Kaskipelloilta palveluyhteiskuntaan - 90 vuotta elinkeinorakenteen muutosta

Suomessa eli maamme itsenäistyessä 3,1 miljoonaa ihmistä, nyt 90 vuotta myöhemmin 5,3 miljoonaa ihmistä. Väestörakenne on kuitenkin selvästi erilainen, kun syntyvyyden aleneminen on pienentänyt lasten määrää ja elinajan kasvu lisännyt iäkkäiden määrää. Myös elinkeinorakenne on muuttunut voimakkaasti: 1900-luvun alussa Suomi oli vielä täysin maatalousyhteiskunta, nyt elämme jälkiteollisessa palveluyhteiskunnassa.

Vuonna 1920 maataloudesta sai toimeentulonsa 70 prosenttia väestöstä ja teollisuudesta vain 10 prosenttia (kuvio 1). Teollisuudesta valtaosa oli metsäteollisuutta ja elintarvikkeiden jalostusta eli sahoja, paperiteollisuutta, meijereitä, myllyjä, lihanjalostusta. Pieni osa työllisistä sai elantonsa palveluista, kaupasta, liikenteestä ja rakentamisesta. Työtehtävinä ne tarkoittavat kauppiaita, opettajia, piikoja, poliiseja, rautatieläisiä, merimiehiä sekä talojen ja tieverkon rakentajia.

Itsenäisyyden alkuaikoina monet tekivät ns. sekatyötä tai elinkeino jäi tuntemattomaksi. Osa sekatyötä tekevistä sai toimeentulonsa läheltä maataloutta. He olivat kulkumiehiä tai -naisia, jotka tekivät sitä työtä mitä sattuivat saamaan, rakennus-, metsä- ja uittotöitä.

Maaseudulla monet toimialat sulautuivat maatalouteen

Alueiden väliset erot elinkeinorakenteessa olivat suuria. Esimerkiksi pitkäaikaisen presidenttimme Urho Kaleva Kekkosen syntymäkunnassa Pielavedellä väestöstä 97 prosenttia sai toimeentulonsa maataloudesta, pääkaupungissa Helsingissä vain 2 prosenttia. Helsinki oli pitkälti teollistunut ja palveluvaltaistunut: näillä aloilla toimi jo puolet työllisistä, kaupassa 15 ja liikenteessä 10 prosenttia (kuvio 1).

Kuvio 1. Elinkeinorakenne 1920

Maaseudulla monet toimialat sulautuivat maatalouteen. Esimerkiksi erillistä rakentamista oli vähän, kun asuintalot ja karjasuojat rakennettiin itse tai talkoilla. Liikenteestä mm. puun, maidon ja viljan hevosvetoiset tavarakuljetukset olivat saumaton osa maataloutta. Myös "elintarviketeollisuus" eli viljan jauhaminen, voin kirnuaminen, eläinten teurastaminen ja lihan "jalostus" suolaamalla tai savustamalla sulautui ainakin osittain maatalouteen.

Pankit, vakuutusyhtiöt ja liike-elämän palvelut puuttuivat vielä kokonaan maaseudun elinkeinorakenteesta. Palvelusektoriin kuuluivat talollisten piiat ja lastenhoitajat. Vähäinen sosiaalitoimi, tai "vaivaishoito", sijoitteli maksua vastaan mm. orpoja ja yksinäisiä vanhuksia aputyövoimaksi taloihin. Sairaat ja synnytykset hoidettiin kotona. Yleinen oppivelvollisuus oli tuonut kyliin jo koulurakennukset ja opettajat.

Julkisten palveluin kehittäminen loi runsaasti uusia työpaikkoja

Elinkeinorakenne muuttui melko hitaasti viime vuosisadan alusta toiseen maailmansotaan saakka. Itse asiassa maatalouden osuus hieman kasvoi itsenäisyyden alkuvuosina tapahtuneen maareformin yhteydessä. 1920-luvulla alkanut teollistuminen eteni tasaisesti sotavuosiin saakka.

Kaupan ja liikenteen voimakas kasvu ajoittuvat toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Kaupan osuus viisinkertaistui, teollisuuden kolminkertaistui viidessäkymmenessä vuodessa. Esimerkiksi palvelujen kasvu oli erittäin nopeaa sodan jälkeen, kun yhteiskunnan tuottamia palveluita kehitettiin voimakkaasti. Tuolloin kehittyivät laajamittainen terveydenhuolto ja sosiaalitoimi. Samaan aikaan ikäluokkien kouluttaminen laajeni: vielä vuonna 1950 työelämässä oli 71 prosenttia 15-24-vuotiaista, mutta vuonna 2004 enää 35 prosenttia. Valtaosa nuorista on nyt erilaisissa oppilaitoksissa ja suuri osa työllisestä 35 prosentistakin on myös opiskelemassa.

Julkisten palveluiden laajentuessa tarvittiin lisää työvoimaa julkiselle sektorille etenkin opetustoimeen sekä terveys- ja sosiaalipalveluihin. Vuoden 1950 jälkeen kuntasektorin työllisten määrä on nelinkertaistunut (taulukko 1). Näitä työpaikkoja syntyi sekä maaseudulle että kaupunkeihin. Yksityisen sektorin synnyttämät uudet työpaikat sijoittuivat enimmiltään Etelä-Suomeen ja suuriin kaupunkeihin, joihin rekrytoitiin suurten ikäluokkien parhaiten koulutetut osat.

Taulukko 1. Palkansaajat työnantajan sektorin mukaan 1950-2004 (1000 henkeä)

Vuosi Työnantaja
Valtio Kunta,
kuntainliitto		 Valtioenemmistöinen
yhtiö		 Yksityinen Yhteensä
1950 146 97 44 840 1 153
1960 177 137 57 928 1 336
1970 187 94 67 1 156 1 654
1980 226 337 96 1 180 1 858
1990 216 466 110 1 211 2 003
1995 146 446 142 927 1 664
2000 144 486 93 1 260 1 984
2004 148 496 75 1 306 2 026

Eläkeläisten määrä nelinkertaistunut 1950-luvulta nykypäivään

Vuonna 1920 vajaa puolet väestöstä luokiteltiin työllisiksi (taulukko 2). Alaikäisiä lapsia oli paljon, opiskelijoita ja eläkeläisiä ei juuri ollut. Maaseudulla työhön osallistuttiin niin kauan kuin suinkin kyettiin. Suurimmillaan työllisten osuus väestöstä on lähennellyt 50 prosenttia ja jopa ylittänyt sen. Nykyisin työllisten osuus on 43 prosenttia eli likimain sama kuin itsenäisyyden alussa. Nyt työllisten osuutta väestöstä pienentävät korkea työttömyys, kasvava eläkeläisten joukko sekä huimasti lisääntynyt opiskelu, kun yli 90 prosenttia ikäluokista suorittaa jonkin perusasteen jälkeisen tutkinnon.

Eläkeläisten määrä on yli nelinkertaistunut vuodesta 1950. Nyt eläkeläisiä on 1,2 miljoonaa. Alueellisesti kehitys vaihtelee suuresti. Maaseudulla kehitys vie edelleen siihen suuntaan, että sekä työikäinen ja työllinen väestö vähenevät ja iäkkäiden määrä kasvaa. Jo nyt on paljon kuntia, joissa eläkeläisiä on enemmän kuin ansiotyössä käyviä.

Työllisten ja ei-työelämässä olevan väestön suhdetta kuvataan niin sanotulla huoltosuhteella, joka kuvaa, kuinka monta ei-työllistä on sataa työllistä kohden. Huoltosuhde vaihtelee suuresti alueittain. Maaseudun muuttotappiokunnissa se on jopa yli 200, parhaissa Helsingin ympäryskunnissa alle 100.

Taulukko 2. Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan 1900-2004 (1000 henkeä)

Vuosi Väkiluku Työllisiä Osuus väestöstä, % Työttömiä 0-14-vuotiaita Opisk. muita Eläkeläisiä Huolto suhde1)
1900 2 712 831 31   949     226
1920 3 105 1 499 48   1 037     107
1940 3 696 2 017 55   994     83
1960 4 446 1 997 45 31 1 340 762 318 123
1980 4 785 2 108 44 114 965 777 819 127
1990 2) 4 998 2 332 47 141 964 520 1 040 114
2000 5 181 2 229 43 318 936 579 1 119 132
2004 5 237 2 262 43 299 914 594 1 166 131

1) Huoltosuhde = (ei-työlliset/työlliset) x 100
2) Työttömiin luetaan työttömiksi työnhakijoiksi rekisteröityneet (1990-)

1900-luvun lopun taloudelliset mullistukset järkyttivät elinkeino- ja työvoimatilannetta

Suomen talous kasvoi sodan jälkeen aina 1980-luvun lopulle saakka. Sen jälkeen 4-5 vuoden pituinen lamakausi pyyhkäisi pois puoli miljoonaa työpaikkaa. Suhteellisesti suurimmat tappiot kärsivät rakennustoiminta, teollisuus ja kauppa. Liike-elämää palveleva toiminta selvisi pienellä vähennyksellä, ja talouden ripeä kasvu on jo nostanut työpaikkojen määrän selvästi yli lamaa edeltäneen tason. Myös julkiset palvelut eli koulutus, terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut ovat toipuneet jo selvästi yli lamaa edeltävän tason. Maatalouden työpaikkojen väheneminen jatkuu sen sijaan edelleen.

Tärkeimpiä työllistäjiä ovat nykyisin teollisuuden sähkötekniset alat ja metsäalat, liike-elämän palvelut, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä kauppa. Nämä alat myös kasvavat nopeimmin. Työpaikat vähenevät edelleen elintarvike- ja tekstiiliteollisuudessa.

Kuvio 2. Elinkeinorakenne 2004, osuus työllisestä väestöstä

Suomen työpaikoista suurin osa kaupunkimaisissa kunnissa

Suomessa oli vuonna 2004 yhteensä vajaat 2,3 miljoonaa työpaikkaa. Kaupunkimaisissa kunnissa oli työpaikoista 72 prosenttia, väestöstä 63 prosenttia (taulukko 3). Näissä kunnissa palveluelinkeinojen osuus työpaikoista on tyypillisesti suuri, 42-85 prosenttia. Jalostuksen osuus on niissä 15-55 prosenttia ja maatalouden osuus korkeimmillaankin vain 13 prosenttia.

Taajaan asutuissa kunnissa eli suurten kaupunkien ympäryskunnissa on 14 prosenttia Suomen työpaikoista, väestöstä 17 prosenttia. Alkutuotantoa on hieman runsaammin ja jalostusta selvästi enemmän kuin kaupunkimaisissa kunnissa. Palvelujen osuus on vastaavasti pienempi.

Maaseutumaisissa kunnissa on vain 15 prosenttia maamme työpaikoista, väestöstä niissä asuu 20 prosenttia. Näiden kuntien elinkeinorakenne on kaksihuippuinen: maatalouden osuus työpaikoista on vieläkin keskimäärin runsas 20 prosenttia, yhteiskunnallisten palvelujen osuus noin 25 prosenttia. Edelleenkin joissain maaseutumaisissa kunnissa maatalouden osuus työpaikoista on yli 50 prosenttia. Myös palvelujen osuus saattaa olla erittäin korkea, jopa yli 70 prosenttia. Valtaosa näistä työpaikoista on yhteiskunnallista palvelua eli usein kunnan itsensä järjestämää työtä. Kolmanneksi suurin työllistäjä maaseutumaisissa kunnissa on teollisuus 77 000 työpaikallaan. Rakentamisen ja liikenteen työpaikkoja maaseudulla on lähes samassa suhteessa kuin kaupungeissa ja taajaan asutuissa kunnissa.

Taulukko 3. Työpaikkojen ja väestön määrä kuntatyypin mukaan 2004

  Työpaikat Väestö
  määrä % määrä %
Kaupunkimaiset kunnat 1 620 425 71,6 3 275 616 62,6
Taajaan asutut kunnat 305 159 13,5 893 001 17,1
Maaseutumaiset kunnat 336 775 14,9 1 067 994 20,4
Koko maa 2 262 359 100 5 236 611 100

Helsinki ja Pielavesi 2000-luvulla?

Mitä on tapahtunut esimerkkikunnillemme Helsingille ja Pielavedelle Suomen itsenäisyyden aikana? Helsinki on palveluvaltaistunut. Helsingissä yhteiskunnan palvelujen osuus on nykyisin 36 prosenttia ja liike-elämän palvelujen osuus 24 prosenttia työpaikoista (kuvio 2), kun viime vuosisadan alussa palveluista sai elantonsa yhteensä noin 26 prosenttia väestöstä.

Toisessa esimerkkikunnassamme näkyy selvästi yleinen yhteiskunnallinen ja väestökehitys ikä- ja elinkeinorakenteenmuutoksineen. Viime vuosisadan alun tyypillisen maatalouskunnan Pielaveden väestöstä 33 prosenttia on nykyisin töissä, eläkkeellä on 36 prosenttia ja huoltosuhde kunnassa 210. Työllisistä neljännes on maataloudessa, 29 prosenttia yhteiskunnallisissa palveluissa, yksityisissä palveluissa hieman vähemmän.

Kirkonkirjoista kyselytutkimusten kautta rekisteripohjaiseen tilastotuotantoon

Elinkeinon luokittelu tapahtui viime vuosisadan alkupuolelta vuoteen 1940 asti kirkonkirjoihin merkittyjen työtietojen perusteella. On selvää, että muuttuneiden tietojen päivittäminen oli puutteellista. Jos henkilö oli merkitty piiaksi, torppariksi tai sekatyömieheksi, tietoa ei välttämättä muutettu, vaikka työtehtävät olisivatkin muuttuneet.

Tavallisesti toimialatieto annettiin vain perheen päämiehelle ja muiden perheenjäsenten katsottiin kuuluvan samaan ryhmään. Esimerkiksi torpparin perheessä kaikilla oli toimialana maatalous.

Osa seurakuntalaisista oli määritelty sekatyön tekijöiksi ja osan toimeentulonlähde oli jäänyt tuntemattomaksi. Nämä työsuhteet olivat pituutensakin puolesta sen ajan pätkätöitä. Ilmeisesti Helsingissä oli keskimääräistä enemmän vaihtuvaa väestöä, joiden toimeentulolähteistä ei saatu tarkkoja tietoja ja siksi toimialaltaan tuntemattomien osuus oli jopa 14 prosenttia (kuvio 1).

Elinkeinorakenne määriteltiin kaudella 1950-1985 suoraan kansalaisille kohdistetuilla väestölaskennoilla. Vuodesta 1987 lähtien väestölaskentatietoja on tuotettu vuosittain ja elinkeinotieto perustuu henkilön työnantajan toimialaan. Työlliseen työvoimaan luetaan kaikki 15-74-vuotiaat henkilöt, jotka vuoden viimeisellä viikolla ovat ansiotyössä eivätkä ole työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa tai suorittamassa varusmies- tai siviilipalvelua. Tieto työllisyydestä perustuu työeläke- ja veroviranomaisten tietoihin. Työttömään työvoimaan puolestaan luetaan vuoden viimeisenä työpäivänä työttömänä olleet 15-64-vuotiaat henkilöt. Tieto työttömyydestä perustuu työministeriön työnhakijarekisteriin. Uudistus on sekä parantanut tietojen luotettavuutta että alentanut huomattavasti tilastojen laadinnan kustannuksia.

Lisätietoja: Pekka Myrskylä (09) 1734 3555

Lähteitä ja lisätietoja

Tilastojen kotisivuilta löydät sekä tilastotietoa että tietoa tilastojen laadintamenetelmistä ja tilastoihin liittyvistä käsitteistä.

  • Työssäkäyntitilasto
    Työssäkäyntitilasto on vuositilasto, joka tuottaa alueittaista tietoa väestön taloudellisesta toiminnasta ja työssäkäynnistä. Tilaston henkilöperusjoukon muodostaa maassa vuoden viimeisenä päivänä vakinaisesti asuva väestö. Tiedot perustuvat pääasiassa hallinnollisiin rekistereihin ja tilastollisiin aineistoihin.
  • Väestölaskennat
    Väestölaskentatietoja käytetään yhteiskunnan rakenteen ja siinä tapahtuvien muutosten kuvaamisessa ja suunnittelussa. Väestölaskentoja tehdään lähes kaikissa maailman maissa. Tietojen vertailtavuuden turvaamiseksi YK ja EU antavat suosituksia väestölaskentojen tietosisällöstä, tietojen määrittelyistä ja käytettävistä luokituksista.
  • Muut väestötilastot
    Sisältävät tilastoja maassa vakinaisesti asuvan väestön määrästä, rakenteesta ja muutoksista.
  • Väestötilastopalvelu Internetissä (maksullinen palvelu, esittelytiedot avoimia kaikille)
    Tilastopalvelusta löytyvät väestöä koskevat tilastotiedot helposti, nopeasti ja kattavasti. Tiedot on koottu palveluun tietokannoiksi ilmiöalueittain (mm. väestörakenne, väestöennuste, väestönmuutokset, muuttoliike, elinkeinorakenne, työssäkäynti ja pendelöinti, asuntokunnat, perheet, asuinolot, rakennukset, asunnot ja kesämökit). Tietoja voi taulukoida mm. erilaisilla aluejaoilla.

Päivitetty 20.2.2007