Äänioikeus on poliittisen kansalaisuuden perusta

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Hanna Wass on tutkijatohtori Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksessa. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 3/2011.

Äänestysaktiivisuuden vaihtelu on yksi demokratian tilaa kuvaavista indikaattoreista. Äänestämisen tutkimisella saadaan tietoa myös sosiaalisesta eriarvoistumisesta.

Vaalit ovat edustuksellisessa demokratiassa tärkeä linkki kansalaisten ja päätöksentekijöiden välillä. Edustuksellisten instituutioiden muodolliset periaatteet ovat pysyneet samoina aina 1700-luvun lopulta lähtien. Näihin periaatteisiin kuuluu päätöksentekijöiden valitseminen vaaleilla, kansalaisten oikeus keskustella, kommentoida ja esittää vaatimuksia edustajille vaalien välillä – ilman mahdollisuutta antaa hallitukselle laillisesti sitovia ohjeita – sekä valittujen edustajien alistaminen säännöllisesti järjestettäviin vaaleihin. (Manin ym. 1999, 3.) Viimeksi mainittu seikka liittyy edustuksellisen demokratian vastuullisuuden periaatteeseen.

John Locke huomautti jo vuonna 1690, että jokaisella ihmisellä on Jumalan suomat luonnolliset oikeudet elämään, vapauteen ja omaisuuteen. Alistuminen valtion auktoriteettiin on mahdollista vain ihmisten vapaaehtoisesti antamalla suostumuksella. Locke kannatti edustuksellista järjestelmää, koska vaaleissa on mahdollista päästä eroon huonosti toimivista lainsäätäjistä. (Setälä 2003, 24, 67.)

Tarkastelen artikkelissani äänestysaktiivisuuden kansainvälisiä kehitystrendejä ja vaaliosallistumisen kehitystä länsimaissa 1950-luvulta lähtien. Artikkeli pohjautuu väitöstutkimukseeni (Wass 2008).

Äänioikeuden merkitys

Äänioikeus on tärkeimpiä poliittisen kansalaisuuden edellytyksiä. Yhdysvallat oli ensimmäisiä maita, jotka liberalisoivat äänestysoikeutta koskevaa lainsäädäntöään. Vuoteen 1850 mennessä kaikki valkoiset miehet saivat äänioikeuden.

Euroopassa äänioikeutettujen joukko kasvoi hitaammin, koska konservatiivit pitivät työväestön joukkoliikkeitä osin oman asemansa uhkana. Vaikka kasvava työväenliike esittikin vaatimuksia yhtäläisestä äänioikeudesta, yleinen äänioikeus otettiin usein käyttöön vasta jonkin yhteiskunnallisen kriisin seurauksena. Vasta 1900-luvulla koko väestö sai äänioikeuden.

Äänioikeuskamppailuista huolimatta aikaisemmin aliedustetut ryhmät eivät kuitenkaan käyttäneet innokkaimmin äänioikeuttaan. Jo ensimmäisissä empiirisissä vaaliosallistumista koskevissa tutkimuksissa havaittiin, että äänestämisessä on sosioekonomisen aseman mukaisia systemaattisia vinoutumia: parhaiten koulutetut ja varakkaimmat kansalaiset äänestävät aktiivisemmin kuin muut (Lijphart 1997, 1).

Lisäksi nuoret ovat äänestäneet huomattavasti vähäisemmin kuin vanhemmat (esim. Martikainen—Wass 2002). Ryhmien väliset erot ovat vain kasvaneet äänestysaktiivisuuden vähetessä. Edustuslaitos ei ole ulkoiseen vastaavuuteen perustuvan deskriptiivisen edustuksen ihanteen mukaisesti kansa pienoiskoossa: ehdokkaat ovat sekä äänestäjiä paremmin koulutettuja että varakkaampia (Ehdokkaiden... 2011) ja nuoret äänestävät usein itseään vanhempia ehdokkaita (Vaalit... 2005).

Sivun alkuun

Äänestämättä jättäminen vinouttaa päätöksentekoa

Kansalaiset ovat perillä eduistaan ja heillä on oikeus poliittiseen osallistumiseen etujensa puolustamiseksi. Joidenkin äänestäjäryhmien yliedustuksella on kuitenkin pitkällä aikavälillä vaikutusta siihen, mitkä intressit välittyvät päätöksentekoon. Vähäinen vaaliosallistuminen vinouttaa päätöksentekoa, mikäli äänestämättä jättäneiden näkemykset poikkeavat huomattavasti äänioikeuttaan käyttäneiden näkemyksistä.

Suomessa muun muassa maahanmuuttoasioissa äänestäneiden näkemykset ovat huomattavasti myönteisempiä kuin äänestämättä jättäneiden. Lisäksi valittujen ehdokkaiden maahanmuuttoasenteet ovat myönteisempiä kuin valitsematta jääneiden (Kestilä-Kekkonen—Wass 2008).

Alhaisen ja epätasaisesti jakautuneen äänestysaktiivisuuden ongelmana on, että vähäisesti äänestävien ryhmien osalta edustuksellisen demokratian keskeiset mekanismit eivät toteudu parhaalla mahdollisella tavalla. Osallistumishalukkuus seuraavissa vaaleissa voi vähentyä, mikäli oman ryhmän näkemysten ei koeta tulevan huomioon otetuiksi päätöksenteossa.

Sivun alkuun

Vaaliosallistumiseen vaikuttavat tekijät

Taulukossa 1 on esitetty yhteenveto vaaliosallistumiseen vaikuttavista asioista. Institutionaalisista tekijöistä keskeisimpiä ovat vaalijärjestelmä ja äänestämättä jättämiseen liittyvät sanktiot. Äänestysaktiivisuuden on havaittu olevan runsainta suhteellista vaalitapaa käytettäessä, mutta toistaiseksi ei tiedetä, mihin sen aktivoiva vaikutus perustuu (Blais—Aarts 2006). Australiassa, Belgiassa, Kreikassa, Kyproksessa ja Luxemburgissa käytössä oleva äänestyspakko lisää huomattavasti äänestämistä.

Taulukko 1. Äänestysaktiivisuuteen vaikuttavat tekijät.

Makrotaso
Institutionaaliset tekijät
Puoluejärjestelmä
Sosioekonominen ympäristö
Vaalijärjestelmä, vaalitapa, vaalipiirien lukumäärä, vaalipiirin koko Puolueiden sekä uskonnollisten, ammatillisten ja muiden sosiaalisten ryhmien väliset linkit Väestön koko, väestön keskittyminen, väestön stabiliteetti
Äänestyspakko Vaalien kilpailullisuuden aste Aikaisempi äänestysaktiivisuus
Äänestysikäraja Puoluekentän fragmentaatio (puolueiden lukumäärä) Taloudellinen kehitys
Rekisteröintiin liittyvät järjestelyt Puoluekentän polarisaatio (puolueiden ideologinen etäisyys toisistaan) Lukutaidon taso
Rinnakkaiset vaalit    
Äänestämisen ajankohta    
Vaalien tiheys    
Vaalien ratkaisevuus    
Vaalien demokraattisuuden aste    
Mikrotaso
Sosiodemografiset tekijät
Sosioekonomiset tekijät
Sosiaalipsykologiset tekijät
Sukupuoli Koulutus Uskonnollisuus
Ikä Yhteiskuntaluokka Puoluejäsenyys
Sukupolvi Tulot Puoluesamastuminen
Etninen tausta Omistaminen (asumismuoto) Äänestämistä koskeva velvollisuudentunne
Siviilisääty Työmarkkina-asema Kiinnostus politiikkaa kohtaan
  Muuttotiheys Poliittinen tietotaso
  Järjestöjen jäsenyys  Subjektiivinen kansalaispätevyys ja politiikan responsiivisuus
  Ammattiyhdistyksen jäsenyys  Tyytyväisyys maan taloudelliseen tilanteeseen
  Asuinpaikka (maaseututaajama) Tapaäänestäminen
    Persoonallisuuspiirteet

Lähde: Wass 2008.

Puoluejärjestelmän kannalta merkittäviä ovat puolueiden yhteydet uskonnollisiin, ammatillisiin ja muihin sosiaalisiin ryhmiin. Yhteydet helpottavat asioiden seuraamista ja äänestyspäätöksen tekemistä niiden äänestäjien joukossa, jotka seuraavat vain vähän politiikkaa (Powell 1980). Lisäksi muun muassa vaalien kilpailullisuuden taso sekä puolueiden määrä ja niiden ideologinen etäisyys toisistaan vaikuttavat (Aarts—Wessels 2005; Blais—Aarts 2006; Cox—Munger 1989).

Väestön keskittymisellä, väestön vakaudella, aikaisemmalla äänestysaktiivisuudella, taloudellisella kehityksellä sekä lukutaidon asteella on havaittu olevan positiivinen yhteys vaaliosallistumiseen (Blais—Dobrzynska 1998). Lisäksi äänestämisen on havaittu olevan vahvasti sidoksissa sukupuoleen, ikään, etniseen taustaan ja siviilisäätyyn sekä koulutukseen, yhteiskuntaluokkaan, tulotasoon ja omistamiseen (Wolfinger—Rosenstone 1980).

Tutkimusten mukaan myös uskonnollisuus, puoluesamastuminen, äänestämistä koskeva velvollisuudentunto, politiikkaa kohtaan tunnettu kiinnostus ja politiikan tuntemus vaikuttavat äänestämiseen. Viime vuosina on julkaistu useita tutkimuksia, joissa on tarkasteltu persoonallisuuspiirteiden vaikutusta vaaliosallistumiseen (Mondak 2010).

Sivun alkuun

Maiden välillä suuret äänestysaktiivisuuden erot

Taulukossa 2 on tarkasteltu äänestysaktiivisuuden kehitystä 23 länsimaan parlamenttivaaleissa 1950-luvulta lähtien. Vaaliosallistuminen on vähentynyt 40 vuodessa lähes kymmenen prosenttiyksikköä 1960-lukuun verrattuna. Maitten äänestysprosenteissa on kuitenkin suuria eroja.

Taulukko 2. Äänestysaktiivisuus 23 länsimaan parlamenttivaaleissa vuosina 1950–2010. Prosenttia.

  1950-luku 1960-luku 1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku Keskimääräinen muutos Absoluuttinen
keskimääräinen
muutos
Alankomaat 95,4 95,0 83,5 83,5 76,0 78,7 -3,3 4,4
Australia 91,9 95,3 95,3 94,3 95,5 94,4 0,5 1,4
Belgia 93,1 91,3 93,0 93,9 91,5 90,6 -0,5 -1,5
Espanja 1) - - 72,6 73,4 77,6 73,5 0,3 3,0
Irlanti 74,3 74,2 76,5 72,7 67,3 64,8 -1,9 2,8
Islanti 90,8 91,3 90,4 89,4 86,4 85,5 -1,1 1,3
Iso-Britannia 80,3 76,6 75,0 74,1 74,7 62,0 -3,6 3,8
Italia 93,8 92,9 92,3 89,0 85,5 81,8 -2,4 2,4
Itävalta 95,3 93,8 92,3 91,6 83,8 80,1 -3,1 3,1
Kanada 74,5 78,0 74,6 73,3 68,3 61,6 -2,6 4,0
Kreikka 2) 75,8 82,2 80,4 83,3 79,7 74,2 -0,3 4,1
Luxemburg 91,9 89,6 89,5 88,1 87,4 91,3 -0,1 1,7
Malta 78,1 90,3 94,0 95,4 96,2 94,5 3,3 4,0
Norja 78,8 82,8 81,6 83,1 76,9 76,3 -0,5 2,7
Ranska 80,0 76,6 76,5 71,9 68,5 60,2 -4,0 4,0
Ruotsi 78,7 86,4 90,4 89,1 85,4 82,2 0,7 4,0
Saksa 3) 86,9 87,1 90,9 87,3 79,7 75,9 -2,2 3,8
Portugali 4) - - 87,5 78,0 65,2 62,3 -8,4 6,5
Suomi 76,5 85,0 78,2 73,9 67,4 65,9 -2,1 5,5
Sveitsi 69,0 64,2 52,3 48,2 43,8 46,9 -4,4 5,7
Tanska 81,8 87,3 88,4 86,7 84,3 86,1 0,9 2,5
Uusi Seelanti 94,7 89,1 86,0 91,4 85,9 78,9 -3,2 5,3
Yhdysvallat 5) 49,0 56,3 46,1 46,4 42,8 46,6 -0,5 5,0
 
Kaikki maat 82,4 84,1 82,1 80,8 76,6 74,5    
Keskimääräinen muutos   1,7 -2,0 -1,3 -4,2 -2,1 -1,6  
Absoluuttinen keskimääräinen
muutos 		              2,3
Lähteet:
The International Institute for Democracy and Electoral Assistance (International IDEA) ja siinä mainitut lähteet. The Inter-Parliamentary Union (IPU) (mikäli tietoa ei saatavissa IDEAn kautta). Äänestystiedot perustuvat rekisteröityihin äänestäjiin lukuun ottamatta Yhdysvaltoja, jonka äänestysprosentti on laskettu koko äänestysikäisestä väestöstä. Esitetyt keskiarvot on laskettu Franklinin (2004, 69) mallin mukaisesti. Keskimääräinen äänestysaktiivisuuden muutos kertoo eri vuosikymmenien välisten äänestysaktiivisuuden muutosten summan vuosikymmenten lukumäärällä jaettuna. Keskimääräinen absoluuttinen muutos kertoo äänestysaktiivisuuden muutoksen silloin, kun aktiivisuuden lasku on huomioitu plusmerkkisenä.

1) Äänestystiedot saatavissa vuoden 1977 vaaleista eteenpäin.
2) Vuoden 1950 vaalien äänestystieto puuttuu.
3) Vuoden 1990 vaaleihin asti luvut viittaavat Saksan liittotasavaltaan.
4) Äänestystiedot saatavilla vuoden 1975 vaaleista eteenpäin.
5) Äänestystiedot on laskettu koko äänestysikäisestä väestöstä. Vuoden 2010 vaalien äänestystiedot eivät ole vielä saatavilla.

Äänestyspakkoa soveltavat Australia, Belgia ja Luxemburg lukeutuvat korkean äänestysaktiivisuuden maihin. Myös Maltalla äänestäminen on ollut perinteisesti huomattavan aktiivista. Vähäisintä osallistuminen on Sveitsissä ja Yhdysvalloissa.

Sveitsissä vaalien merkitystä heikentää tapa muodostaa hallitus neljän suurimman puolueen kesken ja kansanäänestysten ahkera käyttö. Yhdysvalloissa äänestämistä on puolestaan hankaloittanut velvollisuus rekisteröityä äänestäjäksi ennen vaaleja. Osallistuminen on erityisen vähäistä eri aikaan presidentinvaalien kanssa järjestettävissä välivaaleissa (mid-term elections).

Suomi sijoittuu nykyisin selvästi keskimääräistä vähemmän äänestävien maiden ryhmään, ja ero etenkin muihin Pohjoismaihin on suuri. Myös runsaat osallistumisen vaihtelut ovat olleet ominaisia Suomelle.

Äänestäminen on vähentynyt eniten Portugalissa, Ranskassa, Isossa-Britanniassa ja Alankomaissa. Äänestysaktiivisuuden laskun on havaittu olevan yhteydessä ammattiyhdistysten jäsenmäärän vähentymiseen ja niihin läheisesti sidoksissa olevien työväenpuolueiden kannatuksen pienenemiseen (Gray—Caul 2000). Niin ammattiperusteisten kuin muidenkin yhteiskunnallisten järjestöjen jäsenmäärien pieneneminen tuntuu vähentävän äänestämishaluja.

Suomessa instituutiot ovat säilyneet vahvoina. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului vuoden 2010 lopussa 78,2 prosenttia suomalaisista ja kirkkoon liittyneiden määrä on kasvanut joka vuosi vuodesta 2004 lähtien (Seurakuntien... 2011; Luterilaisen... 2011). Lisäksi työntekijöiden järjestäytymisaste on Suomessa poikkeuksellisen korkea, vaikka se onkin ollut laskussa 1990-luvun puolesta välistä asti.

Suomen vaaliosallistumisen vähenemisen yhteydessä on usein viitattu 1990-luvulla yleistyneisiin laajoihin hallituskoalitioihin. Lisäksi on todettu, että äänestäjien epävarmuus tulevasta hallitusratkaisusta erottaa Suomen esimerkiksi Ruotsille ominaisesta blokkipolitiikasta. Länsimaiden yleiseen osallistumisen vähenemistrendiin vaikuttavina tekijöinä on mainittu puoluesamastumisen vähentyminen, puolueiden ideologinen lähentyminen ja äänestysikärajojen alentaminen.

Sivun alkuun

Vaaliosallistuminen heijastelee yhteiskunnallisia muutoksia

Vaaliosallistuminen on eräs eniten tutkituista poliittisen käyttäytymisen muodoista, ja sitä koskevalle tiedolle on jatkuvasti kysyntää. Tutkimusmenetelmien kehittymisen myötä osallistumiseen liittyvistä tekijöistä saadaan entistä tarkempi käsitys. Nykyisin äänestämiseen voidaan yhdistää sellaisia muuttujia, joiden vaikutuksia ei aikaisemmissa tutkimuksissa ole voitu ottaa huomioon.

Osallistuminen on aina kytköksissä myös vaalien aikaiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen (Martikainen 2010), kuten vuoden 2011 eduskuntavaalien yhteydessä kävi ilmi.

Suomessa vaalitutkimus on vakiintunut 2000-luvulla, ja vuoden 2011 vaaleista tullaan laatimaan kolmas peräkkäinen kansallinen vaalitutkimus (Borg 2011). Vaaleja koskevaa tutkimustietoa on kootusti löydettävissä Suomen vaalitutkimusportaalista (http:// fsd4.uta.fi/fi/). Vaaliosallistumisen säännöllinen seuraaminen on tärkeää pitkän ja lyhyen aikavälin muutosten havaitsemiseksi sekä sukupolvien äänestyskäyttäytymisen erojen tai eriarvoistumisen kehityksen tarkastelemiseksi.

Lähteet:

Aarts, K. – Wessels, B. 2005. Electoral turnout. Teoksessa: The European voter: a comparative study of modern democracies. Toim. Jacques Thomassen. Oxford University Press, New York.
Blais, A. – Aarts, K. 2006. Electoral systems and turnout. Acta Politica 2/2006.
Blais, A. – Dobrzynska, A. 1998. Turnout in electoral democracies. European Journal of Political Research 2/1998.
Borg, S. 2011. Kansallinen vaalitutkimus Suomessa. Politiikka 1/2011.
Cox, G. W. – Munger, M. M. 1989. Closeness, expenditures, and turnout in the 1982 U.S. house elections. American Political Science Review 1/1989.
Ehdokkaiden ja valittujen tausta-analyysi eduskuntavaaleissa 2011. Tilastokeskus 2011. Saatavissa: http://www.stat.fi. [Viittauspäivä 20.6.2011.]
Franklin, M. 2004. Voter turnout and the dynamics of electoral competition in established democracies since 1945. Cambridge University Press, New York.
Gray, M. – Caul, M. 2002. Declining voter turnout in advanced industrial democracies, 1950 to 1997: the effects of declining group mobilization. Comparative Political Studies 9/2002.
Kestilä-Kekkonen, E. – Wass, H. 2008. Representation of the work-related immigration issue: positions of the Finnish electorate and MP candidates in the 2003 parliamentary elections. Ethnopolitics 4/2008.
Lijphart, A. 1997. Unequal participation: democracy's unresolved dilemma. American Political Science Review 1/1997.
Luterilaiseen kirkkoon kuuluu 78,2 prosenttia suomalaisista. Kirkon tiedostuskeskus 2011. Saatavissa: http://evl.fi. [Viittauspäivä 28.6.2011.]
Manin, B. – Przeworski, A. – Stokes, S. 1999. Elections and representation. Teoksessa: Democracy, accountability and representation. Toim. Adam Przeworski, Susan Stokes ja Bernard Manin. Cambridge University Press, Cambridge.
Martikainen, T. 2010. Suomalaisen kansanvallan äänettömät yhtiömiehet. Hyvinvointikatsaus 2/2010.
Martikainen, T. – Wass, H. 2002. Äänettömät yhtiömiehet. Osallistuminen vuosien 1987 ja 1999 eduskuntavaaleihin. Vaalit 2002:1. Tilastokeskus, Helsinki.
Mondak, J. J. 2010. Personality and the foundations of political behavior. Cambridge University Press, Cambridge.
Powell, G. B., Jr. 1980. Voting turnout in thirty democracies: partisan, legal and socio-economic influences. Teoksessa: Electoral participation. A comparative analysis. Toim. Richard Rose. Sage publications, Beverly Hills.
Setälä, M. 2003. Demokratian arvo. Teoriat, käytännöt ja mahdollisuudet. Gaudeamus, Helsinki.
Seurakuntien väkiluvut ja väestönmuutokset. Kirkon tiedostuskeskus 2011. Saatavissa: http://evl.fi. [Viittauspäivä 28.6.2011.]
Vaalit ja demokratia Suomessa (2005). Toim. Heikki Paloheimo. WSOY, Helsinki.
Wass, H. 2008. Generations and turnout. Generational effect in electoral participation in Finland. Acta Politica 35. Department of Political Science, University of Helsinki.
Wolfinger, R. E. – Rosenstone, S. J. 1980. Who votes? Yale University Press, New Haven, CT.

Hyvinvointikatsauksen artikkeleita ja muita kirjoituksia saa siteerata lähde mainiten. Kokonaisen kirjoituksen lainaamiseen tulee saada kirjoittajan lupa. Kirjoittajat kirjoittavat omissa eivätkä Tilastokeskuksen nimissä.

Päivitetty 26.9.2011