Metsäpaloista ja modernisaatiosta
Koko dokumentti sivutettuna
Kirjoittaja: Pekka Sutela on Suomen Pankin johtava neuvonantaja. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Tieto&trendit-lehdessä 6/2010.
Venäjän talous supistui poikkeuksellisen rajusti vuonna 2009. Pudotus oli hieman vajaat kahdeksan prosenttia, saman verran kuin Suomessa. Venäjä kuitenkin lähti laskuun nopeammasta kasvuvauhdista. Myös tänä vuonna Venäjä on Suomea ripeäliikkeisempi. Ellei kummia tapahdu, talous kasvaa viisi tai kuusi prosenttia. Meilläkin uutiset ovat kääntyneet myönteisimmiksi. Venäjän kasvulukuun emme kylläkään yllä.
Samaan aikaan, kaikessa hiljaisuudessa, vilahti eräs virstanpylväs. Venäjän kokonaistuonti näyttäisi kasvavan odotettua nopeammin, viidenneksen vuosivauhtia. Samaan aikaan Suomen Venäjän-vienti supistui edelleen. Kyse on suurelta osin tilastollisesta kummajaisesta. Autojen jälleenvienti Suomen kautta on loppunut lähes kokonaan. Samaan aikaan niiden kauttakuljetus on kyllä elpymässä, mutta sehän ei sentään näy vientitilastoissa.
Tässä on kyse pysyvästä ilmiöstä. Autojen kokoaminen ulkomaisista osista kasvaa vauhdilla niin Pietarin ympäristössä kuin muuallakin. Ne osat viedään konttitavarana Pietarin satamien kautta, ei Suomen teillä. Seuraava askel on kasvava nojautuminen Venäjällä sijaitseviin alihankkijoihin. Tätä tulee valtion tullipolitiikka tukemaan, eikä täydellisessä riippuvuudessa tuoduista osista ole liiketaloudellista järkeäkään.
Vuoden ensimmäisellä puoliskolla Venäjä oli Suomen neljänneksi suurin vientimarkkina. Autojen jälleenviennin loppuminen veti sijoitusta alaspäin. Öljytuotteiden kauppa taas taisi vetää, kun Alankomaat kiilasi niukasti Venäjän ohitse. Kiinnostavaa: eihän tässä ole kuin pari vuotta siitä, kun Venäjän toivottiin nousevan Suomen suurimmaksi vientimarkkinaksi...
Varsinainen syvempi pulma on, etteivät investoinnit vielä kasva Venäjällä. Suomessa sijaitsevat yrityksethän jostain syystä ovat erikoistuneet investointitavaroiden tuottamiseen. Mutta kai niidenkin aika vielä tulee, jos ja kun konepajateollisuus pysyy tässä maassa.
Elvytystä eläkkeisiin ja kulutukseen
Venäjän kasvu on jälleen kulutuksen vetämää, ja tuontitavarat löytävät ostajansa. Kriisin erikoisin sivujuonne Venäjällä taisi olla, että kotitalouksien tulot kasvoivat viime vuonna - siis samaan aikaan kun talous supistui rajusti. Taustalla oli eläkkeiden huima korottaminen, keskimäärin neljänneksellä viime vuonna ja lähes puolella tänä vuonna. Kyllähän eläkkeet ovat olleet kovin pienet ja niiden koko suhteessa keskituloihin on laskenut. Korotusten jälkeenkin ollaan alle Kansainvälisen työjärjestön minimisuosituksen, 40 prosenttia keskitulosta. Eläkkeiden tason nostamista perusteltiin myös elvytyksellä. Eläkeläiset kait kuluttavat pääosan tuloistaan, ja pienituloisina tyytyvät usein kotimaisiin tuotteisiin. Sanomatta oli selvää, että myös politiikkaa oli pelissä. Kolmannes Venäjän äänestäjistä on eläkeläisiä, ja vaalit ovat taas tulossa.
Yllättävän suuri osa eläkeläisten tulonlisästä taisi kuitenkin valua tuontiin. Toinenkin laskelma saattaa olla pettämässä. Elvyttävästä budjetista pitäisi päästä tasapainoon neljässä vuodessa. Sen jälkeen haluttaisiin kasata uudelleen ne vararahastot, jotka ovat tänä ja viime vuonna olleet suureen tarpeeseen. Eläkemenojen kasvu on kuitenkin suuri taakka budjetille. Niinpä Venäjällä ollaan vastakkain julkisen talouden meillekin tuttujen ikuisuuskysymysten kanssa. Kuinka raha käytettäisiin tehokkaammin? Mitä menoja leikattaisiin? Olisiko mahdollinen verouudistus, jossa painopistettä siirrettäisiin tulojen progressiivisen verotuksen suuntaan? Vai - kauhistusten kauhistus - otettaisiinko velkaa? Rahaa olisi saatavissa kohtuulliseen hintaan, mutta miten sen jälkeen ylpeiltäisiin riippumattomuudella kansainvälisistä rahoittajista?
Valtiojohto palokuntahommissa
Samaan aikaan valtiojohdon aikaa on tuhraantunut palokuntahommiin. On kiintoisaa seurata väittelyn loiskeita. Putinia on vuosikausia arvosteltu kaikenlaisten epolettiolkaisten miesten määrän lisäämisestä ja päätöksenteon keskittämisestä Kremliin. Nyt häntä syytetään ammattimaisten metsäpalonsammuttajien puuttumisesta ja palotoimen johdon hajauttamisesta alueille. Epoletteja ja keskittämistä ei kriitikoiden mukaan kuitenkaan ollut tarpeeksi!
Jostain syystä Suomussalmen palokunta saa ja osaa ryhtyä palon sammuttamiseen aivan omalla päätöksellä, ilman Helsingistä annettavaa ukaasia. Paikalle ei tarvitse lennättää sisäasiainministeriön sammutusjoukkoja. Mari Kiviniemi ei ole tarttunut sammutuskoneen ohjaimiin. Venäjällä suomalainen meininki näyttää tyystin mahdottomalta. Tämä kertoo paljon yhteiskuntien eroista.
Kun metsät ovat yksityistä omaisuutta, paikkakuntalaisilla ja kaupunkilaisserkuilla on välitön intressi palojen tukahduttamiseen. Tupakoitakaan ei kylvetä metsään vapaasti. Nuotiot on tapana sammuttaa. Ja vaikka Suomi ei enää eläkään metsästä, on niiden terveys niin tärkeä, että viranomaiset ovat alati varuillaan. On olemassa harrastajalentäjiä, jotka bongailevat palonalkuja. Ja toki on metsäautoteiden verkosto, joille mahtuu ajamaan kunnollisilla paloautoilla. Siperialainen käytäntö, jossa metsäpaloja sytytetään laittomien hakkuiden jälkien peittämiseksi, ei oikein tulisi meillä kysymykseen.
Osa näistä eroista tulee säilymään. Pääosa Venäjän metsäalasta on jatkossakin taloudellisen toiminnan ulkopuolella. Etäisyydet ja kulkemisen vaikeudet ovat valtavia, ja eukalyptus kasvaa taigan risukkoja nopeammin. Isojako, Pohjoismaiden historian ratkaissut valtava yksityistämishanke, ei ole näköpiirissä Venäjällä. Metsien hallinnan antaminen ainakin osin alueille ja vuokraaville yrityksille - se mistä Putinia nyt moititaan - on paras tarjolla oleva vaihtoehto. Metsäautoteiden tekeminen on kovin hankalaa, kun maaperä on vetistä hiesua ja sora pitäisi usein tuoda paikalle satojen ellei tuhansien kilometrien päästä. On väistämätöntä, että teiden rakentaminen maksaa Venäjällä enemmän kuin esimerkiksi Suomessa. Ja toki suopalot sammuvat vaikeasti. Mutta paloautoja voisi hankkia lisää. Halukkaita myyjiä olisi, esimerkiksi Suomessa.
Modernisaatioon mallia muualta!
Tämä on itse asiassa tärkeä seikka. Venäjän modernisaatiokeskustelussa on tapahtunut käänne. Alun perin, muutama vuosi sitten, venäläinen modernisaatio taivuttiin näkemään kovin venäläisenä hankkeena. Innovaatioiden piti olla kotimaisia, eikä vieraita malleja saanut imitoida. Nyt, esimerkiksi muutama kuukausi sitten julkisuuteen vuodetussa ulkopoliittisessa suunnitelmassa, äänenpainot ovat toisenlaisia. Ulkopolitiikan ei enää pitäisi tähdätä oman rinnan röyhistämiseen, vaan modernisaatiokumppanuuksiin ennen muuta Euroopan maiden kanssa. Jos sana muuttuu teoiksi, ja se on aina suuri jos, muuallakin kuin Venäjällä, voimme hyvin olla menossa kohti parempia aikoja. Ei ainoastaan paloautojen valmistajien, vaan monien muidenkin kannalta.
On oikeastaan aika huimaa, että Venäjän innovaatiohankkeissa Suomi on yksi esimerkkimaista yhdessä Israelin ja Yhdysvaltain kanssa. Huimaa on myös, että Venäjän eteläisessä naapurissa, Kazakstanissa, valtiojohto on nyt nostanut Suomen Singaporen rinnalle yhteiskunnallisena mallimaana. Jotenkin en aivan pysty uskomaan, että Kazakstanista olisi tulossa pohjoismainen hyvinvointivaltio. Mutta en myöskään oikein usko, että Moskovasta olisi tulossa kansainvälinen rahoituskeskus. Silti en voi olla huomaamatta, että tämän tavoitteen varjolla on juuri saatu hyväksytyksi sellaista kovin tarpeellista rahoitusmarkkinoiden lainsäädäntöä, jota on yritetty saada aikaiseksi ainakin vuosikymmen.
Kuten aina, vanhat sananlaskut kertovat sen kaiken. Kannattaa tavoitella kuuta taivaalta. Ellei tule takki, voi tulla ainakin nuttu. Sekin on parempi kuin ei mitään.
Päivitetty 7.9.2010