissa muissa kulutus­tuote­ryhmissä.

Toisin sanoen energiaan (fossiiliseen) käytetty raha kasvattaa päästöjä enemmän kuin vastaava summa käytettynä useimpiin muihin tuotteisiin tai palveluihin. Luonnollisesti ainoastaan kulutus­menojen suuntaaminen uudella tavalla ei ole ainoa vaihtoehto, vaan kulutuksen sijaan investointi esimerkiksi energia­tehokkuutta lisääviin toimiin olisi hiili­jalan­jäljen kannalta järkevää.

Yksityisautoilun hiilijalanjälki ei enää kasva

Liikkuminen muodostaa keski­määrin vajaan viidenneksen koti­talouksien kulutus­menojen hiili­jalan­jäljestä. Yksityisten kulku­välineiden hankinnan, käytön ja huollon osuus vaihteli tarkastelu­vuosina 78 – 80 prosentin välillä liikkumisen kokonais­päästöistä.

Yksityisten kulku­välineiden, lähinnä henkilö­autoilun, hiili­jalanjälki näyttäisi olevan lasku­suunnassa (kuvio 4). Tarkastelu­jakson aikana liikenteen bio­poltto­aineiden jakelu­velvoite on kasvanut vuoden 2008 kahdesta prosentista vuoden 2012 kuuteen prosenttiin.

Kuvio 4. Suomalaisen liikkumisen keskimääräinen hiilijalanjälki 2003–2013

Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke

Bio­poltto­aineeseen liittyvien muutosten lisäksi päästöihin vaikuttaa henkilö­autoilun kasvun taittuminen. Valta­kunnallisen henkilö­liikenne­tutkimuksen mukaan suomalaisten matka­suorite henkilö­autolla oli vuosien 2004 – 2005 tutkimuksessa 32 km henkilöä kohden vuorokaudessa, kun vuosien 2010 – 2011 tutkimuksessa vastaava luku oli 30 km.

Lento- ja laivamatkojen tarkkaa erottelua omiin kate­gorioihinsa mutkistaa niiden hankinta myös osana pakettimatkoja. Lento- ja laiva­matkojen osalta kuvion 1 henkilö­liikenteeseen sisältyvät vain pelkkinä lento- tai laivamatkoina hankitut matkat. Paketti­matkat sisältyvät virkistykseen ja kulttuuriin.

Elintarvikkeiden hiilijalanjälki samalla tasolla tarkasteluajanjaksolla

Elintarvikkeiden (sis. alkoholittomat juomat) kulutuksen hiili­jalanjäljessä on vain vähän vaihtelua tarkastelujaksolla (kuvio 5). Vastaavalla ajan­jaksolla Suomen ravinto­tase osoittaa lihan kulutuksen kasvaneen 72,3 kg:sta 77,1 kg:aan per henkilö.

Kuvio 5. Suomalaisten kuluttamien elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien keskimääräinen hiilijalanjälki vuosina 2003 – 2013

Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke

Eläin­peräisiin tuotteisiin hiili­jalan­jälki­laskelmassa kuuluvat lihan lisäksi kala, kananmunat ja maito­tuotteet.

Tavaroiden ja palveluiden osuus hiilijalanjäljestä noussut

Tavaroiden ja palveluiden osuus hiili­jalanjäljen kokonaisuudesta muodostaa yhteensä vajaan kolmanneksen (vrt. kuvio 1). Kuvio 6 osoittaa, kuinka laajasta joukosta erilaisia tuotteita ja palveluita kategoria koostuu. Tarkastelujaksolla tavaroiden ja palveluiden osuus hiili­jalanjäljestä on kasvanut 29 prosentista 33 prosenttiin.

Kuvio 6. Suomalaisten keskimääräinen tavaroiden ja palveluiden kulutuksen hiilijalanjälki ja vastaavat kulutusmenot 2003 – 2013. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke

Talouden laskusuhdanne tarkastelu­jakson puoli­välissä aiheutti notkahduksen tavaroihin ja palveluihin kohdistuvissa kulutus­menoissa, mikä heijastuu hiili­jalan­jälkeen.

Tarkastelu­jaksolla suurin muutos on tapahtunut tietojen­käsittely­laitteissa ja tieto­liikenne­palveluissa, joiden hiili­jalan­jälki on kasvanut 139 prosenttia.

Sanoma­lehtien, kirjojen ja paperi­tarvikkeiden hiili­jalan­jälki puolestaan on pienentynyt 27 prosenttia.

Pääoman kuluminen lisää kulutuksen hiilijalanjälkeä

Kulutuksen päästöjen tarkastelussa voidaan erottaa väli­tuote­käyttö ja pää­oman kuluminen. Väli­tuote­käytöllä tarkoitetaan kulutus­hyödykkeiden ja palvelujen tuotanto­prosessissa panoksina kulutettuja raaka-aineita, palveluita ja energiaa.

Pääoman kuluminen on puolestaan kansan­talouden tilin­pidon käsite, jonka avulla pitkä­ikäisten pää­oma­tavaroiden (kuten tuotanto­laitosten) käyttö­osuus voidaan allokoida yhdelle vuodelle.

Pääoman kulumisen lisääminen malliin kasvatti koti­talouksien kulutuksen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä vuonna 2010 noin 12 prosenttia. Kuviossa 7 on esitetty pääoman kulutuksen osuudet prosentteina kulutus­luokan hiili­jalan­jäljestä.

Kuvio 7. Välituotekäytön ja pääoman kulumisen osuudet

Lähde: Kulutuksen hiilijalanjäljen indikaattori -hanke

Asumisessa pääoman kulumisen osuus on korkein, 18 prosenttia. Palvelu­tuotannossa, kuten terveydenhuollossa ja koulutuksessa, pää­oman kulumisen osuus on suurempi kuin kulutus­hyödykkeisiin liittyvissä luokissa (kuvio 7). Tämä johtuu rakennusten suuresta merkityksestä palvelujen tuottamisessa. Huomattavaa on myös tieto­liikenne, jossa pää­oman kulumisen osuus on niinkin suuri kuin 30 prosenttia. Tietoliikenteen korkeaan pää­oman kulumiseen vaikuttaa koneiden ja laitteiden korkea osuus televiestintätoimialan pääoma­kannasta suhteessa rakennus­kantaan.

Mitkä tekijät vaikuttavat kulutusmenojen hiilijalanjäljen muutoksiin?

Hiilijalanjäljen vuosittaiseen vaihteluun vaikuttavat useat tekijät. Asumisen yhteydessä mainittiin jo edellä vuosittaisen lämmitys­tarpeen, energian­lähteiden ja -tuotanto­tapojen vaihtelu. Energian tarpeen ja päästöjen muutokset näkyvät suorimmin asumisessa, mutta vaikuttavat läpi koko kansan­talouden teollisen- ja palvelutuotannon khk-päästöjen kautta.

ENVIMAT10 -malliin johdettiin päästöjen kannalta keskeisten parametrien vuosittaiset muutokset tarkastellulla aikavälillä. Näitä olivat sähkön ja kauko­lämmön tuotannon primäärienergian muutokset sekä tuonti­sähkön osuuden muutokset. Lisäksi mallin parametreihin estimoitiin muutokset eräille erityis­päästöille, joilla ajan­jaksolla on tapahtunut suuria muutoksia, kuten lannoitteiden valmistuksen typpi­oksiduuli­päästöt, kaato­paikkojen metaani­päästöt ja vähittäis­kaupan F-kaasupäästöt.

Tuotannon tehostuminen vaikuttaa sekä tuotteiden hintoihin että tuotettua yksikköä kohden tuotettuihin päästöihin. Tuonti­tuotteiden päästöille ENVIMAT-malli käyttää pää­asiallisesti tuote­ryhmä­kohtaisia kansainvälisiä keski­arvoja.

Joidenkin tuonti­tuotteiden osalta (esimerkiksi raaka­öljy, maa­kaasu ja sähkö) on kuitenkin pyritty ottamaan huomioon tuotteiden alku­perä­maa sillä tarkkuudella kuin se Ecoinventin tietojen pohjalta on mahdollista.

Myös tuotanto­teknologioiden tehokkuuden vaihtelut eri puolilla maailmaa vaikuttavat kulutuksen päästö­intensiteettiin. Tarkemmat tiedot tuonti­tuotteiden lähtö­aluekohtaisista ympäristö­kuormituksista ja päästöistä ovat riippuvaista kansain­välisten tieto­aineistojen, erityisesti Ecoinventin, kehityksestä.

Kulutuksen muutokset, eli kulutetun raha­määrän vaihtelu tai muutokset kulutettujen palvelujen ja tuotteiden jakaumassa vaikuttavat myös tuloksiin. Yhden euron käyttäminen energian hankintaan, liikenne­poltto­aineisiin tai eläin­peräisiin elin­tarvikkeisiin tuottaa enemmän khk-päästöjä kuin useimpiin muihin tuotteisiin tai palveluihin kulutettu euro (Seppälä ym. 2009, 58).

Kulutuksen suuntaaminen alhaisen päästö­intensiteetin kulutustuoteryhmiin pienentää hiili­jalanjälkeä. Tässä artikkelissa on keskitytty kulutuksen näkö­kulmaan mutta on hyvä ottaa huomioon, että kulutuksen lisäksi koti­taloudet säästävät ja investoivat.

Investointi­ratkaisut vaikuttavat myös hiili­jalan­jälkeen: lisätäänkö asumisen energia­tehokkuutta tai uusiutuvan energian käyttöä (ks. Eva Heiskasen ym. artikkeli tässä numerossa)?

Energian tuotannon ja kulutuksen vuosittaisen vaihtelun, tuotannon tehostumisen, tuotannon maan­tieteellisen sijainnin ja kulutus­menojen muutosten vaikutuksia hiili­jalan­jälkeen tulisi tutkia nykyistä tarkemmin.

Tarkastelun perusteella voitaisiin tehdä johto­päätöksiä kunkin tekijän paino­arvosta vuosittaisissa muutoksissa, esimerkiksi miten paljon muutokset kulutuksen rakenteessa tai tuotteiden tuonti­maassa vaikuttavat.

Marja Salo on tutkija ja Ari Nissinen ryhmä­päällikkö Suomen ympäristö­keskuksessa (SYKE). Ilmo Mäenpää on tutkimus­professori ja Mari Heikkinen tohtori­koulutettava Oulun yliopiston Thule-instituutissa.

Artikkeli perustuu ”Kulutuksen hiili­jalan­jäljen indikaattori” -hankkeeseen (Salo ym. 2015), jota on rahoittanut ympäristö­ministeriö.

Lähteet:

KULTU. Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelma (KULTU). 

Nissinen, Ari & Grönroos, Juha & Heiskanen, Eva & Honkanen, Asmo & Katajajuuri, Juha-Matti & Kurppa, Sirpa & Mäkinen, Timo & Mäenpää, Ilmo & Seppälä, Jyri & Timonen, Päivi & Usva, Kirsi & Virtanen, Yrjö & Voutilainen, Pasi 2007. Developing benchmarks for consumer oriented life cycle assessment-based environmental information on products, services and consumption patterns. J. Clean. Prod. 15.

Nissinen, Ari & Mattinen, Maija & Rantsi, Jari 2012a. Avainindikaattorit asumisen, henkilöliikenteen ja ruoan ilmastovaikutusten seurantaan. Tieto &Trendit 4 – 5. 

Nissinen, Ari & Heiskanen, Eva & Perrels, Adriaan & Berghäll, Elina & Liesimaa, Virpi & Mattinen, Maija 2012b. Ohjauskeinoyhdistelmät asumisen, henkilöliikenteen ja ruoan ilmastovaikutusten hillintään. KUILU-hankkeen loppuraportti. Suomen ympäristö 11/2012.

Salo, Marja & Nissinen, Ari & Lilja, Raimo & Olkanen, Emilia & O’Neill, Mia & Uotinen, Martina 2014. Education, training, tools and services to enhance sustainable household consumption. Conference proceedings / 17th European Roundtable on Sustainable Consumption and Production–ERSCP 2014.

Salo, Marja & Nissinen, Ari & Mäenpää, Ilmo & Heikkinen, Mari 2015. Carbon footprint indicator for household consumption in Finland. Posteri, ISIE conference 7. – 10.7.2015 University of Surrey, Guildford, UK.

Seppälä, Jyri & Mäenpää, Ilmo & Koskela, Sirkku & Mattila, Tuomas & Nissinen, Ari & Katajajuuri, Juha-Matti & Härmä, Tiina & Korhonen, Marja-Riitta & Saarinen, Merja & Virtanen, Yrjö 2009. Suomen kansantalouden materiaalivirtojen ympäristövaikutusten arviointi ENVIMAT-mallilla. Suomen ympäristö 20/2009.

Seppälä, Jyri & Mäenpää, Ilmo & Koskela, Sirkka & Mattila, Tuomas & Nissinen, Ari & Katajajuuri, Juha-Matti & Härmä, Tiina & Korhonen, Marja-Riitta & Saarinen, Merja & Virtanen, Yrjö 2011. An assessment of greenhouse gas emissions and material flows caused by the Finnish economy using the ENVIMAT model. J. Clean. Prod. 19.

----------------------------------------------------------------------------------------------

Kulutuksen hiilijalanjäljen laskenta ja lähtöaineistot

Kotitalouksien kulutuksella tarkoitetaan tässä artikkelissa koti­talouksien kulutus­menoja. Vaikka kulutusmenojen tarkastelu antaa kattavan kuvan koti­talouksien kulutuksesta, nekään eivät kata kaikkien kotitalouksien käytettävissä olevien palveluiden hiili­jalan­jälkeä.

Esimerkiksi terveyden­huolto on mukana siltä osin, kun koti­taloudet maksavat terveyskeskus- ja yksityisen terveyden­huollon maksuja. Tarkastelun ulkopuolella ovat siis osin tai kokonaan koti­talouksien käyttämät julkiset palvelut, kuten julkiset terveydenhuolto- ja koulutus­palvelut. Lisäksi ulkopuolelle jäävät hallinto ja maan­puolustus.

Kotitalouksien kulutus­menojen aiheuttamat khk-päästöt on arvioitu Suomen talouden ympäristö­laajennetulla panos-tuotosmallilla ENVIMAT10. ENVIMAT-malli on rakennettu Oulun yliopiston Thule-instituutin ja Suomen ympäristö­keskuksen yhteistyönä (Seppälä ym. 2009). ENVIMAT10-mallin perusdata on vuodelta 2010. Malli on yksityis­kohtainen: tuotanto­toiminta on jaettu 147 toimialaan ja 232 tuotteeseen ja kotitalouksien kulutus­menot 66 kulutus­hyödyke­ryhmään.

ENVIMAT10-mallin ympäristö­laajennukset sisältävät koti­maisten toimi­alojen suorien ympäristökuormitusten (lähinnä päästöt ilmaan ja vesiin, luonnon­raaka-aineiden käyttö sekä maan­käyttö) lisäksi myös tuonti­tuotteiden koko jalostus­ketjuun sisältyvät elin­kaariset ympäristö­kuormitukset.

Tässä artikkelissa tarkastellaan ainoastaan khk-päästöjä. Tuonti­tuotteiden elin­kaariset ympäristö­kuormitukset perustuvat lähinnä kansain­välisen LCIA datapankin, Ecoinventin, tietoihin.

Panos-tuotos­mallista saadaan tuotteiden ympäristö­kuormitukset koti­maassa ja ulkomailla toimi­aloittain. Näistä johdetaan edelleen ostajahintaiset kulutus­hyödykkeiden ympäristö­kuormitukset, jotka sisältävät myös kaupan ja jakelukuljetusten vaikutukset.

ENVIMAT10-mallilla laskettiin koti­talouksien 66 kulutus­hyödykkeen khk-päästö­kertoimet kg/eur vuoden 2010 hinnoin. Kertoimet yhdistettiin Tilasto­keskuksen kansan­talouden tilin­pidon vuoden 2010 hinnoilla laskettuihin kulutus­menojen aika­sarjoihin. Kulutus­menoja ja päästöjä on tarkasteltu kansain­välisen COICOP-hyödyke­luokituksen mukaisesti.

Edellä kerrotusta poiketen asumisen khk-päästöt on tämän artikkelin tarkastelussa laskettu useita tilasto­lähteitä hyödyntäen, jolloin pystytään erottelemaan asumisen energian­kulutuksen päästöt, kiinteistön hoito ja pää­oman kuluminen, eli rakentaminen ja perus­korjaukset.

ENVIMAT10-mallissa tarkasteluun on lisätty pää­oman kuluminen pääoma­tuotteittain. Pääoma­tuotteita ovat esimerkiksi asuin­rakennukset, tuotteiden tuotanto­laitokset eli tehtaat, ja palveluiden tarjoamiseen liittyvät kiinteistöt. Näin ollen panos-tuotos­mallin ratkaisussa on mukana myös tuotannossa kulutettujen pääomatavaroiden tuottamisen ympäristö­kuormitus.

--------------------------------------------------------------------------------------------------