Surveyn alkutaival tieteelliseksi tutkimusmenetelmäksi

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Vesa Kuusela on kehittämispäällikkö Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen  Hyvinvointikatsauksessa 4/2008.

Tilastokeskuksen haastattelututkimusten menetelmäasiantuntija Vesa Kuusela kirjoittaa kolmiosaisessa sarjassaan surveymenetelmän tulosta Suomeen. Ensimmäisessä artikkelissaan hän kuvaa surveyn alkuvaiheita sotien jälkeen ja maamme ensimmäisiä akateemisia surveytutkimuksia. Seuraavassa numerossa kerrotaan siitä, miten surveytutkimus tuli virallisen tilastoinnin osaksi. Sarjan kolmannessa osassa Kuusela kuvaa otanta- ja kyselymenetelmien kehittymistä erityisesti työvoimatutkimuksen tekemisen yhteydessä.

Otostutkimuksella eli surveyllä eli "gallupilla" on Suomessa suhteellisen lyhyt historia. Ensimmäiset tutkimukset, joissa tiedot kerättiin haastattelemalla väestöä edustavalta otokselta, tehtiin vasta monta vuotta sotien jälkeen. Esimerkiksi kotitalouksien rahankäyttöä on kuitenkin selvitetty otostutkimuksilla paljon aikaisemmin, mutta niissä haastateltavat valittiin sellaisilla tavoilla, että niitä ei voi kutsua otostutkimuksiksi modernissa mielessä. Ensimmäiset satunnaisotokseen perustuvat tutkimukset tehtiin tieteellisiin tarkoituksiin.

Suomessa ei tiettävästi tehty koko maan väestön kattavia haastattelututkimuksia eikä postikyselyjä ennen sotia; ainakaan niistä ei löydy raportteja. Vaikka postikyselyt nykyisin ovat suhteellisen helppoja toteuttaa, niin ei ollut viime vuosisadan alkupuolella.

Postikyselyn tekemisessä on muutama tärkeä ehto. Ensinnäkin on oltava kattava postiosoitejärjestelmä, jonka avulla kyselyt voidaan toimittaa vastaajille ja vastaajilla pitää olla mahdollisuus palauttaa vastaukset ilman kohtuutonta vaivaa. Toiseksi otoksen poimimiseksi tarvitaan lista, josta vastaajat osoitteineen voidaan valita. Lisäksi (lähes) kaikkien valittujen vastaajien on osattava lukea ja kirjoittaa sekä osattava vastata kyselyihin. Riittävät edellytykset luotettavan postikyselyn tekemiseen ovat Suomessa syntyneet vasta sotien jälkeen. Haastattelut olivat alkuaikoina lähes ainoa tapa kerätä tietoa niin Suomessa kuin muuallakin.

Gallupit päänavaajina

Mielipidetutkimuksien teko aloitettiin Yhdysvalloissa jo 1800-luvulla. Sanomalehdet tekivät silloin niin sanottuja straw poll -selvityksiä haastattelemalla kadunmiehiä ja -naisia. Näiden tarkoituksena oli saada jonkinlainen käsitys asiasta - aivan kuin heitettäisiin olkia (straw) ilmaan ja katsottaisiin minne tuuli ne vie. Mielipidetutkimusten läpimurto tapahtui 1930-luvulla Yhdysvalloissa, kun George Gallup toteutti ensimmäisen tutkimuksensa. Otantamenetelmänä oli Gallupin kehittämä kiintiöpoiminta, jonka käytöstä hän oli tehnyt väitöskirjan.

Keskeistä Gallup-menetelmässä oli haastattelijoiden käyttö paitsi itse haastattelussa myös näytteen muodostamisessa. Kullakin haastattelijalla oli niin sanottu kiintiökortti, jossa määriteltiin, minkälaisia ihmisiä ja kuinka monta hänen piti haastatella. Haastattelijat eivät saaneet liikkua vapaasti, vaan heille oli määrätty alueet ja reitit. Nämä puolestaan laadittiin väestölaskennan tietojen perusteella; perimmäisenä tavoitteena oli tuottaa väestön pienoismalli.

Vuonna 1936 George Gallup teki tutkimuksen, josta tuli eräänlainen vedenjakaja: tutkimus ennusti oikein Yhdysvaltojen presidentinvaalien voittajan. Onnistumisen arvioitiin johtuvan siitä, että otos pyrittiin (ja onnistuttiin) tekemään väestöä edustavaksi.

Eräät Gallupin kanssa kilpailevat tutkimukset perustuivat uskomattoman suuriin näytteisiin. Esimerkiksi Literary Digest lähetti postitse yli 10 000 000 "äänestyslippua", joista palautettiin yli 2 000 000. Valtaisasta "otoksesta" huolimatta tutkimus ennusti vaalien voittajan väärin. Syynä oli se, että otos oli poimittu harhaisesti; varakas keskiluokka, toisin sanoen puhelimen ja auton omistajat, olivat yliedustettuina (Gallup 1972)1.

Tämä ja eräät muut vastaavat kokemukset toivat selkeästi esille sen, että otantamenetelmällä on ratkaiseva merkitys otostutkimusten luotettavuuden kannalta. Ensimmäisen Gallup-tutkimuksen onnistumisen ja sitä seuranneen keskustelun on arvioitu lisänneen ratkaisevasti niin suuren yleisön kuin tiedeyhteisönkin luottamusta mielipidetutkimuksiin (Hansen 1987).

Sivun alkuun

Gallup rantautuu Suomeen

Suomessa surveytutkimukset tulivat mahdollisiksi, kun Artturi Raula perusti Suomen Gallup Oy:n vuonna 1945. Raulalla oli laajat kontaktit eri puolille Eurooppaa ja Yhdysvaltoihin jo 1930-luvulla. Yhdysvalloista hän oli ilmeisesti saanut ajatuksen Gallup-tyyppisen yrityksen perustamisesta Suomeen. Esimerkkinä oli varmaan myös Ruotsin Gallupinstitut, joka oli perustettu jo 1941.

Suomen Gallupille luotiin aluksi 126 haastattelijan kenttäorganisaatio siten, että George Gallupin kehittämää kiintiöpoimintaa voitiin soveltaa Suomessa. Tämä edellytti sitä, että haastattelijoita oli ympäri maata suurin piirtein väestöjakauman suhteessa. Menetelmän "uutuutena" oli myös se, että käytettiin standardoitua haastattelutapaa eli kaikille vastaajille esitettiin tarkalleen samat kysymykset samalla tavoin.

Suomen ensimmäinen, SOK:n tilaama, Gallup-tutkimus tehtiin vuoden 1945 syksyllä. Sitä varten haastateltiin 2 932 aikuista ja keskeinen kysymys kuului: "Kummassa asiakas mielestänne saa osakseen paremman palvelun, osuuskauppaliikkeissä vai yksityisessä liikkeessä?" Tutkimuksen mukaan parempaa palvelua sai osuuskauppaliikkeissä 22 prosenttia ja yksityisessä kauppaliikkeessä 34 prosenttia vastaajista. 28 prosentin mielestä liikkeiden välillä ei ollut eroa, ja 16 prosenttia ei osannut ilmaista kantaansa (Lotti 2006).

Alkoholikysymys on ollut Suomessa aina keskeisesti esillä, niinpä toinen surveytutkimus kohdistettiinkin sen ratkaisemiseen. Vuonna 1946 Suomen Gallupin 150 haastattelijaa haastatteli Oy Alkoholiliike Ab:n toimeksiannosta 3 000 henkilöä. Näyte oli muodostettu edustamaan Suomen 20 vuotta täyttänyttä väestöä. Tutkimus oli varsin kunnianhimoinen, sillä ennen varsinaista tutkimusta tehtiin 500 vastaajan esitutkimus lomakkeen ja kysymysten testaamiseksi. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää väkijuomien käyttöä, käyttötapoja ja raittiustyötä koskevia mielipiteitä.

Tulokset yllättivät asiantuntijat: alkoholijuomia käytettiin paljon enemmän kuin oli otaksuttu. Haastattelua edeltävänä lauantaina oli nautittu keskimäärin 51 cl väkeviä viinoja ja 2 cl viiniä. Tutkimuksen tulokset julkaistiin Pekka Kuusen (1948) teoksessa Suomen viinapulma galluptutkimuksen valossa.

40-luvun loppupuolella tehtiin vielä useita Gallup-tutkimuksia vaihtelevista aiheista. Leila Lotin (2006) kirja Suomen Gallupista, päivää! kuvaa kiinnostavasti alkuaikojen tutkimuksia.

Markkinatutkimusten rinnalla tehtiin myös mielipidekyselyjä heti Suomen Gallup Oy:n perustamisesta lähtien. Niissä oli edustava väestöotos, standardisoidut kysymykset ja tuloksista tehtiin pieni artikkeli. Artikkeli perustui yleensä yhden kysymyksen antamiin tietoihin, ja niitä julkaistiin lehdissä nimellä "Kotimainen gallup". Helsingin Sanomat ja muutamat maakunnalliset lehdet julkaisivat niitä. (Lotti 2008.) Osaksi näiden artikkeleiden ansiosta gallupmenetelmä ja mielipidetutkimukset tulivat suomalaisten tietoisuuteen.

Sivun alkuun

Tieteellisten otostutkimusten alku

Otanta- ja kyselymenetelmien käyttäminen myös yhteiskuntatieteellisissä tutkimuksissa vakiintui verkkaisen alun jälkeen suhteellisen nopeasti. Menetelmistä ei ollut Suomessa julkaistu yhtään kirjallista raporttia vielä 50-luvun alkuun mennessä. Kuusen (1956) mukaan Heikki Wariksen tutkimusraportti oli ensimmäinen suomenkielinen raportti, jossa otanta- ja kyselymenetelmiä esiteltiin.

Heikki Wariksen (1952) tutkimus Siirtoväen sopeutuminen oli ensimmäinen akateeminen tutkimus Suomessa, joka tehtiin surveytutkimuksen periaatteiden mukaisesti. Nimensä mukaisesti tutkimuksen aiheena oli sotien jälkeen eripuolille Suomea asutetun siirtoväen sopeutumien alkuperäisväestön joukkoon. Tutkimuksen rahoitus saatiin pääosin Rockefeller-säätiöstä. Apurahan turvin Yhteiskunnalliseen Korkeakouluun perustettiin Yhteiskuntatieteellinen tutkimustoimisto, jonka asiantuntijavaliokuntaan kuului joukko ajan tunnetuimpia tutkijoita kuten Artturi Raula ja Veli Verkko.

Tutkimuspaikkakunnat valittiin koko siltä Oulujoen eteläpuoliselta alueelta, jonne siirtoväkeä oli sijoittunut. Varsinainen otos poimittiin kiintiöpoiminnalla viiden kriteerin mukaan: siirtoväki vs. paikallisväki, sukupuoli, ikä, siirtoväen lähtöseutu ja sijoitustiheys. Poiminta oli monivaiheinen, mutta raportista ei saa yksityiskohtaista käsitystä siitä, miten haastattelijat valitsivat kohteensa. Keskeinen syy kiintiöpoiminnan käyttöön oli ilmeisesti se, että tutkimuksen tekovaiheessa, 1940-luvun lopussa, Suomessa ei ollut kattavia ja luotettavia väestötietoja saatavilla. Ensimmäinen kattava väestölaskenta sotien jälkeen tehtiin vasta vuoden 1950 lopussa.

Tutkimus koostui kolmesta vaiheesta: yleistiedustelu 1949, erityistiedustelu 1949 ja yleistiedustelu 1951. Yleistiedustelut olivat standardoituja mielipidekyselyjä. Erityistiedustelu oli syvähaastattelu, jossa pyrittiin taltioimaan vastaukset sanatarkasti, jopa murteen mukaisesti, ja se rajoitettiin maalaissiirtoväkeen.

Yleistiedustelut ja osaksi myös erityistiedustelun haastattelut toteutti Psyko-Työ Oy -niminen markkinointi- ja mielipidetutkimusyritys. Psyko-Työ Oy:stä ei löydy paljon tietoa, mutta se oli ilmeisesti poliittisesti suuntautunut yritys. Sillä ei ollut pysyvää kenttäorganisaatiota, vaan työtä tekivät kuhunkin hankkeeseen erikseen kiinnitetyt haastattelijat. Lisäksi osan erityistiedustelun haastatteluista tekivät muutamat "ylioppilasosakuntien kotiseuturetkikuntien jäsenet tutkimustoimiston ohjauksessa".

Sivun alkuun

Ensimmäinen otantateoriaan nojaava survey

Pekka Kuusen (1956) väitöskirja Alkoholijuomien käyttö maaseudulla oli menetelmällisesti Wariksen tutkimusta kunnianhimoisempi akateeminen surveytutkimus Suomessa. Tutkimuksen taustalla - ei pelkästään rahallisesti - vaikutti Alkoholiliike. Tutkimuksen laaja raportti kelpaisi tänäkin päivänä kenelle tahansa malliksi surveytutkimuksen hyvästä raportoinnista.

Kuusen tutkimus sisälsi ennen-jälkeen-asetelman eli se oli kokeellinen. Taustalla oli se, että siihen aikaan alkoholijuomia voitiin myydä vain kaupungeissa ja kauppaloissa, mutta silti joissakin kauppaloissa ei vuonna 1951 ollut Alkoholiliikkeen myymälää. Tutkimuksella pyrittiin selvittämään, minkälaisia vaikutuksia alkoholimyymälän tulolla oli alkoholin käyttöön paikkakunnalla. Kuudesta mahdollisesta kauppalasta valittiin neljä varsin eri tyyppistä koepaikkakuntaa, joihin perustettiin myymälä. Kussakin kauppalassa tietoja kerättiin ennen kuin liike avasi ovensa ja kaksi vuotta sen jälkeen. Lisäksi valittiin yhteiskunnan "normaalin" muutoksen selvittämiseksi verrokiksi kaksi paikkakuntaa, joissa jo oli alkoholimyymälä.

Vaikka väestölaskennan tiedot olivat Kuusen käytettävissä, ei otoksen poiminta ollut yksinkertaista. Otannan pohjana olivat perhekunnittain täytetyt vuoden 1950 väestölaskennan lomakkeet. Lomakkeisiin merkittiin juoksevasti kaikki 15-59-vuotiaat; erikseen miehet ja naiset. Näin saatiin selville ensin perusjoukon koko, ja sitä kautta laskettiin otantasuhde kullakin paikkakunnalla. Otantasuhteet vaihtelivat paikkakunnittain, ja osaksi miesten ja naisten otantasuhteet olivat erikokoiset. Itse otanta tehtiin satunnaistaen tasavälisellä poiminnalla edellä mainituista listoista.

Tiedonkeruutavaksi Kuusi valitsi haastattelun kahdesta syystä. Ensinnäkin postikyselyissä kato olisi voinut muodostua haitallisen suureksi, ja toiseksi "väestön kirjallinen ilmaisukyky oli vaihtelevaa". Kysymysten muotoilua harkittiin perusteellisesti ja monesta näkökulmasta. Haastattelulomakkeen runkona oli kysymysjoukko, jota Kuusi kutsui "milloin viimeksi mitäkin alkoholijuomaa" -kysymyssarjaksi. Tällä arvioitiin saatavan luotettavimmin selville alkoholijuomien käytön tiheys ja raittiiden määrä. Muihin paitsi edellä mainittuun kysymyssarjaan ja mielipidekysymyksiin kirjattiin sanatarkasti avovastaukset.

Haastattelijoina tutkimuksessa toimi 26 Alkoholiliikkeen tarkkailijaa. Heitä varten palkattiin kullekin paikkakunnalle avustajia helpottamaan vastaajien löytymistä. Avustajat eivät kuitenkaan osallistuneet haastattelemiseen, koska epäiltiin oman paikkakunnan ihmisen läsnäolon vaikuttavan vastauksiin.

Tutkimusasetelma oli kunnianhimoinen ja tarkkaan harkittu. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Kuusi oli hieman pettynyt tutkimuksensa antiin. Hän kirjoittaa tutkimuksen lopputuloksia esittelevässä kappaleessa muun muassa seuraavasti: "- - kokeemme ei kokonaistulokseltaan ole kehittynyt kirkkaaksi. Mitattavan muuttujan - olut- ja viinimyymälän - vaikutukset ovat peittyneet muiden tekijöiden vaikutuksiin." Samassa yhteydessä hän toteaa, että "kokeen keskeisimmät tulokset näyttävät 'kuihtuvan', jos ne väkirikkaasta tuloskokonaisuudesta irrotetaan niukkavivahteisiksi tulostiivistelmiksi." (Kuusi 1956.)

Sivun alkuun

Veli Verkko oli ensimmäinen rekisteritutkija

Edellä olevat tutkimukset ovat tunnetuimpia alkuaikojen tieteellisiä surveytutkimuksia, mutta ne eivät ole ainoat. Esimerkiksi vuonna 1950 Erik Allardt (1952) haastatteli yksin (!) 600 kiintiöpoiminnalla valittua helsinkiläistä. Tutkimuksen aiheena olivat avioerokysymyksiin liittyvät asenteet.

Ensimmäisten surveytutkimusten tekijöillä näyttää olleen varsin laajat tiedot surveymenetelmien kehityksestä. He joutuivat hankkimaan tietonsa Yhdysvalloista, jossa menetelmäkehitys oli 1940-luvulla vilkasta. Suomen yliopistoissa ei ollut siihen aikaan tähän liittyvää koulutusta. Samoin tutkimusten suunnitteluvaiheessa alan kirjallisuus, mukaan luettuna englanninkielinen, oli vähäistä.

On väitetty, että Veli Verkko olisi tehnyt ensimmäiset tieteelliset surveytutkimukset Suomessa. Tästä on kuitenkin vaikea löytää minkäänlaista näyttöä. Verkkoa pidetään Suomen ensimmäisenä kriminologina. Hänen tutkimuksensa kohdistuivat pääosin vakaviin henkirikoksiin kuten murhiin, tappoihin ja lapsenmurhiin, joita hän usein pyrki analysoimaan biologisista lähtökohdista (ks. myös Ylikangas 1996). Tällaisia aiheita on erittäin vaikea selvittää surveytutkimuksella.

Pääosin Verkko analysoi poliisin tietoon tulleita rikoksia ja oikeuksien tuomioita, ja hän keräsi aineistonsa tilastoista - nykykäsityksen mukaan hän oli siis rekisteritutkija. Verkko käytti paljon tilastoituja kuolemansyytietoja. Suomessa näistä on saatavilla erittäin pitkä aikasarja, ja niinpä Verkko (1949) omisti tutkimuksensa Lähimmäisen ja oma henki "niiden miesten muistolle, jotka 200 vuotta sitten suunnittelivat Ruotsi-Suomen mainion väestötilaston ja siihen liittivät tämän teoksen perustana olevat tiedot väkivaltarikosten kuolonuhreista ja itsensä surmanneista". Teoksessaan Verkko arvioi perusteellisesti tällaisen tutkimusmenetelmän, lähinnä tietolähteen, luotettavuutta ja sen rajoituksia.

_________

1. 1930-luvun vaalitutkimuksista esitetään monenlaisia tulkintoja. Muun muassa nobelisti Paul Krugman (2007) sekoittaa kirjassaan Gallupin ja Literary Digestin saamat tulokset. Lisäksi Krugman väittää, että Gallupin haastattelut tehtiin puhelimitse - puhelinhaastattelut kuitenkin otettiin käyttöön vasta myöhemmin.

Lähteet:

Allardt, E. 1952. Miljöbetingade differenser i skilsmässofrekvensen. Helsinki.
Gallup, G. 1972. The Sophisticated Poll Watcher's Guide. Princeton Opinion Press, Pennsylvania.
Hansen, M. 1987. Some History and Reminiscences on Survey Sampling. Statistical Science 2/1987.
Kuusi, P. 1948.Suomen viinapulma galluptutkimuksen valossa. Helsinki
Kuusi, P. 1956. Alkoholijuomien käyttö maaseudulla. Väkijuomakysymysten tutkimussäätiön julkaisuja 3.
Krugman, P. 2007.The Conscience of a Liberal. W. W. Norton & Co, New York.
Lotti, L. 2006. Suomen Gallupista, päivää! TNS Gallup Oy, Espoo.
Lotti, L. 2008.Tiedonanto kirjoittajalle 11.11.2008.
Waris, H. 1952. Siirtoväen sopeutuminen. Otava, Helsinki.
Verkko, V. 1949. Lähimmäisen ja oma henki. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja. B-sarja 33.
Ylikangas, H. 1996. Metsä suomalaisten mentaliteetin kasvualustana. Teoksessa: Olkaamme siis suomalaisia. Toim. P. Laaksonen - S.-L. Mettovaara. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki.

Hyvinvointikatsauksen artikkeleita ja muita kirjoituksia saa siteerata lähde mainiten. Kokonaisen kirjoituksen lainaamiseen tulee saada kirjoittajan lupa. Kirjoittajat kirjoittavat omissa eivätkä Tilastokeskuksen nimissä.

Päivitetty 16.3.2009