Voiko onnea mitata?
Koko dokumentti sivutettuna
Kirjoittaja: Jussi Melkas työskentelee Tilastokeskuksessa kehittämispäällikkönä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Tieto&trendit-lehdessä 3/2009.
Onni on viime vuosina noussut tieteellisen ja yhteiskuntatilastoa koskevan keskustelun pintateemaksi. Taloustieteiden piirissä on lanseerattu onnellisuuden taloustiedettä, joka asettaa talouden käyttövoimaksi ahnaan omanvoiton pyytäjän sijaan onnen etsijän. Ajatuksena on, että ihminen pyrkii maksimoimaan onneaan.
Taloustieteilijöiden huomiota on kiinnittänyt se, että tulojen nousu ei selitä kyselyin mitatun onnellisuuden määrää, vaikka sitten toisaalta rikkaat ovatkin onnellisempia kuin köyhät.
Onnellisuudesta puhuminen on talouskriisin myötä asettunut hieman syrjemmälle. Onnen tavoittelu ei oikein kelpaa kriisin syyarsenaaliin (vai voisiko se, että köyhillekin tarjottiin mahdollisuus omaan asuntoon, liittyä jotenkin onnen tavoitteluun), ja kriisistä toipumistakin hahmoteltaessa sen rooli on vähintäänkin toissijainen.
On kuitenkin hyvä, että yhteiskuntapolitiikkaan saadaan elementtejä, jotka määrittelevät sen tavoitteita perinteisiä taloustermejä laajemmin. Samalla joudutaan kuitenkin isoihin mittausongelmiin.
Häilyväinen olemus
Onnellisuuden käsite on tyyppiesimerkki siitä, miten vaikeata subjektiiviseen hyvinvointiin liittyviä asioita on saada mitattaviksi. Onnellisuuden olomuoto voi vaihdella (se voi olla sosiaalista, emotionaalista tai jopa fyysistä), sen pysyvyys on vähäistä, ja eri ihmisille se on eri asia.
Onnellisuusprofessoriksi itseään kutsuva Markku Ojanen luonnehtii onnea hyvin kokonaisvaltaiseksi tilaksi, jossa on mukana myös muita tunteita: iloa, tyytyväisyyttä, rakkautta, kiitollisuutta ja toiveikkuutta. "... yhtälailla ihminen etsii elämäänsä tarkoitusta, sisäistä rauhaa, turvallisuutta, rakkautta ja itsearvostusta." (www.markkuojanen.com)
Onnen objektiivinen olemassaolo on myös aika epämääräistä. Iskelmän tekijä tietää, että onni on katoavaista luonteeltaan ja yleensä harhaa. Onnen arvo ei ole pysyvä. Se, mikä on onnea tänään, onkin huomenna tylsää taikka suorastaan vastenmielistä. Tai sitten toisin päin: vasta jälkikäteen huomaamme, miten onnellisia olimme joskus. Olisiko onni seurausta huonosta muistista?
Taloustieteen kannalta on ongelmallista myös se, että Ojasen mukaan "Onnellinen ihminen ei tarvitse mitään lisää ... Hän toivoisi tuon tilan jatkuvan loputtomiin." Ei siis kovin kehityssuuntautunut tila.
Laulussa sanotaan, että onni on laina vain, mutta oikeasti onnea ei voi lainata. Siten onnellisuus poikkeaa taloudellisten voimavarojen hallinnasta. Taloudellinen hyöty tuo mukanaan "ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa" eli henkilökohtaisia hyötyjä ja kerrannaisvaikutuksia. Mitä onni tuo? Yksi amerikkalainen tutkimus kyllä osoitti, että kyselyllä mitattu onnellisuus leviää maantieteellisesti naapuristoissa, mutta ei työpaikoilla. Eikä kyse tutkimuksen mukaan ollut erilaisten ihmisten valikoitumisesta erilaisille asuma-alueille.
Onnellisuuden kausaalinen suhde esimerkiksi taloudellisiin toimiin on erittäin mutkallinen. Hauska esimerkki onnen ja tavaramaailman yhteyksistä on kirjailija Bill Brysonin yritys yhdistää onnellisuus tavaroihin. Hänen mukaansa tavarat lisäävät onnellisuutta tiettyyn rajaan asti, mutta sitten enää eivät. Hänen mukaansa vuosi 1957 oli Yhdysvaltain historian onnellisin vuosi. Brysonin onnellisuus kytkeytyi kotitalouskoneisiin ja viestintävälineisiin.
Onnellisuus voi kuitenkin olla taloustoimien (esim. elämää helpottavien kotitalouskoneiden ostaminen) seurauksen lisäksi myös niiden syy (esim. kukkien ostaminen rakastetulle), sekä syy että seuraus (esim. perheen vieminen lomamatkalle) tai sitten irrelevantti niiden kannalta (esim. osakkeiden ostaminen).
Onni on myös jotain, jota on oikeastaan mahdotonta maksimoida. Elämään kuuluu esimerkiksi se, että ihminen menettää kuolemalle lähiomaisiaan. Se ei totta vieköön tee ketään onnelliseksi, mutta kuka voisi ajatella, että ihmisten kuolemattomuus johtaisi onneen.
Politiikan tavoitteeksi
Moderni hyvinvointiyhteiskunta tuntee huolta siitä, että toisilla on kieltämättä parempi mahdollisuus onnellisuuteen kuin toisilla. Voidakseen tasata asioita se haluaa kvantifioida. Onnellisuudesta ei kuitenkaan oikein ole kvantitatiivisen mittauksen raaka-aineeksi. Onnella ei voi suorittaa laskutoimituksia.
Yksi syy onnellisuuden käsitteen käyttöön taitaa olla myös se, että yhteiskunnan lopputulemaa haluttaisiin kuvata yhdellä lukusarjalla. Silloin olisi helppo sanoa, että tänään on paremmin tai huonommin kuin eilen. Tavoite taitaa kuitenkin olla mahdoton. On esimerkiksi ajateltu, että on rakennettavissa ulottuvuus onnellisuus-tilapäinen onnellisuus-onnettomuus. Ei tarvitse kauheasti miettiä, kun huomaa, että idea on kovin yksinkertaistava.
Onnen operationalisointi
On jaksettava ajatella vähän monimutkaisemmin. Onnen kaltaisia laadullisiakin asioita voi yrittää operationalisoida eli tehdä mitattaviksi. Operationalisoinnin edellytys on kuitenkin se, että ilmiöt pystytään hajottamaan yksiselitteisiksi ulottuvuuksiksi, joiden kokonaisuus tutkittava ilmiö riittävän selkeästi on. Esimerkiksi älykkyys voidaan melko yksiselitteisesti jakaa useammaksi komponentiksi. Onnellisuuden jakaminen osiin ei ainakaan nykykäsitteistön varassa onnistu.
Toinen tie on ollut se, että onnellisuutta mitataan haastattelu- tai kyselytutkimusten kysymyksillä, joissa onnellisuuden vaikeaselkoisuuden selvittäminen on jätetty vastaajan huoleksi. Vastausten perusteella rakennettuja muuttujia nimitetään onnellisuuden mittareiksi. Olkoon niin, mutta ne kuvaavat onnellisuutta vain jossakin hyvin latistetussa ja pelkistetyssä merkityksessä. "Onnellisuusmittari" on saadun tiedon turhaa suurentelua. Mittaustulosten ja korrelaatioiden arvoa en halua kiistää. Jonkinlaista kokonaisvaltaista tyytyväisyyttä elämään ne voivat toki parhaimmillaan kuvata.
Yhteiskuntaa tarkkaileva ja standardoiva järkemme tunkee kaikkialle. Se haluaa mitata kaikkea. On kuitenkin mahdotonta mitata, jos ei ymmärrä. Joitakin ilmiöitä kannattaisi siksi suosiolla jättää sen ulottumattomiin. Onnellisuus on mielestäni ilmiö, jonka kuvaaminen on fiksumpaa jättää lauluntekijöille, runoilijoille ja kirjailijoille.
Tilaston tekijä voisi asettaa tavoitteensa vaatimattomammin. Hän voisi mitata onnellisuuden edellytyksiä: terveyttä, toimeentuloa, turvaa jne. - tai vaikka vain subjektiivista tyytyväisyyttä elämään.
Lähteet:
Vartti 21.1.2009: Onnellisuus tarttuu, mutta ei työkaveriin (alkuperäislähde British Medical Journal)
Kaisa Kotakorpi: Onnellisuuden taloustieteestä. Kansantaloudellinen aikakauskirja, vol. 101, 3/2005
Tatu Hirvonen: Onnellisuus - onko kansantaloustieteellä mitään sanottavaa? Kansantaloudellinen aikakauskirja 100. vsk, 2/2004
Anna-Liisa Lilius: Vuonna 1976 olin onnellinen (alkuperäislähde Bill Bryson: The Life and Times of the Thunderbolt Kid)
Markku Ojanen. www.markkuojanen.com
Suomen tilastoseuran vuosikirja 2008, 4 artikkelia onnellisuuden mittaamisesta.
Päivitetty 2.6.2009