Oma asunto kartuttaa varallisuutta tulevaisuudessakin

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Markku Säylä työskentelee tutkijana Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Ympäristöministeriön julkaisussa Asumisen muutos ja tulevaisuus (Suomen ympäristö 33/2008).

Jos pitäisi tiivistää maailmanlaajuiset talouskehityksen näkymät, niin ensimmäisenä tulee mieleen vanha itsestäänselvyys: köyhyys lisääntyy, rikkaat rikastuvat. Uudet teolliset jättiläiset kuten Kiina toimivat kovan taloudellisen logiikan mukaan. Varallisuutta on levitettävä miljoonille, jotta teollinen kehitys ei pysähtyisi ja tuotanto hidastuisi kysynnän puutteessa. Myös pienessä Suomessa laman jälkeinen kova talouskasvu on tuottanut varallisuutta yrityksille ja kansalaisille. Varallisuusesineiden kysynnän kasvu johtaa niiden hintojen nousuun. Niinpä esimerkiksi asuntojen hinnat ovat kohonneet, monien mielestä jo ostajan kipurajalle.

Varjopuolena tälle ihmisten elinolojen paranemiselle varallisuuden lisääntymisen myötä, on varallisuuserojen kasvu. Varallisuuden luonne on sellainen, että se ei etsi yhteistä hyvää, vaan vaurastumisen myötä suhteelliset erot säilyvät ja jopa lisääntyvät. Aineellisen hyvinvoinnin maksimointi yhtäällä, voi johtaa kurjistumiseen toisaalla.

Tässä kirjoituksessa ei mennä jakokysymyksiin syvemmälle, vaan tarkastellaan empiirisen aineiston pohjalta, miten varallisuus ja erityisesti asuntovarallisuus ovat kehittyneet Suomessa viimeisten parinkymmenen vuoden aikana ja millainen kehityskaari voisi olla edessäpäin. Artikkelin tilastotiedot perustuvat Tilastokeskuksen vuoden 2004 Asumis- ja varallisuustutkimuksen sekä varallisuuden aikasarjan aineistoihin.

Varat kasvavat ja kasautuvat

Kotitalouksien keskimääräinen nettovarallisuus oli 1980-luvun lopulla 67 000 euroa. Suomen taloushistorian pahin talouskriisi 1990-luvun alkupuolella pysäytti nettovarallisuuden kasvun joksikin ajaksi ja vasta 1990-luvun lopulla varallisuus lisääntyi selvästi ja siitä lähtien jatkanut kasvuaan. Vuonna 2004 keskimääräinen nettovarallisuus oli 128 000 euroa.

Vuonna 2004 varakkain viisi prosenttia omisti 29 prosenttia varallisuudesta. Seitsemän ensimmäisen varallisuuskymmenyksen yhteenlaskettu varallisuusosuus oli neljännes, mikä osuus jää vielä alle varakkaimman viiden prosentin osuuden.

Kuviossa 1 on esitetty laskelma, jossa varallisuuden kehitystä arvioidaan vuoteen 2015 asti. Jos varallisuus kasvaisi yhtä paljon kuin vuosijaksoina 1994-1998 ja 1998-2004 keskimäärin (kerroin, joka laskettu siten, että ensin lasketaan jälkimmäisen ja edellisen ajankohdan erotus, mistä luvusta otetaan niin mones juuri kuin on vuosia), nettovarallisuuden arvo olisi vuonna 2015 kaksinkertainen vuoteen 2004 verrattuna. Tämän suuruinen kasvu edellyttää melko hyvää talouskehitystä ja iso lama olisi paha suonenisku, mikä johtaisi varallisuuden menetyksiin. Varallisuuden määrän kasvua on vaikea ennakoida, koska siihen vaikuttavat monet tekijät muun muassa talouskasvu, väestörakenteen ja -määrän muutokset sekä tulo- ja tuottavuuskehitys.

Kuvio 1. Kotitalouksien nettovarallisuus 1987-2004 ja arvio kehityksestä vuoteen 2015, euroa kotitaloutta kohti

Lähde: Tilastokeskus, Varallisuustutkimukset

Varallisuuden tason ja rakenteen välillä on muun muassa sellainen riippuvuus, että asuntovarallisuuden suhteellinen osuus laskee elintason noustessa eli varallisuus- ja tulotason kasvu pienentää välttämättömyysluonteisen asunnon osuutta (Lassila ym. 2002, 26).

Mikroaineistoista laskettu pienenevä portfolio-osuus näkyy selvästi kuviosta 2. Saman muutostrendin voi olettaa vaikuttavan tulevaisuudessakin myös koko kansantaloudessa. Vaurastuvassa yhteiskunnassa sijoitusomaisuus kasvaa suhteessa enemmän kuin omaan asuntoon sitoutunut varallisuus.

Kuvio 2. Kotitalouksien oman asunnon nettovarallisuusosuus prosenttia kokonaisvarallisuudesta varallisuusdesiileittäin 1987-2004

Lähde: Tilastokeskus, Varallisuustutkimukset

Sivun alkuun

Monimuotoiset asumistarpeet

Asuntojen kysyntä on viime vuosina ollut vilkasta, eikä laantumisen merkkejä vieläkään ole näkyvissä. Asunnoilla on varmasti vielä pitkään tärkeä rooli tavallisten kotitalouksien taloudenpidossa. Tulotason kasvu auttaa selviämään entistä paremmin asuntolainoista. Monet kaipaavat entistä tilavampia ja laadukkaampia koteja.

Vuoden 2004 varallisuustutkimuksen yhteydessä tehtiin laaja asumistutkimus keväällä 2005. Tulosten mukaan tavoiteasunnossa asui joka toinen kotitalous. Varallisuuden mukaan tavoiteasunnossa asumisessa oli kuitenkin eroja. Vähävaraisista vain noin viidennes oli mielestään yltänyt tavoiteasuntoon. Varakkaimmilla tavoiteasunnon saavuttaneiden osuus oli yli 70 prosenttia (kuvio 3).

Kuvio 3. Asuminen tavoiteasunnossa ja muuttoaikeet varallisuusdesiileittäin 2004, prosenttia kotitalouksista

Lähde: Tilastokeskus, Varallisuustutkimukset

Asumiseen ja kotiin liitetään paljon merkityksiä. Vaurastuminen antaa kotitalouksille entistä enemmän mahdollisuuksia valita asumistyylinsä ja asumisympäristönsä. Ihmisten toiveista ja odotuksista asumisessa kertoo sekin, että muuttoaikeita oli hyvin yleisesti vähävaraisilla. Asumisessa riittää parannettavaa pitkälle ensi vuosikymmenelle, sillä vähävaraisimmista aika harva on yltänyt tavoiteasuntoonsa. Niin sanottu elintaso on aika paljon yhteydessä asuinoloihin.

Asumistarpeiden muutoksiin vaikuttaa muun muassa väestön ikääntyminen. Tämä tietää, että aktiivi-ikä on yhä pitempi ja voidaan viettää kauemmin elämäntapaa, jossa esimerkiksi eläkkeellä olevien liikkuvuus lisääntyy. Liikkuvuus tarkoittaa muun muassa sitä, että kotitalouksilla on mahdollisuus viettää aikaa sekä kotonaan että vapaa-ajanasunnollaan. Suomi on jo nyt maa, jossa vapaa-ajan asuminen on yleistä ja leimaa koko kulttuuria. Mökeillä vietetty aika oli vuoden 2004 tutkimuksen mukaan keskimäärin 7 viikkoa. Paljon mökkeileviä on keskimmäisessä varallisuusluokassa. Eläkkeelle jääminen lisää vapaa-ajanasunnon käyttöä ja 40 prosenttia keskimmäisen varallisuusluokan kotitalouksista onkin eläkeläisiä (kuvio 4).

Kuvio 4. Vapaa-ajan asunnon käyttö varallisuusdesiileittäin 2004, viikkoa vuodessa

Lähde: Tilastokeskus, Varallisuustutkimukset

Vapaa-ajanasuminen on muuttumassa, mökeillä oleskellaan pidempään ja käyttö on entistä enemmän ympärivuotista kakkosasumista. Vapaa-aika voidaan nähdä normaalihyödykkeenä, jonka kysyntä kasvaa tulo- ja varallisuustason noustessa. Tätä kautta myös asuntovarallisuuden voidaan olettaa kasvavan.

Sivun alkuun

Perintö auttaa asunnonhankinnassa

Perintöjen yhteiskunnallinen tarkoitus oli alun perin kenties turvata jälkeen jääneille taloudelliset toimeentulomahdollisuudet. Nykyisin maailma on toisenlainen. Hyvinvointiyhteiskunnassa on kehittynyt sosiaaliturva, joten perintöomaisuudella ei ole siinä mielessä samaa merkitystä kuin aiemmin. Eliniän noustessa myös perimisen ajankohta siirtyy koko ajan myöhäisemmäksi. Perintöomaisuutta saadaan yhä vanhempana. Niissä kotitalouksissa, jotka vuoden 2004 tutkimuksessa olivat saaneet perintöjä, viitehenkilön keski-ikä oli noin 50 vuotta. Varakkaimmilla perinnön saajilla keski-ikä oli vielä neljä vuotta korkeampi.

Kuviosta 5 näkyy, että yli puolet perintöjä saaneista talouksista on melko ikääntyneitä, 45-64-vuotiaiden talouksia. Eläkeikäisiäkin, 65 vuotta täyttäneitä on 13 prosenttia. Yleisemmin peritään rahoitusvarallisuutta eli talletuksia ja arvopapereita. Noin 70 prosentilla perintöjä tulee rahamuodossa eikä tässä ole kovin suurta vaihtelua ikäluokkien kesken. Sen sijaan asunnon tai vapaa-ajanasunnon perimisessä on eroja. Asuntovarallisuutta kuului perintöihin 37 prosentilla perintöjä saaneista ja keskimääräistä yleisempää asunnon periminen on 45-64-vuotiaiden viitehenkilöiden talouksissa. Yllättävän usein myös 65 vuotta täyttäneet saivat perintöinä asuntoja. Koko kansa ei perinnöillä rikastu. Perintövarallisuus on vielä epätasaisemmin jakautunut kuin koko maan nettovarallisuus. Vuonna 2004 nettovarallisuuden ginikertoimen arvo oli 62,3 ja perintövarallisuuden 69,9.

Kuvio 5. Perintöjä saaneiden talouksien jakauma viitehenkilön iän mukaan 2000-2004, prosenttia

Lähde: Tilastokeskus, Varallisuustutkimukset

Monien perintöjen kohdalla suurista summista ei voikaan puhua. Noin kolmanneksella perittävä omaisuus oli arvoltaan alle 5 000 euroa (kuvio 6). Nuorella polvella pienehköt perinnöt ovat hyvin yleisiä. Perintöhän voi jakautua aika monen saajan kesken.

Kuvio 6. Kuinka monella perintövarallisuuden arvo oli alle 5 000 euroa, prosenttia

Lähde: Tilastokeskus, Varallisuustutkimukset

Perintövarat ohjautuvat eri elinvaiheissa monenlaiseen käyttöön. Nuoremmat ikäluokat voivat käyttää perintörahaa asunnon hankintaan. Vanhemmilla uudet asuntotarpeet ovat vähäisempiä ja varoja ohjautuu sijoittamiseen ja säästämiseen.

Kuvio 7. Asunnon hankintoihin käytetyt varat perintöjä saaneilla ja muilla 2004, euroa

Lähde: Tilastokeskus, Varallisuustutkimukset

Perintöjen käyttämisestä asuntoinvestointeihin antaa viitteitä se, että 25-44-vuotiaiden perintöjä saaneiden talouksissa asunnon hankintaan käytettiin vuonna 2004 rahaa noin 60 000 euroa, mikä on kaksinkertainen määrä verrattuna niihin kotitalouksiin, joilla ei ollut perintövaroja käytössä.

Varallisuuden kasvaessa myös perinnöt kasvavat. Perinnöissä tuskin kuitenkaan muhii ennätyspottia, koska monet epävarmuustekijät voivat muuttaa tilannetta. Asuntomarkkinoiden alamäki halpenevine asuntoineen voi laskea myös perintöjen arvoa.

Aika näyttää toimiiko elinkaarimallin mukainen säästäminen myös tulevaisuudessa. Nykyisin myös asuntosäästäminen (lainat nuorena, velattomat omistusasunnot vanhana) toteuttaa pitkälle elinkaarisäästämisen ajatuksen (Ahonen 2008, 3). Ainakin tällä hetkellä eläkeikää lähestyvät, 55-64-vuotiaat ovat muutenkin melko hyvin varautuneita vanhuudenajan toimeentuloon. Tämän ikäluokan rahoitusvarallisuuden osuus koko varallisuudesta on noussut jo lähes neljännekseen. Muutokset muiden ikäluokkien kohdalla vuodesta 1987 ovat suhteellisen pieniä, alle 4 prosentin luokkaa, kun taas 55-64-vuotiaiden rahavarojen osuus kasvoi merkittävästi, 9 prosenttiyksikköä. Muutokset varallisuuden rakenteessa ovat olleet trendinmukaisia.

Uutena keskusteluteemana on viime aikoina noussut esiin idea ikääntyneiden varallisuuden purkamisesta tuloiksi. Monilla olisi mahdollisuus parantaa elintasoaan muuntamalla esimerkiksi asuntovarallisuuttaan likvidimpään muotoon. Tämä tapahtuisi vaihtamalla halvempaan omistusasuntoon, muuttamalla vuokralaiseksi tai ottamalla ns. käänteisiä asuntolainoja (ks. Määttänen ym. 2008). Asuminenhan on aina sidoksissa tiettyyn elämäntilanteeseen ja siksi erilaisten joustomahdollisuuksien kehittely on järkevää. Oman kodin omistaminen sitoo varoja ja kaikilla eläkeläisillä se ei tunnu enää taloudellisesti edulliselta. Se millaisia psykologisia esteitä tämäntyyppinen järjestely kohtaa on toinen juttu.

Sivun alkuun

Kaikkea kaksin verroin

Ainakaan vielä nollakasvusta ei ole missään päin maailmassa tullut normia. Taloudellisiin ja aineellisiin asioihin ja elintasoon liittyvät asiat voivat vielä Suomessa kehittyä suotuisasti. Suomessa varallisuuden taso on verraten korkea, mutta jää jälkeen vanhojen teollisuusmaiden tasosta, joissa varallisuutta on kerrytetty paljon kauemmin. Suomen teollinen kehitys vauhdittui vasta sotien jälkeen. Vaurastuneet suuret ikäluokat muistavat vielä kouluaikansa, jolloin elettiin varsin köyhissä oloissa. Monet perheet kamppailivat toimeentulosta ja mummojen mökkien puitteista ei olisi ollut edes nykyisten kaupunkilaisten kesäparatiisiksi.

Nykyisin suurella osalla kansalaisista menee taloudellisesti hyvin. Vaikka varallisuutta siirtyykin perintöinä enenevässä määrin seuraavalle sukupolvelle, mitään oikotietä rikastumiseen ei ole. Nuoret ovat nyt asuntomarkkinoilla kasvavine velkoineen ja omistusasumiseenkin liittyy riskejä, koska asunnon arvon säilymisestä ei ole kaikkina aikoina takeita. Alkuvaiheessa asuntovelallinen sijoittaa usein lähes kaiken omaisuutensa yhteen sijoituskohteeseen, mikä on vastoin yleisiä sijoitusoppeja.

Kuvio 8. Velattomassa omistusasunnossa asuvat viitehenkilön iän mukaan 1987-2004, prosenttia

Lähde: Tilastokeskus, Varallisuustutkimukset

Vähintään viidenkymmenen vuoden täyttämisen jälkeen velkaantuminen alkaa hellittää ja omistetaan muutakin kuin asunto. Vaurastuneissa perheissä on vallalla tietynlainen tuplakulutusmalli. Toiminnan ja harrastusten monimuotoisuus houkuttelee kuluttamaan kaksin verroin. Tavanomaisia tavaroita voi olla monin verroin, mutta myös isojakin kestokulutushyödykkeitä. Usein perheessä on kaksi autoa, joilla voi matkustaa talvella Lapin kelomökille ja kesällä vapaa-ajan asunnolle Saimaalle tai saaristoon.

Lähteet

Ahonen, Kati (2008). Yksityinen eläkesäästäminen - ilmiön yleistyminen ja sen syitä. Eläketurvakeskuksen keskustelualoitteita 2008:3. Eläketurvakeskus, Helsinki.
Lassila, Jukka, Rantala, Olavi, Valkonen, Tarmo (2002). Varallisuus, verotus ja väestön ikääntyminen. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 70. Kela, Helsinki.
Määttänen, Niku, Valkonen, Tarmo (2008). Ikääntyneiden varallisuus ja sen muuntaminen kulutukseksi. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen keskusteluaiheita no. 1141. ETLA, Helsinki.
Tilastokeskus (2007). Kotitalouksien varallisuus 1988-2004. SVT, Tulot ja kulutus, Helsinki.

Päivitetty 28.10.2008