Julkaistu: 23.2.2015
Palvelut ovat merkittävä osa kotitalouksien kulutusta
- Palvelut runsas puolet yksityisistä menoista
- Palvelukulutuksen rakenne on pysynyt melko muuttumattomana
- Palvelutarpeet vaihtelevat eri elämänvaiheessa
- Opiskelijat, eläkeläiset ja lapsiperheet ovat eniten riippuvaisia arjen palveluista
- Yksinasuvien palvelukulutuksessa painottuu vapaa-aika
- Tulevaisuuteen varautuminen on osa palvelukulutusta
- Kotitalouden elämänvaihe ja taloudelliset mahdollisuudet vaikuttavat palvelukulutukseen
- Lähteet
Koko dokumentti sivutettuna
Kirjoittaja: Kirsti Ahlqvist on erikoistutkija Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2014.
Kotitalouksien kulutusmenot palveluihin kasvavat keskimääräistä kulutusta nopeammin. Asumispalvelut on palvelumenoista keskeisin. Muita merkittäviä palveluryhmiä ovat kuljetuspalvelut ja vapaa-ajan palvelut. Palvelukulutus vaihtelee kotitalouden elämänvaiheen ja sosioekonomisen aseman mukaan. Arjen palveluista eniten riippuvaisia ovat opiskelijat, eläkeläiset ja lapsiperheet.
Palveluiden merkityksestä taloudelle ja työllisyydelle on puhuttu jo pitkään ja talouden palveluvaltaistumiselle on asetettu paljon odotuksia. Palveluvaltaistumisen on ajateltu lisäävän työllisyyttä, vaimentavan kansainvälisten taloustaantumien seurauksia ja lisäävän talouskasvua etenkin palveluiden digitalisoituessa. Talouden palveluvaltaistumisen on ajateltu myös edistävän talouden ekologisuutta ja kestävyyttä.
Talouden palveluvaltaistumista voidaan tarkastella tuotanto- ja työllisyysrakenteiden (Ahokas 2011) sekä kotitalouksien kulutusrakenteen muutoksien avulla. (Kaartinen 2014). Palvelutoimialat ovat kasvaneet jalostuselinkeinoja nopeammin toisen maailmansodan jälkeen ja palveluiden osuus kokonaistuotannon ja työllisten määrästä on nykyisin noin 70 prosenttia. Yksityisten palveluiden osuus kokonaistuotannosta on lähes puolet, julkisten palveluiden noin viidennes, jalostuksen vajaat 30 prosenttia ja alkutuotannon pari prosenttia (Pajarinen ym. 2012, 52).
Palvelusektorin nopeaan laajenemiseen Suomessa vaikutti erityisesti julkisten hyvinvointijärjestelmien perustaminen 1970- ja 1980-luvuilla. Viimeisten vuosikymmenten aikana liike-elämän palvelut ja kauppa ovat olleet merkittäviä (Ahokas 2011, 28−29).
Kulutuksen palveluvaltaistumista voidaan arvioida eri tavoin ja nämä tavat vaikuttavat siihen, minkälainen kuva asiasta muodostuu. Palveluiden kulutusta voidaan verrata bruttokansantuotteeseen tai eri käsittein laskettuihin kulutusmenoihin. Kotitalouksien kulutusmenoihin voidaan laskea yksityiset kulutusmenot tai ottaa siihen mukaan myös julkisesti rahoitetut kotitalouksille suunnatut palvelut. Palveluiden osuus yksityisistä kulutusmenoista oli vuonna 2008 runsaat 50 prosenttia. Kun julkisesti rahoitetut palvelut otetaan huomioon, palveluiden osuus kokonaiskulutuksesta oli runsaat 70 prosenttia. (Kaartinen 2014, 24−25.)
Kotitalouksien palvelukulutus perustuu merkittävästi julkisten palveluiden kulutukselle. Kansainvälisesti vertaillen ja julkisesti rahoitetut palvelut mukaan lukien Suomessa kulutetaan paljon koulutukseen, kulttuuriin, vapaa-aikaan, ravintoloihin, kahviloihin ja hotelleihin. (Kaartinen 2014, 71.) Käytännössä koulutuspalvelut ovat kotitalouksille ilmaisia, koska ne ovat Suomessa lähes kokonaan julkisesti rahoitettuja.
Kotitalouksien kannalta palvelusektorin voidaan katsoa olevan monella tapaa murrosvaiheessa. Murrokset liittyvät esimerkiksi julkisten palvelujen järjestämis- ja tuotantotapojen muutoksiin, väestörakenteen muutoksiin (ikääntymiseen, muuttoliikkeeseen) ja ostovoiman ja palvelujen keskittymiseen. Teknologia muuttaa palvelujen tuottamiseen ja jakeluun liittyviä käytäntöjä ja niiden käyttö edellyttää käyttäjiltä entistä enemmän taitoja ja välineistöä. Kotitalouksien ja yksittäisten palvelunkäyttäjien kannalta on kuitenkin keskeistä, että tarvittavat palvelut ovat helposti saatavissa, ne ovat laadukkaita ja hinnaltaan saavutettavissa.
Tässä artikkelissa tarkastelen kotitalouksien kulutuksen palveluvaltaistumista ja palvelukulutuksen väestöryhmittäisiä eroja yksityisen kulutuksen kannalta. Kotitaloudet maksavat yksityisistä ja julkisista palveluista käytettävissä olevilla tuloillaan. Tämän lisäksi he saavat etua käyttäessään julkisesti tuotettuja palveluja, joita ei hinnoitella täysimääräisesti. Tämä etu ei ole mukana tässä tarkastelussa (ks. edun suuruudesta tarkemmin Tilastokeskus 2014). Aineistona käytän Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpidon aikasarjatietoja kotitalouksien kulutusmenoista vuosilta 1975−2012 (Tilastokeskus a) ja kulutustutkimuksen väestöryhmittäisiä aikasarjatietoja kulutusmenoista, mutta pääosin vuodelta 2012. (Tilastokeskus b).
Palvelut runsas puolet yksityisistä menoista
Kulutusmenot luokitellaan kulutushyödykkeiden kestävyyden mukaan lyhytikäisiin tavaroihin, puolikestäviin tavaroihin, kestotavaroihin ja palveluihin. Lyhytikäisiin tavaroihin kuuluvat päivittäin käytettävät tuotteet kuten elintarvikkeet, kodinhoitoon liittyvät tarvikkeet, lääkkeet ja hygieniatuotteet. Puolikestäviä tavaroita ovat esimerkiksi vaatteet ja jalkineet sekä vapaa-ajan välineet. Kestotavaroita ovat kulkuvälineet, kodinkoneet ja elektroniikka. Palveluihin kuuluvat mm. asumispalvelut, terveydenhoitopalvelut, sosiaalipalvelut, kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut, vakuutus- ja rahoituspalvelut.
Kulutuksen pitkän aikavälin muutos on ollut, että lyhytikäisten tavaroiden osuus kulutuksesta on supistunut kestotavaroiden ja palveluiden osuuksien kasvaessa. Kun 1900-luvun alussa lyhytikäisten tavaroiden osuus kaikista menoista oli yli 60 prosenttia, oli se vuonna 2012 enää noin 30 prosenttia. Puolikestävien ja kestävien tavaroiden kulutusosuudet olivat noin 10 prosenttia kumpikin ja palveluiden osuus runsaat 50 prosenttia.
Palveluiden kulutusosuus oli 1970- ja 1980-luvuilla noin 40 prosenttia ja nousi 1990-luvun puolivälissä 50 prosenttiin. Asumisen osuus kulutuksesta on merkittävä: nykyisin asumismenot vievät kaikista menoista runsaan neljänneksen. Tilastoinnissa asuminen luetaan palvelukulutukseen ja myös omistusasumiselle arvioidaan asumispalvelujen arvo ns. laskennallisen bruttovuokrakäsitteen mukaisesti. Palvelumenoista asumismenot kattavatkin puolet. Yleinen vuokratason kohoaminen vuokrasäännöstelystä luopumisen myötä kasvatti asumismenoja ja täten palvelumenoja 1990-luvun puolivälin jälkeen.
Palveluiden samoin kuin kestotavaroiden kulutus vaihtelee taloussuhdanteiden mukaan. Molempien kulutusryhmien kulutus kasvaa erityisesti noususuhdanteiden aikana ja alenee laskusuhdanteissa. Kestotavaroiden kulutus kasvoi reaalisesti henkeä kohden vuodesta 1975 vuoteen 2012 kolme ja puolikertaiseksi. Palveluiden kulutus kaksi ja puolikertaistui (kuvio 1). Koko kulutus kaksinkertaistui. Kulutuksen kasvu on ollut reaalisesti nopeinta 1980-luvun ja 1990-luvun jälkipuoliskoilla (Tilastokeskus a.)
Kuvio 1. Yksityiset palvelumenot kulutushyödykkeiden kestävyyden mukaan vuosina 1975−2012. Euroa/henkilö vuoden 2010 hinnoin.
Lähde: Tilastokeskus. Kansantalouden tilinpito.
Palvelukulutuksen rakenne on pysynyt melko muuttumattomana
Seuraavaksi tarkastelen palvelumenojen rakennetta. Minkälaisia palveluita kotitaloudet käyttävät, kun suurinta palvelumenoryhmää − asumista − ei oteta huomioon? Tarkastelussa mukana olevat palvelut on lueteltu tietolaatikossa.
Taulukko 1. Kotitalouksien palvelumenojen (pl. asumispalvelut) rakenne vuosina 1985−2012. Prosenttia.
| 1985 | 1990 | 1995 | 2001 | 2006 | 2012 | |
| Palvelut yhteensä | 100 | 100 | 100 | 100 | 100 | 100 |
| Kotiin ja vaatteisiin liittyvät palvelut | 2 | 1 | 2 | 2 | 2 | 2 |
| Terveydenhoitopalvelut | 7 | 8 | 8 | 7 | 6 | 6 |
| Kuljetuspalvelut | 16 | 14 | 15 | 15 | 14 | 21 |
| Tietoliikennepalvelut | 6 | 6 | 8 | 13 | 11 | 9 |
| Muut vapaa-ajan palvelut | 10 | 10 | 11 | 10 | 12 | 11 |
| Valmismatkat | 7 | 8 | 5 | 5 | 6 | 5 |
| Ravintolat ja kahvilat | 21 | 17 | 16 | 17 | 15 | 13 |
| Majoituspalvelut | 1 | 2 | 1 | 1 | 2 | 3 |
| Vakuutukset | 7 | 8 | 8 | 8 | 9 | 9 |
| Muut palvelut | 23 | 24 | 26 | 22 | 23 | 21 |
Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien kulutus.
Kotitalouksien käyttämät palvelut liittyvät pääosin vapaa-aikaan, järjestötoimintaan (sisältyy ryhmään muut palvelut), liikenteeseen, tietoliikenteeseen, vakuutustoimintaan sekä terveydenhoitoon (taulukko 1). Näistä monen merkitys on esitettyä suurempi, koska myös julkinen sektori on näissä palveluiden tuottajana tai palvelutuotannon tukijana. Kotitalouspalveluiden käyttöä on pyritty edistämään mm. verotuksessa tehtävän kotitalousvähennyksen avulla, mutta niiden osuus kaikista palvelumenoista on säilynyt melko vaatimattomana (taulukko 1).
Ravintola- ja kahvilapalveluiden kulutus on ollut merkittävin yksittäinen palvelukulutuksen laji. Sen meno-osuus on kuitenkin pienentynyt vuosien myötä. Työpaikkaruokailu on vähentynyt samoin kuin ravintoloissa ja kahviloissa vietetty aika. Tähän saattaa olla syynä väestön ikääntyminen. 70-luvun nuoret eivät vietä ravintoloissa aikaa enää 2000-luvulla. (Varjonen 2012, 37.) Kuljetuspalveluiden osuus menoista on kasvanut erityisesti vuoden 2006 jälkeen, mutta syynä siihen saattaa olla vuoden 2012 Kulutustutkimuksen tiedonkeruussa toteutettu muutos, mikä lisäsi auton korjauksiin ja huoltoon käytettyä rahamäärää. Tietoliikennepalveluiden osuus palvelumenoista oli suurimmillaan vuonna 2001 niiden merkittävän kasvun jälkeen, joka tapahtui 1990-luvun lopulla (Ahlqvist 2009, 138).
Palvelumenojen suurin ryhmä on kaikkina tarkasteluvuosina ollut "muut palvelut", joka koostuu hyvin erilaisista maksuista ja palveluista. Suurin yksittäinen erä tässä ryhmässä ovat erilaiset yhdistysmaksut, ammatti- ja muiden järjestöjen jäsenmaksut sekä kirkollisverot. Seuraavaksi suurimmat ryhmät ovat kauneudenhoidon palvelut sekä sosiaalipalvelut.
Palvelutarpeet vaihtelevat eri elämänvaiheessa
Palvelumenojen väestöryhmittäisiä eroja tarkastelen erilaisissa kotitaloustyypeissä ja sosioekonomisen aseman mukaan. Molempien taustatekijöiden voidaan olettaa vaikuttavan palvelumenojen suuruuteen ja palveluiden kysynnän kohdentumiseen. Eri elämänvaiheessa olevat kotitaloudet tarvitsevat arjessaan erilaisia palveluita. Samoin vapaa-ajan viettotavat vaihtelevat ikäryhmittäin. Väestön ikääntyessä entistä keskeisimmiksi ovat muodostumassa ikääntyville suunnatut palvelut. Palveluiden käyttö on riippuvaista myös niistä mahdollisuuksista, joita kotitalouksilla on niiden hankkimiseen. Sosioekonominen asema kuvaa osittain tätä näkökohtaa.
Palveluiden osuus (pl. asuminen) kulutuksesta vaihtelee kotitaloustyypin mukaan 22 prosentista 27 prosenttiin. 65 vuotta täyttäneiden ja yksinhuoltajien talouksien palvelumeno-osuudet vuonna 2012 olivat 22−23 prosenttia. Yksinasuvien ja lapsettomien parien talouksissa osuus oli 26 prosenttia ja kahden huoltajan lapsiperheissä 27 prosenttia.
Taulukko 2. Kotitalouksien kulutusmenot ja palvelumenot (pl. asuminen) sekä palveluiden osuus kulutusmenoista kotitaloustyypin ja kotitalouden viitehenkilön sosioekonomisen aseman mukaan vuonna 2012. Euroa/kulutusyksikkö, prosenttia.
| Kulutusmenot yhteensä, e/ky/v. | Palvelumenot e/ky/v. | Palvelumenojen osuus kulutusmenoista, % | |
| Kaikki kotitaloudet | 23 965 | 6 318 | 26 |
| Kotitaloustyyppi | |||
| Yksinasuvat, alle 65-v. | 23 573 | 6 277 | 26 |
| Lapsettomat parit, alle 65-v. | 28 396 | 7 557 | 26 |
| Yksinhuoltajataloudet | 22 784 | 5 436 | 23 |
| Kahden huoltajan lapsiperheet | 26 229 | 7 144 | 27 |
| 65 vuotta täyttäneiden taloudet | 18 930 | 4 303 | 22 |
| Muut kotitaloustyypit | 24 831 | 5 873 | 23 |
| Sosioekonominen asema | |||
| Maatalousyrittäjät | 24 648 | 6 510 | 26 |
| Muut yrittäjät | 32 842 | 8 679 | 26 |
| Ylemmät toimihenkilöt | 31 508 | 8 864 | 28 |
| Alemmat toimihenkilöt | 26 754 | 7 072 | 26 |
| Työntekijät | 23 591 | 5 864 | 24 |
| Opiskelijat | 14 482 | 3 920 | 27 |
| Eläkeläiset | 19 036 | 4 293 | 22 |
| Työttömät | 14 944 | 3 042 | 20 |
| Muut sosioekonomiset ryhmät | 18 423 | 4 297 | 23 |
Kulutusyksikkö: ks. Tarja Hatakan artikkelin tietolaatikko tässä numerossa.
Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien kulutus.
Palveluihin käytetty rahamäärä vaihtelee melkoisesti erilaisissa kotitaloukissa. Eniten rahaa kulutusyksikköä kohden palveluihin käyttivät lapsettomat parit ja kahden huoltajan lapsiperheet. Yksinhuoltajatalouksien menot jäivät selvästi jälkeen muiden lapsiperheiden menoista. Pienimmät palvelumenot olivat ikääntyneiden talouksissa. (Taulukko 2.)
Sosioekonominen asema vaikuttaa palvelukulutukseen enemmän kuin elämänvaihe. Vuonna 2012 palveluiden osuus kulutuksesta vaihteli 20 prosentista (työttömien taloudet) 28 prosenttiin (ylempien toimihenkilöiden taloudet). Kulutuksen palveluvaltaisuus ei liity palveluihin käytetyn rahamäärän suuruuteen. Opiskelijoiden kulutuksesta palveluiden osuus oli 27 prosenttia, vaikka niihin käytetty rahamäärä oli pieni. Työmarkkinoilla toimiminen erottelee palvelukulutusta samoin kuin koko kulutustakin.
Opiskelijat, eläkeläiset ja lapsiperheet ovat eniten riippuvaisia arjen palveluista
Osa palveluista liittyy olennaisesti arkielämän sujumiseen. Tällaisia välttämättömiä palveluita ovat esimerkiksi terveydenhoitopalvelut ja kuljetuspalvelut sekä lapsiperheille päivähoitopalvelut. Suuri osa palveluista liittyy vapaa-ajanviettoon ja matkailuun. Seuraavassa tarkastelenkin palvelumenoja väestöryhmittäin jaoteltuna arjen palveluihin ja vapaa-ajan palveluihin. Arjen palveluihin on otettu mukaan kodinhoitoon liittyvät palvelut, sosiaalipalvelut, terveydenhoitopalvelut, kuljetuspalvelut, tietoliikennepalvelut, työpaikka- ja opiskelija-ateriat sekä kampaamo- ja kauneudenhoitopalvelut. Vapaa-ajan palvelumenot koostuvat urheilu- ja vapaa-ajan palveluista, kulttuuripalveluista, rahapeleistä, ravintola- ja kahvilapalveluista sekä matkailuun liittyvistä palveluista.
Kulutusmenoistaan ja palvelumenoistaan arjen palveluihin käyttävät suhteellisesti eniten rahaa opiskelijataloudet. Kaikista menoista arjen palvelut vievät näissä talouksissa 13 prosenttia ja palvelumenoista runsaat puolet. Arjen palveluista ovat riippuvaisia myös eläkeläiset ja lapsiperheet, joiden kulutuksesta arki vie 10−13 prosenttia ja palvelukulutuksesta lähes 50 prosenttia.
Lapsiperheiden arjen palvelukulutus painottuu yksityisiin kuljetuspalveluihin, sosiaalipalveluihin ja tietoliikennepalveluihin. Opiskelijoiden palvelumenoista suuri osa menee kuljetuspalveluihin ja tietoliikenteeseen. Eläkeläisten arjen palveluissa korostuvat muita enemmän yksityiset ja julkiset terveydenhoitopalvelut. (Kuviot 2 ja 3.)
Kuvio 2. Arjen palvelumenot kotitaloustyypin mukaan vuonna 2012. Euroa/kulutusyksikkö/v.
Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien kulutus.
Kuvio 3. Arjen palvelumenot kotitalouden viitehenkilön sosioekonomisen aseman mukaan vuonna 2012. Euroa/kulutusyksikkö/v.
Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien kulutus.
Arjen palvelumenojen suhteellinen osuus kaikista palvelumenoista ja kokonaiskulutuksesta vaihtelee sekä kotitaloustyypin että sosioekonomisen aseman mukaan. Arjen palvelumenojen osuus kaikista palvelumenoista on eri kotitaloustyypeistä pienin yksinasuvien talouksissa (39 prosenttia) ja sosioekonomisista ryhmistä maatalousyrittäjien talouksissa (31 prosenttia). Myös euromääräiset kulutusmenot vaihtelevat. Eri sosioekonomisissa ryhmissä arjen menot ovat pienimmillään työttömien, eläkeläisten ja opiskelijoiden talouksissa ja suurimmillaan ylempien toimihenkilöiden ja muiden kuin maatalousyrittäjien talouksissa. Kotitaloustyypeistä arjen palvelumenot ovat suurimmat kahden huoltajan lapsiperheissä. (Kuviot 2 ja 3.)
Yksinasuvien palvelukulutuksessa painottuu vapaa-aika
Vapaa-ajan palveluiden suhteellinen osuus kotitaloustyypeittäin on kaikista kulutusmenoista 6−10 prosenttia ja palvelumenoista 27−39 prosenttia. Osuudet ovat pienimmät yli 65-vuotiaiden talouksissa ja lapsiperheissä ja suurimmat alle 65-vuotiaiden yksinasuvien talouksissa. Kulutusyksikköä kohden eniten rahaa vapaa-ajan palveluihin käyttävät alle 65-vuotiaat lapsettomat parit ja yksinasuvat, joiden kulutus painottuu muita kotitalouksia enemmän ravintola- ja kahvilapalveluihin ja matkailuun. Myös lapsiperheet käyttävät ravintola- ja kahvilapalveluihin suurimman osan vapaa-ajan palveluiden menoistaan. Lasten harrastukset vievät rahaa ja nämä kotitaloudet poikkeavatkin muista siten, että urheilu- ja vapaa-ajan palvelut ovat keskeiset. (Kuvio 4.)
Sosioekonomisen aseman mukaan vapaa-ajan palveluiden osuus kokonaismenoista on 5−9 prosenttia ja palvelumenoista 28−34 prosenttia. Suurimmat osuudet ovat ylempien toimihenkilöiden ja opiskelijoiden talouksissa ja pienimmät työttömien ja eläkeläisten talouksissa. Määrälliset erot ovat varsin suuret. Kun työttömien, eläkeläisten ja opiskelijoiden talouksissa käytetään vuosittain 900−1 300 euroa/kulutusyksikkö vapaa-ajan palveluihin, ylempien toimihenkilöiden taloudet käyttävät 3 000 euroa. Matkailu sekä ravintola- ja kahvilapalvelut ovat merkittävimmät vapaa-ajan palveluiden kulutuskohteet kaikilla ryhmillä. Maatalousyrittäjien taloudet eroavat muista siinä, että palvelumenot ovat muita työmarkkinoilla toimivia pienemmät ja ne painottuvat erityisesti valmismatkoihin. (Kuvio 5.)
Kuvio 4. Vapaa-ajan palvelumenot kotitaloustyypin mukaan vuonna 2012. Euroa/kulutusyksikkö/v.
Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien kulutus.
Kuvio 5. Vapaa-ajan palvelumenot kotitalouden viitehenkilön sosioekonomisen aseman mukaan vuonna 2012. Euroa/kulutusyksikkö.
Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien kulutus.
Tulevaisuuteen varautuminen on osa palvelukulutusta
Arjen palveluiden ja vapaa-ajan palveluiden ulkopuolella on vielä sekalainen joukko palveluita, joista merkittävää osaa voidaan luonnehtia palveluiksi, joiden avulla varaudutaan tulevaisuuteen. Tällaisia ovat esimerkiksi koulutusmenot, vakuutusmaksut, työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut sekä lainojen korot. Näiden palveluiden osuus kaikista kulutusmenoista oli keskimäärin kuusi prosenttia ja 1 500 euroa/kulutusyksikkö vuonna 2012.1 Vakuutusmaksut ja lainojen korot (molemmat noin 650 euroa/kulutusyksikkö vuonna 2012) ovat selvästi suurimmat maksut tässä palveluryhmässä. Ne vaihtelevat kotitaloustyypin ja sosioekonomisen aseman mukaan. Suurimpia vakuutusmaksuja maksavat sosioekonomisista ryhmistä yrittäjien ja ylempien toimihenkilöiden taloudet sekä kotitaloustyypeistä lapsettomat parit ja kahden huoltajan lapsiperheet. Samoissa talouksissa myös lainojen korot ovat suurimmat.
Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut kasaantuvat luonnollisesti työmarkkinoilla oleville toimihenkilöiden ja työntekijöiden talouksille.
Kotitalouksien itse maksamat koulutusmenot ovat Suomessa erittäin pienet, keskimäärin vain 40 euroa/kulutusyksikkö vuonna 2012 − opiskelijatalouksissakin ainoastaan vajaat 80 euroa. Tämä johtuu siitä, että koulutus on käytännössä ilmaista ja julkisilla koulutuspalveluilla on suuri merkitys. Niiden keskimääräinen rahallinen arvo oli vuonna 2012 lähes 2 000 euroa kulutusyksikköä kohden (Tilastokeskus 2014).
Kotitalouden elämänvaihe ja taloudelliset mahdollisuudet vaikuttavat palvelukulutukseen
Kotitalouksien menot palveluihin ovat kasvaneet keskimääräistä kulutusta nopeammin ainakin 1970-luvulta lähtien ja palvelumenot muodostavat noin puolet kaikista kulutusmenoista. Kotitalouksien yksityisen kulutuksen palveluvaltaistuminen on ollut osittain seurausta asumismeno-osuuden noususta. Muita merkittäviä palvelumenoryhmiä ovat kuljetuspalvelut, ravintola- ja kahvilapalvelut, muut vapaa-ajan palvelut sekä rahoitukseen ja vakuuttamiseen liittyvät palvelut.
Jos palveluiden kulutuksen lisääntymistä arvioidaan vaikkapa sen työllisyysvaikutusten kautta, vaikutusten tulisi kohdistua yleisesti palveluina pidettyjen toimialojen − kaupan, ravintoloiden, kulttuurin − ohella asumiseen liittyville toimialoille sekä erityisesti liikenteen lisääntyessä yksityisten kulkuvälineiden huoltoon ja korjaukseen. Varallisuuden kasvaessa myös vakuutus- ja rahoituspalveluiden kysyntä kasvaa. Työllisyyden kasvussa tämä ei kuitenkaan ilmene. Esimerkiksi vakuutus- ja rahoituspalveluiden työllisyys on alentunut 1990-luvulta lähtien. (Ahokas 2011, 30). Yhtenä syynä tähän on ollut palveluiden digitalisoituminen.
Kulutuksen palveluvaltaistuminen ei ole kaikilta osin vastannut kulutuksen kestävyyden tavoitteeseen. Asuminen, yksityisautoilu sekä matkailu ovat varsin materiaali- ja energiaintensiivisiä kulutuskohteita eikä niihin käytettyjen menojen kasvu ole siten lisännyt kulutuksen ekologisuutta.
Kotitalouksien kannalta tämän artikkelin analyysi ei kerro sitä, ovatko kotitalouksien käyttämät palvelut olleet riittäviä, tarkoituksenmukaisia ja laadultaan toivottuja. Analyysin perusteella voidaan kuitenkin sanoa jotain palvelukulutuksen väestöryhmittäisistä eroista ja erityyppisten palveluiden välttämättömyydestä eri ryhmille. Mitä suurempi kulutusosuus on, sitä välttämättömämpänä − tai vapaa-ajan kulutuksen kyseessä ollessa merkityksellisempänä − kulutusta voidaan pitää. Arjen palveluiden kulutusosuus vaihtelee kotitalouden elämänvaiheen ja sosioekonomisen aseman mukaan 8−13 prosentin välillä, vapaa-ajan palveluiden 5−10 prosentin välillä ja tulevaisuuteen varautumisen palveluiden 3−9 prosentin välillä.
Palveluvaltaisinta (pl. asumispalvelut) kulutus on sosioekonomisista ryhmistä ylempien toimihenkilöiden ja opiskelijoiden talouksissa. Kotitaloustyypeistä palveluvaltaisinta kulutus on kahden huoltajan lapsiperheissä. Näissä kotitalouksissa lähes 30 prosenttia menoista käytettiin palveluihin. Lapsiperheiden palvelukulutuksessa korostuvat arjen palvelut, kun ylempien toimihenkilöiden ja opiskelijoiden menoista suhteellisen suuri osuus kuluu myös vapaa-aikaan. Tulevaisuuteen varautumisen palvelut ovat tärkeimpiä maatalousyrittäjille ja kahden huoltajan lapsiperheille.
Palveluiden kulutusosuus on pienin (20−23 prosenttia) pienituloisissa kotitalouksissa − työttömien, eläkeläisten ja yksinhuoltajien talouksissa. Näissä kotitalouksissa perinteiset elämän välttämättömyydet vievät suuremman kulutusosuuden kuin muissa kotitalouksissa (Tilastokeskus 2013), joten etenkin vapaa-ajan palveluista joudutaan tinkimään. Näissä kotitalouksissa myös palveluihin − jopa arjen palveluihin − käytetään huomattavasti vähemmän rahaa kuin muissa kotitalouksissa.
Vaikka palvelukulutus on riippuvaista kotitalouden elämänvaiheesta, mahdollisuuksiin kuluttaa jopa arjen palveluita vaikuttavat merkittävästi kotitalouksien kulutusresurssit. Tätä kompensoivat jonkin verran julkiset hyvinvointipalvelut, jotka kohdentuvat eri elämänvaiheessa oleville ja pienituloisille kotitalouksille (Tilastokeskus 2014).
Kulutukselle 1990-luvun puolivälin jälkeen on ollut ominaista toisaalta kulutuksen yhdenmukaistuminen, eli kulutusrakenteissa ei ole suuria väestöryhmittäisiä eroja, ja toisaalta kulutuksen eriytyminen. Eriytyminen ilmenee kulutetuissa rahamäärissä, ja näiden väestöryhmittäiset erot ovat kasvaneet. Toteutunut muutos merkitsee kulutuksen laadullisten erojen kasvua. (Ahlqvist & Ylitalo 2009, 67). Sama kehityspiirre on havaittavissa myös palveluiden kulutuksessa.
Tietolaatikko: Palvelumenojen (pl. asuminen) luokitus.
| Kotiin ja vaatteisiin liittyvät palvelut Vaatteiden pesu, valmistus ja vuokraus Jalkineiden korjaus ja vuokraus Huonekalujen, kalusteiden ja mattojen korjaus Kodinkoneiden korjaus ja varaosat Kotitalouspalvelut Terveydenhoitopalvelut Lääkäripalvelut Hammashoitopalvelut Tutkimus- ja hoitopalvelut Sairaala- ja poliklinikkapalvelut Kuljetuspalvelut Yksityisajoneuvojen huolto ja korjaus Muut yksityisajoneuvojen palvelut Ulkomaanmatkojen matkaliput Junamatkat Suomessa Maantiematkat Suomessa Laiva-, vene- ja lentomatkat Suomessa Muut ostetut kuljetuspalvelut Ajoneuvo luontoisetuna Tietoliikennepalvelut Postimaksut Puhelinlaitteiden korjausmaksut ja lisätarvikkeet Puhelin- ja internetpalvelut ym. Televisioiden, tietokoneiden ym. korjaus Muut vapaa-ajan palvelut Suurten vapaa-ajan välineiden korjaus Urheiluvälineiden huolto ja korjaus Urheilu- ja vapaa-ajan palvelut Kulttuuripalvelut Rahapelit |
Valmismatkat Ravintolat ja kahvilat Ravintolat ja kahvilat Työpaikka- ja opiskelija-ateriat Majoituspalvelut Vakuutukset Irtaimistovakuutukset Vapaaehtoiset tapaturma- ja sairausvakuutukset Liikenne- ja matkavakuutukset Muut palvelut Pankki- ja taloudelliset palvelut Muut palvelut Veroluonteiset maksut Jäsenmaksut, sakot ja muut tulonsiirtojen luonteiset maksut Muut kulutusmenojen ulkopuoliset erät Perus- ja keskiasteen oppilaitokset Yliopistot ja korkeakoulut Muut koulutuspalvelut Kampaamot ja kauneushoitolat Kellojen ja korujen korjaus Sosiaalipalvelut |
Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien kulutus
Lähteet
Ahlqvist, Kirsti 2009. Palveluiden kulutus. Teoksessa: Kirsti Ahlqvist & Marko Ylitalo (toim.). Kotitalouksien kulutus 1985−2006. Tulot ja kulutus. Helsinki: Tilastokeskus.
Ahlqvist, Kirsti & Ylitalo, Marko 2009. Kulutuksen muutokset 1985−2006. Teoksessa Kirsti Ahlqvist & Marko Ylitalo (toim.). Kotitalouksien kulutus 1985−2006. Tulot ja kulutus. Helsinki: Tilastokeskus.
Ahokas, Jussi 2011. Suomen talouden palveluvaltaistuminen jatkuu myös tulevaisuudessa. Työpoliittinen Aikakauskirja 2/2011.
Kaartinen, Aija 2014. Jäljessä vai ei? Palvelukulutus Suomessa pohjoisten eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden kontekstissa. Tutkimuksia ja selvityksiä 7/2014. Helsinki: Kuluttajatutkimuskeskus.
Pajarinen, Mika & Rouvinen, Petri & Ylä-Anttila, Pekka 2012. Uutta arvoa palveluista. ETLA B 256. Helsinki: Taloustieto Oy. http://www.etla.fi/wp-content/uploads/ETLA-B256.pdf.
Tilastokeskus a. Kansantalouden tilinpito. http://tilastokeskus.fi/til/vtp/index.html.
Tilastokeskus b. Kotitalouksien kulutus. http://tilastokeskus.fi/til/ktutk/index.html.
Tilastokeskus 2013. Kotitalouksien kulutus 2012. Opiskelijatalouksien kulutusmenot pienenivät vuodesta 2006 vuoteen 2012. Tulot ja kulutus 2013. http://tilastokeskus.fi/til/ktutk/2012/ktutk_2012_2013-12-30_tie_001_fi.html.
Tilastokeskus 2014. Kotitalouksien kulutus. Hyvinvointipalvelujen taloudellinen merkitys on suurin lapsiperheille. Tulot ja kulutus 2014. http://tilastokeskus.fi/til/ktutk/2012/ktutk_2012_2014-04-28_tie_001_fi.html.
Varjonen, Johanna 2012. Syömisen ajat ja paikat. Hyvinvointikatsaus 3/2012.
1Näitä menoja ei voi suhteuttaa edellä kuvattuihin palvelumenojen kokonaisuuteen, koska olen ottanut niihin mukaan myös asumiseen liittyvät vakuutusmaksut ja asuntolainojen korot.
Päivitetty 23.2.2015