”Lähes jokainen joutuu työuransa aikana vaihtamaan ammattia ja kouluttautumaan uudelleen”. Näinhän meille vakuutellaan, mutta usein hoettu väite ei saa tukea Tilastokeskuksen työolotutkimusten tuloksista.

Vuodesta 1984 lähtien on selvitetty sitä, ovatko palkansaajat olleet yhdessä vai useammassa ammatissa työuransa aikana. Kaikkina kuutena tutkimuskertana vuodesta 1984 vuoteen 2013 on ollut hieman yli 40 prosenttia niitä, jotka sanovat olleensa aina lähes samanlaisessa ammatissa.

Aina lähes samanlaisessa ammatissa olleet

Lähde: Tilastokeskus, Työolotutkimukset 1984, 1990, 1997, 2003, 2008 ja 2013

Miten tämä on mahdollista? Työurienhan piti olla kiihtyvässä liikkeessä ja ammattien vaihtua yhtenään. Tulosta selittää ennen muuta se, että ammattien vaihtaminen on sidoksissa hankittuun koulutukseen: mitä enemmän on koulutusta, sitä vähemmän on ammatin vaihtoja. On aika ymmärrettävääkin, että esimerkiksi lääkäriksi kouluttautuneet eivät kovin herkästi lähde vaihtamaan alaansa.

Koulutustason yleinen nousu viime vuosikymmeninä on vähentänyt ammatillista liikkuvuutta. Ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa oli palkansaajista vielä 1970-luvulla yli puolet (55 %), nykyään enää 11 prosenttia.

Ammatillista liikkuvuutta on vuorostaan lisännyt voimakas rakennemuutos, jonka seurauksena ammattialoja kuolee ja uusia syntyy tilalle. Kaikkein merkittävin muutos koettiin Suomessa 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin maataloussektorilla työskentelevien määrä väheni yli 300 000:lla. Julkiset ja yksityiset palvelut kasvoivat noin puolella miljoonalla työntekijällä. Teollisuudenkin työllisyys lisääntyi noin 100 000:lla.

Nämä muutokset eivät toki merkinneet sitä, että työntekijöitä olisi siirtynyt yhtä suuria määriä ammattialalta toiselle, vaan uudet työmarkkinoille tulleet sukupolvet ovat hakeutuneet paljolti palveluihin ja teollisuuteen ja vanhat poistuneet maataloudesta.

1990-luvun lama aiheutti myös suuria muutoksia. Vuosina 1990–1995 työllisten määrä väheni 400 000 hengellä – niistä 200 000 työpaikkaa saatiin takaisin vuosikymmenen loppuun mennessä. Väkeä vähennettiin sekä teollisuudesta että palvelualoilta. Suurimmat siirtymät tapahtuivat työllisyyden, työttömyyden ja eläköitymisen välillä, mutta ammatin vaihtojakin varmasti tapahtui.

Tutkittaessa ammattien vaihtamista törmätään tyypilliseen ongelmaan eli miten määritellä vaihtaminen. Tilastollisessa tarkastelussa joudutaan helposti vaikeuksiin luokittelun tasojen ja nimikkeiden muutosten vuoksi. Jos katsotaan vain ammattinimikkeiden vaihtumista, saadaan usein liioiteltu kuva muutoksista.

Ammatin vaihtamisen käsite on varsin epämääräinen: ammattinimike saattaa säilyä, vaikka tehtävät muuttuisivatkin. Erityisesti tietotekniikan käyttöönotto on tunnetusti tuonut suuria muutoksia työtehtäviin. Toisaalta ammattinimikkeet saattavat muuttua, vaikka työntekijät eivät itse koe ammatin varsinaisesti vaihtuneen.

Käsitteen epämääräisyyden vuoksi työolotutkimuksissa onkin käytetty varsin väljää tulkintaa: ”oletteko ollut aina lähes samanlaisessa ammatissa, 2–3 selvästi erilaisessa ammatissa vai useammassa selvästi erilaisessa ammatissa.”

Naisten ja miesten välillä ei ole suurta eroa ammatin vaihtamisessa: aina lähes samassa ammatissa on ollut 40 prosenttia miehistä ja 43 prosenttia naisista.

Ammateittain tarkastellen terveydenhoidon erityisasiantuntijoina (esim. lääkärit) tai asiantuntijoina (sairaanhoitajat) työskentelevät (64 % ja 58 %) ja opetusalalla työssä olevat erityisasiantuntijat (46 %) ovat eniten pitäneet kiinni alastaan ja olleet aina lähes samassa ammatissa.

Mistä sitten juontaa käsitys, että lähes kaikki joutuvat työurallaan vaihtamaan ammattia? Puheet taisivat kiihtyä 1990-luvulla, kun esitettiin hurjia ennusteita siitä, että uusi tietotekniikka tulee syrjäyttämään työt ja kukaan ei voi olla varma tulevaisuudestaan (esim. Ulrich Beck: Risk Society 1992 ja Jeremy Rifkin: The End of Work 1995).

Silti Suomessa toimistotyö vain lisääntyi, vaikka teollista työtä vähenikin automaation myötä. Toimistotöistä pankkisektori oli ainoa, jossa selvästi vähennettiin väkeä. Muualla toimistoissa tietotekniikka pikemminkin loi uutta työtä.

Nyt nuo samat uhkailevat puheet ovat taas täällä. Robotit ja digitekniikka kuulemma vähentävät työpaikkoja puolella tai ainakin kolmanneksella.  

Työolotutkimuksen tulokset ovat lohdullisia, sillä tähänastinen kehitys ammattien vaihtamisessa on ollut varsin maltillista. Kaikkien ei tarvitse henkisesti valmistautua ammatinvaihtoon, vaikka osalle ajatus alan vaihtamisesta voi toki näyttäytyä jopa toivottavana.

Edelleen on mahdollista suunnitella elämäänsä pitkällä tähtäimellä, kouluttautua haluamalleen alalle ja tehdä uraansa omalla alallaan kehittyen.

Tulevaisuudesta ei tietenkään kukaan voi olla varma, mutta ammatinvaihdolla pelottelu voi olla haitallista. Jos ihmiset eivät uskalla luottaa siihen, että kouluttautuminen valitulle alalle kannattaa, eivät he myöskään ole valmiita sitoutumaan työhönsä. Se puolestaan vähentää tuottavuutta, josta niin paljon puhutaan.