Aikuisuuteen siirtymisen ehdot muuttuvat
- Ensisynnytysikä yhä nousussa
- Kulttuuriset ja rakenteelliset tekijät muutosten taustalla
- Kansalliset instituutiot kanavoivat epävarmuuden vaikutuksia
- Maiden väliset erot kasvussa
- Määräaikaisuus viivästyttää perheen perustamista Suomessa
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Kansalliset instituutiot kanavoivat epävarmuuden vaikutuksia
Aikuisuuteen siirtymisen ehdoissa on loppujen lopuksi kyse sekä kulttuurin että rakenteiden yhteisvaikutuksesta, jotka muokkaavat yksilöiden odotuksia ja mahdollisuuksia. Kansalliset erot eivät ole kadonneet globalisaation myötä, vaan institutionaaliset järjestelmät, ennen kaikkea perhe, työmarkkinat, hyvinvointivaltio ja koulutusjärjestelmä, kanavoivat epävarmuuden vaikutuksia eri yhteiskunnissa eri tavoin (Mills & Blossfeld 2005; Anxo ym. 2010). Myös kulttuuriset tekijät vaikuttavat siihen, miten tulevaisuutta koskevaa epätietoisuutta käsitellään (mm. Bernardi ym. 2008).
Dominique Anxo, Gerhard Bosch ja Jill Rubery (2010) painottavat kaikki elämänvaiheet kattavan hyvinvointivaltion keskeistä roolia yksilöiden elämänkulun mahdollisuuksien ja toteutumisen tasa-arvoisuuden kannalta. Sellaisessa hyvinvointijärjestelmässä, jossa resurssien jakautuminen riippuu perheestä, luokasta tai työllisyyden rakenteista, näihin resursseihin käsiksi pääsy on sattumanvaraisempaa kuin hyvinvointivaltiossa, joka tarjoaa resursseja kaikille universaaleina oikeuksina.
Gösta Esping-Andersenin (1990) klassisessa hyvinvointiregiimi-luokittelussa Suomi kuuluu sosiaalidemokraattiseen regiimin. Meillä vallitsee universaali oikeus sosiaaliturvaan, aktiivinen työmarkkina- ja verotuspolitiikka, täystyöllisyystavoite, suhteellisen pienet tuloerot, yhteiskunnan tuki työn ja perheen yhdistämiselle sekä ainakin periaatteessa sukupuolten tasa-arvo kotona ja työssä. Pohjoismaissa harjoitettu "aktiivinen elämänkulkupolitiikka" (Leisering 2003, sit. Anxo 2010, 60) tukee elämänkulkua poliittishallinnollisin keinoin siinä, missä muun muassa Etelä-Euroopan "rajalliset" tai "passiiviset elämänkulkupolitiikat" jättävät elämänkulun muovautumisen markkinavoimien ja perheen varaan luokkaeroja vahvistaen (Anxo ym. 2010).
Suomessa täysi-ikäiset nuoret tunnustetaan ainakin vanhempiensa luota muuton jälkeen itsenäisiksi aikuisiksi, joita kohtaan vanhemmilla ei ole elatusvelvollisuutta, ja joita yhteiskunta tarvittaessa tukee. Nuoren opiskellessa vanhempien elatusvelvollisuus jatkuu tosin Suomessakin, kunnes nuori täyttää 20 vuotta. Tilanne on kuitenkin tyystin toinen kuin esimerkiksi Italiassa, jossa vanhempien elatusvelvollisuus jatkuu aina siihen asti, kunnes nuori täyttää 26 vuotta tai pidempäänkin, mikäli opiskelut ovat kesken.
Joachim Vogelin (2002) mukaan hyvinvointivaltion institutionaaliset muodot, työmarkkinat ja perhe muodostavatkin Euroopassa erilaisia "siirtymäregiimejä". Tämä käy hyvin ilmi Melinda Millsin ja Hans-Peter Blossfeldin (2005) sekä Anxon ym. (2010) eri maita vertailevissa tutkimuksissa.
Päivitetty 4.6.2012