Talouskriisi vauhditti sektoritilien kehittämistä

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Matti Okko työskentelee rahoitustilinpidon parissa Tilastokeskuksen taloudelliset olot -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen  Tieto&trendit-lehdessä 7/2010.

Kansantalouden tilinpidon laadinta on keynesiläiseen perinteeseen nojautuen keskittynyt paljolti tuotannon mittaamiseen ja muuhun reaalitalouden kuvaamiseen. Niin finanssikriisin opetukset kuin rahapolitiikankin tarpeet edellyttävät kuitenkin kokonaisvaltaista, reaali- ja rahoitusmaailman yhdistävää ja ajantasaista kuvausta. Katseet ovat kääntyneet varsinkin taseisiin ja rahavirtoihin.
________________________

Kansantalouden tilinpidon kehitystyö otti ensimmäiset tärkeät askeleensa, kun 1930-luvun lama nosti esiin tarpeen kokonaisvaltaiselle makrotalouden kuvaukselle. Kuitenkin vasta viime vuosikymmenten aikana sekä tilinpidon teoreettinen kehikko että tarvittavat lähdeaineistot ovat kehittyneet sille tasolle, että tarpeeseen on mahdollista vastata. Tuore finanssikriisi herätti kuitenkin huomaamaan, että tuotetun sisällön kattavuudessa on edelleen puutteita. Sisällön uudistamistakin on toivottu – ja muutoksia on tulossa – mutta suurimmat kehittämispaineet koskevat sittenkin tietojen käytännön laadintaa.

Keskeinen johtopäätös niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin oli, että jatkossa on panostettava kattavien, ajantasaisten ja sisäisesti yhtenäisten sektoritilien kehittämiseen. Sektoritilit kuvaavat taloutta institutionaalisten sektoreiden näkökulmasta ja pitävät sisällään sekä tulo-, meno- ja rahoitusvirrat että varallisuustaseet. Ajantasaisuus tarkoittaa käytännössä neljännesvuositietoja kohtuullisella viipeellä, ja tilinpidon painopiste onkin kovaa vauhtia siirtymässä vuositilastoista kvartaalitietoihin. Yhtenäisyydellä taas tarkoitetaan sitä, että eri tilit ovat keskenään sopusoinnussa. Asiat eivät sinänsä ole uusia ja ne ovat olleet esillä, kun sektoritilejä on kehitetty Euroopan keskuspankin johdolla rahapolitiikan tarpeisiin. Finanssikriisin myötä sanoma sai kuitenkin uuden painon.

Ensisijaisen tärkeiksi nähdään kotitalous- ja yrityssektorien kuvaus ja erityisesti niiden taseet. Sektoritilien rooli nousee keskeiseksi, koska muita kattavia ja systemaattisia tilastoja ei juuri löydy. Rahoituslaitossektorin tarkempi kuvaus on ollut esillä erityisesti maissa, jossa sen osuus taloudesta on suuri. Myös julkisen sektorin entistäkin kattavampi ja tarkempi kuvaus on toivelistalla. Tietojen pohjalta kehitetään vauhdilla erilaisia seurantaindikaattoreita kansainvälisten järjestöjen johdolla.

Rahoitustaseet ja -virrat huomion kohteena

Sektorien rahoitusvaroja ja velkoja kuvaavan rahoitustilinpidon rooli talouden analyysissä kasvaa. Rahoitustaseiden merkitys nousi toden teolla esiin Aasian talouskriisin yhteydessä 1990-luvulla. Silloin huomattiin, ettei perinteinen tulo- ja menovirtojen tarkastelu esimerkiksi vaihtotaseen kautta riitä kansantalouksien vakauden arviointiin. Tuolloin erityisesti IMF otti agendalle asianmukaiset tilastot, kuten rahoitustilinpidon ja ulkomaisen varallisuuden taseet. Katseet olivat vielä silloin lähinnä suurissa kehittyvissä talouksissa. Tilanne muuttui, kun tuore finanssikriisi muistutti rahoitusmarkkinoiden taipumuksesta ajautua epätasapainoon missä tahansa.

Viimeisimmän kriisin alkulähteillä Yhdysvalloissa sen Flow of funds -tilastot saivat kriisin kärjistyessä paljon huomiota. Keskuspankin laatima tilasto kattaa neljännesvuosittaisen rahoitustilinpidon sekä osia muista sektoritileistä. Jälkikäteen voitiin todeta, että tilasto kertoi monista epäterveistä kehityssuunnista, kuten eri sektoreiden nopeasta velkaantumisesta, varallisuusarvojen kasvusta sekä rahoituslaitosten velkojen ja saamisten rakenteellisesta epätasapainosta. Kriisin eteneminen taas heijastui mm. sijoituskäyttäytymisen ja rahoituksen hankinnan muutoksina sekä merkittävinä hallussapitotappioina. Kriisin laukaisseet tekijät jäävät siinä kuitenkin paljolti piiloon: tilinpitojärjestelmä ei esimerkiksi kerro tarpeeksi riskeistä ja niiden siirtymisestä. Lisäksi piiloon jäivät taseiden ulkopuolisina erinä monet ehdolliset vastuut. Ne kun eivät kuulu järjestelmään.

Sivun alkuun

Euroalueen sektoritilit rahapolitiikan kulmakivi

Euroopan keskuspankki ryhtyi kehittämään euroalueelle omia neljännesvuosittaisia sektoritilejä 1990-luvun lopulla. Niiden tarjoama näkymä kaikkiin talouden toimijoihin yhtenäisessä kehikossa tekee tilastosta keskeisen rahapolitiikan seurannan ja päätöksenteon välineen. Hiljattain tilit arvioitiin EKP:ssa jopa tärkeimmäksi yksittäiseksi tilastokokonaisuudeksi rahapolitiikan kannalta. Euroalueen tilit laaditaan kansallisista sektoritilitiedoista ja niitä täydentävistä tilastoista, jotka EKP kokoaa ja sovittaa yhteen integroiduksi kokonaisuudeksi.

Myös rahapolitiikan analyysin näkökulmasta sektoritilien keskeistä antia ovat kotitalouksien ja yritysten tiedot. Mielenkiinnon kohteina ovat mm. velkaantuminen, kotitalouksien säästäminen ja kulutuskäyttäytyminen ja yritysten voitot sekä se, kuinka sektorit rahoittavat investointinsa ja mihin ne sijoittavat varojaan. Esimerkki löytyy kuviosta 1, joka kertoo euroalueen yritysten ulkoisen rahoituksen hankinnan muodoista. Tiedot esitetään siinä neljän vuosineljänneksen liukuvina summina kausivaihtelun vaikutuksen vähentämiseksi.

Kuvio 1. Euroalueen yritysten rahoituksen hankinta

Lähde: Monthly Bulletin 8/2010. EKP

Rahoitustaseiden kautta voidaan karkeasti seurata myös sektorien hallussa olevan laajan rahan määrää. Näin saadaan huomioiduksi sektorikohtaiset erityispiirteet, jotka perinteisessä raha-aggregaattien analyysissä jäävät piiloon. Keskiössä ovat etenkin kotitaloudet, joiden hallussa olevan rahan on todettu olevan selvimmin yhteydessä hintakehitykseen. Yksi erityinen seurannan kohde ovat rahoitus- ja muihin varoihin liittyvät hallussapitovoitot ja -tappiot. Niiden merkitys erityisesti kotitalouksien nettovarallisuuden kannalta on huomattava. Varallisuusaseman muutokset taas vaikuttavat kulutuskäyttäytymiseen ja sitä kautta suhdanteisiin. Kuvio 2 kertoo säästämisen ja varojen hallussapitovoittojen/-tappioiden vaikutuksen euroalueen kotitalouksien nettovarallisuuden muutokseen. Siinäkin tarkastelussa ovat neljän vuosineljänneksen liukuvat summat.

Kuvio 2. Euroalueen kotitalouksien nettovarallisuuden muutos

Lähde: Monthly Bulletin 8/2010. EKP

Sektoritilien käyttö on laajentunut myös vakaustarkasteluun. Tilit ja niistä johdetut indikaattorit kuuluvat mm. pian toimintansa aloittavan Euroopan järjestelmäriskineuvoston välineistöön. Neuvosto arvioi EU-maiden rahoitusmarkkinoiden ja talouksien vakautta makrotasolla, ja se keskittyy erityisesti maakohtaisiin tietoihin, joiden tärkeys tulee siten korostumaan Euroopan tason taloudellisessa analyysissä ja päätöksenteossa.

Euroalueen tilien kehitystyö jatkuu. Tietojen ajantasaisuuden kohentaminen on nostettu prioriteettien kärkeen, ja näkyvissä on jo kansallisten tietojen toimitusviiveen lyhentäminen lähitulevaisuudessa. Lisäksi reaalivarallisuustaseet tekevät väistämättä tuloaan mukaan vaatimuslistalle – nykyisin EKP joutuu estimoimaan tiedot itse. Myös muita puuttuvia tilejä sekä rahoitustilien vastinsektorimatriiseja kaivataan. Euromaita ei toistaiseksi velvoiteta laatimaan niitä.

Sivun alkuun

Kehittämispaineita myös Suomessa

Kattavien ja ajantasaisten sektoritilien rakentaminen on iso haaste monelle maalle. Kasvavat vaatimukset ovat kuitenkin tulossa väistämättä eteen – viime kädessä asetusten kautta.

Tilanne edellyttää Suomessakin nykyistä laaja-alaisempaa panostusta tilinpitoon. Kehittämistyötä riittää. Esimerkiksi reaalivarallisuuden vuositasonkin tilastointi tarvitsee vielä täydennystä. Nykyiseenkin tuotantoon liittyy monia kehittämishaasteita, muun muassa tietojen yhtenäisyys kaipaa kohennusta. Unohtaa ei voi myöskään sisällöllisiä haasteita, joita erityisesti rahoitustilinpito kohtaa. Lähdetilastotkaan eivät ole kaikilta osin ajan tasalla – erityisesti yrityksistä kaivataan ajantasaisempaa ja tarkempaa tietoa.

Ensi vuoden alusta lähtien Tilastokeskus vastaa sektoritilien laadinnasta kokonaisuudessaan, kun vastuu neljännesvuosirahoitustilinpidon laadinnasta siirtyy Suomen Pankilta Tilastokeskukseen. Siten Suomen kontribuutio euroalueen tileihin syntyy vastedes Tilastokeskuksessa.

Oman mausteensa tuo paine julkisen sektorin entistä ajantasaisemmalle kuvaukselle. Viime vuosina nähdyn, velkakriisiin kulminoituneen kehityksen sekä joidenkin maiden tilastojen epäselvyyksien vuoksi vaatimukset kiristyvät entisestään. Vakaus- ja kasvusopimukseen liittyvä alijäämä- ja velkaraportointi – joka sekin perustuu pitkälti sektoritileihin – on jo nyt tarkkaa ja säänneltyä. Se perustuu vuositietoihin, mutta sielläkin suunta näyttää olevan kohti tiiviimpää seurantaa. Neljännesvuosilukuja tehdään jo, mutta alijäämä- ja velkaraportoinnin sateenvarjon alla työn luonne muuttuisi aivan erilaiseksi.

Kehittämispaineet koskevat toki muutakin kuin tilinpitoa. Esimerkiksi tilinpitoon läheisesti liittyvät maksutasetilastot ja ulkomaisen varallisuuden tilastot kohtaavat omat haasteensa. Lisäksi makrotarkastelua täydentämään tarvitaan mikroaineistoja, joiden kautta voidaan tehdä myös molemmat näkökulmat yhdistäviä tarkasteluja. Hyvänä esimerkkinä mikroaineistoista käyvät kotitalouksien varallisuustutkimukset, joihin EKP parhaillaan panostaa voimakkaasti.

___________________________

Sivun alkuun

Sektoritileillä yhdistyvät reaali- ja rahoitustalous

Kansantalouden tilinpidon sektoritilikokonaisuus yhdistää reaali- ja rahoitustalouden tapahtumat. Nimensä mukaisesti se tarkastelee taloudellista toimintaa institutionaalisten sektoreiden, mm. yritysten, rahoituslaitosten, julkisyhteisöjen ja kotitalouksien, näkökulmasta. Tileiltä löytyvät tulo-, meno- ja rahoitusvirtojen lisäksi varojen ja velkojen taseet sekä niiden muutokseen vaikuttavat tekijät. Varallisuustaseista löytyvät niin reaali- kuin rahoitusvaratkin. Kaikki tämä kirjataan pääsääntöisesti käypiin arvoihin.

Sektoritilit alkavat juoksevilla tileillä, jotka kuvaavat tuotantoa ja muuta tulonmuodostusta sekä tulonjakoa ja käyttöä eli kaikkia tulo- ja menovirtoja. Niiden summana syntyy säästäminen, joka kertoo kuinka paljon tuloja jää käytettäväksi investointeihin. Investoinnit ja pääomansiirrot kirjataan pääomatilillä, josta alkavat varallisuuden muodostustilit. Pääomatili päättyy nettoluotonantoon/-ottoon, joka kuvaa sektorin rahoitusyli-/alijäämää. Sen jälkeen siirrytään rahoituksen puolelle: rahoitustaloustoimet sisältävä rahoitustili näyttää, miten alijäämä rahoitetaan ja ylijäämä käytetään. Se näyttää rahoitusvarojen ja velkojen hankinnan ja vastaa mm. kysymyksiin, millaisiin varoihin sektori on sijoittanut tai vaikkapa miltä sektoreilta rahoitusta on hankittu. Rahoitustilin loppusaldo (rahoitustaloustoimet, netto) vastaa määritelmällisesti nettoluotonantoa/-ottoa.

Varallisuuden muodostuksesta kertovat myös varojen muiden muutosten tilit, joista muiden volyyminmuutosten tili näyttää mm. luokitusmuutokset ja uudelleenarvotustili varojen hallussapitovoitot ja -tappiot. Ne selittävät siis taseen muutosta siltä osin, kun se ei selity varsinaisilla transaktioilla kuten varojen hankinnoilla, myynneillä tai käytöllä. Esimerkiksi arvopaperien hintojen muutokset ja valuuttakurssimuutokset kirjataan uudelleenarvotustilille. Lopulta päädytään rahoitus- ja muiden varojen varantoihin eli taseisiin, jotka antavat läpileikkauksen erityyppisten varojen ja velkojen arvosta tiettynä ajankohtana.

Sektoritilien rahoitusvaroja ja velkoja kuvaavaa kokonaisuutta kutsutaan rahoitustilinpidoksi. Sen kuvaamia eriä havainnollistaa kuvio 3, joka kertoo Suomen kotitalouksien rahoitusvarojen taseen muutoksen tekijät. Rahoitustilinpidon kehikon yksi keskeinen ominaisuus on vastinsektoriulottuvuus, jonka avulla voidaan tarkastella, kuinka rahoitusvirrat kulkevat eri sektoreiden välillä ja minkälaisia velka- ja saamissuhteita sektoreilla on keskenään. Pelkistetty esimerkki vastinsektoritarkastelusta löytyy taulukosta 2, joka kuvaa sektorien välisiä rahoitustaloustoimia.

Kuvio 3. Kotitalouksien rahoitusvarojen muutos Suomessa

Sektoritilien peruskehikko

I Juoksevat tilit tasapainoerä
I.1 Tuotantotili
I.2 Tulonjako- ja käyttötilit = säästäminen
II Varallisuuden muodostustilit
II.1 Pääomatili = nettoluotonanto/-otto
II.2 Rahoitustili = rahoitustaloustoimet, netto
II.3 Varojen muiden muutosten tilit
III Varallisuustaseet = nettovarallisuus

Sektorien väliset rahoitustaloustoimet 2009, miljardia euroa

  S11 S12 S13 S14 S15 S2 Saamiset yhteensä
  Yritykset Rahoituslaitokset Julkisyhteisöt Kotitaloudet Yhteisöt Ulkomaat  
S11 Yritykset –13,0 3,5 1 –0,5 –0,1 –1,5 –10,5
S12 Rahoituslaitokset –2,3 –1,3 0,2 4,9 –0,1 28 29,3
S13 Julkisyhteisöt 3,9 –4,0 –0,6 –0,4 –0,2 10,2 8,9
S14 Kotitaloudet 0,4 4,5 0,1 –0,1 1,2 6,1
S15 Yhteisöt 0,2 –0,2 0,3 0 0 –0,1 0,2
S2 Ulkomaat 3,5 26,5 12,8 0 0 42,8
Velat yhteensä –7,3 28,9 13,8 4,1 –0,5 37,9 76,8

Kuvion ja taulukoiden lähde: Rahoitustilinpito. Tilastokeskus

Päivitetty 10.11.2010