Avainindikaattorit asumisen, henkilöliikenteen ja ruoan ilmastovaikutusten seurantaan

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittajat: Ari Nissinen työskentelee erikoistutkijana ja Maija Mattinen ja Jari Rantsi tutkijoina Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) Kulutuksen ja tuotannon keskuksen Ympäristötehokkuusyksikkössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen  Tieto&trendit-lehdessä 4-5/2012.

Yli 70 prosenttia yksityisen kulutuksen ilmastovaikutuksista aiheutuu asumisesta, henkilö­liikenteestä ja ruoasta. Päästöjen vähentämiseen onkin ehdotettu monia ohjauskeinoja, joiden vaikuttavuuden arviointiin tarvitaan indikaattoreita. Avainindikaattoreiden etuna on, että ne perustuvat vuosittain tuotettuihin tilastoihin. Ne myös kuvaavat suoraan niitä ihmisten ja kotitalouksien aktiviteetteja, joista kasvihuonekaasupäästöt aiheutuvat.

______________________

Jotta kasvihuonekaasupäästöistä aiheutuva ilmastomuutos pysyisi yhteiskunnallemme siedettävällä tasolla, tulisi länsimaiden pystyä vähentämään päästöjä vähintään 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Lyhyemmän aikavälin tavoitteeksi EU-maat ovat sopineet 20 prosentin vähennyksen vuoteen 2020 mennessä (vuoden 1990 tasosta), ja tavoitteen kiristämisestä 30 prosenttiin keskustellaan.

Yksityisten ihmisten ja kotitalouksien kulutus vaikuttaa ilmastotavoitteiden saavuttamiseen, onhan kulutus yksi perimmäisistä syistä valmistaa erilaisia tavaroita ja tuottaa palveluja. Kulutuksen ilmastovaikutusten laskeminen on kuitenkin vaikeaa ja työlästä. Ideaalisessa tapauksessa kaikkien kulutettujen tavaroiden ja palveluiden elinkaariset, eli valmistus-, käyttö- ja jätevaiheen, päästöt selvitettäisiin. Käytännössä joudutaan kuitenkin tyytymään eri kulutusmenoryhmien keskimääräisiin päästöihin, joissa on otettu huomioon tuotannossa tarvitut eri valmistussektorien panokset ympäristövaikutuksineen.

Kansantalouden ympäristölaajennettu panos-tuotosanalyysi on tässä yksi perusmenetelmä. Tuontituotteiden arvioinnissa käytetään elinkaariarvioinneilla ja panos-tuotosanalyyseillä tärkeimpien tuontimaiden tuotteille arvioituja päästöjä, ja tulevaisuudessa myös kunkin tuontimaan omia panos-tuotosanalyysejä.

Tällainen kulutuksen ilmastovaikutusten arviointi antaa monipuolisen kuvan ilmastovaikutuksista, niiden syistä ja mahdollisuuksista vähentää päästöjä. Menetelmän työläys johtaa kuitenkin siihen, ettei tietoja voida tuottaa joka vuosi. Ympäristölaajennettu panos-tuotosanalyysi eli ns. Envimat-tutkimus onkin toteutettu vasta vuosista 1999, 2002 ja 2005, ja juuri nyt ovat valmistumassa tulokset vuodesta 2008 Oulun yliopiston Thule-instituutin ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) yhteistyönä. Kulutuksen ilmastovaikutusten jakautuminen eri kulutusmenoryhmille vuonna 2005 näkyy kuviosta 1.

Kuvio 1. Kulutuksen ilmastovaikutukset vuonna 2005, yksikkönä tonnia hiilidioksidi­ekvivalenttia henkilöä kohti

Palkkien eriväriset osat kuvaavat vasemmalla annettuja kulutusmenoryhmiä. Kotitalouksien omien kulutusmenojen ilmastovaikutukset olivat yhteensä 8,8 tonnia, ja yhdessä julkisen sektorin tuottamien henkilökohtaisten koulutus-, terveys- ja sosiaalipalvelujen kanssa 9,9 tonnia ('todelliset yksilölliset kulutusmenot'). Infrastruktuurin rakentamisen, yleishallinnon ja maanpuolustuksen ilmastovaikutus oli 3,1 tonnia, ja koko Suomen kulutuslähtöisesti laskettu ilmastovaikutus oli 13,0 tonnia henkilöä ja vuotta kohti.
Lähde: Seppälä ym. 2009, Seppälä ym. 2011, Nissinen ym. 2012

Kulutuksen ilmastovaikutukset vaihtelevat vuosittain

Kulutukselle määritetyt ilmastovaikutukset vaihtelevat vuodesta toiseen monista syistä johtuen. Envimat-tutkimukset ovat antaneet yksityisen kulutuksen ilmastovaikutuksiksi 53, 55 ja 46 megatonnia kasvihuonekaasupäästöjä vuosille 1999, 2002 ja 2005. Jos tämän aineiston avulla halutaan etsiä päästöjen kasvun taittumista tai päästöjen vähenemisen alkamista, se voi olla vaikeaa tai mahdotonta muutamien vuosien tarkastelujaksolla.

Yksi syy on menetelmien muuttuminen, joka johtuu esimerkiksi panos-tuotosmenetelmän luokitteluihin tehdyistä muutoksista. Esimerkiksi suopeltojen päästöt on laskettu vuoden 1999 menetelmässä elintarvikkeiden päästöihin ja vuosien 2002 ja 2005 menetelmässä maankäytön muutoksiin, jolloin se ei enää näy kulutuksen päästöissä. Tämä oli tärkeä osasyy siihen, että arvio elintarvikkeiden päästöistä oli 11,7 Mt vuodelle 1999 ja 8,3 Mt vuonna 2005.

Toinen syy on eri energialähteiden osuuden vaihtelu vuodesta toiseen, joka johtuu mm. vesivoiman saatavuudesta. Kolmas edelliseen liittyvä syy on vuorostaan talouden suhdanteista ja säätilasta johtuva energiantarpeen vaihtelu vuosien välillä, koska suurimman energiantarpeen aikana käynnistetään suurimmat ominaispäästöt aiheuttavat fossiilisilla polttoaineilla toimivat lauhdesähkövoimalat. Energiatilanne oli tässä suhteessa edullinen vuonna 2005, mikä myötävaikutti kulutuksen pienempiin päästöihin kuin vuosina 1999 ja 2002.

Ympäristölaajennettu panos-tuotosmenetelmä – esimerkiksi Envimat-malli – on perusmenetelmä, joka antaa kattavan ja monipuolisen kuvan kulutuksen erilaisista ympäristövaikutuksista ja niiden kytkennöistä kansantalouden muihin toimintoihin ja vaikutuksiin, kuten talouteen ja työllisyyteen. Energiatuotannon vuosittaisesta vaihtelusta johtuvaa vaikutusta kulutuksen päästöihin voidaan jatkossa erotella ns. EnviScen mallin avulla. Envimatin rinnalle on kuitenkin syytä kehittää muita indikaattoreita, jotka kuvaavat kulutuksen kasvihuonekaasupäästöjen tärkeimpiä aiheuttajia ja joista on saatavilla vuosittaista tietoa.

Tässä artikkelissa tarkastellaan lyhyesti mahdollisia indikaattoreita asumiselle, henkilöliikenteelle ja ruoalle. Näistä kulutusmenoryhmistä aiheutuu yli 70 prosenttia yksityisen kulutuksen ilmastovaikutuksista.

Sivun alkuun

Asumisen indikaattorit – kotien lämmitys ja laitesähkön kulutus

Asumisen suurimpia kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttajia ovat kotien lämmitys ja laitesähkön kulutus. Niitä koskevat tiedot perustuvat Tilastokeskuksen Energiatilastoon. Asumisen energiankulutuksen laskenta on uudistettu vuodesta 2008 alkaen niin, että mm. sähkölämmitys ja laitesähkö sekä vapaa-ajan asuntojen sähkönkäyttö pystytään erottelemaan entistä paremmin.

Jotta energiankulutuksesta saataisiin pitkän aikavälin kuva, asumisen sähkönkäyttöä tarkastellaan artikkelissamme kokonaisuutena, jolloin tilastomuutoksen vaikutuksen pitäisi olla vähäinen. On kuitenkin huomattava, että vuodesta 2008 alkaen voidaan tehdä myös tarkempia kuvauksia asumisen energiankulutuksen muutoksista.

Kulutusnäkökulmasta katsoen syinä ovat lämmön ja sähkön kulutukset. Lisäksi päästöihin vaikuttaa se, miten lämpö ja sähkö on kunakin vuonna tuotettu. Kuviosta 2 nähdään, että sekä sähkön että kaukolämmön kulutus on vuosia 2000 ja 2008 lukuun ottamatta jatkuvasti lisääntynyt. Myös puun pienkäyttö on kasvanut tasaisesti, ja fossiilisten polttoaineiden – joista tärkeimpänä kevyt polttoöljy – kulutus on vähentynyt. Kotitalouksien yhteenlaskettu energiankulutus on lisääntynyt koko ajan vuosia 2000 ja 2008 lukuun ottamatta.

Asuntojen pinta-ala on keskeinen asumisen energiankulutukseen vaikuttava tekijä. Se vaikuttaa suoraan lämmitystarpeeseen, ja myös kodeissa olevien sähkölaitteiden, kuten valaisemien, määrä ja sähkönkulutus riippuvat siitä. Niinpä energiankulutuksen lisääntyminen muistuttaakin asuntojen pinta-alan kasvua (kuvio 2).

Kuvio 2. Asuntojen lämmön ja sähkön kulutus 1995 – 2010

Lähde: Energiatilasto. Tilastokeskus

Lämmön ja etenkin sähkön tuotannosta aiheutuvat päästöt (kuvio 3) vaihtelevat paljon enemmän vuodesta toiseen, jotenka niissä vaikea nähdä mitään pitkän aikavälin muutosta. Toisaalta päästöissä ei myöskään ole havaittavissa kasvua, vaikka energiankulutus onkin siis lisääntynyt. Syinä tähän ovat puun pienkäytön ja lämpöpumppujen kasvava osuus ja fossiilisten polttoaineiden pienentyvä osuus energiantuotannosta sekä sähkön ja kaukolämmön pienenevät ominaispäästöt. Myös tiukentuvilla rakennusmääräyksillä on tulevaisuudessa entistä suurempi merkitys asumisesta aiheutuville päästöille.

Kestävän kulutuksen ja tuotannon työryhmä (KULTU-työryhmä, Ympäristöministeriö 2012) ehdotti rakentamiseen ohjaus- ja rahoitusmalleja, jotka kannustavat energiaremontteihin. Työryhmän mukaan kotitalouksia tulee kannustaa arkipäivän energiaviisauteen sähkön ja lämmön kulutuksessa. KUILU-projekti ehdotti myös energiaverojen, energia-avustuksien ja energiatodistuksen nykyistä tehokkaampaa käyttöä.

Jos nämä ohjauskeinot vaikuttavat merkittävästi asumisen päästöihin, niin lämmön ja sähkön kulutuksessa (vrt. kuvio 2) pitäisi tulevina vuosina näkyä muutosta alaspäin. Vuodesta 2000 lähes yhtenäisenä jatkuneen kasvun pitäisi taittua ja kulutuskäyrän kääntyä alaspäin. Lisäksi päästökäyrässä, joka näyttää kulutuksen ja energiatuotannon yhteisen vaikutuksen asumisen energiankulutuksen kasvihuonekaasupäästöjen muutokseen, tulisi näkyä päästöjen väheneminen sekä kulutuksessa että tuotannossa tapahtuneiden muutosten ansiosta (vrt. kuvio 3).

Kuvio 3. Asuntojen lämmön ja sähkön kulutuksille arvioidut kasvihuonekaasupäästöt

Lähde: Energiatilasto. Tilastokeskus

Sivun alkuun

Henkilöliikenteen indikaattorit – liikennemäärät ja niiden päästöt

Henkilöliikenteen osalta voidaan tarkastella liikennemäärien ja niiden päästöjen kehittymistä. Henkilöliikenteen määristä löytyy Liikenneviraston vuonna 2012 julkaisema arvio valtakunnallisesta henkilöliikennetutkimuksesta. Liikenteen päästöarviot löytyvät VTT:n Lipasto-laskentajärjestelmän alamalleista.

Henkilöliikenteen määrän kasvu näyttäisi pysähtyneen sekä päivittäisen liikkumista (kuvio 4) että henkilöautojen ja bussien ajokilometrejä koskevien tietojen perusteella (kuvio 5). Niiden päästöissä havaitaan kasvun pysähtyminen ja jopa lievä notkahdus vuoden 2007 jälkeen (kuvio 6). Tosin kuvioiden 5 ja 6 perusteella, vertaamalla vuosia 2009 ja 2010, henkilöautojen kilometrimäärät ja päästöt voivat olla taas kasvussa.

Henkilöliikenteen päästöjen seurantaa helpottaa suuresti sille kehitetty Lipasto-seurantajärjestelmä. Matkojen määrien ja syiden seurantaa saadaan henkilöliikennetutkimuksesta, tosin vain noin viiden vuoden välein. Näiden ohella mm. HSL ja HSY tuottavat tietoa ihmisten liikkumisesta pääkaupunkiseudulla.

Vaikka henkilöautojen ajosuoritemäärät vielä kasvaisivatkin, moottoreiden hyötysuhteiden paraneminen sekä lisääntyvä biopolttoaineen käyttö toisaalta vähentävät päästöjä ajokilometriä kohti. Lisäksi kevyen liikenteen käyttöä edistetään niin työmatka- kuin vapaa-ajanliikenteessä. On mielenkiintoista nähdä, vähenevätkö henkilöliikenteen päästöt selvästi seuraavina vuosina vai alkavatko ne taas lisääntyä.

Kuvio 4. Henkilöliikenteen kulkumuodot, kilometriä henkilöä ja vuorokautta kohti

Lähde: Liikennevirasto 2012

Kuvio 5. Henkilöautojen ja bussien ajosuoritteet

Lähde: Mäkelä ja Auvinen: Suomen tieliikenteen pakokaasupäästöt, VTT 2011

Kuvio 6. Henkilöliikenteen kasvihuonekaasupäästöt

Lähteet: Mäkelä ja Auvinen, VTT 2011; Mäkelä ym.: Suomen rautatieliikenteen päästöjen laskentajärjestelmä, VTT 2011; Mäkelä: Suomen ilmaliikenteen päästöjen ja energiankulutuksen kehitys 1980 – 2028, 2009

Sivun alkuun

Ruoan indikaattorit

Ruoan kasvihuonekaasupäästöille ei löydy yhtä kuvaavaa, luotettavaa ja tarkkaa indikaattoria kuin asumiselle ja henkilöliikenteelle. Siinä missä asumisessa energiatuotanto aiheuttaa valtaosan päästöistä, ruoan tuotantoketjussa on lukuisia tärkeitä kasvihuonekaasujen päästölähteitä – mm. peltojen typpioksiduulipäästöt, nautojen ja niiden lannan metaanipäästöt, polttoaineiden kulutus ja lannoitteiden kulutus. Näitä kaikkia ei mitata kattavasti. Lisäksi kuluttajalla on tärkeä merkitys niin ruoan kotiinkuljetuksessa, säilytyksessä, valmistuksessa kuin ruokajätteen muodostumisessa.

Ruoka-aineiden kasvihuonekaasupäästöissä yksi merkittävä jakolinja menee kuitenkin kasvisperäisten ja eläinperäisten ruoka-aineiden välillä: esimerkiksi runsaasti eläinperäisiä raaka-aineita sisältävät lounasruoat tuottavat enemmän päästöjä kuin kasviperäiset. Jos ilmastolähtöiset perusteet lisääntyisivät ruoan valinnoissa, niin kasvisperäisten elintarvikkeiden kulutuksen voisi olettaa lisääntyvän suhteessa lihan ja muiden eläinperäisten elintarvikkeiden (maitotuotteet ja kananmunat) kulutukseen.

Kasvisten ja eläinperäisten elintarvikkeiden lisäksi kannattaa tarkastella kalaa ja kalatuotteita, jotka ovat lihan ja tiettyjen kasvisten ohella tärkeitä proteiininlähteitä ja joista osa kuuluu suhteellisen vähäpäästöisiin elintarvikkeisiin.

Viinisalon ym. (2010) tutkimuksessa tarkasteltiin elintarvikkeiden kulutusmäärien muutosta vuodesta 1966 vuoteen 2006 (kuvio 7). Kulutusmäärät perustuvat Tilastokeskuksen kulutustutkimuksen aineistoon, joihin sisältyivät kaupasta kotiin ostettujen ja itse tuotettujen tai kerättyjen elintarvikkeiden määrät. Sen sijaan lukuihin ei sisälly kodin ulkopuolella ruokailu tai kotiin tilatut tai tuodut ateriat.

Lihatuotteiden kulutus lisääntyi 1970-luvun alussa, tasoittui sitten ja kääntyi taas kasvuun 90-luvulla. Tuoreiden hedelmien tuonti ja kulutus kasvoivat nykyiselle tasolleen 70-luvulla.

Muutosten tarkastelu vuosina 1998–2006 paljasti myös muita kehityskulkuja. Lihan kulutusta tarkasteltiin erikseen, koska kasvissyöjien lukumäärän kasvu erityisesti nuorten ja naisten keskuudessa oli ollut esillä julkisessa keskustelussa jo vuosikymmenen ajan. Tutkimus kuitenkin osoitti, että lihan kulutus kokonaisuudessaan ei ole vähentynyt edes nuorten keskuudessa. Nuoret miehet ostavat lihaa saman verran kuin väestö keskimäärin. Naiset ja nuoret ovat siirtyneet käyttämään enemmän siipikarjan kuin naudan tai sianlihaa. Kalan kulutus pysyi melko vakaana, mutta tarkempi analyysi osoitti sen vähentyneen muilla kuin yksin asuvilla miehillä.

Uusin ja kattavin vuosittain tuotettava arvio elintarvikkeiden määrällisestä kulutuksesta löytyy maataloustilastojen ravintotaseesta (TIKE 2011). Ravintotase on kokonaislaskelma, jonka tärkeimpiä lähteitä ovat TIKEn tuotanto- ja satotilastot sekä maatilatutkimukset, Elintarviketeollisuusliitto ry:n kotimaan myyntitilastot, Tullihallituksen ulkomaankauppatilastot sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastot. Tuotantotilastot ovat päälähde, ja kotimainen käyttö saadaan vähentämällä kotimaisesta tuotannosta vientimäärät ja lisäämällä siihen tuontimäärät. Sen lisäksi huomioidaan varastojen muutoksia. Joissakin tuotteissa tuotanto arvioidaan lähtien kulutuksesta.

Laskentatavasta johtuen ravintotaseisiin perustuvat elintarvikkeiden kulutuslaskelmat eivät kerro ruoankulutuksen tarkkaa määrää. Esimerkiksi ruoan hävikki sekä omatarveviljely pystytään ottamaan tilastoinnissa huomioon vain erilaisiin arvioihin pohjautuen. Ravintotaseiden avulla voidaan kuitenkin seurata elintarvikkeiden kulutustrendejä pitemmiltä ajanjaksoilta, koska taseen laskentatapa ja tietolähteet pysyvät lähes samoina vuodesta toiseen.

Kun tarkastellaan ravintotaseiden perusteella elintarvikkeiden kulutusta vuosina 2000–2010, havaitaan kasvisperäisten elintarvikkeiden kulutuksen vain hieman vähentyneen ja eläinperäisten vain vähän lisääntyneen (kuvio 8). Selvemmin muutos näkyy kuitenkin kasvisperäisten ja eläinperäisten elintarvikkeiden välisessä suhteessa, joka oli vuosina 2000 ja 2001 noin 3,1 ja vuosina 2006–2009 noin 2,9.

Kymmenessä vuodessa muutos energiasisällössä ja sen jakautumisessa kasvis- ja eläinperäisten elintarvikkeiden välillä on ollut hyvin vähäinen (taulukko 1). Eläinperäistä ravintoa perustellaan usein proteiinien riittävällä saannilla.

Taulukko 1. Ravinnon energia- ja proteiinisisältö

  1999 2009
Energiasisältö [MJ]
Yhteensä 11,4 11,6
Kasvisperäinen 7,1 7,3
Eläinperäinen 4,3 4,3
Proteiinisisältö [g / hlö/ vrk]
Yhteensä 102,4 106,7
Kasvisperäinen 31,9 32,7
Eläinperäinen 70,5 74,1

Lähde: TIKE 2011

Taulukon 1 tietojen mukaan noin yksi kolmasosa proteiineista tuli keskimääräisessä kulutuksessa kasvisperäisestä ravinnosta vuonna 1999 (on toki huomattava, että proteiinien kokonaismäärän lisäksi ravitsemuksessa on olennaista myös niiden laatu). Vuoteen 2009 mennessä eli kymmenessä vuodessa proteiinien saanti kasvoi neljä prosenttia, ja valtaosa tästä oli kasvua eläinproteiinien määrässä.

Ravintotaseeseen perustuvat arviot kulutusmääristä ovat suurempia kuin Viinisalon ym. (2008) tutkimuksen arviot (kuvio 7), koska ne sisältävät myös ruokailun kodin ulkopuolella.

Ruoan kulutustiedoista tarkasteltiin myös eri ruoka-aineisiin käytettyjä rahamääriä, joista tuotetaan vuosittaiset arviot kansantalouden tilinpidossa. Sekä eläinperäisten tuotteiden että kasvisten rahamääräinen kulutus on kasvanut tasaisesti viimeisenä vuosikymmenenä, vaikka rahamääriä tarkastellaan kiintein eli viitevuoteen 2000 lasketuin hinnoin (kuvio 9). Kalan kulutuksen rahamääräinen kasvu on ollut vähäisempää.

Vaikka elintarvikkeisiin käytetyt rahamäärät on esitetty vuoden 2000 hintoina, eivät ne suoraan heijasta elintarvikkeiden painoon perustuvia määriä. Tämän huomaa myös vertaamalla kuviota 9 kuvioihin 7 ja 8.

Yhteenvetona voidaan todeta, että indikaattoreja voisivat siis olla suhdeluvut kasvisperäisten ja eläinperäisten elintarvikkeiden välillä (toki kasvisten, kalan ja lihan kulutuksia pitää tarkastella myös erillisinä). Painoon ja rahamääriin perustuvat suhdeluvut täydentävät tässä toisiaan (kuviot 8 ja 9) – joskin kasvihuonekaasupäästöjen kannalta painoina mitattuihin määriin perustuva on ensisijainen indikaattori.

Jatkossa ruoan aiheuttamia päästöjä voisi yrittää arvioida eri elintarvikkeille tehtyjen päästöarvioiden avulla (esitettynä muodossa kilogrammaa kasvihuonekaasupäästöjä kilogrammaa tuotetta kohti). Nämä perustuvat elinkaariarviointeihin ja ns. hybridielinkaariarviointeihin, joissa kansantalouden ympäristölaajennettuun panostuotosanalyysiin yhdistetään tuotekohtaisiin elinkaariarviointeihin perustuvia tietoja. Tämän laskennan kehittäminen jätetään kuitenkin jatkotyön aiheeksi.

Kuvio 7. Kasvis-, liha- ja kalaperäisten elintarvikkeiden kulutusmäärät (kg vuotta ja henkilöä kohti) tiettyinä vuosina ajanjaksolla 1996 – 2006

Lähde: Viinisalo M, Nikkilä M ja Varjonen J: Elintarvikkeiden kulutusmuutokset kotitalouksissa vuosina 1966 – 2006. Kuluttajatutkimuskeskus 2008.

Kuvio 8. Kasvis-, liha- ja kalaperäisten elintarvikkeiden kulutusmäärät

Lähde: TIKE 2011

Kuvio 9. Kasvis-, liha- ja kalaperäisten elintarvikkeiden yksityiset kulutusmenot

Lähde: Tilastokeskus 2011

Sivun alkuun

Seurantaa vuosittaisiin tilastoihin perustuvilla avainindikaattoreilla

Näiden indikaattoreiden etuna on, että ne perustuvat vuosittain tuotettuihin tilastoihin. Ne myös kuvaavat suoraan niitä ihmisten ja kotitalouksien aktiviteetteja, joista kasvihuonekaasupäästöt aiheutuvat. Asumisen ja henkilöliikenteen indikaattorit sisältävät myös arvioinnin kasvihuonekaasupäästöistä. Ruoan indikaattori ei niitä suoraan sisällä, mutta eri ruoka-aineiden tyypillisiä päästökertoimia käyttämällä voidaan siihenkin mahdollisesti kehittää kasvihuonekaasupäästöjen arviointia.

Asumisen, henkilöliikenteen ja ruoan vuosittain seurattaviksi avainindikaattoreiksi ehdotamme siis asuntojen lämmön- ja sähkönkulutuksille arvioituja kasvihuonekaasupäästöjä (kuvio 3), henkilöliikenteen kasvihuonekaasupäästöjä (kuvio 6), sekä kasvis- ja lihaperäisten elintarvikkeiden kulutuksia ja niiden suhdetta (kuvio 8). Tämän tarkastelun pohjalta näitä indikaattoreita ehdotettiin myös kulutuksen ja tuotannon työryhmän ohjelman mahdollisiksi indikaattoreiksi ja ne on ohjelmassa otettu huomioon avainindikaattoreina (Ympäristöministeriö 2012).

Yleinen tavoite on, että päästöjä saadaan laskettua vuosien 1990 ja 2009–2012 tasoista 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Jotta tämä saavutettaisiin pehmeällä muutoksella, tulisi asumisen ja henkilöliikenteen päästöissä havaita lähivuosina merkittävät muutokset alaspäin. Ruoan indikaattori, eli kasvisten ja lihaperäisten elintarvikkeiden suhteen kasvu, indikoisi myös ruoan kasvihuonekaasupäästöjen laskua, mutta tämä yhteys ei ole yhtä suoraviivainen kuin asumisen ja henkilöliikenteen indikaattorien kohdalla.

Päivitetty 17.9.2012