Julkaistu: 27.4.2010
Kivihiilen kulutus kasvoi 31 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä
Kivihiiltä käytettiin vuoden 2010 tammi-maaliskuussa sähkön- ja lämmöntuotannon polttoaineena 2,3 miljoonaa tonnia (57 000 TJ). Kulutus kasvoi 31 prosenttia edellisvuodesta. Kivihiilen käyttö lisääntyi erityisesti sähkön erillistuotannossa. Kulutusta lisäsi edellisvuodesta vähentynyt vesivoiman tuotanto.
Kivihiilen kulutus, milj. tonnia
![Kivihiilen kulutus, milj. tonnia](kivih_2010_03_2010-04-27_tie_001_fi_001.gif)
Kivihiilen kulutus vuoden ensimmäisellä neljänneksellä oli kolmanneksen suurempi kuin 2000-luvulla keskimäärin. Viimeksi kivihiilen kulutus on ollut yhtä korkealla tasolla vuonna 2004.
Alkuvuonna sähkönkulutus kasvoi 7 prosenttia edellisvuodesta. Talouden taantuman vähentämä teollisuuden sähkönkäyttö kääntyi jälleen kasvuun vuoden 2009 loppupuolella ja kasvu jatkui myös tammi-maaliskuussa. Myös edellisvuotta kylmempi sää lisäsi sähkönkulutusta. Samaan aikaan keskimääräistä huonompi vesitilanne vähensi vesivoiman tuotantoa Suomessa neljänneksellä.
Lähde: Vuodesta 2005 lähtien Tilastokeskus, vuodet 1997-2004 Energia-alan Keskusliitto ry:n Hiilenkäyttövaliokunta, Tilastokeskus
Lisätietoja: Anssi Vuorio 09 1734 2685, energia@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds
Julkaisu pdf-muodossa (191,9 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Kivihiilen kulutus, 1000t (27.4.2010)
- Kivihiilivarastokuukauden lopussa, milj. tonnia (27.4.2010)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste (27.4.2010)
Päivitetty 27.04.2010
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Kivihiilen kulutus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-2561. maaliskuu 2010. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.2.2025].
Saantitapa: https://stat.fi/til/kivih/2010/03/kivih_2010_03_2010-04-27_tie_001_fi.html