Viime syksynä työpuhelimeni soi, ja sain kiinnostavan kysymyksen vastattavaksi. Miksi ympäristönsuojeluinvestointien osuus on niin pieni kokonaisinvestoinneista?

Kysymys on aiheellinen, sillä esimerkiksi teollisuudessa ympäristönsuojeluinvestointien osuus pääoman bruttomuodostuksesta on vain reilu 2 prosenttia.

Kysymys on oiva myös siinä mielessä, että siihen kiteytyy ympäristötilinpidon hyödyt kansantalouden tilinpidon satelliittitilinpitona. Ympäristötilinpito on rakennettu siten, että tilastojen vertailu kansantalouden tilinpidon kanssa on luontevaa ja suositeltavaa.

Vaikuttaisi perustellulta väittää, että teollisuudessa ympäristönsuojeluun ei investoitaisi. Mutta ennen kuin allekirjoitetaan väite, lienee syytä selventää, mitä ovat ympäristönsuojeluinvestoinnit ja miten niitä tilastoidaan.

Yhteisestä kehikosta huolimatta kansantalouden tilinpidon ja ympäristönsuojelumenot -tilaston investoinneista löytyy laskennallinen eroavaisuus. Kansantalouden tilinpidossa tutkimus- ja kehittämismenot (t&k) kirjataan nykyään investointeina, ei yritysten menoina kuten aiemmin.

Ympäristönsuojelumenojen osaltakin pyritään samaan. Yhdenmukaistettujen menetelmien kehittäminen Euroopan maiden välillä on kuitenkin kesken, joten EU-maiden vertailukelpoisuuden vuoksi t&k-menot kirjataan vielä toistaiseksi yritysten menoihin.

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan osuus teollisuuden investoinneista on noin 40 prosenttia. Jos se jätettäisiin pois teollisuuden investoinneista, olisi ympäristönsuojeluinvestointien osuus teollisuuden kokonaisinvestoinneista noin 4 prosentin luokkaa.

Ympäristönsuojeluinvestointien kriteerit ovat tiukat ja ympäristön kannalta positiiviset investoinnit jäävät joskus intuition vastaisesti tilastoinnin ulkopuolelle. Ympäristönsuojeluinvestoinnit koostuvat pääosin ilmansuojelun, jätevesi- ja jätehuollon investoinneista, eikä niihin lasketa materiaalitehokkuuteen tähtääviä investointeja.

Luokittelu perustuu ympäristöliiketoiminnan tuote- ja palveluluokitukseen, jonka yhdeksää ensimmäistä luokkaa käytetään ympäristönsuojelumenoissa, ja luokat 10–16 koskevat materiaalitehokkuutta. Materiaalitehokkuuteen tähtääviä investointeja ei tilastoida, mutta ympäristöliiketoiminnan arvonlisäysten perusteella niiden voidaan päätellä olevan teollisuudessa ympäristönsuojeluinvestointeja suurempia.

Uuden tehokkaamman ilmansuodattimen hankinta on esimerkki mukaan laskettavasta ilmansuojelutoimenpiteestä. Esimerkiksi tuotantolaitoksen siirtymistä öljylämmityksestä maalämpöön taas ei lueta mukaan ympäristönsuojeluun. Vaikka ilmanpäästöt vähenevätkin, se on ympäristönsuojelumenot-tilaston näkökulmasta panostusta materiaalitehokkuuteen.

Myös ympäristönsuojeluinvestointien arvon määrittelyssä on omat koukeronsa. Tuotannon investoinneista lasketaan kuuluvaksi ympäristönsuojeluun vain se osa, joka maksetaan ylimääräistä ympäristönsuojelun edistämiseksi.

Esimerkiksi vähempipäästöisen koneen hankinnasta lasketaan ympäristönsuojeluun kuuluvaksi vain lisähinta verrattuna vastaavaan koneeseen ilman päästövähennystä.

Normaali ympäristön kannalta myönteinen teknologinen kehitys ei siis näy investointien arvossa. Tietyissä tapauksissa, kuten puhdistimien hankinnoissa, investointi voidaan kuitenkin kokonaisuudessaan lukea ympäristönsuojeluinvestointeihin, kunhan se palvelee ainoastaan ympäristönsuojelutoimenpiteitä.

Vaan investoiko teollisuus ympäristönsuojeluun?

Kun huomioidaan t&k-menojen pääomittamisen eriävät käytännöt, on investointien suhdeluku parempi kuin miltä ensisilmäilyn perusteella näyttää. Lisäksi tarkan luokittelun ja arvon määrittelykriteerien vuoksi teollisuuden investoinnit ovat ympäristön kannalta myönteisempiä kuin mitä investointien suhdeluku, 2 prosenttia, antaa ymmärtää.

Tämän perusteella teollisuus on mielestäni mainettaan parempi ympäristönsuojeluun investoija.

Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina ympäristötilinpidon parissa Tilastokeskuksen talous- ja ympäristötilastot -yksikössä.