Mikä on taiteen markkina-arvo kansantaloudessa?
Ja käykö sellaisen laskeminen?
- Määrittely on oma taiteenlajinsa
- Markkina-arvo on kasvanut koko yhteiskunnan tasolla
- Mikä osuus työstä on taidetta?
- Taiteen ja talouden suhde on monisyinen
- Taidetta taiteen vuoksi – vai tuotteiksi
- Luovaa taloutta ja tilastointia
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Taiteen ja talouden suhde on monisyinen
Taiteen ja talouden suhde on hyvin kompleksinen asia, ja riippuu paljon asiayhteydestä, miten se voidaan määritellä. Yleinen mantra on viime aikoina ollut: "Talous muuttuu aiempaa kulttuurisemmaksi, ja kulttuuri määrittyy aiempaa enemmän talouden kautta."
Mantra pitää mielestäni paikkansa, sillä kulttuuriset ilmiöt ja toiminnot vaikuttavat yhä enenevässä määrin välillisesti talouteen. Siitä seuraa sekä myönteisiä asioita että monia vaaroja näkökulmasta riippuen. Teoreettisesti ajatellen tärkein muutos on se, että kaikesta kulttuurista on tullut ainakin julkisuudessa osin välineellistä, talouden kielellä markkinoilla olevia tuotteita.
Poliittisen julkisuuden muutoksesta on hyvä esimerkki jo 1980-luvulta. Saksalainen sosiologi ja filosofi Theodor Adorno katsoi aikoinaan elokuvaa esimerkkinä käyttäen kulttuurin tuotteistamisen merkitsevän kulttuurin alistamista taloudelle, ja adornolainen kriittinen tulkinta hallitsi pitkään.
Joskus 1980-luvulla kulttuurin taloudellistamisen alettiin nähdä positiivisena. Ainakin Euroopassa tähän muutokseen liittyi aluksi paljon taktisia tulkintoja. Näin tulisi mahdollisesti kulttuurille lisää voimavaroja. Mutta nykyäänkin Adornon varoitukset on silti syytä pitää mielessä, jottei taloudelle alistamista tapahtuisi varsinkaan taidekulttuurin puolella.
Välineellistyminen ei ehkä ole niin suuri vaara sellaisilla kulttuurin alueilla kuin joukkotiedotus, muotoilu ja viihde. Näilläkin on tuotteistamisessa vaaransa, mutta vaarat ovat osin toisenlaisia kuin taiteessa. Esimerkiksi joukkotiedotuksessa laatujournalismin on monesti katsottu olevan uhattuna, jos raha ratkaisee.
Talouden kautta tulleet tuottavuusvaatimukset on koettu uhiksi myös muotoilussa ja viihteessä. Kyse on silloin ennen kaikkea laadun heikkenemisestä, itse taloutta ei kuitenkaan aseteta useimmiten kyseenalaiseksi niiden kohdalla. Muotoilua olen kohdellut kuten taidetta ylipäätään yrittäen laskea mukaan vain luomisvaiheen. Taiteen ja viihteen välistä rajaa en ole edes yrittänyt määritellä. Siten sekä korkea että matala kuuluvat mukaan.
Välillä talouden kulttuuristumisen on ajateltu tarkoittavan ainakin julkisuudessa sitä, että kulttuurin numeroilla mitattu suora osuus olisi kasvanut kansantaloudessa. Se ei pidä viime vuosina paikkaansa. Toki jos valitaan mukaan laskettavat kulttuurin alat sopivasti, päästään suurin piirtein koko kansantalouden yleiseen kasvuvauhtiin joinakin vuosina. Vielä 1990-luvulla kulttuurin osuus taloudesta monissa maissa – Suomessakin – kasvoi, mutta 2000-luvulla tilanne on muuttunut.
Suomessa kulttuuristen alojen kansantuoteosuus kasvoi vuonna 2005, mutta se onkin ainoa kasvuvuosi viime aikoina, muuten osuus on hivenen laskenut tai pysytellyt ennallaan. Tämä ero kulttuurin suoran ja välillisen roolin erilaisesta kasvusta on tärkeä huomata.
_____________________
Päivitetty 10.11.2010