Välttämättömän ja vapaavalintaisen kulutuksen raja on hämärtymässä

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Kirsti Ahlqvist on erikoistutkija Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2009.

Suomalaisten kulutus on lisääntynyt jatkuvasti - vain sodat, pula-ajat ja talouskriisit ovat hidastaneet sen kasvua. Sadassa vuodessa kulutusmenot ovat yli kymmenkertaistuneet. Kulutus on monipuolistunut ja sen yhteiskunnallinen ja yksilöllinen merkitys on kasvanut. Kulutustavat ovat muuttuneet, mutta kulutus on myös muokannut yhteiskuntaa.

Kulutus jaetaan usein välttämättömyyskulutukseen ja vapaavalintaiseen kulutukseen joko normatiivisin tai laskennallisin perustein. Välttämättömäksi on yleensä määritelty sellainen kulutus, joka ei kovin paljon vaihtele tulojen mukaan. Yleensä välttämättömyytenä pidetään erityisesti elintarvikkeisiin, vaatetukseen ja asumiseen liittyvää kulutusta.

Välttämättömyys on kuitenkin suhteellista, ja sen tulkinta riippuu ajankohdasta, yleisestä tulotasosta ja yksilöllisistä mieltymyksistä. Esimerkiksi 1900-luvun alussa välttämättömäksi määriteltiin myös lasten koulutuksesta, kirjallisuudesta, lehdistä tai vakuutusmaksuista aiheutuvia menoja. Tällöin välttämättömyyskulutukseksi miellettiin välittömien tarpeiden tyydyttäminen sekä yhteiskunnallisen elämän jatkuvuudesta huolehtiminen (esim. Grounstrœm 1897, Harmaja 1947). Nykyisin vastaavanlaisia välttämättömyyksiä ovat vaikkapa lukuisat tiedonvälitykseen liittyvät laitteet, joita tarvitaan yhteydenpitoon ympäröivän maailman kanssa.

Myöskään arjen näkökulmasta jako välttämättömään ja vapaavalintaiseen kulutukseen ei ole mielekäs. Arkielämässään ihmiset kokevat välttämättömäksi kaiken kulutuksen, joka tekee heidän elämästään merkityksellisen (Ahlqvist 1998).

Tarkastelen kulutusta ihmisten jokapäiväisen elämän osana sadan vuoden ajalta. Tarkastelu perustuu tuona aikana koottuihin kulutusmenotilastoihin. Huomio on eri aikoina kohdentunut eri väestöryhmiin, ja myös näkökulmat ovat aikojen kuluessa vaihdelleet. Viime vuosisadan alusta on tietoja työväestön kulutuksesta, 1920- ja 1950-luvuilta kaupunkilaisten palkansaajien kulutuksesta ja 1960-luvulta lähtien koko väestön kulutuksesta. (Ahlqvist 2000.) Artikkelin lopussa pohdin 1990-luvun puolivälissä alkanutta kulutuksen eriytymistä.

Niukkuus hallitsee arkipäivää

Viime vuosisadan alussa runsaat 80 prosenttia teollisuustyöläisten perheiden kulutusmenoista käytettiin ruokaan, asumiseen ja vaatteisiin, joita voidaan pitää välttämättömyyksinä hengissä säilymisen kannalta. Koko kulutuksesta elintarvikkeiden osuus oli lähes 60 prosenttia, asumisen ja taloustarvikkeiden osuus noin 19 prosenttia ja vaatteiden osuus noin 14 prosenttia. Sairaudenhoitoon ja puhtaudesta huolehtimiseen kului vajaat 3 prosenttia, nautintoaineisiin vajaat 2 prosenttia ja vapaa-ajan huveihin alle prosentti kaikista menoista. Yhteiskunnallisen elämän jatkuvuudesta huolehtimiseen eli veroihin, yhdistysmaksuihin, lehtien tilausmaksuihin ja lasten koulutukseen rahaa käytettiin vajaat 5 prosenttia kaikista menoista.

Koska 1900-luvun alussa yhteiskunta ei taannut turvaa sairauden, tapaturmien tai kuoleman varalle, niistä huolehtiminen jäi työnantajien ja työntekijöiden vastuulle. Vuonna 1908 tehdyn työläisperheiden toimeentuloa koskeneen tutkimuksen mukaan sairaus- ja hautauskassoihin sekä vastaaviin maksettujen menojen osuus oli keskimäärin prosentin verran kaikista menoista.

Tuohon aikaan vakuutusten ottaminen oli harvinaista. Ainoastaan 157 kaikista 350:stä tutkimukseen osallistuneesta perheestä oli vakuuttanut irtaimen omaisuutensa tulipalon varalta, ja henkivakuutettuja perheenelättäjiä oli vain 34. "Tällainen sallimususko on varsin yleinen kansassamme ja tuottaa usein tuntuvaa taloudellista vahinkoa", totesi tutkimuksen tekijä Vera Hjelt (1912, 44). Kaikkein vähiten rahaa ennalta varautumiseen oli heikoimmassa asemassa olevilla perheillä. Vera Hjelt kuvaa raportissaan useita perhetragedioita, jotka johtuivat perheenelättäjän sairastumisesta tai kuolemasta.

Monen perheen arkielämää leimasi alinomainen taistelu niukkuutta vastaan. Ruokavalio koostui viljatuotteista, maidosta, perunoista sekä jonkin verran lihasta ja kalasta (Hjelt 1912). Väestön ravitsemusoloista huolestuneet kiinnittivät huomiota työläisperheiden runsaaseen kahvin ja sokerin käyttöön; niihin kului ravintomenoista runsaat 12 prosenttia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että esimerkiksi leivän osuus oli 19, maidon 18 ja lihan 11 prosenttia.

Sivun alkuun

Priimuskeitin ja kahvi kohentavat elämänlaatua

Vera Hjelt tajusi, että työväestön puutteellinen ruokavalio ei johtunut pelkästään siitä, ettei osattu valmistaa ravitsevaa ruokaa tai että ei ollut varaa monipuoliseen ravintoon. Kysymys oli myös siitä, oliko perheen käytössä keittoastioita, omaa keittopaikkaa tai edes yhteishellaa.

Työväestö asui enimmäkseen hellahuoneissa, ja huoneen kaakeliuunia käytettiin yleisesti ruuanvalmistuspaikkana. Hjeltin havaintojen mukaan työväestö eli suureksi osaksi "kuivalla muonalla", mikä tarkoitti aterioiden korvaamista kahvilla ja leivällä. Ylellisyyttä oli priimuskeitin, jolla voitiin nopeasti ja vaivattomasti keittää kahvit (Lepistö 1994). Kahvi on ollut suomalaisille monimerkityksinen ja monipuolinen kulutushyödyke, jonka käyttö yleistyi 1870-luvulla.

Suomalaiset juovat edelleen kahvia toiseksi eniten maailmassa, ja vain ruotsalaiset juovat sitä meitä enemmän (Suomen tilastollinen vuosikirja 2008). Kahvi on yksi niistä kulutushyödykkeistä, joihin jako välttämättömään ja vapaavalinteiseen kulutukseen ei päde - sillä on paikkansa niin arjessa kuin juhlassakin.

Vera Hjeltin (1912) tutkimuksesta käy myös ilmi, kuinka merkittävä osa tupakoinnilla oli miesten elämässä. Tutkimukseen osallistuneista 311:sta "miespuolisesta huonekunnan johtajasta" vain 53 ei tupakoinut. Alkoholin käytöstä on tutkimuksilla vaikea saada luotettavaa kuvaa, ja harva Hjeltinkin tutkimukseen osallistunut niistä kertoi. Raportointihalukkuutta vähensi raittiusliikkeen eteneminen ja myöhemmin kieltolaki.

Vapaa-ajan kulutukseen liikeni 1900-luvun alussa varsin vähän rahaa. Edullisia harrastuksia olivat esimerkiksi urheilu, marjastus, kirkossa käynti ja kyläilyt. Muita merkittäviä vapaa-ajanvieton tapoja olivat saunominen, "elävät kuvat" ja yhdistystoiminta. Monella tehtaalla oli oma sauna, jossa tehtaalaiset saivat tavallisesti kylpeä ilmaiseksi; myös kaupunkien yleisissä saunoissa kylpeminen oli edullista. (Hjelt 1912, 43.) Yhdistystoimintaan osallistuminen ja sanomalehtien lukeminen olivat työläisperheissä varsin yleisiä: päivälehti tuli lähes jokaiselle tutkimuksessa mukana olleelle perheelle.

Sivun alkuun

Kulutus monipuolistuu ja yksilöllistyy

Vapaa-ajan kulutuksen lisääntyminen oli merkittävin muutos ensimmäistä maailmansotaa ja sisällissotaa seuranneen pula-ajan jälkeen. Kirjojen, lehtien, järjestötoiminnan, urheilun ja huvittelun osuus työläisperheiden kokonaismenoista oli 1920-luvun lopulla noin 7 prosenttia, kun se kaksikymmentä vuotta aikaisemmin oli ollut vajaat 3 prosenttia.

Vapaa-ajan lisääntymisen perusteella Timo Toivonen (2008, 355) on luonnehtinut 1920-lukua kulutusyhteiskunnan nousun ajaksi. Toisena kulutuksen vuosikymmenenä pidetään 1950-lukua, toisen maailmansodan jälkeistä vuosikymmentä. Silloin markkinoille alkoi tulla valmisvaatteita, kodinkoneita, televisioita, Coca-Colaa, purukumeja. Elintarvikkeiden osuus suomalaisten kokonaismenoista pieneni vuosina 1950-1964 lähes 40 prosentista 30 prosenttiin (Heinonen 2000, 16).

Yksilöllisen kulutuksen merkitys kasvoi. Esimerkiksi vaatteiden kulutusmenot olivat 1950-luvulla elintarvikkeiden jälkeen toiseksi suurin menoerä eli 15 prosenttia kaikista kulutusmenoista. Valmisvaatteet olivat tuolloin selvästi yleistyneet, mikä ilmeni kankaiden, lankojen ja ompelutarvikkeiden kulutusmenojen vähäisyytenä. (Kulutustutkimus 1955-1956, 35-36.)

Henkilökohtaisten kulutushyödykkeiden massamarkkinoiden muodostuminen mahdollisti kulutustyylien eriytymisen, kulutus irtaantui vähitellen säädynmukaisuudesta. Yhtenä esimerkkinä kulutustyyleistä ovat lukuisat nuorisokulttuurit, joita alkoi muodostua 1950-luvulta lähtien. Tämä puolestaan synnytti huolen nuorison rahankäytöstä, ja sen seurauksena myös kulutuksen tilastoinnissa ja kuluttajavalistuksessa on aika-ajoin kiinnitetty erityistä huomiota nuorison kulutukseen.

Sivun alkuun

Kulutus tasa-arvoistuu

Hyvinvointivaltion rakentaminen käynnistyi Suomessa 1950- ja 1960-luvuilla. Tämä tarkoitti sitä, että elämänmenon yhteiskunnallisesta jatkuvuudesta ja ennalta varautumisesta huolehtiminen siirtyi yhä enemmän verovaroin rahoitettaviksi. Samoihin aikoihin alettiin korostaa kulutuksen vaikutusta talouskasvuun; mahdollisimman suuri osa väestöstä haluttiin saada laajentuvan tuotannon ja kulutuksen piiriin. Suomessa erityisesti Pekka Kuusi (1961, 59) korosti talouskasvun, kulutuksen ja sosiaalipolitiikan yhteyttä: "Oma soppi, kissa, kahvi ja keinutuoli eivät enää riitä vanhalle Santralle. Elinvoimaisen vanhuksen tavoitteena on tänään jo oleva televisio."

1960-luku merkitsi väestöryhmien välisten kulutuserojen tasaantumisen, vapaa-ajan kulutuksen lisääntymisen sekä kulutuksen investointiluonteen ja teknologistumisen korostumisen alkua. Voimallisesti etenevän kaupungistumisen ja rakentamisen myötä omistusasuminen ja asumismukavuudet alkoivat yleistyä kaupungeissa. Samalla myös asumismenojen osuus lisääntyi: 1950-luvun puolivälissä asumismenot olivat kaupungeissa noin 10 prosenttia kaikista menoista, mutta 1960-luvun puolivälissä ne olivat koko maassa noin 20 prosenttia. Asumismeno-osuus nousi seuraavan kerran selvästi 1990-luvun puolivälin jälkeen, mikä johtui muun muassa vuokrasäännöstelyn purkamisesta. Nykyisin asumismenojen osuus kotitalouksien kaikista menoista on lähes 30 prosenttia.

Autoistuminen eteni nopeasti. Vuonna 1966 auto oli noin joka kolmannella ja kymmenen vuoden kuluttua jo joka toisella kotitaloudella. Myös sähkölaitteet arkipäiväistyivät: televisio, jääkaappi, pesukone ja pölynimuri yleistyivät 1960-luvulla, auto, puhelin, pakastin ja levysoitin 1970-luvulla. Väritelevisio korvasi mustavalkotelevision nopeasti 1980-luvun aikana. Noihin aikoihin alkoivat yleistyä myös astianpesukone, videonauhuri, henkilökohtaiset tietokoneet ja matkapuhelimet, joista tuli 1990-luvun kuluessa keskeinen arkielämän osa.

Sivun alkuun

Askeettiset kesämökit laajentavat elämänpiiriä

Sekä naisten että miesten arkielämä kietoutui suurelta osalta palkkatyön ympärille. Vielä 1950-luvulla varsinkin keskiluokkaisissa perheissä työssäkäyvien perheenemäntien apuna oli kotiapulaisia, mutta sen jälkeen kotityötä alkoivat helpottaa asumisen mukavuudet ja kodinkoneet. Lastenhoito siirtyi vähitellen kodin ulkopuolelle.

Rationaalisen elämän vastapainoksi suomalaiset intoutuivat 1960-luvulta lähtien harrastamaan askeettista kesämökkeilyä. Sen teki mahdolliseksi tulotason nousu, vapaa-ajan lisääntyminen ja autoistuminen. Keskeisimmät mökkeilyn merkitykset ovat olleet vastapainon etsiminen kaupunki- ja työelämälle, luonnonläheisyys sekä autonomisuuden toteuttaminen. (Esim. Vuori 1966.)

Väestöryhmien ja tuloluokkien väliset kulutuserot supistuivat aina 1990-luvun puoliväliin asti. Erityisesti 1980-luvun lopun nousukaudella kaikkien väestöryhmien, myös työmarkkinoiden ulkopuolella olevien, kulutusmahdollisuudet paranivat - eläkeläisten ja opiskelijoiden kulutusmahdollisuudet jopa nopeammin kuin palkansaajien. Kulutuksen kasvu kohdentui tuolloin muun muassa asumistason parantamiseen sekä terveydenhoidon palveluihin, mutta myös kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluihin ja tietoliikenteeseen. (Ahlqvist - Berg 2003, 8.)

Sivun alkuun

Välttämättömän ja vapaa-valintaisen kulutuksen raja hämärtyy

Suomessa 1990-luvun alussa koettu talouslama katkaisi kulutuksen kasvun. Suhdanneherkintä on ollut investointiluontoinen kulutus kuten kulkuvälineet ja muut kestotavarat. Myös vapaa-aikaan liittyvä kulutus ja palveluiden käyttö supistuivat merkittävästi lamavuosien aikana.

Kun kulutus alkoi jälleen voimakkaasti lisääntyä 1990-luvun puolivälin jälkeen, se kohdistui erityisesti tietoliikennemenoihin, asumiseen, sisustukseen sekä autojen hankintoihin. Näiden lisäksi vapaa-ajan menot lisääntyivät 2000-luvun alkuvuosina. Tiedonvälityksen sähköistyminen on hidastanut painetun median, etenkin lehtitilausten, kehitystä. Kirjoihin käytetty rahamäärä on lisääntynyt merkittävästi 2000-luvulla, kun taas elintarvikkeiden kulutusosuus oli enää 12 prosenttia vuonna 2006.

Myös kulutusta koskevat näkemykset ovat muuttuneet. Kulutusta pidetään edelleen merkittävänä talouskasvun kannalta, mutta talouskasvun ja tasa-arvoistumisen suhdetta on alettu tulkita uudella tavalla. Tasainen tulojen ja kulutuksen jakautuminen ei enää ole entisenkaltainen tavoite; kilpailun ajatellaan aikaansaavan tehokkaimmin kasvua. (Ks. esim. Kiander 2002.) Väestö- ja tuloryhmien väliset tulo- ja kulutuserot alkoivat Suomessa kasvaa 1990-luvun laman jälkeen, ja siitä lähtien ne ovat jatkuvasti kasvaneet.

Sivun alkuun

Kulutuksen määrästä laatuun

Suomeen on muodostunut kolme erilaista kuluttajaryhmää. Runsaimmin kuluttavien joukkoon kuuluu ylempien toimihenkilöiden ja yrittäjien talouksia, lapsettomia pareja sekä kahden huoltajan lapsiperheitä. Kulutuksen keskiryhmän muodostavat alempien toimihenkilöiden, työntekijöiden ja maatalousyrittäjien sekä yksinasuvien taloudet.

Vähiten kuluttavien ryhmään kuuluu työttömien, opiskelijoiden, eläkeläisten sekä yksinhuoltajien talouksia. Epätasaisimmin ovat jakautuneet vaate-, hotellimajoitus-, kahvila- ja ravintola- sekä liikennemenot. Tasaisimmin ovat jakautuneet asumisen, tietoliikenteen ja elintarvikkeiden kulutusmenot. (Ahlqvist - Ylitalo 2009, 67.)

Kunkin ajan kulutus riippuu arkielämän välttämättömyyksistä ja kulutukselle annetuista merkityksistä. Se riippuu myös yhteiskunnallisista odotuksista ja mahdollisuuksista sekä markkinoiden tarjonnasta ja teknologisista mahdollisuuksista.

Kulutustaso on viime vuosina voimakkaasti eriytynyt määrällisesti, mutta samaan aikaan väestöryhmien kulutus on rakenteeltaan samankaltaistunut. Nykyisin välttämättömyyskulutuksen ja vapaa-valintaisen kulutuksen välille ei enää ole aiheellista tehdä suurta eroa, vaan entistä suurempi osa nykykulutuksesta on syytä luokitella välttämättömäksi. Kulutuserot ilmenevät yhä enemmän laadullisten erojen lisääntymisenä.

Lähteet:

Ahlqvist, K. - Berg, M.-A. 2003. Kotitalouksien kulutusmenojen muutossuunnat. Tulot ja kulutus 2003:21. Tilastokeskus, Helsinki.
Ahlqvist, K. - Ylitalo, M. 2009. Kulutuksen muutokset 1985-2006.Teoksessa: Kotitalouksien kulutus 1985-2006. Toim. Ahlqvist, K. - Ylitalo, M. Tulot ja kulutus 2009. Tilastokeskus, Helsinki.
Ahlqvist, K. 1998. Kuluttaja eettisten pohdintojen parissa. Hyvinvointikatsauksen erikoisnumero 1998.
Ahlqvist, K. 2000.Kulutustutkimusten historia ja yhteiskunnan muutos. Teoksessa: Hyvää elämää. 90 vuotta suomalaista kuluttajatutkimusta. Toim. Hyvönen, K. - Juntto, A. - Laaksonen, P. - Timonen, P. Kuluttajatutkimuskeskus ja Tilastokeskus, Helsinki.
Grounstrœm, O. 1897. Helsingin työväen taloudellisista oloista. Esitelmiä kansantaloudellisessa yhdistyksessä. Kansantaloudellisen yhdistyksen toimituksia. 2:nen osa. Werner Söderström, Porvoo.
Harmaja, L. 1946. Kotitalous kansantalouden osana. WSOY, Helsinki.
Heinonen, V. 2000. Näin alkoi "kulutusjuhla". Suomalaisen kulutusyhteiskunnan rakenteistuminen. Teoksessa: Hyvää elämää. 90 vuotta suomalaista kuluttajatutkimusta. Toim. Hyvönen, K. - Juntto, A. - Laaksonen, P. - Timonen, P. Kuluttajatutkimuskeskus ja Tilastokeskus, Helsinki.
Hjelt, V. 1912. Tutkimus ammattityöläisten toimeentuloehdoista Suomessa 1908-1909. Työtilasto XIII. Helsinki.
Kiander, J. 2002. Talouskasvu ja yhteiskunnalliset jaot. Teoksessa: Yhteiskunnalliset jaot, 1990-luvun perintö? Toim. Piirainen, T. - Saari, J. Gaudeamus, Helsinki.
Kulutustutkimus 1955-1956. Kaupungit ja kauppalat. Sosiaalisia erikoistutkimuksia XXXII:22 1959. Helsinki.
Kuusi, P. 1961. 60-luvun sosiaalipolitiikka. Sosiaalipoliittisen yhdistyksen julkaisuja 6. WSOY, Helsinki.
Lepistö, V. 1994. Joko teillä on priimuskeitin? Kotitalousteknologian saatavuus ja tarjonta Helsingissä 1800-luvun puolivälistä 1910-luvun lopulle. Historiallisia tutkimuksia 181. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki.
Suomen tilastollinen vuosikirja 2008. 103. vuosikerta. Tilastokeskus, Helsinki.
Toivonen, T. 2008. Kulutusyhteiskunnan aamunsarastus Suomessa kulutustutkimusten valossa 1890-1928. Teoksessa: Kulutuksen pitkä kaari. Niukkuudesta yksilöllisiin valintoihin. Toim. Ahlqvist, K. - Raijas, A. - Perrels, A. - Simpura, J. - Uusitalo, L. Gaudeamus ja Palmenia, Helsinki.
Vuori, O. 1966. Kesähuvilanomistus Suomessa. Kartoittava tutkimus kesäasutuksesta ja huvilanomistuksesta taloudellisena ilmiönä. Turun yliopiston julkaisuja. Scripta Lingua Fennica. Sarja C. Turun yliopisto, Turku.

Hyvinvointikatsauksen artikkeleita ja muita kirjoituksia saa siteerata lähde mainiten. Kokonaisen kirjoituksen lainaamiseen tulee saada kirjoittajan lupa. Kirjoittajat kirjoittavat omissa eivätkä Tilastokeskuksen nimissä.

Päivitetty 14.12.2009