Uhkien torjuminen vaatii uutta ajattelua - keinot on jo keksitty

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki. Artikkeli julkaistu TilastokeskuksenTieto&trendit-lehdessä 6/2007

Innovaatiot ja tekniikka ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi on jo keksitty. Kyse on siitä, otetaanko ne käyttöön. Se ei aina ole yritysten intresseissä, minkä vuoksi tarvitaan poliittista tahtoa.

Erityisesti ilmastonmuutokseen liittyvät uhkakuvat ovat viime vuosina nopeasti muuttuneet paljon aiempaa pelottavammiksi. Kymmenen vuotta sitten juuri kukaan ei uskonut, että merenpinta saattaisi nousta nopeammin kuin metrin sadassa vuodessa. Nyt esimerkiksi Yhdysvaltain tunnetuin ilmastotutkija James Hansen on alkanut puhua viiden metrin noususta vuoteen 2107 mennessä ratkaisevasti aiempia ennusteita todennäköisempänä tulevaisuudenkuvana. Länsi-Siperian ikirouta-alue on alkanut sulaa, ja Pohjoisen Jäämeren kelluvat jäämassat ovat huvenneet selvästi ennusteita nopeammin. Suurien metaanipäästöjen vapautuminen ikiroudasta ja merenpohjan mannerrinteiltä ei enää tunnu kaukaa haetulta mahdollisuudelta.

On eräänlainen itsestäänselvyys, että näiden uhkakuvien torjuminen edellyttää uudenlaista ajattelua, uusia innovaatioita. Kuitenkin jo nyt on olemassa lukematon määrä erilaisia ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyviä ideoita ja keksintöjä. Kaikki tarvittava on oikeastaan jo olemassa. Uusien ratkaisujen etsiminen ei siis ole enää keskeisin haaste: ansiokkaasta keksinnöstä ei ole hyötyä, jos sitä ei oteta käyttöön. Ehkä kaikkein vaikein asia omana aikanamme on rakentaa sellaisia yhteiskunnallisia, poliittisia ja taloudellisia prosesseja, joiden kautta olisi mahdollista tunnistaa ja ottaa käyttöön parhaat, turvallisimmat ja kustannustehokkaimmat lämpenemistä torjuvat ratkaisut.

Kansantuotetta ei voi käyttää moneen kertaan

Ilmastonmuutoksen torjunta on viime aikoina alettu nähdä yhä enemmän myös uutena liike-elämän ja markkinoiden sektorina. Valtiot ja yritykset toivovat, että lämpenemistä hidastavista laitteista ja materiaaleista tulee uusia keskeisiä vientituotteita samalla kun monet vanhat teollisuudenalat hiipuvat hiljalleen. Lähestymistavassa on merkittäviä mahdollisuuksia, mutta se ei ole ongelmaton. Voittoa tavoittelevien yritysten näkökulmasta ei ole kannattavaa edistää liian halpoja tai yksinkertaisia ratkaisuja. Yksinkertaiset ratkaisut ovat turhan helposti kopioitavissa, jolloin valmistajien kate jää pieneksi.

Asetelma sisältää vakavia ristiriitoja, koska ihmisten maksukyky on rajallinen. Terveydenhuolto on hyvä vertauskohta. Jo pitkään on ollut tiedossa, että koko Suomen bruttokansantuote olisi helppo käyttää pelkästään terveydenhuoltoon, jos kaikille kansalaisille tarjottaisiin kaikissa mahdollisissa tilanteissa paras ja kallein tähän mennessä keksitty lääketieteellinen hoito. Sama pätee myös ympäristönsuojeluun. Jos toteuttaisimme kaikki mahdolliset saastumista vähentävät toimenpiteet parasta tarjolla olevaa teknologiaa käyttäen, pystyisimme helposti joka vuosi käyttämään näihin ohjelmiin muutamia kertoja kansantuotettamme suuremman määrän rahaa.

Maaseudun jätevesihuollon järjestämistä varten tarjotut teknologiat ovat hyvä esimerkki ongelmasta. Yhden kotitalouden jätevedet olisi helppo puhdistaa juomakelpoisen veden tasoon asti vaikkapa muutamia kymmeniä euroja maksavan kotitekoisen puuhiilisuodattimen avulla, mutta markkinat tarjoavat ihmisille tuhansien tai jopa kymmenen tuhannen euron hintaisia paketteja. Tämä on yhtiöiden näkökulmasta ymmärrettävää, mutta ympäristön kannalta tuhoisaa, varsinkin kun monet tarjotuista ratkaisuista saattavat jopa lisätä eräiden ilmastoa lämmittävien kaasujen (typpioksiduuli, metaani) päästöjä.

Ennen kaikkea: jos talo investoi nyt 10 000 euroa jäteveden puhdistamoon ja sitoutuu samalla sen aiheuttamiin kiinteisiin kustannuksiin, kykeneekö se myös investoimaan merkittäviä summia ilmastonmuutosten torjuntaan? Ei ainakaan, jos myös lämpenemisen torjuntaan tarjotaan tarpeettoman kalliita, yksipuolisen markkinaehtoisia ratkaisumalleja.

Koko ajan olisi tärkeä pitää mielessä myös se, etteivät ratkaisemistaan odottavat ympäristöongelmat lopu Itämeren rehevöitymiseen ja ilmaston lämpenemiseen. Meidän pitäisi säästää voimavaroja myös niiden jälkeen niskaan kaatuvien ympäristöongelmien ratkaisemiseen. Ennustaisin itse, että jos selviämme ilmaston lämpenemisestä, seuraavat isot ympäristöongelmat ovat elinympäristömme typpipitoisuuden kasvaminen, ilmakehää puhdistavien hydroksyyliradikaalien määrän hupeneminen, erilaisten kemiallisten yhdisteiden kasvavat määrät juomavedessä ja ruuassamme sekä mahdollisesti eräisiin uusiin nanoteknologisiin materiaaleihin liittyvät epidemiat.

Sivun alkuun

Kustannustehokkaita ratkaisuja tarvitaan

Ilmastonmuutosten ja muiden ympäristöongelmien torjuntaa suunniteltaessa pitäisikin käyttää armotonta suurimman mahdollisen kustannustehokkuuden giljotiinia: kaikki ne ongelmat, joihin on olemassa halpoja ja yksinkertaisia ratkaisuja, pitäisi hoitaa kuntoon mahdollisimman edullisesti. Kalliita investointeja vaativia keinoja pitäisi käyttää vain silloin, kun mikään muu ei ole mahdollista.

Tällainen lähestymistapa ei käytännössä pienentäisi erilaisten ympäristöteknologiaa valmistavien yhtiöiden yhteenlaskettua liikevaihtoa, sillä kaikki ne varat, jotka yksittäiset kotitaloudet ja valtiot voivat irrottaa ympäristönsuojeluun, tullaan väistämättä käyttämään tähän tarkoitukseen lähivuosikymmenien aikana. Ero on ainoastaan siinä, kyetäänkö keskeiset ympäristöön liittyvät uhkakuvat torjumaan näiden varojen avulla vai ei.

Ongelmaa voi havainnollistaa sotilaallisella vertauskuvalla. Nykyinen strategiamme on kuin jos Suomi olisi vuonna 1939 keskittänyt kaikki voimavaransa yhden neuvostopataljoonan torjumiseen. Vaikka se olisi torjuttu hienosti ja maailman kehittyneintä huipputeknologiaa käyttäen, saavutuksen arvoa olisivat vähentäneet ne miljoona muualta läpi tullutta vihollisen sotilasta.

Jos ilmastonmuutosten torjunta jätetään pelkästään voittoa tavoittelevien yhtiöiden ja markkinamekanismien vastuulle, käyttöön otetaan pääsääntöisesti liian kalliita ja hienoja ratkaisumenetelmiä. Niiden avulla saadaan hyvällä onnella torjuttua se yksi pataljoona, ehkä pari muutakin, mutta siitä ei ole varsinaista iloa, koska lopputulos jää silti surkeaksi.

Sivun alkuun

Vaihtoehtoisia malleja on paljon

Tällä hetkellä julkisuudessa ja ihmisten mielissä näkyvät enimmäkseen vain ne lämpenemistä torjuvat innovaatiot, joita joku mainostaa suurella rahalla, asiansa loistavasti osaavien mainostoimistojen avulla. Olisi tärkeää tasapainottaa kaupallisen mainonnan tuottamia viestejä valtioiden ja kansalaisjärjestöjen tarjoamalla monipuolisemmalla tiedolla. Erityistä painoa pitäisi kiinnittää sellaisten innovaatioiden edistämiseen, jotka eivät maksa juuri mitään tai jotka säästävät kotitalouksille rahaa. Tällaiset keinot parantavat kotitalouksien mahdollisuuksia osallistua myös muiden tulevaisuudessa päälle kaatuvien ympäristöongelmien ratkaisemiseen.

Jos maatalojen jätevedet puhdistettaisiin puuhiilisuodattimien avulla, kustannukset voisivat olla negatiivisia, sillä sivutuotteena syntyvä puuhiilen ja humuksen seos vähentäisi lannoitteiden tarvetta (ja keinolannoitteiden aiheuttamia kasvihuonepäästöjä!) mikäli se levitettäisiin pelloille tai puutarhaan. Vastaavasti kaupunkien jätevesiä voitaisiin käyttää yksisoluisten levien lannoitteena. Koska yksisoluisten levien kuivapainosta 40-60 prosenttia on öljyä, ne ovat hyvä biodieselin raaka-aine. Nykyiset jätevedenpuhdistamot tulevat kalliiksi, mutta ainakin tropiikissa siirtyminen biodieselin valmistukseen muuttaisi ison menoerän voittoa tuottavaksi liiketoiminnaksi.

Useimpien teollisuusmaissa tehtyjen selvitysten mukaan kaikkein kustannustehokkain tapa vähentää ilmastoa lämmittäviä päästöjä pohjoisilla alueilla olisi rakennusmääräysten tiukentaminen ja niin sanottujen passiivisesti lämpiävien talojen suosiminen. Passiivisesti lämpiävät talot maksavat yleensä ylimääräiset investoinnit takaisin muutamassa vuodessa.

Suomessa, jossa vuotuiset lämpötilaerot ovat suuret, olisi järkevää kehittää myös halpoja ja kustannustehokkaita tapoja kerätä aurinkoenergiaa kesällä ja varastoida se hitaasti lämpöä johtavaan peruskallioon tai soraan talven ajaksi. Ruotsalaiset kokeilevat jo menetelmää, jossa peruskallioon kesällä varastoitu lämmin vesi käytetään talvella sellaisenaan talojen lämmitysvedeksi. Tavoitteena on saada auringosta 70 prosenttia vuotuisesta lämmitysenergiasta. Jos järjestelmään yhdistetään lämpöpumppu, prosenttiluku voi nousta vielä huomattavasti korkeammaksi.

Miksi näihin ratkaisuihin on Suomessa kiinnitetty kohtuuttoman vähän huomiota? Onko kyse siitä, että tällaiset ratkaisut olisivat myrkkyä suurille energia-alan yhtiöille? Niiden kotimarkkinathan eivät enää kasvaisi, vaan pienenisivät, jos kotitaloudet ostaisivat vähemmän sähköä ja öljyä.

Siirtyminen polttomoottori- ja dieselautoista sähköautoihin vähentäisi pitkän päälle kuluttajien menoja ehkä enemmän kuin mikään muu yksittäinen toimenpide. Kotitaloudet käyttävät nykyään huomattavan osan tuloistaan autojen hankkimiseen ja ylläpitoon. Sähköautojen hyötysuhde voi olla jopa 95 prosenttia, mikä tekee niistä polttoainekustannuksien osalta selkeästi halvimman vaihtoehdon. Koska sähköautot ovat hyvin yksinkertaisia, niistä voidaan myös tehdä sekä nykyisiä autoja kevyempiä että niitä pitempään kestäviä.

Sähköautot olisivat kuitenkin öljy- ja autoyhtiöiden liikevaihdon kannalta huonoin mahdollisuus. Kummankin alan mainonta- ja vaikuttamistyö onkin keskittynyt kalleimpien näköpiirissä olevien ratkaisujen kuten vety- ja hybridiautojen edistämiseen. Voi olla, ettei sähköautojen teknologiaa oteta koskaan käyttöön ellei jokin maa jossain vaiheessa, kansalaistensa painostuksesta, perusta halpoja sähköautoja valmistavaa valtionyhtiötä.

Intiassa Tata-autoyhtiö on parhaillaan tuomassa markkinoille alle 2 000 dollarin hintaista, hyvin vähän polttoainetta kuluttavaa pikkuautoa. Meillä autoyhtiöiden mainonta painottuu edelleen voimakkaimmin kaupunkimaastureihin ja tila-autoihin.

Sivun alkuun

Missä viipyy aurinkosähkö?

Julkisuudessa on usein annettu ymmärtää, että aurinkosähkö on joskus tulevaisuudessa mahdollinen energiamuoto, mutta että halvan aurinkosähkön tuottaminen vaatii vielä uuden ja nykyistä paremman teknologian aikaa vievää kehittämistä. Tämä näkemys piti paikkansa jokin aika sitten, mutta nyt se on jo pahasti harhaanjohtava.

Kyse ei enää ole teknisten ratkaisujen puutteista, vaan poliittisesta tahdosta. Maailmassa on jo olemassa ainakin seitsemän teknologiaa, joilla tuotetusta aurinkosähköstä tulisi hiili- tai ydinsähköä halvempaa heti, jos tuotanto laajennettaisiin kertainvestoinnilla suhteellisen laajamittaiseksi. Joidenkin tekniikoiden kohdalla jo tuhannen megawatin tuotantotason saavuttaminen laskisi hinnat ilman tukiaisia kannattavalle tasolle. Tällaisia teknologioita ovat ainakin hyvin suuriin parabolisiin heijastimiin sekä Fresnel-linsseihin perustuvat keskittävät valosähköjärjestelmät ja todennäköisesti myös aurinkovoimalat, joissa auringonvalon määrä kaksin- tai kolminkertaistetaan yksinkertaisten tasopeilien avulla. Myös uudet ohutkalvotekniikat saattavat kuulua samaan luokkaan, sillä esimerkiksi Moser Baer India laskee pääsevänsä uudessa aurinkovoimalassaan lähelle dollari per watti -kustannustasoa tätä teknologiaa käyttäen. Kaukalomaisia heijastimia ja höyryturbiineja käyttäviä aurinkokouruvoimaloita pitäisi laskelmien mukaan rakentaa 5 000 megawattia kannattavan hintatason saavuttamiseksi Etelä-Euroopassa tai Yhdysvaltain eteläosissa. Stirling-koneisiin ja lautasantennin muotoisiin heijastimiin sekä uudenaikaisiin lämpösähkökennoihin perustuvat aurinkosähkön tuotantotavat olisivat nekin todennäköisesti taloudellisesti kannattavia jo olemassa olevalla tekniikalla kaikkialla, missä on paljon suoraa auringonvaloa.

Aurinkosähkön läpimurtoa hidastavat esteet eivät tällä hetkellä enää ole luonteeltaan ensisijaisesti teknisiä, vaan ne liittyvät ennemminkin erilaisiin taloudellisiin intressiristiriitoihin. Uudet energiatekniikat ovat monien suuryritysten näkökulmasta ongelma, koska ne mahdollistaisivat halvan aurinkosähkön hajautetun tuotannon. Nykyisin sähkö tuotetaan suhteellisen harvoissa suurissa yksiköissä valtavien höyryturbiinien avulla ja jaetaan sitten yrityksille ja kuluttajille keskitetyn sähköverkon kautta. Keskitetyssä mallissa yksittäiset kotitaloudet ja pk-yritykset maksavat sähköstään selvästi enemmän kuin suurimmat ostajat ja subventoivat näin suuryritysten energian kulutusta. Hajautetussa mallissa paikalliset kuluttajat saisivat sähkönsä halvemmalla kuin suuret teollisuuslaitokset, jotka menettäisivät samalla myös kotitalouksien ja pienten firmojen niille nykyään maksamat energia-avustukset.

Kotimaisesta näkökulmasta on joka tapauksessa enemmän kuin lievästi huolestuttavaa, että yksikään suomalainen yritys tai yliopisto ei omaa vakavasti otettavaa osaamista yllä lueteltujen keskeisten aurinkosähkötekniikoiden alalla. Kaikki seitsemän ovat jääneet Suomessa täysin huomiotta! Meillä unelmoidaan kyllä siitä, että Suomi nousisi maailman johtavaksi uusiutuvan energiateknologian valmistajaksi. Tämä on hyvä tavoite, mutta se on helpompi saavuttaa, jos vedämme hupun pois silmiltä ja lakkaamme istumasta käsiemme päällä.

Tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki on julkaissut lehtiartikkeleiden lisäksi ympäristöaiheisia romaaneja, mm. palkitun Sarasvatin hiekkaa -teoksen.

Päivitetty 12.9.2007