Luontokokemukset ja ekologia kaupungin suunnittelun voimavaroina

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittajat: Maija Sipilä toimii tutkijana ja Liisa Tyrväinen professorina Metsäntutkimuslaitoksessa. Artikkeli julkaistu TilastokeskuksenTieto&trendit-lehdessä 14/2007

Kaupunkialueisiin liittyvät kokemukselliset arvot - esimerkiksi miellyttävät paikat ja pelottavat reitit - ovat tärkeää tietoa, kun kaupunkia halutaan kehittää ihmisten elinympäristönä. Keravalla tietoa kaupunkilaisten ja hallinnon välillä jaetaan kyläilloissa.

Urbaani häly ja työelämän paineet saavat ihmiset hakemaan vastapainoksi rauhaa ja virkistystä lähiluonnosta. Kun luonto aiemmin merkitsi ihmisille hyvinvointia ennen kaikkea taloudellisen hyödyntämisen kautta, luonnon merkitys on nykyisin korostunut henkisen hyvinvoinnin ja stressistä palautumisen lähteenä. Luonnossa oleskelun on todettu vaikuttavan psyykkiseen terveyteen myönteisesti. Tuoreen tutkimuksen mukaan viikoittainen kontakti luontoon töihin tai opiskeluun liittyen lisää myönteisiä tuntemuksia ja vähentää kielteisiä. Laadukkaat, riittävän helposti saavutettavat luontoympäristöt myös houkuttelevat ihmisiä ulkoilemaan ja samalla huolehtimaan fyysisestä terveydestään.

Millaista luontoa kaupungissa sitten tulisi olla? Koska ympäristön kokeminen on subjektiivista, tietynlainen luonto tuskin miellyttää kaikkia samalla tavalla. Yleisellä tasolla tiedetään, että Suomessa kaupunkilaisten mielipaikat sijaitsevat selvästi useammin luonnossa - tyypillisimmin metsäalueilla kuin rakennetussa ympäristössä. Tutkimusten mukaan kaupunkilaiset arvostavat erityisesti luonnonmukaiselta tuntuvia, kevyesti hoidettuja viheralueita. Vain pieni osa kaupunkilaisista viihtyy parhaiten täyteen rakennetussa ympäristössä. Kaikkein tiiviimmin rakennetuilla esikaupunkialueilla ihmisten mielipaikat sijaitsevat tyypillisesti yhä kauempana, usein jopa toisen kunnan puolella. Jotta tervehdyttävää, laadukkaaksi koettua elinympäristöä olisi mahdollista vaalia ja kehittää, tarvitaan kaupunkisuunnitteluun myös yksityiskohtaisempaa tietoa ihmisten tiettyihin paikkoihin liittämistä merkityksistä ja tarpeista.

Kaavoitus ja hoitosuunnittelu luovat viihtymisen puitteet

Perusedellytykset ihmisten mahdollisuuksille ylläpitää hyvinvointiaan kaupungissa luodaan maankäytön suunnittelussa. Yleiskaavoitus tuo puitteet sille, millaista luontoa missäkin voi kokea. Siinä määritellään edellytykset kehittää viheralueita verkostona, joka mahdollistaa esimerkiksi kulkemisen asuinalueilta laajemmille viheralueille muita viheralueita pitkin. Laajat viheraluekokonaisuudet tarjoavat mahdollisuuksia esteettisiin elämyksiin sekä rauhan ja hiljaisuuden kokemukseen, joita ei välttämättä löydy kovin helposti kaikista asuinympäristöistä. Täydennysrakentaminen voi pahimmillaan pilkkoa laajemmat yhtenäiset viheraluekokonaisuudet pienemmiksi alueiksi, jolloin niiden laatuominaisuudet muuttuvat merkittävästi.

Kuvio 1. Viheralueiden kolme arvostetuinta laatuominaisuutta

Luonnon kokemisen kannalta on keskeistä myös se, miten maankäytön tavoitteita konkretisoidaan asemakaavoissa ja edelleen alueiden rakentamisessa ja luonnonhoidossa. Varsinkin organisaatioltaan suurten kaupunkien haasteena on saada koko suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmä toimimaan siten, että kaupunkiympäristön kehittämistä koskevat ajatukset välittyisivät tavoitteista toteutukseen asti alun perin tarkoitetulla tavalla. Kyse on ensinnäkin tiedonkulusta eri suunnitteluprosessien ja suunnitelmien toteutuksen välillä. Ratkaiseva merkitys on lopulta poliittisella päätöksenteolla, jossa myönnetään tai evätään resurssit suunnitelmien toteuttamiseen.

Kasvavissa kaupungeissa on tyypillistä, että täydennysrakentaminen ja virkistys kilpailevat samoista, vielä rakentamattomista alueista. Jos luontoa halutaankin säilyttää, sen arvoa on punnittava myös suhteessa esimerkiksi palvelujen ja liikennereittien rakentamisen tarpeisiin. Elinympäristön viihtyisyyden mahdollistamista määrittävät maankäytön suunnittelussa edelleen monet muun muassa kunnallistekniikkaan ja luonnonsuojeluun liittyvät velvoitteet. Esimerkiksi vastuu uhanalaisen kuoriaisen suojelusta voi tarkoittaa, että uusi rakentamishanke siirretään sen vuoksi lähemmäksi asutusta vaikka sitten asukkaiden viihtyvyyden kustannuksellakin.

Luonnonhoidon suunnittelussa luontoon liittyvien intressien monimuotoisuus tulee vastaan vielä konkreettisemmin. Luonnonhoidon suunnitteluun ei välttämättä kohdistu vastaavia taloudellisia odotuksia kuin esimerkiksi asuinrakentamista ohjaavaan suunnitteluun. Ulkoilualueina toimivista metsistä saadaan jossain määrin myös puunmyyntituloja. Pienemmissä kunnissa taloudelliset tavoitteet ovat kuitenkin ensisijaisia, ja neljäsosa suomalaisista kunnista hoitaakin metsiään pelkästään talousmetsinä.

Taloudellisesti tuottava metsien hoito tarkoittaa yleensä voimakkaita hakkuita, jotka moni ulkoilija taas kokee kielteisinä. Esimerkiksi Helsingin kaupunki on luopunut taloudellisista tuottotavoitteista ulkoilumetsien hoidossa. Viihtyisyyden luomisessa on silti edelleen haasteena muun muassa tarpeet erilaisille harrastustoiminnoille ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiselle. Miten löytää sopu koiranulkoiluttajien, hiihtäjien, mönkijäharrastajien ja värikuulasotureiden tarpeille rajatulla alueella? Luontoa muuttaviin harrastustoimintoihin on myös ekologeilla sanansa sanottavana.

Sivun alkuun

Ovatko luontokokemukset ja ekologia linjassa?

Viheralueita toisiinsa yhdistävät viherkäytävät voivat parhaimmillaan palvella niin ihmisen kuin muidenkin lajien liikkumista kaupungissa. Samoin suojeltu luontokohde voi turvata tiettyjen lajien säilymistä ja samalla tarjota ihmisille mahdollisuuksia luontokokemuksiin ja luonnosta oppimiseen. Helposti ajatellaan, että turvattaessa luonnon monimuotoisuutta tuotetaan samalla viihtyisää ja laadukasta elinympäristöä ihmisille. Luonnon kokemisen ja ekologian suhde on kuitenkin mutkikas. Viihtyisä luonto houkuttelee paljon ulkoilijoita, jolloin maa saattaa kulua tallauksesta ja ainakin koirat tuovat luontoon ylimääräistä lannoitetta. Tämän myötä saattavat esimerkiksi harvinaisemmat kasvilajit vähitellen väistyä tavanomaisemman heinälajiston tieltä.

Ekologiaa ajatellen kyse on paikan arvokkuuden vähenemisestä. Kaikkien silmissä paikan arvo ei kuitenkaan heinittymisestä laske, ainakaan jos sen ekologista merkitystä ei tunneta. Erityisten luonnonarvojen puuttuminen voi toisaalta tarkoittaa myös mahdollisuutta kehittää esimerkiksi alueen reitistöä, jolloin muutoksen merkitys on ainakin osalle ulkoilijoista lopulta myönteinenkin.

Kun monen arvostama jokinäkymä kasvaa umpeen ja pääsy veden äärelle estyy, kaupunki saa vastaanottaa toiveita pöheiköiden raivaamisesta. Mutta entä kun pensaissa viihtyykin vaalimisen arvoinen pikkutikka? Tilanteessa voi esiintyä esimerkiksi seuraavanlaisia ajattelutapoja. Toisaalta voidaan ajatella, että pikkutikan elinympäristöä on tärkeämpää suojella kuin ihmisten, koska luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemin toiminnan turvaaminen on lähtökohtaisesti ensisijaista. Luonnonsuojelu voidaan nähdä niin perustana ihmisen selviytymiselle kuin myös päämääränä itsessään. Toisaalta taas voidaan nähdä, että ihmisen tarpeet voivat hyvinkin ohittaa luonnonsuojelun, etenkin kun kyse on monien käyttämästä kaupunkiympäristöstä. Lahojen puiden poistaminen turvallisuuden vuoksi, hyvä näkyvyys ja kulkukelpoisuus ovat ulkoilumetsien toivottuja ominaisuuksia, jotka vaativat suunnitelmallista hoitoa. Eri näkemyksiä ei aina ole mahdollista sovittaa yhteen. Kaupunkisuunnittelun kannalta on oleellista, että erilaiset näkemykset saadaan esiin ja keskustelemaan keskenään.

Pikkutikan suojelun tarpeesta tiedottaminen voi muuttaa asukkaiden näkemyksiä suojelumyönteisemmiksi. Tutkimusten mukaan luontoa koskeva tietämys vaikuttaakin luonnon arvostukseen. Välttämättä ei tule ajatelleeksi, että esimerkiksi liikennealueet ja joutomaat voivat olla lajistoltaan hyvinkin rikkaita. Kaupunkiluonnon monimuotoisuus on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen tulos. Sen säilyttämiseen ei välttämättä sovikaan perinteisen luonnonsuojelun ajatus, että alueet pyritään rauhoittamaan ihmisvaikutukselta. Keskeistä on pohtia, mikä on alkuperäistä luontoa ja milloin alkuperäisyys riittää suojelun kriteeriksi. Tulisiko suojella vaikkapa rakentamatonta tonttimaata, jos siitä on tullut uhanalaisen perhoslajin elinympäristö?

Luontoarvoilla on suhteellisen vahva asema kaupunkisuunnittelussa luonnon kokemuksellisiin arvoihin verrattuna. Ekologisen tiedon merkitys vaikuttaa olevan edelleen kasvussa, koska kuntia velvoittavat monimuotoisuuden säilyttämisen määräykset paikallisista suojeluohjelmista EU-direktiiveihin. Luontoarvojen painoarvo liittynee myös siihen, että niitä koskevaa tietoa on pystytty välittämään suunnitteluun ja päätöksentekoon ymmärrettävällä tavalla. Tietoa esimerkiksi lajeista ja elinympäristöistä on tuotu paikkatietojärjestelmien käyttöönoton myötä havainnollisesti karttamuotoon.

Kun luonnon kokemiseen liittyvien arvojen huomioimiseen ei ole ollut vastaavia velvoitteita, ekologisia argumentteja saatetaan ottaa välineeksi myös sosiaalisten arvojen puolustamisessa. Metsäntutkimuslaitos ja Helsingin yliopisto tutkivat parhaillaan, miten ekologiset ja luonnon kokemiseen liittyvät arvot liittyvät toisiinsa (Greendecision-hanke, SA 2006-2008). Tutkimus pyrkii tuomaan ymmärrystä siihen, miten ekologista ja luonnon kokemiseen liittyvää tietoa voidaan yhdistää ja hyödyntää kaupungin suunnittelussa.

Sivun alkuun

Arvokartat tuovat tietoa elinympäristön laadusta

Kaupungin luontoarvoja koskevaa tietoa voidaan saada ennen kaikkea ammattilaisen tekemien maastoinventointien avulla ja luontoharrastajilta. Kun kyse on luontoalueiden sosiaalisista arvoista, on tietoa kerättävä kysymällä niistä kaupunkilaisilta itseltään. Suunnittelun haasteena on ensinnäkin määritellä ja tavoittaa ihmiset, joille suunnittelun kohteena olevalla alueella mahdollisesti on merkitystä. Toisekseen tietoa tulisi kerätä siten, että sitä myös pystytään suunnittelussa hyödyntämään.

Viime aikoina on otettu käyttöön menetelmiä, joilla myös kaupunkilaisten luontoon liittämistä arvoista ja merkityksistä saadaan tietoa karttamuodossa. Arvokartoilla voidaan tehdä näkyväksi muun muassa kauniiden maisemien, pelottavien paikkojen ja mielipaikkojen sijaintia suunnittelualueella. Karttamuoto helpottaa kaupunkilaisilta saatavan tiedon kytkemistä muuhun suunnittelussa käytettävään tietoon. Viheralueiden sosiaalisten arvojen kartoitusmenetelmää on käytetty esimerkiksi perustiedon tuottamiseen Länsi-Vantaan osayleiskaavoitusta varten postikyselyn avulla (kuviot 1 ja 2). Vaikka luonnon kokeminen on pohjimmiltaan subjektiivista, voidaan viheralueiden koettujen laatujen kartoituksella koota tietoa alueista ja löytää asukkaille tärkeimmät kohteet heidän asuinympäristössään.

Kuvio 2. Yleiskaavan rakentamisehdotukset ja asukkaiden mielestä arvokkaimmat viheralueet Länsi-Vantaalla

Ristiriitaisimmat kohteet on merkitty punaisella ympyrällä.

Arvokartoilla voidaan kerätä tietoa täsmällisesti tiettyä suunnitteluprosessia varten, jolloin karttatarkastelu voidaan rajata juuri suunnittelun kohteena oleviin alueisiin. Menetelmää voi soveltaa myös kaupunkiympäristöön kokonaisuudessaan, kuten on tehty PehmoGIS-tutkimuksissa. Niissä tiedonkeruu tapahtuu internetissä, jolloin vastaamismahdollisuus ei ole sidottu kaupunkilaisten asuinpaikkaan samalla tavoin kuin perinteisessä postikyselyssä. Kiinnostus verkossa tapahtuvaan tiedonkeruuseen on kasvanut muun muassa mahdollisten kustannussäästöjen vuoksi. Internet-menetelmiä kannattaakin ilman muuta hyödyntää ja kehittää edelleen, joskaan kasvokkaista vuorovaikutusta niillä tuskin voidaan koskaan täysin korvata.

Sivun alkuun

Tiedonkeruussa on kyse myös kuntademokratiasta

Mikä merkitys tälle kerätylle tiedolle suunnittelussa ja päätöksenteossa lopulta annetaan? Helsingin kaupungin tietokeskuksessa on tutkittu, miten ja millä perusteilla määritellään pätevä ja tarpeellinen tieto. Onko kaupunkilaisilta saatavalla tiedolla paikkaa ekologisen ja muun suunnittelutiedon rinnalla? Kaupunkilaisten kannalta kyse on kuntademokratiasta ja vaikuttamismahdollisuuksista, joita on pyritty edistämään lainsäädännöllä. KuntaSuomi-tutkimuksen mukaan suomalaiset osallistuvat kuntiensa asioihin aktiivisemmin kuin aiemmin, mutta samalla usko vaikuttamiskanavien tehokkuuteen on laskenut. Koska luonnonhoito vaikuttaa konkreettisesti fyysiseen asuinympäristöön, ihmiset voivat nähdä osallistuessaan sen suunnitteluun osallistumisensa vaikuttavuuden mahdollisesti helpommin kuin esimerkiksi pyrkiessään edistämään eri ihmisryhmien tasa-arvoa yhteiskunnassa. Pienetkin vaikuttamisen kokemukset voivat osaltaan kannustaa ihmisiä aktiivisuuteen myös muissa asioissa.

Ainakin suurissa kaupungeissa on niin suunnittelulle kuin kaupunkilaisten vaikuttamismahdollisuuksillekin merkitystä sillä, miten tieto läpäisee hallintokuntien väliset rajat. Kaupunkilaisten voi olla vaikea tietää, kenen vastuulle mikäkin asia hallinnossa kuuluu. Kun kaupunkilaiset tuovat kaavaprosessiin tietoa varjostavista puista ja bussien aikatauluongelmista, tulisiko kaavoituksen välittää tietoa eteenpäin hallinnossa oikeille vastuutahoille? Vai tulisiko kaupunkilaisia valistaa suunnittelujärjestelmästä, jotta he oppisivat kohdentamaan osallistumistaan paremmin?

Hallintokunnilla voi olla tiedonkeruussa ja vuorovaikutuksessa hyvinkin erilaisia käytäntöjä. Sektoroituneisuus voi merkitä myös sitä, että eri hallintokunnat keräävät kaupunkilaisilta tietoa toisistaan tietämättä tehden siinä päällekkäistä työtä. Moni kaupunki onkin pyrkinyt koordinoimaan tiedonkeruuta ja vuorovaikutusta alueellisesti. Esimerkiksi Keravalla on jo perinteeksi muodostunut käytäntö, jossa kaupunkilaisten ja hallinnon välillä jaetaan tietoa kyläilloissa. Paikalla on eri hallintokuntien edustajia samanaikaisesti. Kaupunkilaisten esille nostamat asiat pystytään tilaisuudessa usein ohjaamaan oikealle taholle. Samalla itse kukin saa tilaisuudessa tietoa alueella meneillään olevista suunnitteluhankkeista ja kaupunkilaisten kulloinkin tärkeinä pitämistä asioista.

Sivun alkuun

Kaupungin suunnittelu konkretisoi yhteiskunnan arvoja

Koska viheralueet ovat ihmisille tärkeitä ja niiden suunnitteluun osallistumalla on mahdollisuuksia kokea vaikuttavansa, toimivat viheralueet myös voimavarana ihmisten aktivoimiseen. Kyse voi olla myös suorasta toiminnasta yhteisessä ympäristössä. Voisiko Suomeenkin sopia tanskalaisten idea siitä, että asukas ottaa hoitovastuuta pihansa jatkeena toimivasta metsänreunasta? Toivottavatko järjestelmä ja arvoilmasto aktiivisen asukkaan tervetulleeksi? Tärkeää olisikin selvittää sitä, millaiset kaupunkilaisten ja kaupungin yhteistyömallit mahdollistaisivat kaupunkilaisten osittaisen vastuunoton oman elinympäristönsä hoidosta heidän niin halutessaan.

Viheralueisiin panostamista voidaan pitää ennaltaehkäisevänä kansanterveystyönä, jolla on merkitystä kansantaloudellekin. Kun halutaan edistää ihmisten hyvinvointia, viheralueiden suunnittelussa ei riitä pelkkä ekologinen tieto. Luonnon monimuotoisuutta ja asukkaiden viihtymistä ei aina välttämättä voida vaalia samoilla toimenpiteillä. Monimuotoisuuden turvaaminen ja vuorovaikutus kaupunkilaisten kanssa on tullut monessa suunnittelutyössä lähes itsestään selväksi, mutta luontoon liittyvän ekologisen ja kokemuksellisen tiedon suhteesta toisiinsa tarvitaan kuitenkin lisäymmärrystä. Olisi tärkeää myös pohtia, miten suunnittelun tulisi painottaa toisaalta poliittisten päätösten toteuttamista ja toisaalta asukkaiden näkemysten välittämistä päätöksentekoon. Mitkä ovat päätösten kustannukset ja hyödyt kunnalle pitkällä aikavälillä?

 

Lähteet:

Bäcklund Pia, Kuokkanen Anna, Henriksson Riikka (2006): Kuntalaisten ja hallinnon vuorovaikutuksen käytännöt Helsingissä. Helsingin kaupungin tietokeskus. Tutkimuskatsauksia 2006:5.

Bäcklund Pia (ilmestyy 2007): Tietämisen politiikka - kokemuksellinen tieto kaupungin hallinnassa. Väitöskirjan käsikirjoitus.

Pelkonen Juha & Tyrväinen Liisa (2005): Kaupunkiviheralueiden koetut arvot ja merkitykset asukkaille Länsi-Vantaalla. Helsingin yliopisto, metsäekologian laitos. 59 p.+ liite.

Sipilä Maija & Tyrväinen Liisa (2005): Evaluation of Collaborative Urban Forest Planning in Helsinki, Finland. Urban Forestry & Urban Greening 4:1, 1-12.

Tyrväinen Liisa, Silvennoinen Harri, Korpela Kalevi & Ylen Matti (2007): Luonnon merkitys kaupunkilaisille ja vaikutus psyykkiseen hyvinvointiin. Metlan työraportteja.

Yli-Pelkonen Vesa (2006): Use of ecological information in urban planning. University of Helsinki, Faculty of Biosciences, Department of Biological and Environmental Sciences. Yliopistopaino, Helsinki.

Metlan työraportteja 52: 57 77.

Päivitetty 31.7.2007