Syömisen ajat ja paikat

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Johanna Varjonen on erikoistutkija Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 3/2012.

Syöminen on pitkään ankkuroitunut kodissa perheen kanssa yhdessä syötävään ateriaan. Kolmen vuosikymmenen aikana ruokailu on kuitenkin muuttunut. Mikroaaltouunien yleistyminen 1980-luvulla ja ruoan lämmittämisen helppous niissä vapautti perheenjäsenet syömään eri aikoina, ja valmisateriat vapauttivat ruoanvalmistuksen pakosta. Eniten aikaa vievä kotityö helpottui. Uusin muutos liittyy ruokailuun kodin ulkopuolella, mikä vapauttaa aterian suunnittelusta ja siihen varautumisesta ruokahankinnoin.

Aiemmin ulkona syöminen vapaa-ajalla oli erityistä. Se juhlisti merkkipäivää tai oli juhla itsessään. Se on sitä edelleenkin, mutta ulkona syömisestä on tullut monille myös osa arkea. Ulkona syömisen monipuolistumisesta kertoo jo nimityskin: ulkona syöminen on tullut yleiskäsitteeksi suppeamman ravintolassa ruokailun sijaan.

Kuvaan tässä artikkelissa syömisen aikoja ja paikkoja sekä tarkastelen niiden muuttumista. Erityisesti kiinnitän huomiota vapaa-ajan ulkona syömiseen1. Tässä tarkastelussa aikaperspektiivi on tosin vain parikymmentä vuotta, mikä historiallisessa katsannossa on varsin lyhyt aika toiminnolle, joka lienee yhtä vanha kuin ihmiskunta. Kuitenkaan koskaan ennen Suomessa ei ruokaa ole ollut niin paljon tarjolla ja vaivattomasti suuhun poimittavissa kuin nyt – jos vain on rahaa sen ostamiseen. Ravintoloiden ja muiden varsinaisten ruokapaikkojen lisäksi kadunvarsille ja kauppakeskuksiin on ilmestynyt kahviloita ja kioskeja, joihin voi pysähtyä nauttimaan makeita ja suolaisia leivonnaisia, juomia, makeisia, välipaloja ja kesäaikaan tuoreita marjoja tai ostaa niitä mukaan matkalle. Syömisen tuottaman mielihyvän houkutukset ympäröivät meitä huomattavasti useammin kuin vielä vuosikymmenkin sitten.

Ulkona syöminen ymmärretään laajempana kuin ravintolaruokailu, koska ulkona syömiseen sisältyy myös välipala-aterioinnin tyyppinen syöminen. Tutkimuksessamme ulkona syömiseksi määriteltiin perinteisen ravintolassa tai muussa ruokapaikassa ruokailun lisäksi take away -ateriat ja välipalat, jotka ovat ruokapalveluyritysten valmistamia ja myymiä, mutta jotka voidaan syödä kotona tai sananmukaisesti ulkona. Sen sijaan supermarketeissa myytävät välipalat ja valmisruoat jätettiin tutkimuksen ulkopuolelle. Perinteisissä empiirisissä aineistoissa, joita edustavat Tilastokeskuksen kulutustutkimus ja Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry:n teettämä ravintolaruokailun trenditutkimus, kasvavaan välipalasyömiseen ei ole kiinnitetty vielä kovin paljoa huomiota, vaikkakin kahvit ja pullat sekä pikaruoka on aina raportoitu erikseen. Samoin Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimus erottelee ateriat kahvittelusta ja välipalojen syönnistä ja raportoi lisäksi syömispaikan.

Taustoitan aluksi ulkona syömistä aiemman tutkimuskirjallisuuden avulla. Seuraavaksi esitän ruokailuun liittyviä analyysituloksia Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen aineistoista eri vuosikymmeniltä. Sen jälkeen tarkastelen ulkona syömisen syitä ja käytäntöjä ravintolaruokailun trenditutkimuksen aineistojen2 pohjalta ja lopuksi kokoan erilaisten aineistojen tuottamista tuloksista kokonaiskuvaa.

Ulkona syömistä on tutkittu erityisesti niissä maissa, joissa ravintolaelinkeino on vanhemman taajamatyyppisen asumisen tai turismin vuoksi vahvempaa kuin meillä. Talousteorian mukaan uskotaan, että ruoanvalmistusta ulkoistetaan sitä enemmän, mitä suuremmat talouden tulot ovat. Tutkimukset vahvistavat oletuksen yleisellä tasolla, mutta yhteys ei ole aivan suoraviivainen. Erot ilmenevät eri tavoin erilaisissa ravintoloissa käynneissä.

Tuloilla näyttää olevan vaikutusta silloin, kun valitaan kallis ja korkeatasoinen ravintola. Ne eivät tunnu suuresti vaikuttavan käynteihin pikaruokaravintoloissa, pitserioissa tai etnisissä ravintoloissa. Tutkimukset osoittavat myös, että perheen ruokataloudesta vastaavan henkilön työssäkäynti, suurehkot tulot ja koulutus sekä asuinpaikan korkea kaupungistumisen aste lisäävät todennäköisyyttä kodin ulkopuoliseen ruokailuun. Molempien vanhempien työssäkäynti ja sen aiheuttama kiire saa lapsiperheen suosimaan pikaruokaravintoloita, sillä annosten valmistumisen odotteluun perinteisissä ruokaravintoloissa kuluu liikaa aikaa. (Esim. Byrne ym. 1998; Olsen ym. 2000; Lankinen 2008.) Suomalaiset lapsiperheet ruokailevat pikaruokaravintoloissa usein matkalla ollessaan, jolloin annosten nopea saatavuus on tärkeää (Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma Sre 2009).

Viime vuosina ravintolaruokailun yhteydet ihmisten terveyteen ovat nousseet tutkijoiden mielenkiinnon kohteeksi. Tämä liittyy huoleen nuorten lihavuuden yleistymisestä. Tulilinjalla ovat erityisesti pikaruokaravintolat. Vaikka niitä yleisesti pidetään epäterveellistä ruokaa tarjoavina, pitävää näyttöä niiden ja lihavuuden yhteydestä ei ole ollut helppoa osoittaa, sillä painonhallintaan vaikuttavat monet muutkin ruokatottumuksiin ja elämäntapaan liittyvät seikat. Pikaruokaa puolustavat tutkijat korostavat, että tuhdin annoksen ravintolassa syönyt ei syö enää kotona, toisin kuin vain kevyen annoksen syöneet (Mehta & Chang 2008; Anderson & Matsa 2011).

Meillä Suomessa on monista Etelä-Euroopan maista poiketen vahva joukkoruokailuperinne maksuttomine kouluaterioineen ja subventoituine työpaikkaravintola-annoksineen. Näissä ruokalistojen suunnittelua ovat pitkään ohjanneet asiantuntijoiden laatimat ravitsemussuositukset, mistä syystä joukkoruokailu on pikemminkin edesauttanut terveellistä ruokailua, muun muassa kasvisten ja salaattien käyttöä.

Ajankäyttötutkimuksen antama kuva kodin ulkopuolella ruokailusta

Energian tarve on perusta, joka ohjaa syömistä ja ruokarytmiä. Aamupala, lounas, päiväkahvi tai muu välipala iltapäivällä, päivällinen ja iltapala muodostavat suomalaisen ruokailun tavanomaisen rytmin, josta on yksilöllisiä variaatioita. Kaikki ateriat tai osa niistä voidaan syödä kotona tai kodin ulkopuolella. Ajankäyttötutkimuksista saadaan esille aterioinnin kokonaiskuva ja vaihtelevasti myös kodin ulkopuolella ruokailu. Tässä tärkeää on tietenkin se, onko ulkona syöminen eroteltu muista aterioista ajankäytön luokituksissa. Ajankäytön luokittelujen pitäisi pysyä ajankohdasta toiseen mahdollisimman samanlaisina, jotta tiettyjen toimintojen muutosta voitaisiin seurata.

Ravintolassa ruokailu ei ole kuulunut näihin toimintoihin, vaan muutos suhtautumisessa ravintolassa tapahtuvaan ruokailuun näkyy selvästi eri vuosikymmenien aineistojen luokitteluissa. Ulkona syömistä voidaan jäljittää kahdella tavalla: toisaalta ajankäytön toimintoluokituksen avulla ja toisaalta toiminnon paikkaa kuvaavan luokituksen avulla. Vuoden 1979 aineistossa ulkona syömistä ei erotettu muusta ruokailusta. Vuoden 1987−1988 aineisto on erinomainen, sillä ulkona syöminen on eroteltu sekä toimintojen kesto- että rytmiaineistossa. Kaksi uusinta ajankäyttötutkimusta erottelevat ulkona syömisen kestot, mutta rytmit saadaan selville vain paikkakoodin avulla.

Seuraavassa kuvataan ensin ruokailuun käytettyä aikaa kokonaisuudessaan ja sitten ruokailun ajoittumista vuorokauden eri tunneille. Kuviosta 1 ilmenee, että ruokailu on välttämätön päivittäinen toimi, jossa erot eri vuosien välillä eivät ole kovin suuret. Hienoinen kasvu syömiseen käytetyssä ajassa näyttää johtuvan lähes yksinomaan kahvitteluun ja välipalojen syöntiin käytetyn ajan lisääntymisestä.

Kuvio 1. Ruokailuun käytetty aika vuosina 1987−1988, 1999−2000 ja 2009−2010. Min/pv.

Lähde: Tilastokeskus. Ajankäyttötutkimus.

Kotona syötyjen aterioiden suhdetta kodin ulkopuolella syötyihin valaisee kuvio 2. Siinä on mukana pelkästään ateriat, ei välipalojen yms. syömistä. Kodin ulkopuolella syövät eniten 20−24-vuotiaat, joiden ruokailuista 60 prosenttia tapahtuu kodin ulkopuolella. Noin 20 prosenttia aterioista syödään työ- tai opiskelijaravintoloissa, 20 prosenttia toisessa kotitaloudessa ja runsaat 10 prosenttia ravintoloissa. Ravintolassa puolestaan ruokailevat eniten 25−34-vuotiaat. Tässä ei ole tapahtunut muutosta kuluneen kahdenkymmenen vuoden aikana. Työpaikalla ruokailu on sen sijaan tänä aikana hiukan vähentynyt tässä ikäryhmässä. Se saattaa johtua työttömyyden lisääntymisestä tai take away -ruokien käytöstä työpaikalla, sillä ravintolaruokailu ei ole vastaavasti lisääntynyt. On kuitenkin huomattava, että ajankäyttötutkimus kuvaa ruokailuun käytettyä aikaa keskimäärin päivää kohti, ei ruokailukertoja.

Kuvio 2. Ruokailupaikka iän mukaan vuonna 2009−2010. Osuus kaikesta ruokailusta.Prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus. Ajankäyttötutkimus.

Kiinnostava piirre on toisessa kotitaloudessa aterioinnin yleisyys varsinkin 20−24-vuotiaiden keskuudessa. Se on yhtä yleistä kuin ravintolassa, koulussa tai työpaikalla ruokailu ja on jopa yleistynyt tultaessa tälle vuosituhannelle. Toisessa kotitaloudessa ruokailu tarkoittanee omien vanhempien luona ruokailua ja ehkä myös ystäväporukan ruoanlaittoharrastusta. Eläkeikäisten ateriointi on kotikeskeistä. He eivät syöneet kodin ulkopuolella juuri lainkaan vuonna 1987−1988, mutta osuus on noussut jo runsaaseen 10 prosenttiin ruokailuajoista vuonna 2009−2010. Kotiate­rioihin käytetty aika on kuitenkin vähentynyt selvästi, mutta se ei ole kokonaan korvautunut kodin ulkopuolisella ruokailulla. Selitys saattaakin piillä siinä, että aterioita on korvattu välipaloilla. Kahvitteluun ja välipalojen syömiseen käytetty aika päivässä kasvaa 43 minuutista 55 minuuttiin siirryttäessä 45−54-vuotiaiden ikäryhmästä 55−64-vuotiaiden ikäryhmään. Kyse lienee siitä, että säännöllinen työaikainen ruokailu korvautuu 55−64-vuotiailla osittain välipaloilla. Tätä vanhemmat kasvattavat välipalan syömisaikaa vielä muutamilla minuuteilla päivää kohden.

Sivun alkuun

Ruokailurytmi on vapautunut viikonloppuisin

Ruokailurytmi on jonkin verran muuttunut viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana. Viikolla rytmiä pitää kuosissa ruokailu työssä, opiskelijaravintoloissa tai koulussa – kuten muutakin päivärytmiä. Sen sijaan viikonloppuna ruokailurytmissä on tapahtunut suuri muutos. Kun 1980-luvun lopulla erottui selvästi vielä lounas- ja päivällisaika, mitään sellaista ei ollut enää havaittavissa vuosituhannen vaihteessa. Uusin tutkimus osoittaa, että muutos on ollut pysyvä. Yhtenäistä rytmiä ei ole. Kukin syö lounaan tai päivällisen, milloin itselle sopii. Jotkut näistä aterioista syödään ravintoloissa ja jotkut kotona. Välipalojen osuus näyttää kasvaneen. Se ehkä kertoo siirrytyn vain yhteen varsinaiseen ateriaan viikonloppuisin. Aamupalat ja jonkin verran iltapalatkin erottuvat päivärytmissä, mutta muutoin pitkin päivää aina joku tuntuu nauttivan välipaloja. Kuviot 3 ja 4 kuvaavat lauantain ruokarytmiä. Sunnuntain rytmikuva on varsin samanlainen kuin lauantain.

Kuvio 3. Ruokailurytmi lauantaina vuonna 1987−1988. Prosenttia vastaajista ruokailee.

Lähde: Tilastokeskus. Ajankäyttötutkimus.

Kuvio 4. Ruokailurytmi lauantaina vuonna 2009−2010. Prosenttia vastaajista ruokailee.

Lähde: Tilastokeskus. Ajankäyttötutkimus.

Kuvioissa esitetään ateriointi päätoimintona, mikä tarkoittaa, että ajankäyttöpäiväkirjaa pitävä on määritellyt ensisijaiseksi toiminnoksi ruokailun eikä esimerkiksi ruokailun yhteydessä mahdollisesti tapahtuvaa sosiaalista kanssakäymistä. Tutkimme ajankäyttöaineistoista myös sitä, miten usein ruokailu oli merkitty sivutoiminnoksi. Osoittautui, että aterian syöminen oli vain harvoin sivutoiminto, mutta kahvin tai muun välipalan nauttiminen oli merkitty sivutoiminnoksi verrattain usein, erityisesti aamulla, jolloin se yhdistyi lehden lukemiseen, ja iltapäivällä, jolloin se on voitu yhdistää työn tekoon tai sosiaaliseen kanssakäymiseen. Miehet olivat merkinneet syömisen useammin sivutoiminnoksi kuin naiset.

Sivun alkuun

Ruokailu yksin ja muiden kanssa

Ruokailua pidetään sosiaalisena tapahtumana, ja ulkona syömisen syyksi esitetäänkin tuttavien tapaamista ja kestitystä. Ajankäyttötutkimuksen yhdessäolotietoja hyväksi käyttäen tutkin sitä, miten usein ruokaillaan toisen seurassa. Kuviossa 5 yhdessäolo on luokiteltu karkeasti yksin, puolison kanssa, perheenjäsenten ja/tai tuttavien kanssa ja pelkästään tuttavien kanssa ruokailuun. Aterioiden ja välipalojen syöntiä ei ole eroteltu, vaan mukana on kaikenlainen syöminen silloin, kun se on määritelty päätoiminnoksi. Ruokailu yksin ja yhdessä kuvataan päivän eri tunteina siten, että analyysiin on poimittu kymmenminuuttinen joka puolen tunnin välein. Analyysissa ovat mukana kaikki ajankäyttötutkimukseen osallistuneet eli vähintään 10 vuotta täyttäneet.

Tutkittuina ajankohtina keskimäärin 30 prosenttia söi yksin, 24 prosenttia söi perheenjäsenten ja tuttavien kanssa ja 23 prosenttia söi joko puolison tai pelkästään tut­tavien kanssa.

Kuvio 5 osoittaa, että aamupalat syödään varsin usein yksin, lounas tuttavien kanssa ja iltapäivällä ruokaillaan paljon perheenjäsenten ja tuttavien seurassa, mutta joka viides ruokailija syö myös yksin. Yksin syöminen on yhteydessä yksin asumiseen. Tutkimukseen osallistuneista noin 24 prosenttia asui yksin, kumppanin kanssa 39 prosenttia ja muunlaisessa perheessä 37 prosenttia.

Kuvio 5. Ruokailu yksin ja muiden kanssa vuonna 2009−2010. Prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus. Ajankäyttötutkimus.

Sivun alkuun

Ulkona syömisen tilanteet

Seuraavassa valotan ulkona syömisen konteksteja ja niihin liittyviä erityispiirteitä. Käytän hyväksi ravintolaruokailun trenditutkimuksen aineistoista tehtyjä analyysejä. Kodin ulkopuolella ruokailuun asetettavat toiveet ja tarpeet ovat erilaiset riippuen tilanteesta, jossa ulkona halutaan tai joudutaan syömään. Tutkimuksessa on tarkasteltu erikseen työaikaista ruokailua, vapaa-ajan ruokailua ja ruokailua matkalla.

Työaikainen ruokailu (ml. koulu-, opiskelu-, päiväkotiateriat) käsittää tavallisimmin lounaan, joka syödään toistuvasti samoissa paikoissa. Ravintolaruokailun trenditutkimuksen mukaan vuonna 2010 noin 40 prosenttia kaikista ravintola-aterioista liittyi työhön. Enemmistö eli 70 prosenttia työssä ruokailleista piti tätä päivään liittyvänä rutiinina. Lisäksi monien mielestä oli helpompaa käydä ulkona syömässä kuin esimerkiksi tuoda eväitä kotoa. Myös valitun ravintolan ruokaa pidettiin mieluisana. Ruoan laatu olikin tärkein kriteeri ravintolan valinnassa. Ravintolan sijainti on kuitenkin tullut viime vuosina yhä tärkeämmäksi, mikä viittaa siihen, että työaikaisen ruokailunkin on sujuttava vaivattomasti.

Matkalla syöminen liittyy päivittäisiin työmatkoihin (kahvi, välipala) tai pitempiin työ- tai lomamatkoihin. Tällöin syödään esimerkiksi aamupala hotellissa, pikaruokaa autossa, jopa kahvia metromatkalla jne. Ruokaa myyvät kioskit sijoitetaankin rautatie- tai bussiasemien päätepisteisiin ja liikenneravintolat valtateiden varsille. Matkalla syöminen lisää varsin huomattavasti kodin ulkopuolella syömistä. Joka seitsemäs ravintolaruokailun trenditutkimukseen osallistunut oli syönyt edellisen ulkona syömänsä aterian työmatkalla, ja vapaa-ajan aterioista viidesosa oli syöty lomamatkalla.

Huoltoasemien yhteyteen rakennetut liikenneasemaravintolat ovat tyypillisesti paikkoja, missä pysähdytään kesken matkaa syömään tai välipalalle. Niissä ruokailivat suhteellisesti muita enemmän yli 50-vuotiaat ja erityisesti eläkeikäiset. Vastaavasti suhteellisesti vähemmän niissä ruokailivat johtajat ja toimihenkilöt sekä opiskelijat. Asuinpaikalla on myös merkitystä: pienissä kaupungeissa ja maaseudulla liikenneravintoloissa käytiin ruokailemassa muita asuinpaikkoja useammin. Toisin kuin ehkä voisi luulla, liikenneasemaravintolassa ruokailtiin pääasiassa kello 10 ja 18 välillä, ja lounas oli yleisin ateriatyyppi. On mahdollista, että liikenneasemaravintolat ovat tulleet korvaamaan ruokaravintoloita maaseudulla.

Matkalla syömiseen liittyy luontevasti myös välipalojen hankinta ja syönti. Välipaloja ilmoitti ostaneensa vajaa puolet (43 %) ravintolaruokailun trenditutkimukseen osallistuneista. Tavallisin syy oli, että välipalaa teki mieli (32 %) tai että ei ollut muuta vaihtoehtoa (23 %), mikä tarkoittanee, ettei ollut mahdollista syödä varsinaista ateriaa. Mitä nuorempia vastaajat olivat, sitä useammin syynä välipalan hankintaan oli se, että sitä teki mieli. Tähän tarpeeseen kulkuyhteyksien varsille pystytetyt kioskit ja herkkukaupat luovat runsaasti herätteitä.

Vapaa-aikaan liittyvä ruokailu on usein kotiruokailun vaihtoehto. Vapaa-ajan ruokailun yleisimmät syyt olivat varsin erilaiset kuin työhön liittyvässä ruokailussa. Noin kolmannes vastaajista ilmoitti syyksi ystävien tai perheenjäsenten tapaamisen, ja noin neljännes huvin ja kestityksen, joka oli helpompaa ja kätevämpää ravintolassa kuin kotona. Merkittävä osa eli joka viides vapaa-ajan ravintolaruokailuista tapahtui lomamatkalla.

Vapaa-ajan ravintolaruokailussa suurimmat muutokset liittyvät viikonloppuihin, jolloin ravintolaruokailu on lisääntynyt. Alle 45-vuotiaat lapsettomat pariskunnat ja yksin asuvat syövät eniten ulkona kuten ovat tehneet myös aiempina vuosikymmeninä. Lapsettomat parit ovat lisänneet ravintolassa ruokailua edelleen ja nyt myös pienten lasten vanhemmat sekä yli 45-vuotiaat parit ja yksin asuvat.

Sivun alkuun

Ravintolassa vietetty aika on vähentynyt

Lopuksi tarkastelen vielä sosiaalista kanssakäymistä ravintolassa, koska siihen usein liittyy ruokailua ja juomien nauttimista. Tähän toimintoon on ajankäyttötutkimuksissa kiinnitetty huomiota kaikkina vuosikymmeninä. Luokkien nimitysten muuttuminen kuvastaa hauskasti asenteiden ja käyttäytymismallien muutosta. Vuosina 1979 ja 1987−1988 toimintoluokkia oli kaksi ja ne oli nimetty Ravintolassa ja tanssimassa käynti ja Baarissa istuminen. Vuosikymmen myöhemmin toiminto oli nimetty Ravintolassa, pubissa tms. seurusteluksi ja uusimmassa tutkimuksessa Kahvilassa ja ravintolassa seurusteluksi.

Koko maan tasolla tarkasteltuna näyttää siltä, että ravintolassa vietetty aika on kolmenkymmenen vuoden takaisesta tasaisesti vähentynyt. Tämä on seurausta siitä, että entistä harvemmat viettävät aikaansa ravintolassa. Osallistujien hitaaseen mutta vakaaseen vähenemiseen on mahdollisesti syynä väestön ikärakenteen muuttuminen. Vuonna 1979 suuret ikäluokat olivat kolmekymppisinä parhaassa ravintolaiässä. Eri elämänvaiheessa olevat viettävät aikaansa ravintolassa varsin eri määriä, eikä tämä ilmiö ole vuosikymmenten aikana paljoakaan muuttunut. Uusimmankin tutkimuksen mukaan ravintoloiden, kahviloiden tai pubien suurkuluttajia ovat nuoret (alle 45-v.) yksin asuvat henkilöt. He viettävät aikaa niissä sekä viikolla että viikonloppuna. Nuoret lapsettomat parit viettävät näissä paikoissa paljon aikaa viikonloppuisin, samoin yksinhuoltajat. Vähiten aikaa ravintoloissa, kahviloissa ja pubeissa seurusteluun kuluttavat yli 45-vuotiaat pariskunnat. Vuosina 2009−2010 he käyttivät siihen aikaa keskimäärin alle minuutin päivässä, kun yksinasuvat alle 45-vuotiaat käyttivät 25 minuuttia.

Kuviossa 6 esitetään, miten suuri osa vähintään 10-vuotiaasta väestöstä on ollut ravintolassa mihinkin kellonaikaan. Ravintolassa seurustelu ajoittuu iltaan, ruokailu ajoittuu tasaisemmin päivän mittaan. Kuva kertoo koko maan tilanteesta ja kaikkien päivien keskiarvoista. Kun keskimäärin vain noin yksi prosentti vähintään 10-vuotiaasta väestöstä viettää aikaa ravintolassa (kuvio 6), lauantaisin osuus on huomattavasti korkeampi. Pääkaupunkiseudulla osuus vaihteli 5 ja 9 prosentin välillä lauantai-iltana. Kuvio 6 kertoo kuitenkin muutoksesta ravintoloiden roolissa eri vuosikymmeninä. 1980-luvun lopulla aikaa vietettiin nimenomaan ravintolassa ja tanssimassa, ruokailun ja baareissa vietetyn ajan määrä oli huomattavasti nykyistä pienempi. Ilta päättyi puolenyön aikaan, koska useimmat paikat sulkivat silloin ovensa.

Kuvio 6. Ravintoloissa, kahviloissa ja pubeissa käyntien ajoittuminen päivään vuosina 1987−1988, 1999−2000 ja 2009−2010. Prosenttia vähintään 10-vuotiaasta väestöstä keskimääräisenä vuoden päivänä osallistuu toimintaan.

Lähde: Tilastokeskus. Ajankäyttötutkimus.

Vuosituhannen vaihteessa ruokailua oli aiempaa enemmän, eikä se enää ajoittunut vain lounasaikaan. Iltapäivällä ravintolassa vietettiin aikaa huomattavasti enemmän kuin 1980-luvun lopussa ja ravintolassa viivyttiin pitempään illalla. Uusimman, vuoden 2009−2010 ajankäyttötutkimuksen mukaan ravintoloissa ja kahviloissa vietetään aikaa melko tasaisesti pitkin päivää. Jonkinlaiset käyntihuiput näkyvät lounasaikaan ja illalla puolen yön jälkeen. Lounasaikaan on muodostunut kaksi ruokailuhuippua. Jälkimmäinen selittyy viikonlopun, käytännössä lauantain myöhäisemmällä ruokailuajalla. Seurustelu ravintolassa iltaisin näyttää alkavan entistäkin myöhemmin ja jatkuu hiukan pitempään.

Ravintolaruokailussa viikonlopun ja arkipäivien välillä on suuret erot pääkaupunkiseudulla ja Pohjois-Suomessa, mutta varsin pienet muualla Suomessa. Se kertonee ruokailutilanteiden ja ulkona syömisen syiden eroista. Pääkaupunkiseudulla on helppoa mennä ulos syömään vapaa-aikana. Arkisin ulkona syöminen liittynee pääasiassa työaikaan.

Sivun alkuun

Ulkona syömiseen vaikuttavat tulot, ikä, asenteet ja ravintolatarjonta

Ajankäyttö- ja ravintolaruokailun trenditutkimusaineistojen tuottama kuva kodin ulkopuolella ruokailevista on hyvin yhdenmukainen huolimatta siitä, että aineistot ovat erilaisia. Ravintolaruokailu jakaantuu hyvin epätasaisesti väestön keskuudessa. Eniten ulkona syövät nuoret pari-kolmekymppiset yksin asuvat ja lapsettomat parit sekä vähiten yli 45-vuotiaat pariskunnat ja yksin asuvat. Lapsiperheet sijoittuvat näiden ääripäiden välille. Muutos on ollut hyvin hidas kahden, jopa kolmen vuosikymmenen kuluessa. Lapsettomat nuoret parit ovat lisänneet entisestään ulkona syömistä. Ikääntyvät eivät näytä palanneen ravintoloihin silloinkaan, kun heillä on hyvät tulot eivätkä pienet lapset rajoita kotoa lähtemistä. Tässä on kuitenkin nähtävissä muutoksen merkkejä. Ulkona syömisen yleisyyteen vaikuttavat siten monet muutkin tekijät kuin tulot. Mahdollisesti on kyse sekä asenteista että ravintolatarjonnasta. Liikenneasemaravintolat ovat nousseet maaseudun ja eläkeikäisten ulkona syömisen paikoiksi.

Sivun alkuun

Lähteet:

Anderson, Michael L. & Matsa, David A. 2011. Are restaurants really supersizing America? American Economic Journal: Applied Economics 3(January).

Byrne, Patrick J. & Capps, Oral & Saha, Atanu 1998. Analysis of Quick-serve, Mid-scale, and Up-scale Food Away from Home Expenditures. The International Food and Agribusiness Management Review 1(1).

Lankinen, Heikki 2008. Trenditutkimus 2008: Joka kymmenes ravintola-ateria nautitaan muualla kuin ravintolassa. Vitriini 8.

Mehta, Neil K. & Chang, Wirginia V. 2008. Weight status and restaurant availability – a multilevel analysis. American Journal of Preventive Medicine 34(2).

Olsen, Wendy Kay & Warde, Alan & Martens, Lydia 2000. Social differentiation and the market for eating out in England. International Journal of Hospitality Management 19.

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma (Sre) 2009. Perhe ravintolassa. http://www.sre.fi/ ruoka.fi/www/fi/tulokset.php.

Varjonen, Johanna & Peltoniemi, Ari 2012. Kodin ulkopuolella ruokailu osana ruokailutottumusten muutosta 1990−2010. Julkaisuja 1/2012. Helsinki: Kuluttajatutkimuskeskus.

_______

1  Teksti perustuu Kuluttajatutkimuskeskuksessa vuonna 2012 julkaistuun tutkimukseen Varjonen ja Peltoniemi: Kodin ulkopuolella ruokailu osana ruokailutottumusten muutosta 1990–2010. Julkaisuja 1/2012. Kuluttajatutkimuskeskus.

2  MaRa ry luovutti aineistot vuosilta 2008 ja 2010 Kuluttajatutkimuskeskukselle edellä mainittua tutkimusta varten. MaRa:n tutkimuksessa tiedusteltiin yli 15-vuotiaalta väestöltä, olivatko he syöneet ravintolassa haastattelua edeltävän kahden viikon aikana. Tulokset koskevat niitä vastaajia, jotka olivat syöneet ainakin kerran ulkona kyseisenä aikana.

Päivitetty 20.3.2013