Pariisissa hyväksyttiin 12.12.2015 sopimus, jossa otettiin historiallinen askel kohti ilmaston lämpenemisen hillintää. Ensimmäistä kertaa lähes kaikki maailman valtiot sitoutuivat toimiin ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi.

Pariisin ilmastosopimus on laaja paketti. Se pitää sisällään paitsi kasvi­huone­kaasujen päästöjen hillintään liittyviä tavoitteita ja toimia, myös mm. ilmasto­muutokseen sopeutumista, ilmasto­rahoitusta, tavoitteiden ja toimien seurantaa sekä tavoitteiden ja toimien säännöllistä arviointia koskevia päätöksiä. Tässä artikkelissa keskitytään päästöjen hillintään ja niiden seurantaan liittyviin päätöksiin.

Pariisin sopimuksen tavoite on rajoittaa kasvihuone­kaasu­päästöjen kasvusta aiheutuva lämpötilan nousu selkeästi alle 2°C asteeseen esiteollisen ajan tasoon verrattuna. Samalla hyväksyttiin pyrkimys pitää nousu vieläkin pienempänä, alle 1,5°C.

Lämpötilan nousun hillitsemisen tulisi tapahtua vahvistamalla maailman­laajuisesti vähähiiliseen yhteiskuntaan siirtymistä vaarantamatta ruoantuotantoa, kestävää kehitystä ja pyrkimyksiä köyhyyden poistamiseksi. Ilmasto­rahoituksen määrän tulisi vastata vähäpäästöisen ja ilmasto­kestävän kehityspolun synnyttämiä tarpeita.

Pariisin sopimus on YK:n ilmastosopimuksen alla tehty laillisesti velvoittava valtiosopimus, joka on allekirjoitettava ja ratifioitava ennen kuin se astuu voimaan. Korkean tason alle­kirjoitus­seremonia pidetään 22.4.2016. Sopimus­osapuolten alle­kirjoitus- ja ratifiointi­prosessit tulevat kuitenkin jatkumaan seremonian ajankohdan jälkeen vielä vuosia.

Sopimus astuu voimaan kun vähintään 55 osapuolta on ratifioinut sopimuksen ja ratifioineiden osapuolten päästöt kattavat vähintään 55 prosenttia globaaleista päästöistä. Tiukempi raja osallistumiselle ja erityisesti päästöjen kattavuudelle olisi varmistanut, että sopimus astuu voimaan vasta kun kaikki merkittävät päästäjämaat ovat mukana.

Kiina, Yhdysvallat, EU, Intia, Indonesia ja Brasilia tuottivat yli 60 prosenttia globaaleista kasvihuone­kaasu­päästöistä 2013. Kiinan päästöt olivat suuremmat kuin Yhdysvaltojen ja EU:n päästöt yhteensä.

Päästövähennystoimet perustuvat vapaaehtoisuuteen

Uuden sopimuksen osapuolet määrittelevät itse miten paljon ne ovat valmiita panostamaan ilmaston­muutoksen hillintään. Yhteistä tai osapuolikohtaisia päästö­vähennys­tavoitteita ei siksi ole kirjattu sopimukseen vaan tieto niistä saadaan osapuolten itse määrittelemistä kansallisista panoksista päästöjen hillintään.

Näiden panosten toteutumista tullaan seuraamaan raportointien, niiden tarkastusten ja tarkastuksiin perustuvien arviointien perusteella. Sopimukselle perustetaan komitea valvomaan sopimuksen toteutumista. Valvonnan tarkoituksena on auttaa osapuolia panostensa ja sopimuksen tavoitteiden toteuttamisessa, ei rangaista niiden toteuttamatta jättämisestä.

Kansallisesti määritellyt panokset/kontribuutiot (Nationally Determined Contribution (NDC)) eli kuvaus ja määrällinen arvio päästöjen vähentämiseen tai rajoittamiseen tähtäävistä toimista tulee toimittaa sopimuksen sihteeristölle ennen ratifiointia. Päästöjen vähentämis­toimien lisäksi panokset voivat koskea myös muita ilmastotoimia, kuten sopeutumistoimia.

Panosten kunnianhimoa voi nostaa milloin vain, mutta toiseen suuntaan muutos ei ole mahdollinen.

Suurin osa Ilmastosopimuksen osapuolista (187) oli toimittanut alustavan kansallisen panoksen (Indicative Nationally Determined Contribution (INCD)) jo ennen Pariisin ilmastoneuvotteluja. Alustavan panoksen ilmoittaneiden maiden/osapuolten on arvioitu kattavan noin 98 prosenttia maailman­laajuisista päästöistä.

Osapuolen, joka on ilmoittanut alustavan panoksensa, ei tarvitse päivittää sitä sopimuksen ratifioinnin yhteydessä, mutta voi niin tehdä.

Ilmoitettujen alustavien panosten muoto, päästörajoitusten taso ja ajallinen kattavuus vaihtelevat. Pariisin sopimuksen päätöksissä tullaan antamaan tarkempia ohjeita panosten määrittämiseksi, mutta kyseisten ohjeiden käyttö ensimmäisten panosten määrittelyssä on epävarmaa.

Alustavien panosten selkeyttä (panoksen kuvaus), kattavuutta (kasvihuonekaasut, sektorit) ja päästöjen laskentatapaa (menetelmät) koskevista yleisistä vaatimuksista on jo aikaisemmin päätetty Ilmasto­sopimuksen alla.

Monet hillintäpanokset on ilmoitettu perinteisellä tavalla eli kertomalla vähennys­prosentti, jolla osapuoli aikoo vähentää päästöjään määriteltyyn perusvuoteen nähden. Päästö­vähennykset voidaan tehdä joko määritellyn ajanjakson aikana (usein 2020 – 2025/2030) tai annettuun ajankohtaan mennessä (usein 2025 tai 2030).

Erityisesti monet kehittyvät maat ovat ilmoittaneet päästö­vähennys­panoksensa suhteessa päästöjen kehittymiseen talouden ja väestön ennustetun kasvun mukaisesti. Osa kehittyvien maiden alustavista panoksista on annettu ehdollisina sitomalla niiden toteuttaminen saatavaan ulkopuoliseen rahoitukseen.

Euroopan unionin yhteisessä alustavassa panoksessa ilmoitetaan, että kokonaispäästöjä vähennetään 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoteen 1990 verrattuna. Jäsenmaa­kohtaiset panokset määritellään EU:n sisäisessä lain­säädännössä myöhemmin.

Yhdysvallat kertoo vähentävänsä päästöjään 26 – 28 prosenttia ja Brasilia 37 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2025 mennessä.

Kiina kertoo kääntävänsä päästöjensä kasvun laskuun noin vuoden 2030 tienoilla sekä vähentävänsä päästöjään 60 – 65 prosenttia bkt-yksikköä kohti vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi Kiina lupaa lisätä metsien puuvaroja 4,5 miljardia kuutiota samalla ajanjaksolla.

Tietoja merkittävimpien päästäjämaiden panoksista on koottu taulukkoon 1.

Taulukko 1. Merkittävimpien päästäjämaiden alustavissa kansallisesti määritellyissä panoksissa ilmoitettu päästöjen vähennysprosentti, panoksen tyyppi sekä maiden kokonaispäästöt, päästöt per henkilö ja bruttokansantuote vuonna 2010. Klikkaa kuva isommaksi.

Päästövähennykset koskevat pääsääntöisesti kaikkia kasvihuone­kaasuja (mutta esim. Kiinan tavoite koskee ainoastaan CO2-päästöjä, Indonesian tavoite ei sisällä F-kaasuja) ja kaikkia sektoreita, pl. maankäyttöön ja metsätalouteen liittyvät päästöt, joiden kuuluminen panokseen ei aina ole selkeää. Osa maista on ilmoittanut erillisen tavoitteen metsien hiilivarastojen kasvattamiseksi (esim. Kiina ja Intia), eräät maat ovat kertoneet tavoitteen sisältävän maan­käyttösektorin (esim. EU). Lähteet: Ekholm, T. & Lindroos, T.J. 2015 ja Ilmastosopimuksen nettisivujen INDC-portaali.

Vähennyspanosten vaikuttavuuden arviointi on hankalaa

Koska kansallisesti määriteltyjen panosten kirjo on suuri, on niiden vertailu ja merkityksen arviointi vaikeaa. Arvioita on kuitenkin tehty eri tahoilla. Climate Action Tracker on arvioinut annetut panokset riittämättömiksi 2°C-tavoitteen kannalta (ks. kuvio 1).

Kuvio 1. Päästövähennyslupausten ja politiikkatoimien vaikutus maapallon lämpötilaan. Klikkaa kuva isommaksi.

Lähde: www.climateactiontracker.org/Climate Analytcs/Ecofys/NewClimate/PIK

Jos alustavat panokset toteutuisivat sellaisenaan, lämpötilan nousu olisi arvion mukaan 2,4 – 2, 7 °C astetta eli noin asteen vähemmän kuin mitä Climate Tracker on arvioinut lämpötilan nousevan (3,3 – 3,9 °C) nykyisillä hillintätoimilla.

IPCC:n viidennen arviointi­raportin mukaan nykytahdilla kasvavat päästöt aiheuttaisivat tätäkin suuremman lämpötilanousun, noin 4,1 – 4,8 °C astetta.

Myös VTT ja norjalainen tutkimuslaitos Cicero ovat arvioineet kansallisesti määriteltyjen panosten vaikuttavuutta. Arvioiden mukaan 2°C asteen tavoite on mahdollista vielä saavuttaa, jos panosten kunnianhimoa nostetaan ennen vuotta 2030.

Ciceron tutkimusten mukaan 1,5°C asteen tavoitteen saavuttaminen edellyttäisi tiukempia vähennyksiä jo ennen vuotta 2020, koska nykyisillä hillintätoimilla ilmakehään päästetyt kasvihuone­kaasut ylittävät rajan jo silloin.

Kaikkiin esitettyihin arvioihin liittyy suuria epävarmuuksia.

Edistymistä seurataan säännöllisin väliajoin

Uudella sopimuksella on merkitystä mikäli alustavat panokset toteutuvat. Sopimuksen tavoitteeseen rajoittaa lämpötilan nousu alle 2°C asteen puhumattakaan alle 1,5°C asteen ei alustavilla panoksilla kuitenkaan päästä. Tämä tosiasia tunnustettiin myös Pariisin ilmasto­neuvotteluissa, joissa sovittiin prosesseista panosten kunnianhimon nostamiseksi.

Pariisin sopimuksen osapuolikokous tulee arvioimaan säännöllisin väliajoin sopimuksen pitkän ajan tavoitteita ja niiden toimeenpanon onnistumista. Arviointi kattaa hillinnän, sopeutumisen ja toimeenpanon sekä ilmastorahoituksen.

Ensimmäinen arviointi tehdään 2023 ja sen jälkeen viiden vuoden välein. Arviointien avulla pyritään päivittämään ja voimistamaan kansallisesti määriteltyjä toimia ja ilmastorahoitusta sekä lisäämään kansainvälistä yhteistyötä.

Myös ennen kuin Pariisin sopimusta aletaan soveltaa, arvioidaan osapuolten yhteisiä pyrkimyksiä hillintätavoitteen saavuttamiseksi ja pre-2020-hillintä­tavoitteiden kunnianhimon nostamiseksi. Ilmastosopimuksen osapuolia kehotetaan tehostamaan toimiaan erilaisin keinoin kuten lisäämään ilmastorahoitusta, jakamaan kokemuksia ja tietoa hillintätoimista ja niiden toimeenpanosta.

Myös sopeutumista on tarkoitus arvioida 2016 – 2020 teknisen arviointi­prosessin avulla. Pariisin osapuoli­kokouksen presidentti tulee nimittämään kaksi korkean tason lähettilästä (Champions), joiden tehtävänä on vahvistaa päättäjien sitoutumista nykyisiin tavoitteisiin ja voimistaa niitä vapaaehtoisilla toimilla, yhteistyöllä sekä erilaisilla aloitteilla.

Raportointiin yhtenäiset ohjeet ja säännöt

Ilmastosopimuksen nykyinen raportointi on vaativuudeltaan kahtia­jakautunut teollisuusmaihin ja kehittyviin maihin.

Teollisuusmaat raportoivat kasvihuonekaasu­päästönsä vuosittain Ilmasto­sopimukselle, raportointi kattaa koko aikasarjan vuodesta 1990 viimeisimpään raportoitavaan vuoteen (esim. vuonna 2016 viimeisin raportoiva vuosi on 2014).

Lisäksi teollisuusmaat raportoivat kahden vuoden välein miten ne ovat edistyneet Ilmasto­sopimukselle antamassaan vähennys­tavoitteessa, politiikka­toimistaan päästöjen vähentämiseksi, tulevasta päästökehityksestään ja kehitysmaihin suunnatusta ilmasto­rahoituksestaan.

Neljän vuoden välein teollisuusmaat raportoivat laajasti ilmasto­politiikastaan ja Ilmasto­sopimuksen toimeenpanosta. Kaikki teollisuusmaiden raportoinnit tarkistetaan ja arvioidaan.

Kehittyvillä mailla on velvoite raportoida vastaavia tietoja kattavasti neljän vuoden välein, ja suppeammin kahden vuoden välein. Joka toinen vuosi kehittyvien maiden tulisi raportoida mm. kasvihuone­kaasu­päästönsä.

Kehittyvien maiden raportointivaatimukset ovat kuitenkin hyvin yleiset ja joustavat. Esimerkiksi hyvinkin vanhojen päästötietojen raportointi on mahdollista. Raporttien myöhästymisestä ei ole ollut sanktioita ja raportointien arvioinnit ovat vasta alkamassa. Arvioinnit ovat teollisuus­maiden tarkastuksia kevyemmät.

Kehittyvien maiden kahden vuoden välein tapahtuvan raportoinnin ensimmäinen määräpäivä oli 31.12.2014. Tätä artikkelia kirjoitettaessa vain 24 kehittyvää maata 154:stä oli toimittanut kyseisen raportin Ilmastosopimukselle. Esimerkiksi Kiina on raportoinut päästötietonsa viimeksi 2010 ja ne koskevat vuoden 2005 päästöjä.

Uusi sopimus murtaa kahtiajakoa teollisuusmaiden ja kehittyvien maiden välillä. Sopimuksen mukaan kaikkien osapuolten on kahden vuoden välein raportoitava kasvihuone­kaasu­päästönsä sekä miten osapuoli on edistynyt kansallisesti määritellyn panoksensa toteuttamisessa.

Sopimuksen mukaan aloitetaan työohjelma, jonka tavoitteena on laatia yhteiset raportointi- ja tarkastus- sekä arviointiohjeet kaikille sopimuksen osapuolille. Niiden kehittyvien maiden, jotka tarvitsevat joustoja, on sitä mahdollista saada.

Joustojen laatu ja määrä tullaan määrittelemään tulevina vuosina. Kahtiajako ei siis ole kokonaan hävinnyt. Uudet yhteiset raportointia, tarkastusta ja tarkastusten arviointia ohjaavat säännöt on tarkoitus saada sovittua ennen sopimuksen ensimmäistä osapuolikokousta.

Kansalliset lähtökohdat synnyttävät mahdollisuuksia – ja riskejä

Pariisin sopimus on osoitus laajasta yhteisestä sitoutumisesta ilmaston­muutoksen hillintään. Hillintätoimien vapaaehtoisuus ja perustuminen itse määriteltyihin panoksiin ovat lisänneet osallistuvien maiden määrää ja edesauttavat myös toimien toteutumista.

Sopimukseen liittyy myös riskejä. Kehittyvissä maissa on suuria odotuksia ilmasto­rahoituksen lisääntymisestä, niin hillintä- kuin sopeutumis­toimiin. Jos rahoitus ei nouse riittävälle tasolle tai viivästyy, voivat myös panokset jäädä toteuttamatta.

Myös kehittyvien maiden tiedon ja osaamisen kartuttamisella on suuri merkitys sopimuksen onnistumisen kannalta. Teollisuusmaiden tulisi tehokkaasti jakaa osaamistaan kehittyville maille.

Pariisin sopimuksen panokset ovat vielä tavoitteisiin nähden riittämättömiä, mutta päästövähennys­toimia tullaan nyt kuitenkin toteuttamaan laajemmin. Erityisesti kehittyvissä maissa voidaan saavuttaa suuria päästövähennyksiä soveltamalla uudempaa, tehokkaampaa ja vähä­päästöisempää teknologiaa.

Sopimuksella on siis mahdollisuuksia saada enemmän aikaan. Sopimuksen vaikuttavuutta ja merkitystä voidaan kuitenkin kunnolla arvioida vasta kun sopimuksen soveltamiseen ja toimeenpanoon liittyvät merkittävät yksityiskohdat on sovittu ja sen toimeenpano on alkanut.

Riitta Pipatti on kasvihuonekaasujen inventaarion vastuualueen kehittämis­päällikkö Tilastokeskuksessa. Hän on osallistunut YK:n ilmastosopimuksen ja Kioton Pöytäkirjan alla käytäviin neuvotteluihin erilaisissa rooleissa vuodesta 1999 lähtien. Lisäksi hän on ollut mukana useiden Hallitusten välisen ilmaston­muutos­paneelin IPCC:n raporttien ja useimpien IPCC:n kasvihuone­kaasu­inventaarioiden menetelmiä käsittelevien raporttien laadinnassa.

Lähteet:

Adoption of the Paris Agreement

Climate Action Tracker

Ekholm, T. & Lindroos, T.J. 2015. An analysis of countries’ climate change mitigation contributions towards the Paris agreement. VTT Technoogy 239.

Peters, G. (Cicero) 2015. Measuring a fair and ambitious climate agreement. Esitys Pariisin ilmastokokouksessa 10.12.2015

Ilmastosopimuksen INDC-portaali.