Työelämän tasa-arvokysymykset kuuluvat tasa-arvopolitiikan ydinalueeseen. Etenkin sukupuolten välinen tasa-arvo työelämässä on esillä jatkuvasti julkisessa keskustelussa. Teemat kuten ammatillinen segregaatio ja palkkatasa-arvo nousevat tasaisin väliajoin esille. Marinin hallitusohjelmassa nämä sukupuolitasa-arvoon liittyvät kysymykset onkin nostettu merkittäviksi kehityskohteiksi suomalaisessa työelämässä.

Työvoimatutkimuksen lisätutkimuksena kartoitettiin vuonna 2019 tietoja töissä ja työpaikoilla tehtävistä työn ja työnajan järjestelyistä. Tässä artikkelissa selvitetään tällä työvoimatutkimuksen aineistolla sukupuolten välisiä eroja palkansaajien työaikojen ja työstä saatavien vapaiden järjestelyissä sekä työn sisältöön vaikuttamisessa.

Työvoimatutkimuksen aineisto kattoi palkansaajien lisäksi yrittäjät. Palkansaajien ja yrittäjien työaikajärjestelyjen vaikutus- ja joustomahdollisuudet eroavat kuitenkin selvästi toisistaan – yrittäjillä on lähes kaikilla osa-alueilla enemmän vapausasteita. Lisäksi ryhmien sukupuolirakenne on hyvin erilainen, sillä yrittäjät ovat selvästi miesvaltainen joukko, kun taas palkansaajilla sukupuolirakenne on varsin tasainen. Tämän vuoksi tässä artikkelissa keskitytään vain palkansaajiin. Lopuksi käsitellään lyhyesti, millaisia sukupuolierot ovat yrittäjien kesken.

Naiset kokevat mahdollisuutensa vaikuttaa työn aloitus- ja lopetusaikoihin selvästi miehiä vähäisemmiksi

Noin 17 prosenttia kaikista palkansaajista sai päättää täysin itse työnsä aloitus- ja lopetusajoista. Lähes puolella oli vaikutusmahdollisuuksia työhöntulo- ja lähtöaikoihin. Täysin työnantajan tai asiakkaiden ym. määräämät työajat olivat noin kolmanneksella palkansaajista. (Taulukko 1)

Puolet sekä naisista että miehistä sai vaikuttaa työnsä tulo- ja lähtöaikoihin. Suurimmat erot sukupuolten välillä olivat niillä palkansaajilla, jotka päättävät työaikansa täysin itse ja niillä, joilla ei ole lainkaan vaikutusmahdollisuuksia työaikoihinsa. Miehistä useampi kuin naisista sai päättää työaikansa itse. Naisista taas miehiä suurempi osuus oli työssä, jossa vaikutusmahdollisuuksia ei ole lainkaan. (Kuvio 1)

Sukupuolten välinen ero säilyi eri sosioekonomisissa ryhmissä ja monilta osin jopa korostui entisestään. Siinä missä esimerkiksi ylemmistä toimihenkilömiehistä 36 prosenttia sai päättää työaikansa täysin itse, oli osuus ylemmistä toimihenkilönaisista 19 prosenttia. Alemmista toimihenkilömiehistä suurempi osa sai päättää työaikansa kuin ylemmistä toimihenkilönaisista. (Kuvio 2)

Työnantajasektoreista kuntasektorin palkansaajilla oli heikoimmat mahdollisuudet vaikuttaa työaikoihinsa: 46 prosentilla heistä ei ollut lainkaan päätäntävaltaa työaikoihinsa ja 48 prosenttia sai vaikuttaa tulo- ja lähtöaikoihinsa. Valtion töissä työn lopetus- ja aloitusajat joustivat sektoreista eniten: 66 prosenttia valtion palkansaajista sai vaikuttaa tulo- ja lähtöaikoihinsa ja 23 prosenttia sai päättää työaikansa itse. (Taulukko 1)

Sukupuolieroa ilmeni myös eri sektoreiden sisällä. Valtion töissä jopa 27 prosenttia miehistä sai päättää töihin tulo- ja lähtöaikansa täysin itse, kun naisista vastaava osuus oli 18 prosenttia. Myös kuntasektorilla sekä yksityisellä sektorilla ero sukupuolten välillä oli selkeä. Miehistä useampi kuin naisista sai päättää itse työpäivän aloitus- ja lopetusajan, ja miehiin verrattuna suuremmalle osuudelle naisista työajat tulivat annettuina.

Toimialoista eniten vaikutusmahdollisuuksia työaikoihinsa oli informaation ja viestinnän (J), maa-, metsä- ja kalatalouden (A) sekä ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan (M) alojen palkansaajilla. (päättää itse + vaikuttaa tulo- ja lähtöaikoihin).

Terveys- ja sosiaalipalveluiden (Q), majoitus- ja ravitsemistoiminnan (I) sekä kuljetuksen ja varastoinnin (H) toimialoilla oli suhteellisesti eniten työsuhteita, joissa työajat määräsi työnantaja, organisaatio, asiakkaat, tehtävät tai lainsäädäntö.

Ammateista heikoimmat vaikutusmahdollisuudet olivat suojelu- ja vartiointityöntekijöillä, hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöillä sekä prosessityöntekijöillä.

Lähde: Työvoimatutkimus 2019, Tilastokeskus

Miehet voivat järjestää vapaapäiviä huomattavasti helpommin kuin naiset

Työaikajärjestelyjen lisäosassa työssäkäyviltä tiedusteltiin myös, kuinka helposti he pystyvät järjestämään päivän tai pari vapaata työstä kolmen päivän varoitusajalla. Kysymykseen vastanneista palkansaajista 19 prosenttia piti järjestämistä hyvin helppona ja 41 prosenttia melko helppona. Noin 40 prosenttia piti sitä hyvin tai melko vaikeana (Taulukko 2).

Tässä oli sukupuolten välillä havaittavissa selkeä ero. Miehistä 71 prosenttia piti vapaapäivien järjestelyä hyvin tai melko helppona. Naisista 49 prosenttia koki samoin. (Taulukko 2) Toisin sanoen noin puolet naispalkansaajista siis koki vapaapäivien järjestelemisen kolmen päivän varoitusajalla jossain määrin vaikeaksi.

Hieman yllättäen sosioekonominen asema ei juurikaan erotellut ryhmiä tässä suhteessa. Sekä työntekijöistä että ylemmistä toimihenkilöistä 64 prosenttia piti vapaiden järjestelyjä vähintään melko helppona. Alemmista toimihenkilöistä näin vastanneiden osuus oli 53 prosenttia. (Taulukko 2)

Vaikka sosioekonomisten ryhmien väliset erot ovat hyvin tasaiset, olivat miesten ja naisten väliset erot sen sijaan huomattavia. Riippumatta sosioekonomisesta asemasta miehet kokivat mahdollisuutensa vapaiden järjestelyyn paremmiksi. (Kuvio 3)

Kuntasektorilla vapaapäivien järjestäminen koettiin muita työnantajasektoreita vaikeammaksi. Kuntasektorin palkansaajista 42 prosenttia piti vapaiden järjestämistä hyvin tai melko helppona. Valtiolla osuus oli 69 prosenttia ja yksityisellä sektorilla 65 prosenttia. (Taulukko 2) Sukupuolten välinen ero korostui etenkin kuntasektorilla, mutta oli selkeä myös muilla työnantajasektoreilla (Kuvio 4).

Maa-, metsä ja kalatalouden (A) sekä kiinteistöalan toiminnan (L) palkansaajat vastasivat muita useammin vapaiden järjestämisen olevan hyvin helppoa. Toimialoista kaikkein vaikeimmaksi vapaiden järjestäminen koettiin kuljetuksen ja varastoinnin (H) sekä terveys- ja sosiaalipalveluiden (Q) palkansaajien keskuudessa.

Kaikkein vaikeinta vapaapäivien järjestely oli terveydenhuollon erityisasiantuntijoilla, hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöillä ja suojelun ja vartioinnin työntekijöillä.

Lähde: Työvoimatutkimus 2019, Tilastokeskus

Joka viides mies voi vaikuttaa paljon työnsä sisältöön, naisista vain 13 prosenttia

Noin 17 prosenttia palkansaajista koki voivansa vaikuttaa työnsä sisältöön suuressa määrin. Vajaa puolet palkansaajista (45 %) koki pystyvänsä vaikuttamaan siihen jossain määrin. Noin neljännes (27 %) ajatteli, että voi vaikuttaa siihen vain hieman ja noin joka kymmenes (11 %) ajatteli, ettei voi vaikuttaa työnsä sisältöön ollenkaan. (Taulukko 3)

Naisten ja miesten väliset erot korostuivat oikeastaan vain ryhmässä, joka vastasi, että voi vaikuttaa työhönsä suuressa määrin. Siinä missä naisista näin koki 13 prosenttia, oli miehistä osuus 21 prosenttia. Sekä miehistä, että naisista vajaa puolet koki, että voi vaikuttaa työnsä sisältöön jossain määrin. Naiset vastasivat miehiä useammin heillä olevan hieman tai ei ollenkaan vaikutusvaltaa työnsä sisältöön. (Taulukko 3)

Sosioekonominen asema erotteli suuresti palkansaajia tässä suhteessa. Työntekijöistä alle puolella (48 %) oli edes jossain määrin vaikutusvaltaa työnsä sisältöön. Alemmista toimihenkilöistä samoin vastanneiden osuus oli 57 prosenttia ja ylemmistä toimihenkilöistä näin koki 80 prosenttia. (Taulukko 3)

Sukupuolten väliset erot ovat tälläkin työjärjestelyjen osa-alueella selkeitä sosioekonomisten ryhmien sisällä. Siinä missä ylemmistä toimihenkilömiehistä vajaa kolmannes kykeni vaikuttamaan työhönsä suuressa määrin, oli saman sosioekonomisen ryhmän naisissa osuus reilu viidennes. Alemmissa toimihenkilöissä ero oli niin ikään selkeä, mutta työntekijöiden joukossa ero sukupuolten välillä kaventui jonkin verran.

Valtiolla työskentelevillä on kuntia ja yksityistä puolta enemmän sanavaltaa työnsä sisältöön. Joka viidennes valtion palkansaajista pystyi vaikuttamaan työnsä sisältöön suuressa määrin ja 71 prosenttia vähintään jossain määrin (Taulukko 3). Jälleen kerran miesten ja naisten kokemukset poikkesivat toisistaan.

Valtion naisista joka kymmenes koki, että heillä on vaikutusvaltaa suuressa määrin, kun miehistä samoin ajatteli vajaa kolmannes. Myös yksityisellä ja kuntasektorilla ero naisten ja miesten välillä oli suuri. (Kuvio 5)

Toimialoista koulutusala (P) tarjosi eniten mahdollisuuksia työn sisältöön vaikuttamiseen. Myös taiteen, viihteen ja virkistystoiminnan (R) parissa työskentelevillä oli laajat vapaudet työnsä sisältöön. Vähiten omaa työtään pystyivät muokkaamaan kuljetuksen ja varastoinnin (H), majoitus- ja ravitsemistoiminnan (I) sekä hallinto ja tukipalvelutoiminnan (N) palkansaajat.

Lähde: Työvoimatutkimus 2019, Tilastokeskus

Vapaiden tuntien järjestely vaikeinta kuntien naisvaltaisissa hoiva- ja hoitoalan töissä

Palkansaajista selkeä enemmistö piti vapaiden tuntien järjestämistä työstä omia tai perheasioita varten hyvin tai melko helppona (79 %). Hieman yli viidennes palkansaajista piti sitä hyvin tai melko vaikeana. (Taulukko 4)

Miehistä yli puolet koki vapaiden tuntien järjestämisen hyvin helppona (56 %), kun naisista vastaava osuus oli vain reilu kolmannes (35 %). Naisista 30 prosenttia piti järjestämistä vähintään melko vaikeana. Miespalkansaajista hyvin tai melko vaikeana järjestämistä piti 13 prosenttia. (Taulukko 4)

Sosioekonomisista ryhmistä ylemmille toimihenkilöille vapaiden tuntien järjestäminen oli kaikkein helpointa. Ylemmistä toimihenkilöistä 57 prosenttia piti sitä hyvin helppona. Työntekijöille vapaiden tuntien järjestäminen oli hieman helpompaa kuin alemmille toimihenkilöille. (Taulukko 4)

Sukupuolierot säilyivät sosioekonomisten ryhmien sisäisesti. Alemmista toimihenkilömiehistä yli puolet (53 %) piti vapaiden järjestämistä hyvin helppona. Alemmista toimihenkilönaisista samoin koki vajaa kolmannes (31 %). Myös ylemmistä toimihenkilönaisista alle puolet (45 %) piti järjestämistä hyvin helppona, kun ylemmistä toimihenkilömiehistä hyvin helpoksi järjestämisen koki 69 prosenttia.

Sektoreittain ero kasvoi huomattavan suureksi. Valtiolla peräti 90 prosenttia palkansaajista koki vapaiden tuntien järjestämisen hyvin tai melko helpoksi. Yksityisellä sektorilla vastaava osuus oli 83 prosenttia. Kuntien ja kuntayhtymien töissä 63 prosenttia piti järjestämistä hyvin tai melko helppona. (Taulukko 4)

Siinä missä valtiolla ja yksityisellä sektorilla yli puolet koki järjestämisen hyvin helpoksi, koki kuntasektorilla samoin vain noin neljännes (Taulukko 4)

Vaikka kuntasektorilla sekä miehet että naiset siis kokivat vapaiden järjestelyn keskimääräistä vaikeammaksi, tuntui se silti olevan miehille naisia helpompaa. Yksityisellä sektorilla mahdollisuudet olivat molemmilla sukupuolilla paremmat, mutta miehille järjestely oli jälleen naisia helpompaa. Myös valtiolla sukupuoliero oli olemassa, joskin ero jäi lopulta melko pieneksi. (Kuvio 6)

Kuntasektorin selkeästi heikompaa tulostaa selittää se, että vaikeinta vapaiden tuntien järjestely oli juuri kunnille painottuneissa hoiva- ja hoitoalan töissä. Myös opetusala erottui joustamattomuudessaan tässä suhteessa. Terveydenhoitoalalla vapaiden tuntien järjestely koettiin keskimääräistä vaikeammaksi niin erityisasiantuntijoiden, asiantuntijoiden, kuin myös työntekijöiden keskuudessa.

Kyseiset alat ovat selkeästi naisvaltaisia. Helpointa vapaiden tuntien järjestely oli eri alojen johtajille ja erityisasiantuntijoille. 

Lähde: Työvoimatutkimus 2019, Tilastokeskus

Ero miesten ja naisten välillä ei ota kaventuakseen – osin ero on jopa kasvanut

Näiden tulosten valossa vaikuttaa siltä, että kokemukset mahdollisuuksista vaikuttaa työaikoihin, työn sisältöön ja työn vapaisiin eroavat selkeästi miesten ja naisten välillä. Tulokset eivät tule uutena tietona, sillä vastaavia tuloksia on havaittu jo aiemmissa tutkimuksissa, muun muassa joka viides vuosi suomalaisille palkansaajille toteutettavassa Tilastokeskuksen työolotutkimuksessa. (Sutela, Pärnänen & Keyriläinen 2019)

Työolotutkimuksen aikasarjat osoittavat, ettei ero miesten ja naisten välillä ole vuosien saatossa kaventunut työaikajärjestelyjen osalta. Osin kehitys on ollut itseasiassa päinvastaista.

Esimerkiksi vuonna 1990 naisista 37 prosenttia ja miehistä 38 prosenttia koki, että heillä on paljon tai melko paljon vaikutusmahdollisuuksia työnsä sisältöön. Vuonna 2018 naisista 33 prosenttia ja miehistä 42 prosenttia koki samoin. Ero on siis kasvanut molempiin suuntiin – naisten vaikutusmahdollisuudet ovat kaventuneet ja miesten lisääntyneet. (Kuvio 7)

Työolotutkimuksen mukaan vaikutusmahdollisuudet työaikoihin/työaikojen ajoittumiseen ovat lisääntyneet kaikilla palkansaajilla tasaisesti koko 2000-luvun ajan. Sekä naiset että miehet kokevat näiltä osin vaikutusmahdollisuutensa paremmiksi. Sukupuoliero on silti edelleen olemassa.

Naisvaltaisilla toimialoilla vaikutusmahdollisuudet usein heikommat

Useiden edellä kuvattujen erojen taustalla vaikuttaa ammatillinen segregaatio miesvaltaisiin ja naisvaltaisiin töihin. Tuloksista oli huomattavissa, että vaikutusmahdollisuudet jäävätkin usein keskimääräistä heikommiksi naisvaltaisilla toimialoilla.

Sukupuolen mukainen ammatillinen jakautuminen on Suomessa eurooppalaisella mittapuulla hyvin suurta ja alkaa tyypillisesti jo varhain koulutusvaiheessa. (Lyly-Yrjänäinen 2019, 84-85, Keski-Petäjä & Witting 2018)

Sukupuolierot ovat kuitenkin melko pysyviä toimialojen sisäisestikin. Esimerkiksi määrällisesti suurimmilla sosiaali- ja terveyspalveluiden (Q), teollisuuden (C) sekä tukku- ja vähittäiskaupan (G) toimialoilla miesten ja naisten välinen kuilu säilyi niin työn sisältöön vaikuttamisessa, kuin myös vapaiden järjestämisessä. Pääosin erot toimialojen sisäisesti säilyivät sukupuolten välillä, vaikka tarkasteltaisiin naisia ja miehiä samoissa sosioekonomisissa ryhmissäkin.

Naisten miehiä vähäisempi määrä johtavissa asemissa nousee monissa yhteyksissä yhdeksi työelämän tasa-arvoa heikentäväksi tekijäksi. Kuitenkaan edes johtotehtävissä naisilla ei tunnu olevan samanlaisia vaikuttamismahdollisuuksia työnsä sisältöön ja työaikoihinsa kuin miehillä. Erot tasoittuvat monilla samoilla toimialalla olevien esimiesten kesken, mutta eivät kaikilla.

Täytyy tosin huomioida, että johtotehtävien vertailu on hankalaa, sillä niiden jakautuminenkin on hyvin sukupuolittunutta. Naiset työskentelevät johtajina usein naisvaltaisilla aloilla ja erilaisissa organisaatioiden tukitoiminnoissa. (THL 2020)

Työn epätyypillisyys ei yksin kavenna vaikutusmahdollisuuksia

Yksi sukupuolten välisiä eroja selittävä tekijä voisi olla epätyypillisissä työsuhteissa ja niiden sukupuolittuneisuudessa. Epätyypillisyys tarkoittaa erilaisia kokoaikaisesta jatkuvasta palkkatyöstä poikkeavia työsuhteita, kuten osa- ja määräaikaisia työsuhteita. (Nätti & Pyöriä 2017, 26‒27). Naiset työskentelevät sekä osa- että määräaikaisissa työsuhteissa selvästi miehiä enemmän. (Ks. Tilastokeskus 2018: Sukupuolten tasa-arvo Suomessa).

Työaikoihin, työn sisältöön ja työtehtävien tekemisen järjestykseen olikin jatkuvissa kokoaikaisissa työsuhteissa olevilla enemmän vaikutusmahdollisuuksia kuin määrä- ja osa-aikaisilla. Toisaalta vaikutusmahdollisuudet eivät juurikaan eronneet samoissa ammateissa olevien kesken, vaikka heillä olisi eri työsuhdetyyppi.

Tämä viittaisi siihen, ettei epätyypillinen työsuhde itsessään kaventaisi vaikutusmahdollisuuksia. Epätyypillisiä työsuhteita vain on enemmän aloilla, joissa vaikutusmahdollisuudet työhön ovat muutenkin keskimääräistä heikommat.

Vapaiden tuntien ja vapaapäivien järjestämisen vaikeuteen voi monilla naisvaltaisilla aloilla vaikuttavat myös työn kysyntä ja korvaavan työvoiman puute. Vuoden 2019 ammattibarometrissa etenkin juuri hoitoalan työt kärsivät työnhakijoiden puutteesta. (Valtioneuvosto 2019) Hoitoalalla vapaiden tuntien ja päivien järjestely koettiinkin keskimääräistä vaikeammaksi. Ongelma koskee myös monia muita naisvaltaisia aloja.

Työaikojen ja vapaiden tuntien järjestely sekä nais- että miesyrittäjille lähestulkoon yhtä helppoa

Entäpä he, jotka ovat täydessä vastuussa omasta työstään?

Erot sukupuolten välillä tasoittuvat huomattavasti, kun tarkastellaan pelkästään yrittäjiä. Työaikojen ja vapaiden tuntien järjestely on sekä nais- että miesyrittäjille lähestulkoon yhtä helppoa. Vapaapäivien järjesteleminen vaikuttaa silti olevan naisyrittäjille vaikeampaa kuin miesyrittäjille (Hyvin tai melko helppoa, naisyrittäjät 60 % miesyrittäjät 73 %).

Osittain tähän voi vaikuttaa se, että naiset ja miehet työskentelevät usein hyvin erityyppisissä yrittäjätöissä. Naisista miehiä suurempi osuus on yrittäjinä palvelualan töissä. On mahdollista, että tästä syystä naisyrittäjät joutuvat suunnittelemaan töitään enemmän asiakkaiden ehdoilla. Jotkin sukupuolten välisiä eroja selittävät syyt taas löytyvät työn ulkopuolelta.

Vuoden 2018 työvoimatutkimuksen lisätutkimuksessa työaikajärjestelyjä lähestyttiin työn ja perheen yhteensovittamisen näkökulmasta. Tulokset olivat hyvin samansuuntaisia vuoden 2019 työaikoihin keskittyvän lisätutkimuksen kanssa.

Työllisillä isillä oli usein paremmat mahdollisuudet vapaiden järjestämiseen työstä ja työaikojen joustavuuteen kuin äideillä. Silti hoitovastuu lapsista jäi useammin äideille. (Nieminen 2019) Esimerkiksi sairaan lapsen vuoksi töistä kotiin jäi vuonna 2018 yleisimmin äiti kuin isä. Kokemukseen työaikojen joustavuudesta voi siis vaikuttaa myös se, miten suuressa määrin eri sukupuolilla on tarvetta joustaviin työaikoihin.

Positiivista on kuitenkin se, että hoitovastuun jakautuminen on työolotutkimusten perusteella vuosien saatossa tasoittunut huomattavasti vanhempien välillä. (Sutela, Pärnänen, Keyriläinen 2019, 263-265)

Tasa-arvon suhteen tapahtuu myös edistystä muilla työn osa-alueilla.

Alojen vertailu keskenään työjärjestelyjen suhteen on vaikeaa, sillä on työn luonteesta ja kriittisyydestä riippuvaista, kuinka paljon tehtävien sisältöihin voidaan vaikuttaa ja voidaanko vapaita järjestää ilman korvaavaa työpanosta.

On vaikea kuvitella, että esimerkiksi hoitoalalle voitaisiin taata laajoja vaikutusmahdollisuuksia työaikojen järjestelyyn. Kyseiset ammatit kuitenkin edellyttävät myös epäsosiaalisia työaikoja ja usein omalle työpanokselle täytyy vapaita järjestellessä löytyä korvaaja. Tällaisissa ammateissa oleellisempaa on se, pääseekö henkilö mukaan suunnittelemaan työvuorojaan. 

Edellä kuvatut sukupuolten väliset erot ovat monien tekijöiden summia, ja tämä varmasti osaltaan vaikuttaa siihen, miksi erot ovat niin pysyviä. Vaikka sukupuolierot työaikojen, vapaiden ja työn sisältöjen osalta tuntuvat olevan sitkeitä vuodesta toiseen, se ei poissulje tasa-arvon edistymistä muilla työn osa-alueilla.

Naisten ja miesten kokemus siitä, että työpaikalla tasa-arvo toteutuu hyvin, on kasvanut tasaisesti koko 2000-luvun ajan. Myös sukupuolten ammatillinen segregaatio vaikuttaa työvoimatutkimuksen perusteella osin kaventuneen viime vuosien aikana. Esimerkiksi naisten osuus johtajina ja erilaisissa erityisasiantuntijatöissä on lisääntynyt vuosien 2013 ja 2018 välillä. (Sutela, Pärnänen, & Keyriläinen 2019, 178, 183 -184)

On hyvä välillä muistuttaa itseä siitä, että meillä on työelämän sukupuolitasa-arvokysymyksissä useita ulottuvuuksia ja kesto-ongelmien lisäksi myös paljon positiivisia kehityssuuntia. Työaikajärjestelyjen suhteen erot ovat kuitenkin vielä hyvin näkyviä.

Kirjoittaja työskentelee Tilastokeskuksen väestö- ja elinolot -yksikössä. 

Lähteet: 

Keski-Petäjä, M & Witting, M (2018) Alle viidennes opiskelijoista opinnoissa, joissa tasaisesti naisia ja miehiä – koulutusalojen eriytyminen jatkuu. Tieto & trendit, Tilastokeskus.

Lyly-Yrjänäinen, M. (2019) Työolobarometri – ennakkotiedot. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja TEM-raportteja 2019:15. Työ- ja elinkeinoministeriö, Helsinki 2019.

Nieminen, T (2019) Kumpi joustaa – työ vai perhe? Tieto & trendit, Tilastokeskus.

Nätti, J. & Pyöriä, P. (2017): Epätyypilliset työsuhteet, epävarmuus ja liikkuvuus. Teoksessa: Pyöriä, P. (toim.) Työelämän myytit ja todellisuus. Helsinki: Gaudeamus, 24-35.

Sutela, H., Pärnänen, A. & Keyriläinen, M. (2019) Digiajan työelämä – Työolotutkimuksen tuloksia 1977‒2018, Helsinki, Tilastokeskus. 

Teräsaho, M & Närvi, J. (2019) Näkökulmia sukupuolten tasa-arvoon – Analyyseja tasa-arvobarometrista 2017. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Raportti 6/2019. Helsinki 2019.

THL (2020) Sukupuolten tasa-arvo: Johtamisen ja urakehityksen tasa-arvokysymyksiä.

Tilastokeskus (2018) Sukupuolten tasa-arvo Suomessa 2018, Helsinki 2018.

Valtioneuvosto (2019) Ammattibarometri – työllistymisen näkymät eri ammateissa. Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) työvälitystilastot. 

Valtioneuvosto (2019) Osallistava ja osaava Suomi – Sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävä yhteiskunta.