Teollistumisen ja talouskasvun vaikutus köyhyyteen
- Voiko Kiina-ilmiötä viedä?
- Teollisuus nosti Aasian maat kasvuun
- Teollistumispolitiikalla tuettiin kasvua
- Talouskasvun esteet ja mahdollisuudet Afrikassa
- Kiinan veto luo mahdollisuuksia
Koko dokumentti sivutettuna
Kirjoittajat: Matleena Kniivilä ja Kalle Laaksonen ovat Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen (PTT) tutkijoita. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Tieto&trendit-lehdessä 1/2008
Saharan eteläpuolisen Afrikan yhteiskunnallinen kehitys tuntuu polkevan paikallaan. Monissa Aasian maissa kehitys on kuitenkin aiempina vuosikymmeninä lähtenyt liikkeelle lähes yhtä vaikeista ja köyhistä lähtökohdista teollisuuden siivittämänä.
Äärimmäisen köyhyysrajan alapuolella elävien ihmisten osuus koko maailman väestöstä on pienentynyt viime vuosikymmeninä. Äärimmäinen köyhyysraja on yhden dollarin päiväansio henkeä kohden. Vielä 1990-luvun alussa äärimmäisessä köyhyydessä eli lähes 30 prosenttia maapallon väestöstä, mutta 2000-luvun alussa osuus oli enää alle 20 prosenttia. Köyhyyden väheneminen johtuu ennen kaikkea nopeasta talouskasvusta väestörikkaissa Aasian maissa, erityisesti Kiinassa ja Intiassa.
Maiden väliset erot ovat kuitenkin suuret. Kun monet Itä-Aasian maat ovat saavuttaneet elintasossa teollistuneita maita, ovat varsinkin monet Afrikan maat jääneet muiden maiden vauhdista jälkeen. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa oli YK:n arvion mukaan vuonna 2002 köyhiä 140 miljoonaa enemmän kuin vuonna 1990. Näiden hyvin köyhien ihmisten osuus koko väestöstä on tällä alueella säilynyt kuta kuinkin ennallaan, kun muualla osuus on pääsääntöisesti laskenut.
Useimpien Afrikan maiden taloudelliset rakenteet ovat muuttuneet vain vähän. Maatalouden osuus bruttokansantuotteesta on edelleen hyvin suuri ja kansantalouden tuottavuus matala. Taloudellisen kasvun puuttuessa ei köyhyyskään ole vähentynyt.
Köyhien osuus väestöstä eri alueilla vuosina 1990 ja 2002
Lähde: The Millennium Development Goals Report 2006, United Nations.
Teollisuus nosti Aasian maat kasvuun
Monissa kehitysmaissa köyhyys on ennen kaikkea maaseudun ongelma. Siellä, missä kasvua on saatu aikaan, maatalouden tuottavuuden lisääminen on usein ollut keskeistä köyhyyden vähenemiselle kasvun alkuvuosina. Näin on ollut esimerkiksi Kiinassa. Maatalouden tehokkuuden kasvu ei kuitenkaan yksin riitä kestävään talouskasvuun. Jos tavoitteena on köyhyyden pysyvä vähentäminen, edellytyksenä ovat teollistuminen ja teollisuuden kehitys. Se, miten paljon teollistuminen köyhimpiä väestöryhmiä suoraan hyödyttää - yleisen talouskasvun lisäksi - riippuu syntyvän teollisuuden luonteesta.
Teollistumisen alkuvaiheessa tuotanto on usein vähän osaamista vaativaa ja työvoimavaltaista. Siten se tarjoaa myös kouluttamattomille köyhille mahdollisuuden toimeentuloon. Kiinassa tällainen teollisuuden ala on ollut vaateteollisuus. Myös Koreassa ja Taiwanissa teollistuminen alkoi vähän osaamista vaativasta työvoimavaltaisesta teollisuudesta.
Talouden kasvaessa tuotanto muuttuu enemmän osaamista vaativaksi ja työvoimavaltaisuuden sijasta pääomavaltaiseksi. Tällöin tuloerot väestönosien välillä usein kasvavat, vaikka köyhien määrä voimistuneen kasvun seurauksena edelleen pienenisikin. Näin on käynyt esimerkiksi Kiinassa, jossa alueiden väliset erot ovat kasvaneet teollisuuden ja investointien sijoittuessa rannikolle ja sisämaan jäädessä kehityksestä jälkeen.
Teollistumispolitiikalla tuettiin kasvua
Eri maiden harjoittama teollistumispolitiikka on Aasiassakin jossakin määrin poikennut toisistaan. Etelä-Koreassa, Taiwanissa ja myöhemmin Kiinassa teollisen tuotannon laajentumista on tuettu edistämällä voimakkaasti vientiä, yleensä lisäämällä ulkomaankauppaa, uudistamalla taloutta ja tekemällä monenlaisia liiketoimintaympäristöä parantavia muutoksia.
Talouskasvun alkuvuosina omaa tuotantoa suojattiin voimakkaasti ja yritystoiminta oli pitkälti valtion ohjauksessa. Kestävään talouskasvuun ja sitä kautta köyhyyden pysyvään vähentämiseen tarvittiin myös yhteiskunnan poliittista ja taloudellista vakautta, instituutioiden toimivuuden parantamista ja panostusta koulutukseen ja teknologiseen osaamiseen.
Talouskasvun esteet ja mahdollisuudet Afrikassa
Afrikan taloudellisesta kehityksestä on yleensä synkkä kuva. Mielikuva on vain osittain oikea, sillä Afrikan talous kasvaa jo neljättä vuotta yli 5 prosenttia vuodessa. Ongelmana on kuitenkin saavutetun kehityksen vakiinnuttaminen. Niissä Afrikan maissa, joissa kasvu on ollut voimakasta, se on perustunut ennen kaikkea raaka-aineiden, esimerkiksi öljyn ja jalometallien vientiin. Aiempina vuosikymmeninä monissa Aasian maissa tapahtunutta teolliseen tuotantoon perustuvaa kasvua ei Afrikassa ole vielä laajemmassa mittakaavassa nähty.
Afrikan maiden mahdollisuus teollistua, tai osallistua kansainväliseen työnjakoon halvan työvoiman teollisuustuotteilla ilman luonnonvara- tai raaka-aineetua, on vaikeaa. Kiinan ja muiden Aasian maiden kilpailukyky on vielä pitkään ylivoimainen.
Afrikan maiden taloudellisen kehityksen esteitä on vuosien mittaan pohdittu paljon. Monet asiantuntijat kiteyttävät syyt muutamaan pääkohtaan.
Ensinnäkin hyvin monia Afrikan maita riivaavat väkivaltaiset konfliktit ja sisällissodat. Toiseksi, useimpien Afrikan maiden hallinto on heikko ja instituutiot kehittymättömiä. Kolmas tekijä on Afrikan maiden eristyneisyys: Afrikassa koko infrastruktuuri on ollut erittäin heikko.
Neljänneksi, Afrikan maiden taloudet ovat hyvin riippuvaisia luonnonvaroista. Raaka-aineiden ja trooppisten hyödykkeiden hinnat ovat kehittyneet heikosti teollisuustuotteisiin verrattuna. Lisäksi luonnonvarat, kuten öljy ja timantit, ovat olleet konfliktien ja myös korruption syy.
Toisaalta luonnonvarat ovat useimpien Afrikan maiden taloudellisen kasvun ja teollistumisen mahdollisuus. Mineraaleja ja metalleja voitaisiin jalostaa nykyistä pitemmälle. Samoin maatalouden raaka-aineista ja trooppisista tuotteista voitaisiin kehittää kotimarkkina- ja vientiteollisuutta. Ne ovat toki vielä toteutumattomia mahdollisuuksia.
Teknologian kehitys ja globalisaatio tarjoavat Afrikan maillekin mahdollisuuden kehitykseen. Kännyköiden yleisyys ja informaatioteknologian saatavuus laajenevat siellä nopeasti. Matkapuhelinliittymiä on Afrikassakin jo yli 150 miljoonaa ja määrä kasvaa kymmeniä miljoonia vuodessa. Keskeinen kysymys Afrikassa onkin, kuinka nopeasti maat kykenevät hyödyntämään uudet liiketoimintamahdollisuudet. Intia on tästä hyvä esimerkki.
Kiinan veto luo mahdollisuuksia
Afrikan viime aikaisen talouskasvun tärkeimpiä yksittäisiä taustatekijöitä on Kiinan tulo Afrikkaan. Afrikan vienti Kiinaan on kasvanut 2000-luvulla yli kuusinkertaiseksi. Kiinan talous tarvitsee raaka-ainevaroja, joita Afrikassa on tarjolla. Viennistä yli 60 prosenttia on öljyä ja maakaasua ja vajaa 15 prosenttia mineraaleja ja metalleja. Kiinan kysynnän kasvu nostaa energian ja raaka-aineiden hintoja, mikä lisää Afrikan maiden vientituloja.
Kiinalaisten yritysten investoinnit Afrikkaan ovat keskeisiä maiden teollistumiselle. Kiinan valtio tukee strategisia investointeja raaka-ainelähteisiin ja infrastruktuuriin. Lisäksi yritykset sijoittavat tuotantoaan Afrikkaan. Afrikassa toimii jo lähes 1 000 kiinalaista yritystä. Investoinnit synnyttävät myös teollista osaamista.
Afrikan maiden lähtökohdat eroavat voimakkaan talouskasvun saavuttaneiden Aasian maiden edellytyksistä. Osaaminen on heikompaa, konfliktit vaivaavat, hallinto on monin paikoin huonoa. Myös kansainvälinen toimintaympäristö on muuttunut 1970- tai jopa 1990-luvun maailmasta. Esimerkiksi maiden käytettävissä olevat kauppapoliittiset keinot eivät ole enää samat. Useat Afrikan maat ovat tosin luonnonvaroiltaan monia menestyneitä Aasian maita rikkaampia. Tämä on epäilemättä maille etu, vaikka se onkin usein vaikuttanut enemmänkin kiroukselta.
Erilaisten lähtökohtien ja toimintaympäristön muutosten takia Aasian kehitysmalli ei ole Afrikkaan suoraan sovellettavissa. Kiinan, Intian ja muiden Aasian kehitysmaiden esimerkillä on kuitenkin vaikutusta Afrikassa. Aasian maat ovat osoittaneet, että kehitysmaat voivat omilla toimillaan saada aikaan talouskehitystä ja voittaa köyhyyden. Kiinan viime aikaiset investoinnit ovat myös näyttäneet sen, että talouskasvun ei tarvitse olla Eurooppa- tai Pohjois-Amerikka-vetoista, vaan myös kehitysmaiden välisellä kaupalla ja elinkeinotoiminnalla voidaan saada kasvua aikaan.
Päivitetty 14.2.2008