Julkaistu: 8.12.2014

Lääkäripalveluiden käyttö jakaa väestöä

  1. Terveyskeskus on yleisin väylä lääkärin vastaanotolle
  2. Hyvätuloiset käyvät muita useammin lääkärin vastaanotolla
  3. Työterveyshuollon piiristä putoaminen vähentää lääkärikäyntejä
  4. Lääkärimenot
  5. Perusterveydenhuolto on vain osa terveyspalveluita
  6. Tietolaatikko 1
  7. Tietolaatikko 2
  8. Lähteet

Koko dokumentti yhdellä sivulla

Perusterveydenhuolto on vain osa terveyspalveluita

Edellä esitetty tukee aiempaa tutkimustietoa siitä, että sosioekonominen asema ja tulot jakavat kotitalouksia lääkäripalvelujen käytön suhteen. Kolmikanavainen palvelujärjestelmä suosii hyvin toimeentulevia ja he käyttävät pienituloisia enemmän lääkäripalveluja. Erot palvelujen käytössä syntyvät erityisesti työterveyshuollossa. Lukuja tulkitessa tulee kuitenkin pitää mielessä, että tarkastelu perustuu vain avoterveydenhuollon lääkärikäynteihin, eikä sen perusteella voi tehdä laajemmin johtopäätöksiä terveyspalvelujen kohdentumisesta.

Artikkelissani keskityin vain avohoidon lääkäripalveluihin, jotta palvelukanavien vertailun lähtökohdat olisivat mahdollisimman samankaltaiset. Palveluiden tuottamistavassa ja sisällössä on näinkin rajattuna edelleen merkittäviä eroja. Terveyskeskuksissa ja usein työterveyshuollossakin lääkäripalvelut on yleensä porrastettu niin, että erikoislääkärin vastaanotolle tarvitaan yleislääkärin tai työterveyslääkärin lähete, mutta yksityiselle erikoislääkärille voi varata ajan suoraan. Tämä tarkoittaa että erikoislääkärille pääsy edellyttää useampia käyntejä kunnallisessa terveydenhuollossa ja työterveyshuollossa.

Yksi vastausta vaille jäänyt kysymys liittyy käynteihin, joiden ensisijainen syy on työnantajan vaatima sairaustodistus poissaolosta silloin, kun itse sairaus ei edellyttäisi lääkärin hoitoa. Esimerkiksi tavallisen nuhakuumeen aiheuttamat lääkärikäynnit eivät varsinaisesti liity järjestelmän oikeudenmukaisuuteen, mutta varmasti painottuvat työterveyshuoltoon. Käyntien osuutta tai merkitystä tuloksiin on tässä kuitenkin mahdotonta arvioida.

Tarkastelussa ei myöskään ollut mahdollista huomioida yksityisten sairauskuluvakuutusten vaikutusta palvelukanavan valintaan. Lasten sairauskuluvakuutukset ovat yleistyneet etenkin ylemmissä tuloryhmissä (FK 2014; Valtonen ym. 2014) ja niillä on oletettavasti vaikutusta lääkäripalvelujen käyttömäärässä ja palvelukanavan valinnassa ilmenneisiin eroihin. Yksityisten vakuutusyhtiöiden maksamat korvaukset sisältyvät tarkastelussa kotitalouden maksuosuuteen, joten niillä on suurempi merkitys ylempien tuloluokkien terveyskuluissa.

Artikkelin tulotarkastelu perustui lähtökohtaisesti tuloviidenneksiin, jolloin erot lääkärikäyntien määrissä ja kustannusten jakautumisessa näkyivät kuvioissa kohtuullisen tasaisena trendinä. Lähemmässä tarkastelussa ilmeni kuitenkin hämmästyttävän suuri ero alimman tulokymmenyksen ja muun väestön välillä, minkä takia otin tulokymmenykset mukaan tarkasteluun. Mielestäni ilmiötä olisi tarpeen tutkia tarkemmin. Vaikuttaako tulokseen jokin aineistoon liittyvä ominaisuus kuten laitosväestön ja YTHS:n puuttuminen aineistosta tai muu tuloluokan rakenteeseen liittyvä tekijä, vai voiko taustalla olla jokin yhteiskunnallinen ilmiö, joka vaatisi välitöntä huomiota.

Aineiston puutteista ja sen synnyttämistä kysymyksistä huolimatta tarkastelu antaa tietoa siitä, miten tulotaso ja elämänkaaren vaiheet vaikuttavat valintoihin julkisten ja yksityisten lääkäripalvelujen välillä ja miten työterveyshuolto sijoittuu tähän kokonaisuuteen. Tietääkseni aineistoja, jotka mahdollistavat kolmikanavaisen järjestelmän tarkastelun väestöryhmittäin on niukalti jos ollenkaan. Aineistoa tulisi hyödyntää lisää ja viedä analyysia edellä esitettyä pidemmälle. Se voisi antaa arvokkaita työkaluja järjestelmän toimivuuden ja puutteiden arviointiin.

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 8.12.2014