Julkaistu: 26.5.2014

Suomessa toimeentulovaikeudet koettelevat erityisesti yksinhuoltajaperheitä

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Kaisa-Mari Okkonen on yliaktuaari Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 1/2014.

Lapsiperheiden määrä on vähentynyt viimeisten 20 vuoden aikana Suomessa, mutta lapsiperheiden koko on hieman kasvanut. Lasten toimeentuloerot liittyvät erityisesti huoltajien määrään: yhden huoltajan perheillä on muita useammin pienet tulot ja toimeentulovaikeuksia.

Tässä artikkelissa tarkastelen lasten ja lapsiperheiden toimeentuloa Suomessa hieman yli 20 vuoden aikajaksolla. Kuvaan lasten ja lapsiperheiden määrän kehitystä, tuloja, lasten asemaa tulojakaumalla, pienituloisuutta sekä lapsiperheiden koettua toimeentuloa.

Kotitalouksista joka neljäs on lapsiperhe

Suomessa oli vuonna 2011 kaiken kaikkiaan hieman alle 2,6 miljoonaa kotitaloutta. Niistä noin 630 000 oli yhden ja kahden vanhemman lapsiperheitä ja 23 000 muita lapsitalouksia – siis sellaisia talouksia, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia ja/tai 18–24-vuotiaita epäitsenäisiä nuoria (määritelmästä ks. tietolaatikko toisen artikkelini yhteydessä). Vajaa puolet suomalaisista eli 2,45 miljoonaa henkilöä asui tällaisissa kotitalouksissa. Lapsia talouksissa asui 1,23 miljoonaa.

Kotitalousrakenne on runsaan 20 vuoden aikana muuttunut Suomessa selvästi. Kaikkien kotitalouksien lukumäärä on kasvanut vuodesta 1990, mutta samanaikaisesti lapsiperheiden määrä on pienentynyt. Yksin ja kaksin asuvien määrä ja osuus kaikista kotitalouksista on kasvanut ja kotitalouksien keskikoko on pienentynyt. Lapsettomien yhden ja kahden hengen kotitalouksien määrä on vuodesta 1990 kasvanut yli puolella miljoonalla, ja lapsiperheiden osuus kaikista kotitalouksista on vähentynyt selvästi: kotitalouksista vuonna 1990 lapsiperheitä oli vajaa kolmannes ja vuonna 2011 neljännes.

Perheiden lapsiluku on kasvanut

Lapsiperheiden lisäksi lasten lukumäärä on vähentynyt, muttei yhtä paljon. Lapsiperheiden keskimääräinen lapsiluku onkin hieman kasvanut ja yhä useammalla lapsella on enemmän kuin yksi sisarus perheessä. 1990-luvun alussa ydinperheissä asuvista lapsista 68 prosentilla oli yksi sisarus tai ei yhtään, vuonna 2011 osuus oli 62 prosenttia. Erityisesti on kasvanut niiden lasten osuus, joilla sisaruksia on 3 tai enemmän: vuonna 1990 heitä oli 9 prosenttia ja vuonna 2011 14 prosenttia kaikista lapsista. (Kuvio 1.)

Kuvio 1. Lasten lukumäärä sisarusten lukumäärän mukaan ydinperheissä sekä lasten määrä muissa talouksissa vuosina 1990, 1995, 2000, 2005, 2010 ja 2011.

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilasto.

Noin neljä viidestä alle 18-vuotiaasta lapsesta ja 18–24-vuotiaasta epäitsenäisestä nuoresta asuu kahden huoltajan taloudessa ja reilut 13 prosenttia yhden huoltajan taloudessa. Muissa perheissä asuvien lasten osuus on vähäinen, vain 3,2 prosenttia kaikista lapsista. Yhden huoltajan kanssa asuvien lasten osuus on kasvanut 1990-luvun alusta, jolloin reilut 10 prosenttia lapsista asui vain yhden vanhemman kanssa.

Sekä yhden että kahden huoltajan talouksien keskimääräinen lapsiluku on kasvanut, mutta erityisen selvästi on kasvanut yhden huoltajan talouksissa asuvien lasten määrä: vuonna 1990 yhden huoltajan talouksissa oli keskimäärin 1,42 lasta, vuonna 2011 lapsia oli keskimäärin 1,66. Kahden huoltajan talouksissa määrä on kasvanut vähemmän, 1,88:stä 1,94:een. Lapsiluvun kasvu on tärkeää pitää mielessä kun tarkastellaan, miten perheiden tulot ovat kehittyneet.

Huoltajien ja sisarusten määrän lisäksi lasten ja lapsiperheiden toimeentuloon vaikuttaa lasten ikärakenne, joka on muuttunut erityisesti yhden huoltajan talouksissa merkittävästi. Yhden huoltajan lapset olleet yleensä vanhempia kuin kahden huoltajan lapset, sillä eron sattuessa lapset ovat jo usein varttuneita. 1990-luvun alusta yhden huoltajan kanssa asuvien lasten ikärakenne on kuitenkin muuttunut niin, että alle 8-vuotiaiden lasten osuus on pienentynyt 30 prosentista 20:een ja 14 vuotta täyttäneiden on kasvanut alle 40 prosentista 50 prosenttiin. Tässä tarkastelussa mukana oleva 18–24-vuotiaiden lasten ryhmä on myös kasvattanut osuuttaan. (Kuvio 2a.)

Kuvio 2a. Lasten ikärakenne yhden huoltajan perheissä vuosina 1990–2011. Prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilasto.

Erityisesti 14 vuotta täyttäneiden osuuden kasvu on merkille pantavaa, sillä tämänikäisten lasten kulutustarve arvioidaan tulotilastoinnissa aikuisen tasoiseksi (ks. seuraava luku). Kahden huoltajan perheissä ikärakenne muuttui hieman 1990-luvun alkuvuosina, mutta on pysynyt melko tasaisena vuodesta 1993 eteenpäin (kuvio 2b).

Kuvio 2b. Lasten ikärakenne kahden huoltajan perheissä vuosina 1990–2011*. Prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilasto.

Suurperheiden ja yksinhuoltajien tulokehitys on ollut muita heikompaa

Kuvaan lasten ja epäitsenäisten nuorten toimeentuloa koko perheen toimeentulon kautta. Rahatuloihin lasketaan tällöin perheen kaikkien jäsenten saamat palkka-, yrittäjä- ja omaisuustulot sekä saadut tulonsiirrot, ja niistä vähennetään verot ja muut maksetut tulonsiirrot. Yhteenlasketut tulot jaetaan kotitalouden laskennallisella tulotarpeella, joka riippuu perheenjäsenten määrästä ja lasten iästä. Kun yhden hengen talouden tulotarve on 1, niin esimerkiksi kahden aikuisen ja kahden alle 14-vuotiaan lapsen taloudessa tulotarve on 2,1 (eikä siis 4), sillä kotitalouden kulutustarpeet eivät kasva suorassa suhteessa jäsenmäärän kanssa.

Yhdessä asuminen tuottaa erilaisia yhteiskulutushyötyjä esimerkiksi jaettujen asumiskustannusten ja yhteisten kestotavaroiden muodossa. Erikokoisissa perheissä asuvien lasten toimeentuloa voidaan verrata tämän yhtälön lopputuloksena saatavan ns. ekvivalentin eli kulutusyksikkökohtaisen tulon avulla1.

Lasten ja lapsiperheiden toimeentulon kannalta merkittäviä erottelevia tekijöitä ovat sekä huoltajien että sisarusten lukumäärä. Yhden huoltajan taloudet tulevat toimeen heikommin kuin kahden huoltajan perheet luonnollisesti siitä syystä, että tulonsaajia on yleensä vain yksi, jolloin kotitalouden kulutusyksikkökohtaiset tulot ovat muita pienemmät.

Sisarusten lukumäärä ei erottele lapsiperheitä niin selkeästi kuin huoltajien lukumäärä, mutta käytettävissä olevia rahatuloja tarkasteltaessa suurempi lapsiluku luonnollisesti pudottaa kulutusyksikkökohtaisen tulon määrää kun kotitalouden tulojen jakajia on enemmän.

Yhden ja kahden lapsen perheiden keskimääräinen kulutusyksikkökohtainen käytettävissä oleva rahatulo on ollut koko 20 vuoden ajan keskituloa suurempi, ja etäisyys mediaanituloon on pysynyt tasaisena. Kolmilapsisten perheiden tulot ovat pysytelleet keskitulon tuntumassa. Sen sijaan neljän tai useamman lapsen perheiden tulotaso on pysytellyt selvästi keskitulon alapuolella, ja etenkin 1990-luvun loppupuolelta ne ovat etääntyneet keskitulosta: 2000-luvulla näiden perheiden kulutusyksikkökohtainen tulo on ollut keskimäärin 80 prosenttia maan keskitulosta. (Kuvio 3a.)

Kuvio 3a. Lapsiluvun mukaiset kotitalouksien keskitulot Suomessa vuosina 1990–2011. Ekvivalentin käytettävissä olevan tulon mediaani. Euroa.

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilasto.

Sekä yhden- että kahden huoltajan lapsiperheiden tulot ovat erkaantuneet hieman koko maan keskitulosta vuoden 1990 jälkeen, mutta eri suuntiin. (Kuvio 3b.) Kahden huoltajan talouksien kulutusyksikkökohtaiset tulot olivat 1990-luvulla keskimäärin vajaat 12 prosenttia ja 2000-luvulla reilut 13 prosenttia suuremmat kuin väestön keskitulo, mutta yhden huoltajan talouksissa tulot olivat 1990-luvulla noin 90 prosenttia ja 2000-luvulla noin 83 prosenttia keskitulosta.

Kuvio 3b. Huoltajien lukumäärän mukaiset kotitalouksien keskitulot Suomessa vuosina 1990–2011. Ekvivalentin käytettävissä olevan tulon mediaani. Euroa.

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilasto.

Yksinhuoltajatalouksien toimeentulo on kahden huoltajan talouksia riippuvaisempi saaduista tulonsiirroista. Tulonsiirrot muodostavat noin neljänneksen yhden huoltajan talouksien bruttotuloista, kun kahden huoltajan talouksissa osuus on noin 12 prosenttia. Palkkatulojen osuus yhden huoltajan talouksien bruttotuloista on vaihdellut 2000-luvulla, mutta on noussut vuodesta 2004 lähtien.

Sivun alkuun

Lapsista yhä useampi kuuluu pienituloiseen perheeseen

Noin kaksi kolmesta lapsesta ja epäitsenäisestä nuoresta asui keskituloisessa perheessä vuonna 2011. Osuus oli samansuuruinen vuonna 1990. Tulojakauman ääripäissä, pienituloisimmassa ja suurituloisimmassa tuloryhmässä sen sijaan on tapahtunut pientä muutosta. Reilut 13 prosenttia lapsista kuului pienituloisimpaan viidennekseen vuonna 1990, mutta vuonna 2011 osuus oli kasvanut 17 prosenttiin. Vastaavasti suurituloisimpaan viidennekseen kuului noin 17 prosenttia lapsista vuonna 1990, mutta vuonna 2011 alle 16 prosenttia. (Kuvio 4.)

Kuvio 4. Kaikkien lasten sekä yhden ja kahden huoltajan perheissä asuvien lasten sijoittuminen tuloviidenneksiin vuosina 1990, 2000 ja 2011.

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilasto.

Lasten siirtyminen tulojakaumalla alaspäin johtuu pitkälti yksinhuoltajaperheiden taloudellisen aseman muutoksesta. Vuonna 1990 yksinhuoltajatalouksista reilut 23 prosenttia kuului pienituloisimpaan viidennesosaan, mutta 2000-luvun taitteen jälkeen osuus on ollut lähes jatkuvasti yli 30 prosenttia. Yhden huoltajan kanssa asuvista lapsista noin joka kolmas puolestaan kuului pienituloisimpaan ryhmään vuonna 2011, vuonna 1990 joka neljäs. Kaikista pienituloisimpaan viidesosaan kuuluvista lapsista yli 27 prosenttia asui vuonna 2011 yhden huoltajan kanssa, kun vuonna 1990 osuus oli vajaat 19 prosenttia. Kahden huoltajan taloudet näyttävät säilyttäneen asemansa tulojakaumalla tasaisena vuodesta toiseen. (Kuvio 4).

Pienituloisuusaste tai köyhyysriski kuvaa pienituloisten tulojen suhdetta koko maan keskituloon ja syventää yllä tehtyä tuloviidennestarkastelua kiinnittämällä huomiota jakauman pienituloisimpaan päähän. Pienituloiseksi katsotaan sellainen henkilö, jonka kotitalouden kulutusyksikkökohtaiset käytettävissä olevat rahatulot ovat vähemmän kuin 60 prosenttia koko maan vastaavasta tulosta. Pienituloisuusasteen suhteellinen etäisyys keskituloon on siis kiinnitetty, mutta euromääräisesti se vaihtelee vuosittain keskitulon vaihtelun mukana.

Lasten ja 18–24-vuotiaiden taloudellisesti vanhemmistaan riippuvaisten nuorten pienituloisuusaste on noussut 1990-luvun alusta siinä missä koko väestön pienituloisuusastekin. Lasten ja nuorten pienituloisuuden kasvu oli vuosituhannen vaihteeseen asti jopa jyrkempää kuin koko väestön, mutta pienituloisten lasten osuus on kuitenkin pysynyt matalampana kuin koko muun väestön (kuvio 5).

Kuvio 5. Lasten pienituloisuusasteet huoltajien lukumäärän mukaan vuosina 1990–2011. Prosenttia.1

1Lasku yhden huoltajan kanssa asuvien lasten pienituloisuudessa 1990-luvun lamavuosina johtuu pienituloisuuslaskennan perustana olevan koko väestön keskitulon putoamisesta laman seurauksena, ei yksinhuoltajien tulotason paranemisesta (vrt. kuvio 3). Vuoden 2007 jälkeen tapahtunut pudotus taas johtui yhden huoltajan talouksien paremmasta tulokehityksestä suhteessa väestön keskituloon. Pienituloisuusaste kuvaa pieni- ja keskituloisten tulosuhdetta poikkileikkaustilanteessa riippumatta tulotason muutoksesta edellisiin vuosiin verrattuna.

Lähde: Tulonjakotilasto. Tilastokeskus.

Yhden huoltajan talouksissa asuvien lasten ja nuorten pienituloisuus on kasvanut 1990-luvulta jyrkästi. 1990-luvun laman jälkeen yhden huoltajan perheiden lasten pienituloisuus nousi nopeasti ja saavutti huippunsa vuonna 2007, jolloin 27 prosenttia yhden huoltajan kanssa asuvista lapsista oli pienituloisia. Tämän jälkeen aste on laskenut, mutta on silti selvästi korkeampi kuin kahden huoltajan perheissä, joiden pienituloisuusaste on matalampi kuin koko maan virallinen pienituloisuusaste. Yhden huoltajan talouksien pienituloisuusasteessa on pienestä havaintomäärästä johtuen enemmän vaihtelua, joten vuosimuutoksiin on suhtauduttava varauksella.

Sivun alkuun

Toimeentulovaikeudet haittaavat etenkin yksinhuoltajia

Pienituloisuus kuvaa pienituloisimpien suhteellista tuloeroa keskituloisiin, mutta ei ota huomioon kotitalouksien omaa kokemusta toimeentulonsa riittävyydestä. Tätä varten tulonjakotilaston tietoja kerättäessä kotitalouksilta tiedustellaan myös kotitalouksien omaa koettua toimeentuloa. Tarkoituksena on selvittää, miten hyvin taloudet saavat menonsa katetuksi nykyisillä tuloillaan. Vastausvaihtoehdot ovat suurin vaikeuksin, vaikeuksin, pienin vaikeuksin, melko helposti, helposti ja hyvin helposti. Kysymys on ollut mukana haastatteluissa vuodesta 2003 lähtien.

Lapsista 8,5 prosenttia asui vuonna 2011 talouksissa, jotka kokivat toimeentulo-ongelmia. Lasten välillä on kuitenkin eroja sen mukaan, kuinka monen huoltajan kanssa he asuvat. Yhden huoltajan kanssa asuvista lapsista 23 prosenttia ja kahden huoltajan kanssa asuvista 6 prosenttia asui toimeentulo-ongelmia kokeneissa perheissä. (Kuvio 6.) Helpoksi toimeentulonsa kokevissa perheissä asui 72 prosenttia kaikista lapsista. Yhden huoltajan kanssa asuvista lapsista kuitenkin vain 49 prosenttia asui perheessä, joka koki toimeentulonsa helpoksi, kun taas helposti toimeen tulevien kahden huoltajan talouksissa asuvien lasten osuus oli 76 prosenttia.

Kuvio 6. Suurin vaikeuksin tai vaikeuksin toimeen tulevissa perheissä asuvien lasten osuus huoltajien lukumäärän mukaan vuosina 2003–2011. Prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilasto.

Toimeentulo on luonnollisesti tiukempaa niissä perheissä, joilla on pienet tulot. Pienituloisissa perheissä asuvista lapsista noin viidennes asui vuonna 2011 perheessä, jolla on vaikeuksia tai suuria vaikeuksia tulla toimeen, ja 55 prosenttia talouksissa, joilla on vähintään pieniä toimeentulovaikeuksia. Pienituloisten yhden huoltajan perheiden lapsista kaksi kolmesta asuu vähintään pieniä toimeentulovaikeuksia kokevissa perheissä ja neljännes vaikeuksia tai suuria vaikeuksia kokevissa perheissä. Pienituloisuusrajan yläpuolella perhetyyppien välillä ei ole niin suurta eroa, mutta myös näissä toimeentulovaikeudet ovat yleisempiä yhden huoltajan kanssa asuvilla lapsilla. (Kuvio 7.)

Kuvio 7. Lasten osuus perheen koetun toimeentulon ja pienituloisuuden mukaan vuonna 2011. Prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilasto.

Sivun alkuun

Huono-osaisuuden riskit ovat suurimmat yhden huoltajan perheiden lapsilla

Pienituloisuuden ja toimeentulovaikeuksien vertaaminen kertoo, ettei suhteellinen, täysin tulopohjainen pienituloisuusmittari kerro välttämättä riittävän hyvin pienillä tuloilla elävien taloudellisesta tilanteesta. Toisaalta toimeentulovaikeuksien puutetta ei suoraan voi tulkita osoitukseksi siitä, että pienet tulot eivät olisi ongelma: kotitalouksilla on tapana sopeutua taloudellisen tilanteen muutoksiin ja moni voi kokea jopa ylpeyttä siitä, että vähillä tuloilla saadaan tarpeelliset menot hoidettua.

Yhden huoltajan kanssa asuvat lapset ovat toimeentuloltaan heikommassa asemassa kuin kahden huoltajan kanssa asuvat. Kulutusyksikkökohtaiset tulot ovat yhden huoltajan talouksissa pienemmät, köyhyysriski suurempi ja yhden huoltajan kanssa asuvat lapset kohtaavat toimeentulo-ongelmia useammin kuin kahden huoltajan kanssa asuvat.

1 Kulutusyksikkökohtaista tuloa laskettaessa kotitalouden ensimmäinen aikuinen saa painon 1, seuraavat 14 vuotta täyttäneet jäsenet painon 0,5 ja 0–13-vuotiaat painon 0,3. 13 vuoden ikäraja on osin keinotekoinen, sillä se ei perustu empiirisiin kulutustarvelaskentoihin vaan kansainväliseen sopimukseen (OECD). Tällä käytännön ratkaisulla pyritään kuitenkin ottamaan huomioon lasten muuttuvat kulutustarpeet ja niiden vaikutukset kotitalouksien toimeentuloon eri ikävaiheissa sekä tekemään tulotarkasteluista vertailukelpoisia kotitalouksien välillä ja myös kansainvälisesti.

Päivitetty 26.5.2014