Suomalaisten työaika Euroopan lyhyimpiä

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Liisa Larja on yliaktuaari Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 3/2012.

Työaika on Suomessa lyhentynyt viime vuosikymmeninä. Otsikoihin nouseekin aika ajoin suomalaisten työviikon lyhyys muihin maihin verrattuna. Työajan pituuteen vaikuttaa muun muassa maan elinkeinorakenne sekä naisten työssäkäynnin yleisyys – mutta myös työajan tilastointitapa.

Suomessa tehdään verrattain lyhyttä työviikkoa. Työaika on lyhentynyt 1960-luvulta reippaasti aina 1990-luvulle saakka (kuvio 1). Tähän on vaikuttanut erityisesti viisipäiväiseen työviikkoon siirtyminen 60-luvun lopulla, lomien lisääntyminen vuosiloman ja pekkasvapaiden muodossa sekä työmarkkinajärjestöjen työaikaa säätelevät sopimukset (Savela, 2004). Myös elinkeinorakenteen muutos – muun muassa maatalousyrittäjien määrän vähentyminen – sekä naisten työssäkäynnin lisääntyminen ovat vaikuttaneet keskimääräiseen vuosityöaikaan.

Viime vuosikymmeninä työaika on laskenut maltillisemmin (kuvio 2). Työvoimatutkimuksen tuloksissa työllisten säännöllisen viikkotyöajan keskiarvo on vähentynyt vuodesta 1997 vuoteen 2011 reilulla tunnilla eli 38,7 tunnista 37,4 tuntiin. Ero miesten ja naisten säännöllisessä työajassa on pysynyt lähes samana.

Kuvio 1. Työllisten keskimääräinen toteutunut vuosityöaika. Tuntia vuodessa.*

* Aikasarjassa katko 1975. Kansantalouden tilinpidon ja työvoimatutkimuksen tiedot poikkeavat hieman toisistaan tiedonkeruutavasta johtuen. Tässä on käytetty kansantalouden tilinpidon lukuja pitkän aikasarjan vuoksi.
Lähde: Tilastokeskus. Kansantalouden tilinpito.

Kuvio 2. Työllisten keskimääräinen säännöllinen viikkotyöaika vuosina 1997–2011 sukupuolen mukaan, 15–64-vuotiaat. Tuntia viikossa.

Lähde: Tilastokeskus. Työvoimatutkimus.

Osa työajan lyhentymisestä selittyy osa-aikatyön lisääntymisellä

Niin sanottua tavanomaista 35–40 viikkotuntia tekevien työllisten määrä putosi talou­dellisen taantuman ja irtisanomisten myötä 90-luvun alussa lähes 400 000 henkilöllä (kuvio 3). Kun vuonna 1989 tätä "normaalia" 35–40-tuntista viikkoa teki 1 838 000 henkilöä eli 74 prosenttia 15–64-vuotiaista työllisistä, vuonna 1994 määrä oli pudonnut 1 436 000 henkilöön eli 70 prosenttiin. Tämän jälkeen määrä on kasvanut 1 622 000 henkeen vuonna 2011. Samalla kaikkien työllisten määrä on kuitenkin noussut niin, että normaalia viikkoa tekevien suhteellinen osuus on edelleen laskenut 67 prosenttiin 15–64-vuotiaista työllisistä.

Kuvio 3. Työlliset säännöllisen viikkotyöajan mukaan vuosina 1989–2011, 15–64-vuotiaat. Tuhatta henkilöä.

Lähde: Tilastokeskus. Työvoimatutkimus.

Pitkät, yli 40 tunnin työviikot yleistyivät 90-luvun lopulla noususuhdanteessa ylityöpaineiden kasvaessa, mutta kasvu on sen jälkeen taittunut. Lyhyet työviikot ovat sen sijaan yleistyneet tasaisesti vuodesta 1997 lähtien, ja osa keskimääräisen työajan lyhenemisestä selittyykin osa-aikaisen työn kasvaneella osuudella. Vuosina 1989–2011 lyhyttä, alle 35-tuntista työviikkoa tekevien työllisten määrä on lisääntynyt 293 000 henkilöstä 443 000 henkilöön (kuvio 3). Tämä tarkoittaa, että vuoden 1989 jälkeen alle 35 tunnin viikkoa tekevien työllisten osuus on noussut 12 prosentista 18 prosenttiin.

Lyhyen työviikon yleistymiseen on vaikuttanut mm. osa-aikaeläkejärjestelmän syntyminen, osittaisen hoitovapaan mahdollistuminen, opiskelijoiden lisääntynyt työssäkäynti sekä kauppojen ja ravintoloiden aukioloaikoja koskevan lainsäädännön muutokset (ks. Hulkko & Pärnänen, 2006; Pärnänen & Sutela 2009).

Sivun alkuun

Yrittäjien pitkät päivät

Yrittäjät ja yrittäjien avustavat perheenjäsenet erottuvat muista ryhmistä tavallista pidem­pien työaikojen tekijöinä – suomalaisista yrittäjistä jopa yli kolmannes kertoo työskentelevänsä säännöllisesti yli 50 tuntia viikossa (kuvio 4). Palkansaajista näin pitkää viikkoa tekee vain joka kahdeskymmenes. Yrittäjistä tosin hieman useampi (8 %) kuin palkansaajista (6 %) tekee hyvin lyhyttä, alle 20-tuntista viikkoa.

Kuvio 4. Työviikon pituus 15–64-vuotiailla yrittäjillä sekä palkansaajilla sosioekonomisen aseman ja työnantajasektorin mukaan vuonna 2011. Prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus. Työvoimatutkimus.

Yrittäjien työaikoja koskeviin tuloksiin voi vaikuttaa osittain se, että yrittäjillä työajan arviointi on usein vaikeaa työpäivän katkonaisuuden takia. Työtä tehdään usein kotona, asiakkaiden luona ja muissa paikoissa sekä iltaisin ja viikonloppuisin (ks. Ojala tässä numerossa ja Niemi, 2003).

Palkansaajilla työajan pituus vaihtelee jonkin verran sosioekonomisen aseman mukaan. Ylemmät toimihenkilöt tekevät pidempää viikkoa useammin kuin alemmat toimihenkilöt tai työntekijät. Yksityisen sektorin palkansaajilla pitkiä työviikkoja on hieman useammin kuin julkisella sektorilla, erityisesti kuntasektorilla. Valtiolla taas on muita vähemmän lyhyttä viikkoa tekeviä palkansaajia.

Sivun alkuun

Osa-aikatyön syyt

Osa-aikatyötä tekevät Suomessa erityisesti naiset, mutta myös opiskelijat sekä työuransa lopulla olevat työlliset. Viime vuosina myös eläkkeellä olevien sivutoiminen yrittäjyys on lisääntynyt (Järnefelt, 2011). Nuoret tekevät osa-aikatyötä usein opintojensa ohella, mutta osa myös sen takia, että kokoaikatyötä ei ole tarjolla. Lastenhoito on syynä osa-aikatyöhön useilla 25–44-vuotiailla naisilla, mutta tässäkin ikäryhmässä kokoaikatyön puuttuminen on yhtä yleinen osa-aikatyön syy kuin lastenhoito. (Kuvio 5.) Kaiken kaikkiaan osa-aikatyön tekeminen on varsin vähäistä Suomessa verrattuna useisiin muihin Euroopan maihin.

Kuvio 5. Osa-aikatyötä tehneet työlliset sukupuolen, iän ja osa-aikaisuuden* syyn mukaan vuonna 2011. Tuhatta henkilöä.

* Osa-aikatyön määritelmä perustuu henkilön omaan arvioon työn osa-aikaisuudesta.
Lähde: Tilastokeskus. Työvoimatutkimus.

Miehet tekevät osa-aikatyötä huomattavasti harvemmin (11 %) kuin naiset (20 %) ja miehillä osa-aikatyö keskittyy opiskeluvuosiin ja työuran loppuun. Miesten yleisin syy osa-aikatyöhön on opiskelu ja kokoaikatyön puuttuminen.

Vanhemmissa ikäryhmissä osa-aikatyön syynä on usein "muut syyt". Työvoimatutkimuksessa ei luokitella osa-aikaeläkettä erikseen osa-aikatyön syynä, mutta osa-aikaeläkkeellä olevilla vastaajilla tärkeimpiä osa-aikatyön syitä olivat "muut syyt" ja terveydelliset syyt.

Sivun alkuun

Naisten korkea työllisyysaste selittää Suomen sijoitusta kansainvälisessä vertailussa

Aika ajoin uutisoidaan suomalaisten tekevän kansainvälisesti vertailtuna lyhyttä työviikkoa. Eurofoundin (2012) raportin mukaan suomalaisten työviikko on kaikista vertailuun sisällytetyistä maista lyhyin (kuvio 6). Myös OECD:n (2012) raportissa Suomi sijoittuu työajan pituudessa selvästi keskiarvon alapuolelle.

Kuvio 6. Palkansaajien keskimääräinen tehty viikkotyöaika kokoaikatyössä vuonna 2011, 15–64-vuotiaat. Tuntia viikossa.*

* Samat tiedot on julkaistu myös Eurofoundin (2012) raportissa, mutta vain EU-maiden osalta.
Lähde: Eurostat.

Kansainvälisiä vertailuja tulkittaessa on tärkeää ottaa huomioon, miten ja kenen työaikaa mitataan. Valittu työajan käsite ja kohderyhmä vaikuttavat tuloksiin merkittävästi. Esimerkiksi yllä mainitussa Eurofoundin vertailussa on tarkasteltu vain kokoaikatyötä tekevien palkansaajien tehtyä viikkotyöaikaa. Suomessa palkansaajista noin 50 prosenttia on naisia, ja heistä noin 80 prosenttia tekee kokoaikatyötä – luvut ovat huomattavasti suurempia kuin useimmissa muissa Eurofoundin vertailumaissa.

Naisten tuntimäärä kokoaikatyössä on kuitenkin miesten työaikaa hieman lyhyempi. Tämä naisten lyhyempi viikkotyöaika alentaa kokoaikatyötä tekevien palkansaajien keskimääräistä viikkotyöaikaa erityisesti Suomessa, missä naisten osuus kaikista kokoaikatyötä tekevistä palkansaajista on suuri. Maissa, missä naiset ovat pääasiassa kotona hoitamassa lapsia tai tekevät osa-aikatyötä, kokoaikatyöhön perustuvat laskelmat koostuvat lähinnä miesten työajoista.

Jos tehdyn viikkotyöajan keskiarvo lasketaan kaikista palkansaajista mukaan lukien myös osa-aikaisesti työskentelevät, Suomen sijoitus kohoaa hieman (kuvio 7). Tosin myös näin tarkasteltuna suomalaisten työajat ovat Euroopan lyhyimpiä. Maissa, joissa naiset ovat usein osa-aikatöissä, työajan keskiarvo on pienempi kuin Suomessa, missä naiset tekevät pääosin kokoaikatyötä. Esimerkiksi Saksa kuuluu kuvion 6 mukaan maihin, joissa työajat ovat pisimpiä, mutta kuvion 7 perusteella työviikot ovat Saksassa lyhyitä, jopa lyhyempiä kuin Suomessa. Saksassa naisten työllisyysaste oli 68 prosenttia vuonna 2011 eli samaa tasoa kuin Suomessa, mutta työllisistä saksalaisnaisista 45 prosenttia teki osa-aikatyötä, kun Suomessa vastaava osuus oli vain 19 prosenttia. (Eurostat, 2012.)

Kuvio 7. Palkansaajien keskimääräinen tehty viikkotyöaika (sisältäen osa-aikatyön) vuonna 2011, 15–64-vuotiaat. Tuntia viikossa.

Lähde: Eurostat

Kuvion 8 mukaan lyhyintä työaikaa tehdään Alankomaissa, missä naisten työllisyysaste on jopa 70 prosenttia, mutta lähes kaikki työlliset naiset (79 %) tekevät osa-aikatyötä. Tämä laskee Alankomaiden viikkotyöajan keskiarvoa. Työajan pituuden suhteen kärkisijalla olevassa Turkissa vain 28 prosenttia naisista on työllisiä – ja heistä 24 prosenttia tekee osa-aikatyötä – joten keskiarvo koostuu pääasiassa miesten työtunneista. (Eurostat, 2012.)

Sivun alkuun

Tehdyt työtunnit vai säännöllinen työaika?

Edellä kuvatussa Eurofoundin vertailussa on tarkasteltu palkansaajien tehtyä viikkotyöaikaa päätyössä, mihin vaikuttavat myös tutkimusviikolla tehdyt ylityöt, lomat, sairauspoissaolot sekä muut satunnaista vaihtelua työaikoihin aiheuttavat tekijät.

Suomalaisilla on useisiin muihin maihin verrattuna varsin paljon palkallisia vapaapäiviä ja muun muassa oikeus tilapäiseen poissaoloon lapsen sairauden tai pakottavien perhesyiden vuoksi. Myös poissaolo oman sairauden vuoksi lienee Suomessa helpompaa kuin monissa muissa maissa. Näin ollen suomalaisten työaika on Euroopan lyhyimpiä, kun verrataan tehtyjä työtunteja (kuviot 6 ja 7).

Kansainvälisissä viikkotyöajan vertailuissa mittarina käytetään toteutuneiden työtuntien sijasta yleisemmin kuitenkin säännöllistä viikkotyöaikaa. Tällöin kansallisten vapaapäivien ja vuosilomapäivien määrän vaihtelu eri maissa ei vaikuta tuloksiin. Säännölliseen viikkotyöaikaan eivät vaikuta myöskään viikolle sattuneet poissaolopäivät, vaan mittari kertoo niin sanotusta normaalista tai tavanomaisesta työajasta.

Kun työtunteja vertaillaan säännöllisen viikkotyöajan mukaan, suomalaisten työaika ei enää näytäkään erityisen lyhyeltä muihin eurooppalaisiin verrattuna. Esimerkiksi kokoaikatyötä tekevien suomalaisten palkansaajien viikkotyöaika on Euroopan lyhin tehdyn viikkotyöajan mukaan mitattuna (kuvio 6), mutta säännöllistä viikkotyöaikaa mitattaessa vasta kuudenneksi lyhin vertailumaista. Kun joukkoon sisällytetään myös osa-aikatyötä tekevät palkansaajat, suomalaisten säännöllinen viikkotyöaika on jopa EU27-maiden keskiarvoa pidempi (kuvio 8).

Kuvio 8. Palkansaajien keskimääräinen säännöllinen viikkotyöaika (sisältäen osa-aikatyön) vuonna 2011, 15–64-vuotiaat. Tuntia viikossa.

Lähde: Eurostat

Sivun alkuun

Yrittäjien suuri määrä pidentää työaikojen keskiarvoa

Kansainvälisiin vertailuihin vaikuttavat myös erot maiden elinkeinorakenteissa. Maissa, joissa maataloussektori on vahva ja yrittäjien osuus suuri, työajat ovat pidempiä, sillä yrittäjät – erityisesti maatalousyrittäjät – tekevät tyypillisesti pitkää päivää ja työskentelevät myös viikonloppuisin.

Edellä on esitetty vertailuja vain palkansaajien viikkotyöajasta. Jos vertailuun sisällytetään myös yrittäjät eli tarkastellaan kaikkien työllisten viikkotyöaikaa, suomalaisten työaika näyttää taas hieman lyhyemmältä kuin pelkkiä palkansaajia tarkasteltaessa. Pisimmät työajat löytyvät maista, joissa yrittäjyys on yleisintä. Kaikkien työllisten tehty työaika (ml. osa-aikatyö) on pisin Turkissa (47h/vko), Makedoniassa (41,2h/vko) ja Kreikassa (40,9h/vko). (Eurostat, 2012.)

Kyseisissä maissa palkansaajien osuus työllisistä on vain 63 prosenttia, 64 prosenttia ja 74 prosenttia. Suomessa yrittäjyys ja itsensä työllistäminen on tätä selvästi harvinaisempaa, sillä 87 prosenttia työllisistä on palkansaajia. Näin ollen suomalaisyrittäjien pitkät päivät vaikuttavat suomalaisten työllisten työajan keskiarvoon vain vähän. Jos kuvioiden 7 ja 8 vertailuun sisällytettäisiin palkansaajien lisäksi myös yrittäjät, Suomen sijoitus laskisikin muutaman sijan. (Eurostat, 2012.)

Sivun alkuun

Vauraissa maissa tehdään lyhyttä työviikkoa

Työaikojen pituutta eri maissa vertailtaessa voi havaita, että lyhyet työviikot ovat tavallisia erityisesti ns. rikkaissa maissa ja pitkät viikot taas köyhemmissä maissa (kuviot 6, 7, 8). Yhteiskuntien vaurastuessa työtuntien määrä alkaa usein laskea, kuten tapahtui myös Suomessa. Kuviossa 9 on kuvattu, miten työaika on laskenut Suomessa vuosina 1970–2011 bruttokansantuotteen kasvaessa. Kehitys ei tosin ole aivan suoraviivasta: muun muassa 90-luvun laman sekä viime vuosien talouskriisin vaikutukset näkyvät kuvassa.

Sama trendi näkyy myös OECD-maiden keskiarvossa (kuvio 9). Työn tuottavuuden kasvaessa palkat yleensä nousevat, kun teknologian kehityksen myötä yksi ihminen suoriutuu tehtävistä, joihin ennen tarvittiin useampia. Palkkojen noustessa ihmiset voivat vähentää työaikaansa heikentämättä elintasoaan. Useissa maissa kehitys onkin ollut samansuuntaista Suomen kanssa. Voi olettaa, että maissa, missä työajat ovat tällä hetkellä pitkiä, työaika lyhenee talouskasvun myötä. Toisaalta esimerkiksi mullistukset poliittisissa järjestelmissä voivat vaikuttaa työtuntien määrään talouskasvua enemmän.

Kuvio 9. Bruttokansantuote ja tehty vuosityöaika Suomessa 1970–2011 ja OECD maissa 2000–2010.

Lähde: OECD. Tietokantataulukot.

Sivun alkuun

Miten vertailla työaikoja oikein?

Edellä esitettyjen lukujen perusteella suomalaisten työaikojen pituutta voi siis kuvata yhtäältä EU-maiden lyhyimmiksi tai toisaalta jopa EU27-maiden keskiarvoa pidemmiksi riippuen siitä, mitä, miten ja ketä verrataan.

Mikä sitten on paras tapa mitata työaikaa ja vertailla sitä kansainvälisesti?

Oikeaa vastausta kysymykseen ei voi antaa. Olennaista on kuitenkin ymmärtää, mistä kulloinkin vertailtavat aineistot koostuvat, toisin sanoen kenen työaikaa ne kuvaavat ja mitä eroja vertailtavien ryhmien rakenteessa maiden välillä on. Palkansaajien ja yrittäjien työajat eroavat toisistaan, samoin naisten ja miesten.

Turkissa tehdään kaikilla mittareilla vertailumaiden pisintä päivää, mutta siellä viikkotyöajan keskiarvo koostuu pääasiassa miesten työpanoksesta. Naiset ovat pääosin työvoiman ulkopuolella. On myös selvää, että töissä voi olla pidempään, jos puoliso hoitaa lapset ja kotityöt.

Suomessa ansiotyö ja kotityöt jakaantuvat monia tässä käytettyjä vertailumaita tasaisemmin miesten ja naisten välillä (ks. Ylikännö ja Österbacka tässä numerossa), mikä myös laskee kaikkien työllisten työtuntien keskiarvoa. Töissä ei voi olla aamusta iltaan, jos lapset täytyy hakea päiväkodista – toisaalta ei ehkä tarvitsekaan, kun perheellä on kaksi elättäjää. Myös elinkeinorakenne ja yrittäjien määrä vaihtelevat maasta toiseen.

Vertailuja tutkiessa herääkin kysymys, onko edes järkevää vertailla maita, jotka eroavat toisistaan niin monessa asiassa. Absoluuttista "oikeaa" vertailuasetelmaa ei ole mahdollista löytää, mutta ehkä se ei ole tarkoitustaan. Tarkastelemalla työaikaa eri mittarein ja eri ihmisryhmien osalta voi hahmottaa, mistä erot johtuvat ja mitkä seikat vaikuttavat siihen, kuinka monta tuntia viikosta elannon hankkimiseen menee.

Työaikojen vertailun mielenkiintoisimpia piirteitä onkin se, mitä tietoa sen perusteella saadaan yhteiskunnan työnjaosta. Tutkimalla erilaisia vertailuasetelmia nähdään, miten ja keiden kesken eri yhteiskunnissa vastuut palkkatöistä ja kotitöistä on jaettu. Historiallinen ja maiden välinen vertailu antaa viitteitä myös siitä, miten muutokset elinkeinorakenteessa ja elintasossa vaikuttavat ajankäyttöön ja työntekoon.

Vertailutulosten suhteellisuudesta huolimatta tuloksista voi vetää myös yhteisiä johtopäätöksiä. Tässä artikkelissa on verrattu työaikaa joko työllisten tai palkansaajien kesken, vain kokopäivätyötä tekevien tai myös osa-aikatyötä tekevien kesken ja käyttäen mittarina joko säännöllistä tai tehtyä viikkotyöaikaa. Näin on saatu yhteensä kahdeksan erilaista vertailutulosta. Näistä kahdeksasta vertailusta seitsemässä suomalaisten työviikko on lyhyempi kuin eurooppalaisten keskimäärin. Ei ehkä lyhyin, mutta lyhyempi kuin useimmilla muilla. Suotuisan talous- ja sosiaalipolitiikan ansiosta meillä on varaa siihen.

________________

Työvoimatutkimus
Työvoimatutkimus (Labour Force Survey): Eurostatin, OECD:n ja ILO:n vertailut työajoista eri maissa perustuvat eri maiden työvoimatutkimusten lukuihin. Tutkimuksessa noudatetaan kansainvälisiä standardeja, mikä mahdollistaa tietojen vertailun maiden välillä. Suomessa työvoimatutkimuksen toteuttaa Tilastokeskus. Tiedot kerätään tietokoneavusteisilla puhelinhaastatteluilla ja vastaajien antamien tietojen pohjalta luodaan kuva koko 15–74-vuotiaan väestön toiminnasta.
Työllinen
Työllinen on työvoimatutkimuksessa henkilö, joka on tutkimusviikolla tehnyt ansiotyötä vähintään tunnin. Tutkimusviikolla työstään pois ollut henkilö lasketaan myös työlliseksi, jos poissaolon syy on äitiys- tai isyysvapaa tai oma sairaus tai jos poissaolo on kestänyt alle 3 kuukautta. Työlliset jaetaan päätyön perusteella palkansaajiin ja yrittäjiin.
Osa-aikatyö
Osa-aikatyötä tekeväksi luokitellaan palkansaaja tai yrittäjä, joka itse ilmoittaa tekevänsä päätyöpaikassaan osa-aikatyötä (kuvio 5). Osa-aikaisuutta voidaan tutkia myös jakamalla työntekijät työtuntien määrän perusteella ryhmiin lyhyttä ja pitkää viikkotyöaikaa tekevien mukaan (kuviot 3 ja 4).
Säännöllinen viikkotyöaika
Säännöllinen viikkotyöaika on tavanomainen tai keskimääräinen viikkotyöaika päätyössä. Poissaolot eivät vaikuta säännölliseen viikkotyöaikaan. Palkansaajilla säännölliseen työaikaan luetaan mukaan säännöllinen palkallinen tai palkaton ylityö.
Tehty viikkotyöaika on työllisen palkansaajan, yrittäjän tai yrittäjäperheenjäsenen tutkimusviikolla tekemien työtuntien määrä. Tehty viikkotyöaika kysytään erikseen pää- ja sivutyöstä. Siihen luetaan mukaan myös palkalliset ja palkattomat ylityötunnit. Toisaalta lomat, arkivapaat ja poissaolot muista syistä (esim. sairaus) lyhentävät tehtyä viikkotyöaikaa. Koko viikon työstään poissaolleita ei lasketa mukaan tehdyn viikkotyöajan keskiarvoon.
Tehdyt työtunnit
Tehdyt työtunnit vuodessa ovat kaikkien työllisten tekemien työtuntien summa eli toteutunut työpanos. Tehdyissä työtunneissa ovat mukana pää- ja sivutyön tunnit sekä palkalliset ja palkattomat ylityötunnit. Myös koko viikon työstään poissaolleet työlliset (esim. äitiyslomalla olevat) lasketaan mukaan vuosityöajan keskiarvoon. Tehty vuosityöaika on laskennallinen käsite, joka saadaan jakamalla kaikkien työllisten vuoden aikana tekemien työtuntien määrä työllisten vuosikeskiarvolla. Näin saadaan keskimääräinen vuosityöaika työllistä kohti.
Kansantalouden tilinpito
Työaikaa tilastoidaan myös kansantalouden tilinpidossa. Työtuntien ja työllisten lähdetiedot vaihtelevat toimialoittain. Pääasialliset lähteet ovat työvoimatutkimus ja yritysten rakennetilastot, joiden tietoja sovitetaan yhteen palkkasumman ja ansiotasoindeksin kehityksen kanssa. Vuosityöaika saadaan jakamalla tehdyt työtunnit työllisten määrällä, kuten työvoimatutkimuksessakin. Työvoimatutkimuksen ja kansantalouden tilinpidon tiedot poikkeavat lievästi toisistaan tiedonkeruutavan sekä käsitteiden määrittelyerojen vuoksi.

Lähteet:

Eurofound 2012. Working time developments – 2011. European Foundation for the Improvement of Living and Working Conditions. http://www.eurofound.europa.eu

Eurostat 2012. Tietokantataulukot "Employment by sex, age, professional status and full-time/part-time","Employment (main characteristics and rates) – annual averages " ja" Working time – LFS series". Ladattu 3.9.2012. http://epp.eurostat.ec.europa.eu

Hulkko, Laura & Pärnänen, Anna 2006. Miten osa-aikatyö valtasi palvelualat? Tieto & Trendit, 4/2006.

Järnefelt, Noora 2011. Ikääntyneiden yrittäjyys on lisääntynyt. Hyvinvointikatsaus 4/2011.

Niemi, Iiris 2003. Työn rytmit. Teoksessa: Laura Hulkko (toim.) Työajan muutokset. Helsinki: Tilastokeskus.

OECD 2012. OECD Employment Outlook 2012. OECD Publishing. http://dx.doi.org/10.1787/empl_outlook-2012-en

OECD. Tietokantataulukot "Average hours worked per person by country and year" ja "Gross domestic product (expenditure approach), per head, US $, constant prices, constant PPPs, OECD base year 2005, by country and year". Ladattu 3.9.2012 osoitteesta http://stats.oecd.org/

Pärnänen, Anna & Sutela, Hanna 2009. Tyypillisestä epätyypilliseen? Muutokset erilaisissa työsuhteissa neljänä vuosikymmenenä. Teoksessa: Anna Pärnänen & Kaisa-Mari Okkonen (toim.) Työelämän suurten muutosten vuosikymmenet. Työmarkkinat 2009. Helsinki: Tilastokeskus.

Savela, Olli 2004. Työaika lyhenee enää vain kituvauhdilla. Tieto ja trendit 4/2004.

Päivitetty 24.9.2012