Ensimmäiset merkittävät tilasto-organisaatiot syntyivät 1800-luvulla

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Vesa Kuusela on kehittämispäällikkö Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2010.

Preussissa perustettiin ensimmäinen tilastovirasto vuonna 1805, ja sen jälkeen virastoja perustettiin muihinkin saksankielisiin kuningaskuntiin ja Euroopan maihin. Yksityiset kansalaiset alkoivat jo 1700-luvun lopulla perustaa tilastoseuroja, jotka ovat jättäneet pysyvän jäljen tilastolliseen toimintaan ja ajatteluun.

Ennen teollistumista tietojen kerääminen ja tilastointi oli suureksi osaksi kirkon tehtävänä, ja tilastoja tuotettiin hyvin epäsäännöllisesti. Nykyiset tilasto-organisaatiot on perustettu pääasiassa 1800-luvun kuluessa eli teollistumisen aikakauden loppupuolella. Tilastovirastoja perustettiin myös moniin suuriin kaupunkeihin 1800-luvun alkupuolella. Aluksi tilastovirastojen keskeinen tehtävä oli väestölaskentojen teko ja laskentojen tulosten julkaiseminen, mutta vähitellen niiden toiminta laajeni.

Harald Westergaard (1932) kutsui vuosien 1830–1849 välistä aikaa "innostuksen aikakaudeksi", sillä "kaikilla näytti olevan tilastointi mielessään". Noina aikoina tilastollinen aktiivisuus lisääntyi huomattavasti, ja tilastollinen ajattelu sai nykyisen muotonsa.

Innostuksen aikakausi tuotti ennennäkemättömän määrän tilastotietoa. Tietojen kerääminen oli kuitenkin hajanaista, ja osittain sen vuoksi järjestettiin ensimmäinen kansainvälinen tilastokonferenssi vuonna 1853. Kokouksen yhdeksi tehtäväksi tuli tilastotietojen yhtenäistäminen.

Innostuksen aikakaudella perustettiin myös ensimmäiset tilastojulkaisut, joista muun muassa Allgemeines Statistisches Archiv ja Journal of the Royal Statistical Society ilmestyvät edelleen.

Kansallisten tilastovirastojen perustaminen

Staatenkunde ("valtiotieto"), tilastoinnin eräänlainen esiaste, oli 1700-luvun loppupuolella varteenotettava tieteenala Saksan yliopistoissa. Siihen aikaan julkaistiin myös useita alan oppikirjoja. Niistä ensimmäisen kirjoitti Gottfried Achenwall vuonna 1749, ja Statistik-sanan väitetään esiintyneen siinä ensimmäistä kertaa. Achenwallin oppilaan August von Schlözerin (1804) teos oli aikansa vaikutusvaltaisimpia.

Aluksi Statistik oli kuvaileva ja empiirinen tieteenala, jonka aiheena olivat sanalliset valtiokuvaukset (Land und Leute). Vähitellen, 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa, kvantitatiivinen tieto alkoi tulla yhä merkittävämmäksi, ja tilastointi laajeni maatalouteen, tuotantoon ja kauppaan (Van der Zande 2010).

Tilastoaktiivisuus lisääntyi saksankielisissä valtioissa ilmeisesti runsaan yliopisto-opetuksen ansiosta. Yliopistoissa käynnistettiin 1800- luvun alussa suuri määrä toisistaan riippumattomia tilastollisia tutkimuksia, joiden tekijöinä olivat pääasiassa yksittäiset henkilöt.

Keskeinen tavoite oli löytää yhteiskunnallisten tapahtumien säännönmukaisuuksia, mutta myöhemmin suurimman huomion saivat sosiaaliset ja rikoksiin liittyvät ongelmat. Tietojen keräämiseksi perustettiin mittava koneisto, jonka toiminta organisoitiin eri maiden tilastollis-topografisten toimistojen avulla. Ensimmäinen tilastollis-topografinen toimisto perustettiin Preussissa vuonna 1805, ja seuraavat toimistot Baijerissa 1808 ja Westfalenissa 1809.

Sivun alkuun

Painettujen lukujen hyöky

Saksalaiset valtiot solmivat tulliliiton vuonna 1834. Tulliliiton tulojen jako valtioiden kesken edellytti säännöllisiä ja vertailukelpoisia väestölaskentoja. Tulliliittoon kuuluvat valtiot alkoivatkin tehdä yhtenäisin perustein väestölaskentoja kolmen vuoden välein, ja niitä jatkettiin aina Saksan keisarikunnan perustamiseen saakka. Laskennat eivät kuitenkaan olleet joka kerta samanlaisia, vaan niiden tietosisällöt vaihtelivat.

Myös Ranskan tilastoalalla elettiin 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa levottomia aikoja, koska valistusaatteen periaatteita edistävä tilastointi oli vallankumouksessa näkyvästi esillä. Napoleonin noustua valtaan vuonna 1804 tilastoinnin asema vahvistui entisestään. Napoleonin määräyksestä perustettiin Statistique générale de la France vuonna 1806, sillä keisarin mukaan tilastointi on valtiolle yhtä tärkeää kuin budjetointi.

Ranskassa oli useita tunnettuja matemaatikkoja, jotka kehittivät myös todennäköisyyslaskentaa; matemaattisen tilastotieteen katsotaan alkaneen noihin aikoihin. Pierre Simon Laplace teki ensimmäisen otostutkimuksen vuonna 1802 Ranskan väkiluvun arvioimiseksi, ja siinä sovellettiin nykyisten otostutkimusten periaatteita. Napoleonin jälkeisenä restauraation aikana tilastoinnin merkitys Ranskassa oli pitkään suhteellisen vähäinen.

Englannissa poliittisella aritmetiikalla on pitkät perinteet, mutta maan tilastointi oli sekavaa. Englannin Kauppavaliokuntaan (Board of Trade) perustettiin vuonna 1833 tilasto-osasto, joka alkoi julkaista yhtenäisiä tilastoja kaupan alalta. Ehkä vielä suurempi merkitys oli vuonna 1836 perustetulla yleisellä rekisteritoimistolla, joka väestötietojen tilastoinnin ja julkaiseminen ohella alkoi rekisteröidä kuolemansyitä. Toimiston johtajaa William Farria pidetään lääketieteen tilastoinnin perustajana.

Saksankielisten valtioiden esimerkkiä noudattaen suureen osaan Euroopan valtioista ja moniin suuriin kaupunkeihin perustettiin tilastollis-topografinen toimisto. Nämä toimistot toimivat toisistaan riippumattomasti käyttäen omia standardejaan, ja siksi niiden julkaisemat tiedot eivät olleet vertailukelpoisia. Tilastojulkaisujen määrä kasvoi samaan tahtiin toiminnan laajentumisen kanssa, mistä Ian Hackingin (1990) mukaan seurasi "painettujen lukujen lumivyöry".

Sivun alkuun

Tilastoseurat vauhdittavat tilastojen tuottamista

Myös vapaaehtoinen kansalaistoiminta on olennaisesti vaikuttanut tilastollisen ajattelun syntyyn. Erityisesti innostuksen aikakaudella – ja osaksi jo ennen sitä – perustettiin suuri joukko tilastoseuroja, joiden toimintaa pyörittivät yksityiset kansalaiset. Walter Willcox (1934) luettelee viisitoista tilastoseuraa, jotka perustettiin yksin vuosien 1834 ja 1844 välillä – jo sitä ennen oli perustettu useita seuroja.

Maailman ensimmäisenä tilastoseurana pidetään Saksin kuningaskuntaan vuonna 1831 perustettua Der Statistische Verein Sachsen -yhdistystä. Samana vuonna seura julkaisi ensimmäisen tilastollisen katsauksensa Mittheilungen des statistischen Vereins für das Königreich Sachsen. – Ranskassa oli tilastoseura jo vuosina 1803–1806, mutta Napoleon kielsi sen toiminnan.

Saksin tilastoseura oli poikkeus seurojen joukossa, sillä sen perusti Saksin kuningas, ja seura sai toimivaltansa suoraan kuninkaalta. Seuraa ylläpitivät pääasiassa vapaaehtoiset "isänmaalliset kansalaiset", eikä sen toiminta paljoa poikennut viraston toiminnasta. Vuonna 1850 siitä tehtiinkin valtion virasto.

Sivun alkuun

Britannian tilastoliike

Englannin ensimmäinen tilastoseura perustettiin Manchesterissa vuonna 1833. Seura toimii edelleen, ja Thomas Aston (1934) on dokumentoinut kattavasti sen historian. Jo perustamista seuraavana vuonna seura teki ensimmäisen kyselytutkimuksensa Manchesterin työläisperheiden elinoloista (Heywood 1838).

Vuotta myöhemmin perustettiin Lontoon tilastoseura, josta vuonna 1887 tuli Royal Statistical Society; seura alkoi julkaista omaa lehteään jo vuonna 1838. Lyhyen ajan sisällä Brittein saarten suurimpiin kaupunkeihin syntyi toistakymmentä tilastoseuraa.

Isossa-Britanniassa tilastoseurojen syntyyn vaikutti keskeisesti niin sanotun tilastoliikkeen (British Statistical Movement) nimellä kulkevan kansalaisliikkeen aktiivisuus – liikkeen jäsenet olivat "tavallisia" ihmisiä ilman mainittavaa tilastollista taustaa. Heidän suurin motivaationsa kumpusi kaupunkiasumisen yleistymisestä ja siihen liittyvästä työväestön elinolojen kurjistumisesta.

Elinolotutkimuksen perinne on osaksi syntynyt brittiläisen tilastoliikkeen piirissä. Myös köyhyystutkimuksen pioneerit Charles Booth (1889), B. Seebohm Rowntree (1901) ja eräs elinolotutkimuksen uranuurtajista Arthur Bowley (1913; myös Bowley—Burnett-Hurst 1915) saivat innoituksensa tästä liikkeestä. Muun toiminnan ohella tilastoliike painosti Englannin silloista tilastovirastoa tekemällä ehdotuksia tietojen keräämiseksi.

Sivun alkuun

Tilastovirastoissa oli merkittäviä yhteiskuntatutkijoita

Organisaatioiden ohella myös tutkijat vaikuttivat merkittävästi tilastotoimen kehitykseen: Porterin (1986) mukaan yhteiskuntatutkijoiden panos oli yhtä merkittävä kuin organisaatioidenkin. Alkuaikoina kenties merkittävin tutkija oli belgialainen Laplacen oppilas Adolphe Quetelet, joka oli erittäin energinen organisaattori ja tutkija.

Quetelet'n ensimmäisiä merkittäviä aikaansaannoksia oli Belgiassa tehty väestölaskenta vuoden 1830 uudenvuodenpäivänä. Laskennan tietosisältö oli paljon laajempi kuin yhdenkään aikaisemman laskennan. Quetelet'n seuraavasta laskennasta kirjoittamaa raporttia pidettiin pitkään hyvän väestölaskentaraportin mallina, ja laskentaa raportteineen on pidetty merkittävänä tilastoinnin kehitysaskeleena. Quetelet nimitettiin vuonna 1842 Belgian tilastokomitean puheenjohtajaksi, ja suureksi osaksi hänen ansiostaan Belgiasta tuli vähäksi aikaa esimerkki monille muille maille.

Tilastovirastojen työntekijät olivat pääasiassa virkamiehiä, eikä heillä ollut merkittävää tilastollista kunnianhimoa. Joissakin erityisesti saksankielisten maiden virastoissa oli kuitenkin tutkijoita, jotka lähestyivät tilastointia tieteellisesti. He vaikuttivat merkittävästi siihen, että tilastotieteestä kehittyi itsenäinen tieteenala. Muun muassa Ernst Engel (esim. 1861) ja Wilhelm Lexis (esim. 1875 ja 1877) kehittivät sekä väestötieteen että väestölaskennan periaatteita, ja Georg von Mayr (1895) puolestaan kehitti tilastointia kriminologian näkökulmasta.

Sivun alkuun

Kongressien aikakausi

1800-luvun alkupuolella tietoa kerättiin eri maissa hyvin eri tavoin, minkä johdosta kasvavasta numeromassasta ei tahdottu saada vertailukelpoisia tilastoja. Adophe Quetelet organisoi ensimmäisen kansainvälisen tilastokonferenssin (International Statistical Congress) Brysselissä vuonna 1853 ja toimi itseoikeutetusti sen puheenjohtajana.

Kongresseihin kokoontui asiantuntijoita eri maiden tilastotoimistoista ja yliopistoista. Kokousten julkilausuttuna tavoitteena oli painostaa valtioita perustamaan keskitetty tilastovirasto ja eri maiden tilastojen luokittelujen ja tietosisältöjen yhtenäistäminen. Lisäksi tavoitteena oli saattaa tilastojulkaisut helposti kaikkien saataville.

Ensimmäinen kongressi oli seuraavien 23 vuoden aikana pidetyn kahdeksan konferenssin esikuva. Westergaard (1932) kutsui vuosia 1853–1876 "kongressien aikakaudeksi".

Kongressien ohjelmassa oli pääasiassa käytännöllisiä asioita ja seurustelua – viimeisiä kongresseja kutsuttiinkin "kansanvälisiksi piknikeiksi". Tieteellisen sisällön puuttuminen johti kongressisarjan loppumiseen vuonna 1876 (Westergaard 1932).

Kokemuksista otettiin opiksi, ja Euroopan tilastovirastojen ja yliopistojen johtavat tilastotieteilijät kokoontuivat vuonna 1887 Roomaan perustamaan kansainvälistä tilastoinstituuttia (ISI). Perustamisestaan lähtien ISIn toiminta on jatkunut lyhyitä sotien aiheuttamia keskeytyksiä lukuun ottamatta.

Sivun alkuun

Tilastoinnin ihanne syntyi viktoriaanisessa Englannissa

Tilastoinnin historia on yllättävän moni-ilmeinen. Preussin kuningaskunnalla oli keskeinen merkitys, sillä Preussi oli 1700-luvun loppupuolella suurvalta. Sen kuningas Fredrik II Suuri halusi osoittaa olevansa valistusajan hallitsija, valistunut yksinvaltias, ja sen vuoksi hän suosi tilastointia ja sen opettamista yliopistoissa.

Edellä mainittu Achenwall oli hänen suosikkinsa, ja tämän oppilas A. L. von Schlözer oli puolestaan luultavasti vaikutusvaltaisin tilastoinnin kehittäjä 1700-luvun lopulla. Tämän vuoksi on luonnollista, että ensimmäinen topografis-tilastollinen virasto perustettiin Preussiin. Suhteellisen nopeasti sen jälkeen vastaavanlainen virasto perustettiin useihin muihin saksankielisiin kuningaskuntiin ja Euroopan maihin. Lisäksi innostuksen aikakaudella perustettiin tilastovirasto moneen suureen kaupunkiin, eikä yksinomaan pääkaupunkeihin.

Tilastovirastojen toiminta loi pohjan nykyiselle tilastolliselle ajattelulle myös siinä mielessä, että niissä työskennelleiden tutkijoiden ansiosta syntyivät aikaa myöten yhteiskuntatieteet ja tilastotiede.

Tilastovirastot eivät ehkä olisi yksin pystyneet luomaan tilastoinnista niin laaja-alaista kuin se nykyisin on. Avuksi tuli valistuneiden kansalaisten aktiivisuus. Jo 1700-luvun lopulla yksityiset kansalaiset osoittivat suurta kiinnostusta tilastointia kohtaan, ja 1800-luvulla kansalaistoiminta tuotti suuren joukon tilastoseuroja. Varsinkin Isossa-Britanniassa seurojen kiinnostus kumpusi teollisuusväestön elinoloja ja toimeentuloa koskeneesta huolesta. Ison-Britannian tilastoliikkeeseen osallistui paljon viktoriaanisen ajan intellektuelleja; muun muassa Thomas Malthus ja tietokoneen keksijänä pidetty Charles Babbage olivat liikkeen aktivisteja.

Tilastoseurojen toiminta on jättänyt pysyvän jäljen niin tilastolliseen toimintaan kuin tilastolliseen ajatteluunkin. Muun muassa nykyinen tilastoalan eettinen normisto (mm. puolueettomuus, objektiivisuus, riippumattomuus) on pitkälti johdettu tilastoseurojen säännöistä ja toiminta-ajatuksista. Tilastoseurojen perustamisen aikoihin virastot olivat kiinteästi kytköksissä valtiokoneistoihin, eivätkä edellisen kaltaiset eettiset periaatteet olleet aina arvossa.

Tilastoseurojen aktiivit auttoivat tilastovirastoja tietojen keräämisessä ja painostivat virastoja keräämään tietoja oikeina pitämistään asioista. Lisäksi tilastoseurat keräsivät paljon tietoa ja kehittivät keruumenetelmiä, jotka myöhemmin otettiin käyttöön myös tilastovirastoissa.

Lähteet:

Achenwall, G. 1749. Abriss der neusten Staatswissenschaft der europäischen Reiche und Republiken. Göttingen.
Ashton, T. S. 1934. Economic and Social Investigations in Manchester 1833—1933. P. S. King & Son, London.
Booth, C. 1889. Life and Labour of the People in London. Macmillian and Co., London.
Bowley, A. L. 1913. Working-class Household in Reading. Journal of the Royal Statistical Society. 76. vsk.
Bowley, A. L. — Burnett-Hurst, A. R. 1915. Livelihood and Poverty. Bell & Sons, London.
Engel, E. 1861. Die Methoden der Volkszahlung. Verlagsbuchhandlung des Königlich Preußischen Statistischen Bureaus, Berlin.
Hacking, I. 1990. The Taming of Chance. Cambridge University Press, Cambridge.
Heywood, J. 1838. Report of an Inquiry, conducted from House to House, into the State of 176 families in Miles Platting, within the borough of Manchester, in 1837. Journal of the Statistical Society of London 1/1838.
Lexis, W. 1875. Einleitung in die Theorie der Bevölkerungsstatistik. Karl J. Trübner, Strassburg.
Lexis, W. 1877. Zur Theorie der Massenerscheinungen in der Menschlichen Gesellschaft. Fr. Wagnersche Buchhandlung, Freiburg.
Mayr, G. v. 1895. Statistik und Gesellschaftslehre. Vol I. Mohr, Freiburg.
Porter, T. M. 1986. The Rise of Statistical Thinking 1820—1900. Princeton University Press, Chichester, UK.
Rowntree, B. S. 1901. Poverty. A Study of Town Life. Macmillian and Co., London
Westergaard, H. 1932. Contributions to the History of Statistics. P. S. King & Sons, London.
Willcox, W. F. 1934. Note on the chronology of statistical societies. Journal of the American Statistical Association. 29. vsk
Van der Zande, J. 2010. Statistik and History in the German Enlightenment. Journal of the History of Ideas 3/2010.
Von Schlözer, A. L. 1804. Theorie der Statistik. Vandenhoek und Ruprecht, Göttingen.

Hyvinvointikatsauksen artikkeleita ja muita kirjoituksia saa siteerata lähde mainiten. Kokonaisen kirjoituksen lainaamiseen tulee saada kirjoittajan lupa. Kirjoittajat kirjoittavat omissa eivätkä Tilastokeskuksen nimissä.

Päivitetty 7.3.2011