EU, tilastot ja köyhyyspolitiikka
- EU:n inkluusiopolitiikka kiinnittää huomion marginaaliryhmiin
- Indikaattorit osana politiikan käytäntöjä
- Universalistisesta marginalistiseen näkökulmaan
- EU:n vähimmäisvaatimukset eivät riitä kansallisen politiikan toteuttamiseen
- Eri käsitteistä eri johtopäätökset – esimerkkinä asuntotulo
- Haasteet tilastotiedon tuottajille
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Universalistisesta marginalistiseen näkökulmaan
EU:n sosiaalipolitiikassa ja tilastotuotannossa on tapahtunut useita yhtäaikaisia ja toisiaan ruokkivia muutoksia, joiden keskinäisiä suhteita on pohdittu vain vähän. Niillä on suoria vaikutuksia politiikan tekemiseen kansallisella tasolla: yhteiskuntapoliittiseen kysymyksenasetteluun, ongelmien käsitteellistämiseen, toimenpiteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tilastotuotanto heijastelee yhteiskunnassa vallalla olevia käsityksiä köyhyydestä ja sitä, miten siihen pitäisi vaikuttaa. Nämä käsitykset ohjaavat myös tilastotuotannossa tehtäviä valintoja kuten käsitteiden määrittelyä, otoksen kohdentamista ja luokitusten laatimista. Uudella tapaa tuotetut tilastotiedot puolestaan vaikuttavat ilmiöstä saatavaan kuvaan ja siitä tehtäviin johtopäätöksiin.
Tulo- ja elinolotilastojen siirtyminen eurooppalaiseen viitekehykseen on tarkoittanut näkökulman muutosta siinä, miten hyvinvointi tilastossa käsitetään ja millaisia uusia painotuksia tilastollinen edustavuus saa. 1950- ja 1960-luvuilta lähtien tulotilastoinnin kehittämisen tarpeet liittyivät kahden kokonaisuuden – kansantalouden ja hyvinvointivaltion – rakentamiseen ja niiden kuvaustarpeeseen. Tietoa tarvittiin koko kansantulosta ja sen jakautumisesta. (Ahlqvist 2010.)
Kun Suomeen vuonna 1977 perustettiin vuosittainen tulonjakotilasto, hyvinvointipolitiikan tavoitteena oli sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen ja väestöryhmien välisten toimeentuloerojen tasoittaminen (Suunnitelma kotitalouksien... 1971). Väestöä alettiin tarkastella tilastoissa laajoina ryhminä, jotka muodostetaan esimerkiksi sosioekonomisen aseman, elinvaiheen tai tuloluokan perusteella. Tasa-arvon käsite perustui näkemykseen taloudellisen tuloksen jakautumisen tasaisuudesta. Tietoja tarvittiin ennen kaikkea tasaavan sosiaaliturvajärjestelmän rakentamiseen ja sen toiminnan arviointiin. Tällöin toimeentulon ja elinolojen tilastoinnin peruslähtökohtana oli koko väestön elinolosuhteiden kuvaaminen.
EU:n inkluusiopolitiikka perustuu ennen kaikkea mahdollisuuksien tasa-arvoon: kaikille tulee turvata yhtäläiset mahdollisuudet osallistua yhteiskuntaan. Tällöin huomion kohteena ovat ennen kaikkea ryhmät, joiden katsotaan olevan jollain lailla näiden mahdollisuuksien ulkopuolella. Indikaattoreissa ja tiedon esittämisessä painottuu aineellinen köyhyys ja työttömyys. Tämä muuttaa näkökulmaa, josta hyvinvointia on Suomessa totuttu tarkastelemaan. Sauli ja Simpura (2005, 15) ovat tulkinneet EU-SILCin perustamisen merkinneen luopumista pohjoismaisesta universalistisesta hyvinvoinnin käsityksestä ja sen korvaamista marginalistisilla köyhyyttä ja syrjäytymistä painottavilla käsityksillä.
Tiedontuotannon tasolla tämä on tarkoittanut esimerkiksi otannan painopisteiden muutosta. Koska tulojakauman kummassakin ääripäässä osallistuminen tutkimuksiin on yleensä keskimääräistä vähäisempää, kansallisesta tulonjakonäkökulmasta on haluttu varmistaa, että kaikki tuloryhmät ovat tilastossa edustettuina. Myös tulonjakotilaston pohjalta laskettu kansantulo on tällöin vastannut kansantalouden tilinpidon tuottamaa lukua. EU on ennen kaikkea kiinnostunut pienituloisimmista, ja otospainotusta on muutettu tähän suuntaan. Seurauksena on ollut se, että yksittäisten suurituloisten kotitalouksien otospainot ovat varsin suuria ja niitä koskevien tietojen tilastollinen tarkkuus on heikentynyt. Alun perin pelkästään otostekniseltä vaikuttavalla asialla on seurauksia tilaston kuvaamiin asioihin ja tiedon käyttöön.
Päivitetty 12.12.2011