Etusivu > Tilastot > Kasvihuonekaasut > 2009 > Suomen kasvihuonekaasupäästöt 2009

Suomen kasvihuonekaasupäästöt 2009

Kokonaispäästöjen kehitys sektoreittain

Suomen kasvihuonekaasupäästöt vastasivat 66,3 miljoonaa tonnia hiilidioksidia (CO2-ekv.) vuonna 2009. Päästöt pienenivät 5,8 prosenttia edellisvuodesta ja alittivat 6,6 prosentilla Kioton pöytäkirjan velvoitetason. Vuonna 2009 päästöt pienenivät kaikilla raportoiduilla sektoreilla edellisvuoteen verrattuna. Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous-sektorin nettonielu kasvoi.

Suomen päästöistä valtaosa syntyy energiasektorilla, noin 80 prosenttia vuonna 2009. Energiasektorin päästöt vähentyivät edellisvuodesta 3,6 prosenttia. Talouden taantumaa heijastellen eniten pienenivät teollisuuden ja rakentamisen polttoaineiden käytön päästöt (23 %), samoin edellisvuonna alkanut liikenteen päästöjen pienentyminen jatkui viidellä prosentilla. Energiateollisuuden päästöt sen sijaan kasvoivat 5 prosenttia. Päästöjen kasvu aiheutui suurelta osin hiilen käytön lisääntymisestä sähkön erillistuotannossa, joka puolestaan oli seurausta vesivoiman saatavuuden vähenemisestä. Muut energiasektorin päästöt kasvoivat reilun prosentin. Vuodesta 1990 energiasektorin päästöt ovat pienentyneet 2,6 prosenttia.

Taantuma pienensi myös teollisuuden prosessiperäisiä päästöjä reilusti edellisvuodesta, kokonaisvähennystä oli lähes 27 prosenttia. Eniten päästöt vähenivät sementin ja kalkin (40 %) ja teräksen (23 %) valmistuksessa. Typpihapontuotannon päästöt vähenivät puoleen laitosten otettua käyttöön uusia päästövähennysmenetelmiä. Teollisuusprosessien päästöihin luetaan myös voimakkaina kasvihuonekaasuina tunnetut F-kaasut, joiden päästöt ovat kasvaneet tasaisen jyrkästi 90-luvun alusta. Vuonna 2009 kasvukehityksessä tapahtui selkeä vähennys (10 %). Pienentyneitä päästöjä selittää sekä taantuma että vuonna 2007 voimaan tullut F-kaasuja koskeva EY-asetus. Vuoteen 1990 verrattuna teollisuusprosessien päästöt olivat pari prosenttia korkeammat.

Maatalouden päästöt vähenivät edellisvuodesta reilut 3 prosenttia. Kaiken kaikkiaan maatalouden päästöt ovat pienentyneet noin 14 prosenttia vuodesta 1990. Vähenemiseen ovat vaikuttaneet keinolannoituksen vähentyminen, kotieläinten määrien lasku sekä parantunut lannankäsittely.

Jätesektorin päästöt pienentyivät 4 prosenttia edellisvuodesta ja olivat 45 prosenttia alemmalla tasolla kuin 1990. Päästöt jätesektorilta ovat vähentyneet tasaisesti vuodesta 1990. Jätteen polton yleistyminen on vähentänyt kaatopaikalle menevän jätteen määrää ja vastaavasti kaatopaikkojen päästöjä erityisesti vuosina 2008–2009. Vähennystä ovat tukeneet jätelain ja EU:n kaatopaikkadirektiivin toimeenpanot 90-luvulla. Jätteiden synnyn ehkäisy, kierrätys ja uusiokäyttö ovat lisääntyneet ja kaatopaikkakaasun talteenotto sekä jätevesien puhdistus ovat tehostuneet.

Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous (LULUCF) -sektori on Suomessa nettonielu eli poistumat ilmakehästä ovat suuremmat kuin päästöt ilmakehään. Nettonielu kasvoi edellisestä vuodesta huomattavasti, 40,7 miljoonaan tonniin CO2-ekv. Suurin hiilinielu on puuston nettokasvu. Metsien kasvu on lisääntynyt Suomessa tasaisesti vuodesta 1990 lähtien. Hakkuumäärät sen sijaan ovat vaihdelleet vuosittaisen markkinatilanteen ja kysynnän mukaan. Vuonna 2009 markkinahakkuut romahtivat viidenneksen edellisvuodesta 41 miljoonaan kuutiometriin metsäteollisuuden tuotteiden kysynnän laskun myötä, mikä kasvatti puuston nettonielun yli 49 miljoonaan tonniin CO2-ekv. Metsä- ja maatalousmaiden ojitettujen turvemaiden maaperäpäästöt ovat merkittävät (2009 yhteensä 15,4 miljoonaa tonnia CO2-ekv.). Sen sijaan kivennäismaat sitovat hiiltä maaperään (2009 yhteensä 6,7 miljoonaa tonnia CO2-ekv.). Maaperän hiilivarastojen muutosten arviointi sisältää suuria epävarmuuksia.

Kioton pöytäkirjan mukainen raportointi ja velvoitteen täyttäminen

Suomen velvoite Kioton pöytäkirjan ensimmäiselle velvoitekaudelle 2008–2012 on rajoittaa kasvihuonekaasupäästöt perusvuoden tasolle. Suomen Kioton pöytäkirjan perusvuosi on 1990, paitsi F-kaasujen osalta 1995. Perusvuoden päästöjen perusteella laskettu Suomen sallittu päästömäärä kaudella 2008–2012 on 355 017 545 tonnia CO2-ekv. eli vuotta kohti laskettuna 71,0 miljoona tonnia CO2-ekv. Sallittu päästömäärä vahvistettiin vuonna 2008, jolloin vastaava määrä päästöyksiköitä tilitettiin Kioton pöytäkirjan mukaisen kansallisen päästörekisterin (Kioton rekisteri) Suomen valtion tilille.

Suomi on täyttänyt velvoitteensa, mikäli sillä on velvoitekauden tilityskauden loputtua Kioto rekisterin tilillä kansallisia päästöjä vastaava määrä päästöyksiköitä. Kansallisten päästöjen määrää seurataan kasvihuonekaasujen inventaarion avulla. Jos päästöt ovat suuremmat kuin sallittu päästömäärä, voi Suomi hankkia päästöyksiköitä Kioton pöytäkirjan mukaisilta päästökauppamarkkinoilta tai toteuttamalla nk. hankemekanismeja muissa maissa.

Lisäksi Kioton pöytäkirjan artiklan 3 kohtien 3 ja 4 mukaiset päästöt ja poistumat vaikuttavat velvoitteen täyttämiseen. Artiklan 3.3 mukaisista toimista (metsitys, uudelleen metsitys, metsän hävitys) aiheutuvien nielujen ja päästöjen raportointi on pakollista Kioton sopimuksen ensimmäisellä velvoitekaudella 2008–2012. Artiklan 3.4 mukaisten toimien (metsänhoito, maatalousmaan hoito, laidunmaan hoito ja/tai uudelleen kasvittaminen) raportointi on vapaaehtoista ensimmäisellä velvoitekaudella. Suomi on valinnut raportoitavaksi artiklan 3.4 mukaisen metsänhoitotoimen.

Artiklan 3.3 toimien kokonaispäästö oli 3,8 miljoonaa tonnia CO2-ekv. vuonna 2009. Tästä metsän hävityksen osuus oli 3,6 milj. t CO2-ekv. Suomessa on raivattu metsää vuosina 1990–2009 yhteensä 275 800 hehtaaria. Pääosin metsää on raivattu rakentamisen, tiestön ja voimansiirtolinjojen alta (noin 171 000 ha), mutta jonkin verran metsää on muutettu myös pelloiksi (78 000 ha) ja turvetuotantoon. Metsämaan muuttamista toiseen maankäyttöön on Suomessa vaikea välttää, sillä Suomen maapinta-alasta metsää on 73 prosenttia.

Vuosien 1990-2009 aikana on syntynyt uutta metsäpinta-alaa metsittämisen seurauksena yhteensä 160 700 hehtaaria. Pääasiassa nämä alueet ovat entisiä viljelysmaita (113 000 ha), joita on metsitetty joko aktiivisesti tai ne ovat metsittyneet luontaisesti peltojen viljelyn loputtua. Jonkin verran on metsitetty myös esimerkiksi entisiä turvetuotantoalueita. Artiklan 3.3 mukaiseksi metsittämiseksi luetaan Suomessa myös sellaiset huonotuottoiset turvemaat, joiden puusto ojittamisen seurauksena on toipunut sellaiseksi, että ne täyttävät FAO:n metsän mukaisen määritelmän. Metsittämisen alussa maaperäpäästöt ovat yleisesti suuremmat kuin taimikon kasvun nieluvaikutus. Turvemailla ero on selkeästi suurempi kuin mineraalimailla. Näin ollen metsittämisestäkin kertyi päästöä vuonna 2009 yhteensä 0,2 miljoonaa tonnia CO2-ekv.

Artiklan 3.4 mukainen metsänhoidon nielu oli vuonna 2009 50,3 milj. t CO2-ekv. Metsänhoidon nielu on Suomelle tärkeä, sillä Kioton sääntöjen mukaan metsänhoidon nielulla voidaan kompensoida artiklan 3.3 mukaiset metsänhävityksen- ja metsityksen kokonaispäästöt. Kompensaatiomahdollisuuden lisäksi metsänhoidon nieluista saa päästötaseeseen hyvitystä maakohtaisen enimmäismäärän ns. kattoluvun mukaisesti. Suomelle määritetty nielukatto on 0,58 milj. t CO2-ekv. per vuosi (koko velvoitekauden nielukatto on 2,93 milj. t CO2-ekv.). Suomen valinnan mukaisesti hyvitys saadaan velvoitekauden päätyttyä.

Kioton pöytäkirjan mukaisten velvoitteiden täyttämistä on arvioitu alla olevassa taulukossa. Siinä esitetään miten tavoitteeseen on arvioitu päästävän pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassa ja verrattu sitä vuosien 2008, 2009 päästöihin ja nieluihin ja ennakkoarvioon vuoden 2010 päästöistä. Taulukossa esitetty vuoden 2010 kokonaispäästöarvio perustuu maaliskuussa 2011 julkistetun energiaennakon tietoihin. Ei-päästökauppasektorin päästöt on laskettu kokonaispäästöarvion ja päästökauppasektorin vuoden 2010 toteutuneiden päästöjen erotuksena.

Suomi on luovuttanut osan päästöyksiköistään päästökauppasektorin toiminnanharjoittajille. Nämä ovat velvollisia palauttamaan vuosittaisia päästöjään vastaavan määrän päästörekisteriin vuosittain. Jos toiminnanharjoittajien päästöt ovat suuremmat, joutuvat he hankkimaan päästöoikeuksia päästökaupan avulla, jos pienemmät, voivat he siirtää päästöoikeuksien käyttöä seuraaville vuosille, tai myydä ne.

Ei-päästökauppasektorin päästöjen mahdollisen kasvun kompensoimiseen on varauduttu hallituksen päästöyksiköiden hankintaohjelman mukaisesti hankittavien päästöyksiköiden kautta. Taulukossa on annettu hallituksen päästöyksiköiden hankintaohjelman suunnitelman mukainen päästöyksiköiden suunniteltu hankintamäärä ja vuosina 2008, 2009 ja 2010 toteutuneet hankinnat päästörekisteritietojen mukaan.

Taulukko 1. Pitkän aikavälin energia- ja ilmastostrategiaan ja vuosien 2008–2010 päästötietoihin perustuva tarkastelu Kioton pöytäkirjan velvoitteiden toteutumisesta Suomessa

	Pitkän aikavälin energia- ja ilmastostrategian vuotuinen keskiarvo velvoitekaudella	Toteuma 2008	Toteuma 2009	Ennakko 2010
	miljoonaa tonnia CO2-ekv.
Päästökauppasektorin päästöt	46,4	36,2 1)	34,4 1)	41,3 1)
Ei-päästökauppasektorin päästöt	35,2	34,2	32,0	34,7 6)
Toteutuneet kokonaispäästöt	81,6	70,4	66,3	76,0 6)
Päästökauppasektorille allokoidut päästöoikeudet	37,6	36,5 1)	37,1 1)	37,9 1)
Päästökauppasektorille allokoitujen päästöoikeuksien yli-/alijäämä 7)	-8,8	+0,4 1)	+2,7 1)	-3,4 1)
“Käytetyt päästöyksiköt” 8)	72,8	70,8	69,0	72,6 6)
Suomen sallittu päästömäärä	71,0	71,0	71,0	71
Artiklan 3, kohtien 3 ja 4 mukaiset poistumayksiköt	0,6	0,6	0,6	0,6
Päästöyksiköt Kioton mekanismeista	1,4 2)	0,05 3)	0,4 3)	0,3 3)
Kioton velvoitteen täyttämiseen käytettävissä olevat päästöyksiköt	73,0	71,6	72,0	71,9
Yli-/alijäämä	+0,2	+0,8	+3,0	–0,7 6)
Kumulatiivinen yli-/alijäämä 4)	+1,0 5)	+0,8	+3,8	+3,1 6)

1) Energiamarkkinaviraston tiedotteet 1.4.2009, 1.4.2010 ja 1.4.2011.
2) Hallituksen päästöoikeuksien hankintaohjelman mukainen määrä
3) Valtion tilille tilitetyt päästöyksiköt (Ympäristöministeriö 14.4.2011)
4) Ylijäämä (posit. luku) tarkoittaa että tavoite saavutetaan ja päästöyksiköitä jää yli
5) Arvio koko velvoitekaudelle
6) Ennakkotieto/arvio
7) Ylijäämä (pos. luku) tarkoittaa, että toiminnanharjoittajille on allokoitu/luovutettu enemmän päästöoikeuksia kuin heidän tarvitsee palauttaa valtiolle. Alijäämä tarkoittaa, että toiminnanharjoittajien tulee palauttaa valtiolle enemmän päästöoikeuksia kuin heille on luovutettu.
8) Toteutuneiden kokonaispäästöjen ja päästökauppasektorille allokoitujen päästöoikeuksien yli/alijäämän summa. Valtion tileillä tulee olla vastaava määrä päästöyksiköitä velvoitekauden lopulla kattamaan kyseisen vuoden päästöt.

Lähde: Kasvihuonekaasujen inventaario, Tilastokeskus

Lisätietoja: Riitta Pipatti (09) 1734 3543, Tuija Lapveteläinen (09) 1734 3528, kasvihuonekaasut@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds

---

Päivitetty 28.04.2011