Maksetut ja saadut palkat eivät mene tasan alueittain

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Erkki Niemi on Tilastokeskuksen aluetaloustilastojen yliaktuaari. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Tieto&trendit-lehdessä 8/2009.

Palkat menevät vain harvoin alueittain tasan niin, että jollakin alueella yritysten ja muiden työnantajien maksamat ja kotitalouksien saamat palkkasummat ovat suunnilleen yhtä suuret. Varsinkin kunnittain nämä summat voivat poiketa hyvinkin paljon.
______________

Kansantalouden palkkajärjestelmässä on kaksi osapuolta: palkkoja maksavat työnantajayhteisöt ja palkkoja saavat kotitaloudet. Suljetussa kansantaloudessa yritysten ja muiden työnantajien maksamat palkat ovat yhtä suuret kuin kotitalouksien saamat palkat.

Käytännössä palkkasummat kuitenkin poikkeavat hieman toisistaan. Muutaman prosentinkymmenyksen ero aiheutuu Suomessa sijaitsevien yritysten maksamien palkkojen siirtymisestä ulkomaisten kotitalouksien tileille. Vastaavasti suomalaiset kotitaloudet saavat palkkoja ulkomailta.

Aluetalouden tarkasteluissa koko maan palkkasummiin pientä eroa aiheuttavat myös työsuhdeoptiot. Toisin kuin yleisessä kansantalouden tilinpidossa, työsuhteen perusteella saatavat optiotulot sisällytetään aluetilinpidossa kotitalouksien palkkatuloihin.

Kolme tasoa palkkasuhteelle

Maksettujen ja saatujen palkkojen tasapaino on aluetaloudessa varsin harvinainen tilanne. Eron aiheuttaa se, että palkan maksaminen kirjataan yrityksen sijaintipaikan ja palkan saaminen kotitalouden asuinpaikan mukaan. Nykyään yhä useampi käy työssä kotikunnan ulkopuolella.

Aluetalouden kannalta maksettujen ja saatujen palkkasummien tasapaino on keskeinen asia. Sitä tarkastellaan seuraavassa kolmella eritasoisella tasapainokriteerillä (Taulukko). Tiukimmassa tasapainotulkinnassa sallitaan vain kahden prosenttiyksikön poikkeama tasapainotilasta. Keskimmäisen kriteerin vaihteluväliksi on määritelty plus miinus viisi prosenttiyksikköä. Väljimmässä vaihtoehdossa sallitaan kymmenen prosenttiyksikön poikkeama.

Taulukko. Palkkasuhdeindeksin tasapaino alueittain Manner-Suomessa 2007

Alueet  Tasapaino-kriteerit Palkkasuhdeindeksi (maksetut/ saadut)
Rajojen sisällä Yli rajan Alle rajan
lkm % lkm % lkm %
Maakunnat (19)*
Seutukunnat (74)*
Kunnat (400)*		 Kriteeri 1
 Vaihteluväli
[98,0-101,9]		 2
10
10		 10,5
13,5
2,5		 2
15
66		 10,5
20,3
16,5		 15
49
324		 78,9
66,2
81,0
Maakunnat (19)*
Seutukunnat (74)*
Kunnat (400)*		 Kriteeri 2
 Vaihteluväli
[95,0-104,9]		 15
28
39		 78,9
37,8
9,8		 0
7
52		 0,0
9,5
13,0		 4
39
309		 21,1
52,7
77,3
Maakunnat (19)*
Seutukunnat (74)*
Kunnat (400)*		 Kriteeri 3
 Vaihteluväli
 [90,0-109,9]		 17
40
73		 89,5
54,1
18,3		 0
7
52		 0,0
9,5
13,0		 2
27
275		 10,5
36,5
68,8
* Ahvenanmaan maakunta on jätetty tarkastelun ulkopuolelle.

Sivun alkuun

Vain kaksi maakuntaa täyttää tiukimman perusteen

Vain kaksi maakuntaa (Pohjois-Savo ja Pirkanmaa) sekä kymmenen seutukuntaa ja kuntaa mahtuu tiukimpien kriteerien mukaisten rajojen sisään. Maakunnista vain kaksi täyttää tiukan kriteerin . Seutukunnista joka seitsemännen palkkasuhde on tasapainossa.

Joka viides seutukunta ylittää ja kaksi kolmasosaa alittaa palkkasuhteelle asetetun tasapainorajan. Kunnassa maksettujen ja saatujen palkkojen vastaavuus on yksi neljästäkymmenestä.

Sivun alkuun

Väljempään haarukkaan mahtuu joka kymmenes kunta

Tasapainokriteerin väljentäminen plus miinus viiteen prosenttiyksikköön nostaa tasapainoisten maakuntien määrän viiteentoista. Loput neljä maakuntaa (Etelä-Karjala, Päijät-Häme, Kanta-Häme ja Itä-Uusimaa) alittavat asetetun rajan. Vaihteluvälin väljentäminen kolminkertaistaa seutukuntien ja nelinkertaistaa kuntien osumat tasapainovyöhykkeelle.

Yhdeksän kuntaa kymmenestä jää edelleen tasapainorajojen ulkopuolelle. Kolmella neljäsosalla maksettujen ja saatujen palkkojen suhde jää tasapainorajan alapuolelle.

Sivun alkuun

Väljimmällä perusteella joka toinen seutukunta tasapainossa

Väljin kriteeri nostaa tasapainoisten maakuntien määrän seitsemäksitoista. Kanta-Häme jää alarajasta kaksi ja Itä-Uusimaa kaksikymmentä prosenttiyksikköä. Seutukunnista runsas toinen puoli sijoittuu tasapainovyöhykkeelle.

Ulkopuolelle jäävistä seutukunnista noin joka kymmenes ylittää ja kaksi viidesosaa alittaa tasapainokriteerin. Kriteerien löysäämisen myötä tasapainoisten kuntien osuus miltei kaksinkertaistuu. Kuitenkin vain vajaata viidennestä kunnista voidaan maksettujen ja saatujen palkkojen suhteen perusteella pitää tasapainoisina.

Sivun alkuun

Itä-Uusimaa erottuu maakunnista

Maakunnista selvä enemmistö saavuttaa palkkatasapainon kakkoskriteereillä. Vakka nykymuotoisia maakuntia ei ole ensisijaisesti muodostettu aluetaloudellisin perustein, niistä suurin osa täyttää yhden aluetalouden keskeisistä kriteereistä: alueella maksetut ja alueella saadut palkkasummat ovat likipitäen yhtä suuret.

Räikeimmin "omillaan toimeen tulevan -alueen" tavoitetila rikkoutuu Itä-Uudellamaalla. Myös Kanta-Hämeen maksettuja ja saatuja palkkoja kuvaavan suhdeluvun jääminen alle väljemmänkin kriteerin kertoo melko suuresta riippuvuudesta suureen eteläiseen naapurimaakuntaan. Samalla etäisyydellä pääkaupunkiseudusta sijaitsevan Päijät-Hämeen riippuvuus on toistaiseksi jäänyt paljon vähäisemmäksi.

Vain kahdessa maakunnassa palkkasuhde ylittää täydellistä tasapainoa kuvaavan indeksiluvun sata. Uudenmaan lukema on miltei viisi ja Pohjanmaan lähes kolme prosenttiyksikköä plussalla.

Uudenmaan, ja siellä erityisesti pääkaupunkiseudun, vaikutus ulottuu naapurimaakuntiin ja miltei koko Suomeen. Pohjanmaan maakunnan rannikkokaistale on paikoin liian kapea pitämään maksettuja palkkoja omalla alueellaan.

Sivun alkuun

Seutukuntien perustana työssäkäyntialueet

Seutukuntien - alkuperäiseltä nimitykseltään pientalousalueiden - muodostamisen yhtenä tavoitteena oli luoda aluetalouteen perustuva aluejako. Keskeisenä lähtökohtana olivat työssäkäyntialueet. Työssä käyvä työllinen kuittaa saamansa palkan kotikuntansa palkkatuloksi.

Tiukan kriteerin täyttää noin joka seitsemäs seutukunta. Kakkosvaihtoehdossa lähestytään jo tilannetta, jossa kaksi seutukuntaa viidestä yltää tasapainoon. Tulos vaikuttaa varsin hyvältä, ainakin jos hetkeksi unohtaa sen, että seutukuntien yhtenä keskeisenä muodostamiskriteerinä oli nimenomaan pyrkimys työssäkäyntialueisiin.

Plus miinus kymmenen prosenttiyksikön kriteerin täyttää yli puolet seutukunnista. Joka kymmenes seutukunta sijoittuu kuitenkin asetetun rajan yläpuolelle.

Jotkut seutukunnat on selvästi rajattu liian ahtaiksi (muun muassa Vaasan ja Lappeenrannan seutukunnat), ja toisten seutukuntien vaikutusvaltaiset verkostot ulottuvat yli maantieteellisten rajojen (esimerkiksi Helsingin ja Salon seutukunnat). Kajaanin seutukunnan maksettuja palkkoja kasvattaa Kainuun mallin keskitetty hoito, ja Härmänmaassa on ilmeisesti selittämätöntä voimaa.

Osa maksettujen palkkojen "alisuorittajista" on "ylisuorittajien" naapureita (muun muassa Kyrönmaa ja Länsi-Saimaa). Osa seutukunnista sijaitsee vahvan seutukunnan välittömässä vaikutuspiirissä (muun muassa Lohjan ja Porvoon seutukunnat). Joidenkin seutukuntien palkkojen maksusta on keskeinen osa keskitetty maakunnan keskusseudulle (muun muassa Kehys-Kainuu). Eräiden seutukuntien työpaikat tuntuvat taas vain sijaitsevan naapuriseutukunnassa (muun muassa Kaakkois-Pirkanmaan, Juvan ja Oulunkaaren seutukunnat).

Sivun alkuun

Kunnat muodostettu paikallisiksi yhteisöiksi

Kuntia ei ole muodostettu aluetaloudellisin perustein. Vuoden 1865 kunta-asetuksen jälkeen pitkien etäisyyksien seurakuntajakoon perustuvia emäpitäjiä ryhdyttiin jakamaan pienemmiksi, korostetun paikallisiksi yhteisöiksi.

Yhteisten asioiden hoidon sujuvuuden nimissä korostettiin fyysistä läheisyyttä, kuntalaisten yhteisöllisyyttä ja alueen omaleimaista identiteettiä. Samaa paikallisuusperiaatetta noudattaen kunnat pilkottiin yhä pienemmiksi. Kuntien luku lisääntyi 1930-luvun lopulle asti, jolloin niiden määrä ylitti 600 rajan.

Tuotantorakenteen alkutuotantovaltaisuuden vuoksi useimmat kunnat toimivat hallinnollisten tehtäviensä lisäksi myös paikallistalouden perusyksikköinä. Kaikki tarpeelliset toiminnot pystyttiin hoitamaan oman kunnan rajojen sisällä. Vain harvoin isännillä oli asiaa kaupunkiin.

Sivun alkuun

Kuntarajat menettäneet merkitystään

Yhdyskuntien tuotantorakenne ja toimintamalli on kokenut perusteellisen muutoksen. Maatalous on väistynyt sivuosaan myös maaseudun toimeentulon lähteenä ja tilalle on tullut työssäkäynti tilan ulkopuolella. Tiiviisti tehtaan ympärille rakentuneet teollisuusyhdyskunnat ovat historiansa pahimmassa kriisissä. Palvelut ovat useimmissa kunnissa syrjäyttäneet alkutuotanto- ja jalostustoimialat.

Omavaraisen maatilan ja tehtaan ympärille syntyneen tiiviin yhteisön ovat korvanneet irrallisuus ja vapaa liikkuminen. Siirrymme jatkuvasti paikasta toiseen päivittäin, viikoittain, vuosittain ja vuosikymmenittäin kulloisenkin elinvaiheemme määrittelemällä ja mahdollistamalla tavalla. Kuntarajoilla ei ole juuri merkitystä opiskelupaikkaa haettaessa, työpaikkaa etsittäessä tai asumismuotoa ja -ympäristöä valittaessa.

Taulukko kuvasi liikkumisen yhden keskeisen seurauksen. Suhteellisen harvassa kunnassa maksettujen ja saatujen palkkasummien väliin voi merkitä likimääräistä vastaavuutta kuvaavan aaltoviivan.

Sivun alkuun

Kartan värit osoittavat palkkasuhteen erot

Maksettujen ja saatujen palkkojen suhdetta kuvaava kartta esittää maksetut ja saadut palkat alueittain. Oman palkkasaannon ylittävät kunnat näkyvät kartalla punertavina. Väri on kirkkaanpunainen, kun palkkasuhdeindikaattorin arvo on vähintään 125 ja oranssi, kun indikaattorin arvo osuu välille 105,0-124,9.

Keltaisen värin saaneissa kunnissa maksettujen ja saatujen palkkojen suhde on plus miinus viiden prosenttiyksikön rajaamassa tasapainotilassa. Tasapainoehdon täyttää vain joka kymmenes kunta.

Kunnan alueella maksettujen ja saatujen palkkasuhteen painuessa tasapainotilan alle väri sinertyy. Suhdeluvun pienentyessä siniväri saa yhä tummempia sävyjä.

Suurten keskusten ympärillä levittäytyvät sinertävät vyöhykkeet kattavat neljä viidesosaa Suomen kunnista. Näiden kuntien verotuloista osa on peräisin asukkaiden muissa kunnissa tekemästä työstä. Itsehallinnollisen kunnan talous riippuu toisten kuntien taloudellisen toiminnan menestymisestä tai menestymättömyydestä.

Kartta. Palkkasuhdeindeksi kunnittain Manner-Suomessa 2007

Lähde: Aluetilinpito. Tilastokeskus

Sivun alkuun

Palkkasumma alueen ostovoiman tärkein osa

Kunnan riski yleensä lisääntyy ulkopuolisen vero-osuuden kasvaessa. Riski voi olla huomattava, jos kuntaan virtaavat palkkatulot ovat peräisin kovin kapealta toimialalta tai vain yhdestä yrityksestä.

Kuntien välisiin palkkavirtoihin ei aluetaloudellisissa tarkasteluissa ole juurikaan kiinnitetty huomiota. Kuitenkin kunnan rajat ylittävät rahavirrat ovat aluetalouksien varsinainen muodostumiskriteeri. Maksettu palkkasummakertymä on alueen ostovoiman ehdottomasti tärkein osa. Suuri osa muualla ansaituista palkoista kulutetaan palkansaajan kotikunnassa asumiseen ja jokapäiväiseen elämiseen. Osa palkkasummasta palaa kuitenkin kulutuksen synnyttämänä akanvirtana takaisin suuriin kaupallisiin keskuksiin sekä lisää näin niiden taloudellista toimeliaisuutta ja kasvattaa keskusten maksamaa palkkasummaa entistä suuremmaksi.

Päivitetty 18.12.2009