Yhdysvaltain tuottavuuden kasvu murtuu

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Dan Steinbock on India, China and America -instituutin kansainvälisen liiketoiminnan tutkimusjohtaja. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Tieto&trendit-lehdessä 8/2008

Globaalin finanssikriisin ja Valkoisen talon vallanvaihdon myötä Yhdysvalloissa on käynnissä merkittävä rakenteellinen muutos, jonka seuraukset määrittävät pitkälti kuluvaa vuosisataa. Tuottavuuden vahva kasvu on murtumassa.
_____________

Vuonna 1944 Bretton Woods konferenssia johti puolet maailman bruttokansantuotteesta tuottanut Yhdysvallat, maailman suurin velanantaja. Viime marraskuista G20-kokousta isännöi viidenneksen maailman bkt:sta kattava USA, maailman suurin velanottaja. Kokous heijasti kansainvälisen talouden rakenteellista siirtymää.

Ennen Yhdysvaltain talouskasvu toimi globaalin kasvun veturina. Nyt on seinä vastassa. Lokakuussa USA oli kuitenkin jälleen globaalin kilpailuraportin (World Economic Forum) ykkösenä. Miten tämä on mahdollista?

Yhdysvaltain tuottavuuden kasvu on 1990-luvulta lähtien ollut vahvaa, vaikka eräiden sektorien osalta se on tietyssä määrin ollut kuplaa. Yhdysvaltain negatiivinen kysyntäshokki on vientiartikkeli, joka on nyt levinnyt maailman suu-rimpiin osakekeskuksiin, ensin subprime-kiinnelainojen ja sitten jälleensiivutettujen johdannaisten seurauksena.

Ongelmat eivät alkaneet viime syyskuussa, vaan ovat syvemmällä.

Sotien jälkeinen nousu...

Sotien jälkeen Euroopan johtavat kansantaloudet olivat hävityksen partaalla, samoin oli Japanin laita. Sotavuodet nostivat Yhdysvallat lopullisesti 1930-luvun syvästä lamasta ja sotien jälkeen syntyvyys nousi räjähdysmäisesti. Yhdysvallat hallitsi maailmantaloutta, -politiikkaa ja - sotilasvoimia.

Korkea suhteellinen tuottavuus ja korkeat palkat kasvoivat käsi kädessä. Vuosina 1948-1973 Yhdysvaltain tuottavuuden kasvu nousi vahvaa 3,1 prosentin ja reaalipalkat 2,9 prosentin vauhtia.

Time-kustannustalon pääjohtaja Henry Luce puhui luottavaisesti "amerikkalaisesta vuosisadasta". Käytännössä sitä kesti lähinnä 1950-luvulta 1970-luvun puoliväliin. Jo 1970-luvulla Euroopan ja Japanin kiinniotto oli edennyt vaiheeseen, jossa ne alkoivat kilpailla USA:n kanssa useilla toimialoilla.

Tuottavuuskehitys enteili ongelmia jo tuolloin. Työn tuottavuus kasvoi Yhdysvalloissa voimakkaasti aina toisesta maailmansodasta 1960-luvun jälkipuolelle saakka. Sitten vauhti pysähtyi. Vuosina 1973-1979 tuottavuuden kasvu hidastui 1,2 prosenttiin, joka oli vain runsaat 40 prosenttia sotien jälkeisten vuosien kasvusta.

Eikä tuottavuuskehitys merkittävästi muuttunut ajan myötä. Vuosina 1979-1990 se oli 1,4 prosenttia ja vuosina 1990-1995 päästiin 1,5 prosenttiin. Eli vuosina 1973-1995 Yhdysvaltain tuottavuuden kasvu oli enimmän aikaa vain puolet siitä, mitä oli nähty sotien jälkeisinä vuosina.

Sivun alkuun

...öljykriisin jälkeinen lasku

Kansainvälinen toimintaympäristö vaikeutui merkittävästi 1970-luvun puolivälissä öljykriisin myötä. Lähi-idän Yom Kippur -sodan (1973) jälkeen öljyn hinta kolminkertaistui. Samalla tuottavuuden kasvu hidastui.

Laskusuuntauksen ajoitus ei olisi voinut olla kehnompi. Sosiaalinen murros oli tuolloin syvimmillään. Aikalaiset näkivät kasvusuuntauksen kääntymälle taloudellisia, poliittisia, demografisia ja kulttuurisiakin syitä.

Institutionaalisia uudistuksia hidasti ristiriitojen väkivaltaistuminen. Sosiaalisten epäkohtien rauhanomaisiin ratkaisuihin ei enää löytynyt uskoa. Vielä 1960-luvulla presidentti Lyndon B. Johnson investoi massiivisesti "Great Society"-hyvinvointiyhteiskuntaan. Samanaikaisesti Vietnamin sota syventyi, suuret ikäluokat täyttivät yliopistot ja presidentti John F. Kennedy, senaattori Robert Kennedy ja pastori Martin Luther King Jr. salamurhattiin.

Vietnamin sota päättyi Watergate-skandaaliin ja presidentti Richard Nixonin eroon. Kansakunta jakautui kahtia, myös kummankin valtapuolueen sisällä. Amerikkalaisten kaaosmainen vetäytyminen helikoptereilla Saigonin lähetystön katolta vuonna 1975 merkitsi "amerikkalaisen vuosisadan" päättymistä.

Yhdysvalloissa toisen maailmansodan aikaiset ikäpolvet kasvoivat alhaisen kasvun ja laman aikana ja odottivat vähemmän. Sotien jälkeiset suuret ikäpolvet varttuivat kasvun ja hyvinvoinnin maailmassa ja odottivat enemmän. Kun tuottavuus pysähtyi, inflaatiopaineet ja öljyn hinnankorotukset johtivat syviin lamakausiin, joita kiihdytti suurkaupunkien slummien väkivalta.

Myös demokraattien sotien jälkeinen säätely- ja veropolitiikka myötävaikutti kansantalouden hitaaseen kasvuun. Tuottavuutta raskauttivat hinta- ja palkkakontrollit sekä energia-alojen laaja-alainen säätely.

Laskusuuntaa kiihdytti edelleen myös yritysten tutkimus- ja kehitysinvestointien merkittävä väheneminen.

Sivun alkuun

1990-luvun tuottavuuskumous

Vielä viime vuosisadan lopulta toiseen maailmansotaan saakka Yhdysvaltain tuottavuus kasvoi keskimäärin 1,8 prosenttia vuodessa. Tämä merkitsi sitä, että elintaso kaksinkertaistui miltei joka 40. vuosi. Tahti kiihtyi merkittävästi sotien jälkeen. 1940-luvun jälkipuolelta vuoteen 1973 reilun 3 prosentin tuottavuuskasvu merkitsi elintason kaksinkertaistumista alle 25 vuodessa. Seinä tuli vastaan 1973 ja tuottavuuskehitys jäi 1,2 prosentin pintaan.

1980-luvun alussa presidentti Ronald Reagan nousi valtaan Jimmy Carterin epäonnistuneen talouspolitiikan seurauksena. 1990-luvun laman myötä Bill Clinton pääsi Valkoiseen taloon republikaanien epäonnistuneen talouspolitiikan tähden. Mutta jo ennen valtasiirtymää kansantalous siirtyi nousuvaiheeseen ja vuosina 1995-2000 työn tuottavuus nousi USA:ssa peräti 2,5 prosenttia, lähes yhtä paljon kuin "amerikkalaisen vuosisadan" lakipisteessä ja kaksi kertaa nopeammin kuin öljykriisiä seuranneina vuosina.

Samanaikaisesti USA:n yritysmaailman it-investoinnit liki kaksinkertaistuivat. Ja eittämättä it-sektori myötävaikutti merkittävästi niin tuottavuuden kuin taloudenkin kasvuun. Mutta se oli vain yksi kasvun vetureista.

1990-luvun jälkipuolen kasvun moottoreita olivat ennen kaikkea innovaatiot ja it-sektori (it-teknologia vaikutti ratkaisevasti joillakin toimialoilla, toisilla ei lainkaan). Keskeinen rooli oli myös uusilla prosessi-, tuote- ja palveluinnovaatioilla sekä globalisoitumisella. Kilpailuasetelmalla oli suuri merkitys: Innovaatioita syntyi niin Euroopassa kuin Japanissakin, mutta kilpailu oli kovempaa USA:ssa.

Kuusi sektoria vaikutti ratkaisevasti vuosien 1995-2000 talouskasvuun USA:ssa: vähittäiskauppa (Wal-Mart), tukkukauppa (uudet logistiset järjestelmät), osakemarkkinat (jotka hyötyivät ratkaisevalla tavalla it-kumouksesta), tietoliikenne (digitalisoituminen, verkottuminen), elektroniikka (Intelin johtamat mikroprosessorivalmistajat, Microsoftin ohjelmistoylivalta) sekä tietokonevalmistajat (Hewlett-Packard, Compaq, Dellin suora liikemalli). Muiden kansantalouden sektoreiden tuottavuuserät jäivät edellä mainittuihin verrattuna pieniksi.

Käytännössä 1990-luvun tuottavuuden veturit kehittivät toimintaansa yhtäältä suurten tuottavuushyppyjen varaan (elektroniikka, tietokonevalmistajat) ja toisaalta paljon työllistävien toimintojen varaan (vähittäis- ja tukkukauppa). Mutta oliko tuottavuuskasvu kestävää?

1990-luvun jälkipuolen tuottavuuskasvu hyötyi kahdesta tekijästä. Internet-kumouksen seurauksena amerikkalaiset yritykset investoivat ennen näkemättömällä tavalla uuteen it-teknologiaan. Samanaikaisesti ne pyrkivät varautumaan pelättyihin vuosituhannen vaihteen it-ongelmiin, mikä johti toiseen massiiviiseen investointiaaltoon.

1990-luvun tuottavuuden kasvu oli siis pitkälti puolen tusinan sektorin ja historiallisesti ainutlaatuisten investointien varassa.

Kuvio. Yhdysvaltain tuottavuuden kasvu

Lähde: U.S. Bureau of Economic Analysis (BEA)

Sivun alkuun

2000-luvun kasvumysteerio

1990-luvun hurjien vuosien jälkeen tietokoneala hidastui merkittävästi ja odotetusti. Dotcom-kupla puhkesi, Y2K eli vuosituhannen investoinnit vaipuivat historiaan. Mielenkiintoista kyllä, vähittäis- ja tukkukaupan tuottavuuden kasvu jatkui, mikä ilmeisesti selittyy it-teknologian laaja-alaisella diffuusiolla näillä sektoreilla. Samalla tuottavuuden kasvu alkoi näkyä myös tieteellisissä ja teknisissä palveluissa sekä rakennus- ja ravintola-aloilla.

Teknologiakuplan jälkeinen markkinataantuma ohitettiin yllättävän nopeasti. Edessä oli taas nousukiihdytys, jonka seurauksena Yhdysvaltain tuottavuuskasvu oli vuosina 2000-2007 peräti 2,5 prosenttia, siis yhtä korkea kuin 1990-luvun dotcom-huuman aikaan - ja liki yhtä korkea kuin "amerikkalaisen vuosisadan" lakipisteessä.

Presidentti George W. Bushin kahden kauden aikana USA:n kansantalous muodostui kaikkiaan noin 60 sektorista, mutta tuottavuuden kasvu oli ensimmäisellä presidenttikaudella lähinnä seitsemän sektorin varassa, jotka vastasivat 85 prosentista tuottavuuskasvua. Näistä sektoreista kaksi suoraan ja muut epäsuorasti hengittivät lainakeuhkoilla - eli niiden tuottavuuden kasvu kulki käsi kädessä subprime-kiinnelainoista alkunsa saaneen velka-kuplan kanssa.

Viime vuosina tuottavuuden vetureina toimivat tukku- ja vähittäiskauppa, rahoitus- ja vakuutusala, tietokone- ja elektroniset tuotteet, media- ja tietoliikenne. Myös kiinteistöalalla tuottavuus kasvoi, mikä on usein sivuutettu keskusteluissa, koska sitä on ollut vaikeampi mitata.

Mikä takavuosina tulkittiin kiinteistöalan tuottavuuden kasvuksi, puhkesi pitkälti velkakuplan mukana. Ja samat vaikutukset ovat keskeisiä myös rahoitus- ja vakuutusalalla. Rahoitusalan puhurit vahvistuivat kesästä 2007 alkaen, veitsenterällä ala on ollut tänä syksynä. Vakuutusjätti AIG:n umpikuja on tästä hyvä esimerkki. Syyskuun puolivälissä AIG:n pelastuspakettiin kirjattiin 85 miljardia dollaria, jotka marraskuun lopussa luvattiin nostaa yli 170 miljardiin dollariin.

Sivun alkuun

Taloushistoria kirjoitetaan uusiksi

Uusien tosiseikkojen valossa Yhdysvaltain viimeaikaista taloushistoriaa kirjoitetaan uusiksi. Uusi tarina kuulostaa seuraavalta: Kun USA:n tuottavuus nousi teknologiakumouksen seurauksena dramaattisesti 1990-luvulla, keskuspankin pääjohtaja Alan Greenspan varoitti irrationaalisista mielialoista, mutta piti ohjauskoron alhaisena. Greenspan laski liikaa ja liian usein ohjauskorkoja, ei reagoinut subprime-ongelmiin ajoissa ja vastusti johdannaisten säätelyä.

Teknologiakuplan puhkeamisen jälkeen kumpikin valtapuolue halusi elvytyspaketin, mutta Bushin aikana se merkitsisi korkeatuloisten veroleikkauksia. Talouspolitiikan painopiste siirtyi USA:n keskuspankille ja likviditeetti virtasi kansantalouteen. Mutta kun 1990-luvun hurja tuottavuus selittyi pitkälti merkittävistä it-investoinneista ja USA:n talous oli jo yli-investoinut, raha kanavoitui asuntomarkkinoille.

Subprime-markkinoilla korot olivat nollassa, ennakkoa ei vaadittu ja kuplaa kiihdytti pankkien vastuuton lainapolitiikka. Arvostelijoiden mielestä deregulaatio ja arvopaperisointi aiheuttivat subprime-kriisin. Tosiasiassa deregulaatio kilpailutti markkinat, mistä hyötyivät ostajat, kun taas arvopaperisointi mahdollisti asunnot myös köyhille amerikkalaisille.

Vielä tässä vaiheessa subprime oli amerikkalainen ongelma. Mutta sitten investointipankit siivuttivat velkavuoret johdannaisiin, jotka levisivät maailmalle pandemian tapaan.

Vuosina 2000-2005 amerikkalaisten asuntojen arvo nousi Case-Shillerin indeksin mukaan yli 50 prosenttia ja rakennusalan buumi levisi koko maahan. Vuoden 2005 alkupuoliskolla yli puolet USA:n bkt-kasvusta selittyi suoraan tai epäsuorasti asuntomarkkinoista ja vuodesta 2001 lähtien yli puolet uusista yksityisen sektorin työpaikoista, väitti taannoin Merrill Lynch. Jos arvio on oikea, se ei kerro hyvää.

Kapeasta subprime-siivusta tuli globaali painajainen. Globaalitalouden lamautumisesta kertoo eritoten kuiva-ainerahtien spot-hintoja vilkkaimmilla merireiteillä kuvaava Baltic Dry Index (BDI), joka nousi lakipisteeseensä viime toukokuussa mutta joka marraskuun myötä on laskenut yli 90 prosenttia.

Lähikuukausina Yhdysvaltain kova mahalasku merkitsee kokonaiskysynnän merkittävää laskua suhteessa kokonaistuotantoon. Nyt kapasiteettia vähennetään hurjasti asuntomarkkinoilla, kestokulutushyödykkeissä, autoteollisuudessa ja pian myös muilla sektoreilla ja palveluissa. Työttömyys kasvaa ja nimellispalkkojen kasvu halvaantuu. Ja kun Yhdysvaltain negatiivinen kysyntäshokki leviää kansainvälisesti, se väistämättä kiihdyttää "globaalia lamaa".

Vielä jokin aika sitten huolena oli 1970-luvun tapaan stagflaatio, alhainen kasvu ja nouseva inflaatio. Nyt keskuspankkien lyhyen aikavälin huoleksi on tulossa stagdeflaatio, eli lama ja deflaatiopaineet. Kun vaurauden menetyksen ja kysynnän laskun kantavat kotitaloudet, USA:n lamasta odotetaan vaikeampaa kuin yhdestäkään sitten toisen maailmansodan.

Barack Obaman Valkoinen talo pyrkii hallinnoimaan vaarallista talouslamaa massiivisilla elvytyspaketeilla ja julkisilla infrastruktuuriprojekteilla. Uutta kasvua etsitään energia- ja cleantech-sektoreilta. Ylenmääräisen kulutuksen aika on ohi.

Lama tai inflaatio voivat tehdä kansantaloudesta köyhän, mutta vain tuottavuuden kasvu voi tehdä siitä vauraan.

Artikkeli perustuu Dan Steinbockin tekeillä olevaan selvitykseen, jossa arvioidaan globaalin finanssikriisin ja USA:n vallanvaihdon vaikutuksia kehittyneiden ja nousutalouksien talouksiin ja politiikkaan.

Päivitetty 19.12.2008