Naiset useammin etätyössä kuin miehet

Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan reilu kolmannes (35 %) 18–67-vuotiaista palkansaajista teki etätyötä vuonna 2023. Mittaussarjan alussa vuonna 1997 etätyötä teki vain muutama prosentti.

Työelämän digitalisaation myötä etätyö on yleistynyt voimakkaasti viimeksi kuluneiden 10–15 vuoden aikana. Se saavutti huippunsa koronapandemian myötä: keväällä 2021 yli 40 % palkansaajista teki etätyötä, minkä lisäksi 8 % sanoi tehneensä etätyötä aiemmin pandemian aikana, vaikka ei sitä keväällä 2021 enää tehnytkään.

Sisältöä ladataan

Poikkeusajan jälkeen etätyötä tekevien osuus palkansaajista väheni, mutta on jäänyt selvästi korkeammalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa.

Vuonna 2023 naiset tekivät etätyötä hieman yleisemmin kuin miehet, vaikka aiemmin etätyö oli yleisempää miehille kuin naisille.

Etätyötä tekevät ennen kaikkea ylemmät (68 % vuonna 2023) sekä enenevästi määrin myös alemmat toimihenkilöt (31 %). Jos tarkastellaan vain ylempiä toimihenkilöitä tai alempia toimihenkilöitä, etätyö on näissä ryhmissä edelleen yleisempää miehille kuin naisille.

Valtiosektorin palkansaajista lähes kaksi kolmesta (64 %) teki etätyötä vuonna 2023, kun yksityissektorilla osuus oli 45 % ja kunta-alan palkansaajilla 28 %. Osuus jäi matalimmaksi hyvinvointialueiden ja -yhtymien palkansaajilla, joista joka viides (20 %) teki etätyötä vuonna 2023.

Työolotutkimuksen tiedonkeruutapa on muuttunut vuoden 2018 jälkeen. Vuoteen 2018 asti työolotutkimus toteutettiin käyntihaastatteluna, Koronakriisin vaikutukset työelämään 2021 -kyselytutkimus sekä vuoden 2023 työolotutkimus taas olivat verkkokyselyitä. Tämän vuoksi uusimmat tulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia vuoden 2018 ja sitä edeltävien tutkimuskertojen tuloksiin.

Reilu viidennes palkansaajista etätyössä vähintään puolet työajasta

Reilu viidesosa (22 %) kaikista palkansaajista teki etätyötä vähintään puolet työajastaan vuonna 2023. Kaikista naispalkansaajista 23 % ja miespalkansaajista 21 % teki etätyötä vähintään puolet työajastaan.

Noin prosentti kaikista palkansaajista oli etätyössä käytännössä koko työaikansa. Etätyötä tekevät miehet olivat hieman naisia useammin koko tai lähes koko työaikansa etätyössä.

Etätyön osuus työajasta oli suurin valtiosektorin ja yliopistojen palkansaajilla: lähes puolet (48 %) kaikista valtiosektorin ja 41 % kaikista yliopistojen palkansaajista oli etätyössä vähintään puolet työajastaan. Yksityissektorilla vastaava osuus oli vajaa neljännes (23 %) ja kunta-alalla 15 %. Hyvinvointialueiden tai -yhtymien palkansaajilla etätyötä vähintään puolet työajastaan tekevien osuus jäi pienimmäksi, 8 %:iin.

Yhä useampi tekee töitä enimmäkseen kotona

Työolotutkimuksessa ei ole aiempaa vertailutietoa siitä, mikä osuus etätyötä tekevien työajasta kuluu etätyössä. Jotakin voi kuitenkin päätellä siitä ensisijaisesta paikasta, missä palkansaajat sanovat tekevänsä töitä.

Vuonna 2018 etätyötä tekevistä palkansaajista 86 % sanoi tekevänsä työtä pääasiassa työnantajan tai asiakkaan tiloissa ja vain 12 % nimesi pääasialliseksi työnteon paikakseen kodin.

Vuonna 2023 enää reilut puolet (53 %) etätyön tekijöistä työskenteli pääosin työnantajan tai asiakkaan tiloissa. Sen sijaan 45 % sanoi tekevänsä töitä pääosin kotona. Vajaalla prosentilla etätyöläisistä työnteon pääasiallinen paikka oli esimerkiksi vapaa-ajan asunto, yhteiskäytössä oleva etätyötila tai jokin muu paikka.

Kaikkiin palkansaajiin suhteutettuna tämä tarkoittaa sitä, että 73 % palkansaajista työskenteli vuonna 2023 enimmän aikaa työnantajan tai asiakkaan tiloissa, ja 16 % pääosin kotona. Vuonna 2018 vastaavat osuudet olivat 87 ja 4 %. Näiden lukujen ulkopuolelle jää se pieni osa palkansaajista, jotka työskentelivät pääosin ulkona, esimerkiksi rakennustyömaalla, tai työntekijöinä kulkuvälineissä.

Sen lisäksi, että etätyönteko on yleistynyt, yhä useammalle etätyötä tekevälle etänä työskentelystä on tullut työnteon pääasiallinen muoto.

Miehet voivat vaikuttaa etätyönsä määrään useammin kuin naiset

Lähes puolet (45 %) etätyöntekijöistä koki voivansa vaikuttaa paljon siihen, milloin ja kuinka paljon tekee etätyötä, ja lisäksi lähes joka kolmas (32 %) koki voivansa vaikuttaa asiaan melko paljon. Naisten ja miesten välillä on eroa: kun miehistä peräti 83 % koki voivansa vaikuttaa paljon tai melko paljon, naisilla vastaava osuus oli 71 %.

Hyvinvointialueiden ja -yhtymien etätyöntekijöillä vaikutusmahdollisuuksia oli vähiten (61 % paljon tai melko paljon), kuntasektorin etätyöläisillä niitä oli hieman tätä enemmän (70 %). Yksityissektorilla ja valtiolla noin 80 % pystyi vaikuttamaan etätyönsä määrään vähintäänkin melko paljon, ja yliopistolla vastaava osuus oli lähes 90 %.

Ylemmillä toimihenkilöillä vaikutusmahdollisuudet olivat paremmat (82 % paljon tai melko paljon) kuin alemmilla toimihenkilöillä (70 %).

Joka kolmas voi valita etätyön määrän lähes vapaasti

Noin joka neljännen (24 %) etätyötä tekevän edellytettiin olevan työpaikallaan 3–4 päivänä viikossa, minkä lisäksi reilun neljänneksen (27 %) täytyi näyttäytyä paikalla vähintäänkin päivänä, parina viikossa. Naiset työskentelivät useammin työpaikoilla, joilla työnantaja edellytti vähintäänkin viikoittaista työpaikalla oloa.

Useampi kuin joka kolmas (36 %) etätyötä tekevä palkansaaja kertoi voivansa valita lähes vapaasti itse sen, kuinka usein työpaikallaan kävi. Tämä vastaa 13 %:a kaikista palkansaajista.

Miehillä oli enemmän vapauksia etä- ja lähipäiviensä suhteen kuin naisilla: yli puolet (54 %) miehistä sai joko valita lähipäiviensä määrän lähestulkoon vapaasti tai läsnäolovelvoite koski heillä vain joitakin päiviä kuukaudessa. Naisilla vastaava osuus oli 43 %.

Sukupuolten välinen ero liittyy muun muassa työnantajasektorien sukupuolirakenteeseen.

Kuntatyönantajan (33 %) sekä hyvinvointialueiden ja -yhtymien (53 %) työpaikoilla edellytettiin työpaikalla oloa 3–4 päivänä viikossa yleisemmin kuin muilla sektoreilla. Ainoastaan 14 % hyvinvointialueiden ja 24 % kunnan etätyöntekijöistä saattoi valita lähipäiviensä määrän lähes vapaasti itse. Nämä työnantajasektorit ovat vahvasti naisenemmistöisiä.

Yliopistojen ja valtiosektorin etätyöntekijöiltä edellytettiin huomattavasti vähemmän lähipäiviä: 13–15 % vastasi, että heidän odotettiin työskentelevän työpaikalla 3–4 päivänä viikossa. Yksityissektorilla vastaava osuus oli 21 %. Toisaalta valtiosektorilla vain vajaa neljännes (23 %) etätyöntekijöistä saattoi valita itse lähes vapaasti sen, miten usein työpaikalleen tuli, kun yliopistolla ja yksityissektorilla vastaava osuus oli reilut 40 %.

Ylemmillä toimihenkilöillä oli enemmän vapauksia valita itse haluamansa etätyön määrä kuin alemmilla toimihenkilöillä.

Etätyötunteja jää kirjaamatta joka viidenneltä

Työolotutkimuksessa etätyötä tekeviltä kysyttiin, kirjasivatko he kaikki etätyössä tehdyt työtunnit.

Joka viidennellä (20 %) niistä etätyöntekijöistä, joita koski velvoite työajan kirjaamisesta, etätyössä tehdyistä työtunneista osa jäi kirjaamatta työajaksi. Näin kävi yleisemmin ylemmille toimihenkilöille, esihenkilöasemassa toimiville sekä yliopistolla työskenteleville. Mitä vanhemmista etätyöntekijöistä oli kyse, sitä useammin työtunteja jäi kirjaamatta. Naisten ja miesten välillä ei ollut juurikaan eroa.

Osa etätyötä tekevistä koki, ettei kysymys työajan kirjaamisesta koskenut heitä – kyse oli esimerkiksi työaikalainsäädännön ulkopuolella olevista johtajista tai kokonaistyöaikaa tekevistä erityisasiantuntijoista.

Etätyössä useammin puutteita ergonomiassa, mutta parempi työrauha kuin toimistolla

Ergonomia ei välttämättä toteudu etätyöympäristössä kaikilta osin yhtä hyvin kuin työnantajan tiloissa. Työrauhan kanssa näyttää olevan toisin.

Noin joka neljäs (26 %) etätyötä tekevä koki vaikeat tai epämukavat työasennot haittatekijäksi etätyöympäristössään. Samoista henkilöistä ainoastaan 5 % koki työnantajan tiloissa haittaa vaikeista tai epämukavista asennoista.

Toisaalta vain joka kymmenes etätyötä tekevä nimesi työympäristön rauhattomuuden etätyönsä haittatekijäksi, mutta noin joka kolmas (32 %) koki rauhattomuutta työpaikalla työskennellessään.

Etätyön puutteellinen ergonomia oli tutumpaa naisille kuin miehille. Naiset kokivat selvästi miehiä useammin etätyönsä haittatekijöiksi vaikeat tai epämukavat työasennot (naiset 34 %, miehet 16 %) sekä toistuvat yksipuoliset liikkeet (naiset 16 %, miehet 11 %).

Koronakriisin vaikutukset työelämään 2021 -kyselytutkimuksessa ilmenikin, että naisilla oli etätyössä selvästi harvemmin käytössään oma työhuone tai oma työpiste kuin miehillä; naiset tekivät etätyötä miehiä yleisemmin paikoissa, jotka periaatteessa oli varattu muuhun toimintaan, kuten ruokapöydän ääressä tai olohuoneen sohvalla. (Sutela & Pärnänen 2021.)

Joka viides etätyöntekijä (naiset 21 %, miehet 18 %, yhteensä 20 %) oli arvioinut etätyön työoloja ja työympäristöä yhdessä työnantajansa kanssa. Alempien toimihenkilöiden osalta näin oli käynyt useammin (25 %) kuin ylempien toimihenkilöiden kohdalla (17 %).

Valtiosektorin etätyötä tekevistä palkansaajista joka viides (25 %) kertoi työnantajan kanssa tehdystä arviosta, yliopistosektorilla ainoastaan 14 %. Muilla työnantajasektoreilla noin 20 % etätyöntekijöistä oli tehnyt tällaista arviointia työnantajansa kanssa.

Kaksi viidestä palkansaajasta ei ole kiinnostunut etätyöstä

Yli puolet (58 %) palkansaajista koki vuonna 2023, että etätyö ei ollut heidän työtehtävissään mahdollista työtehtävien tai työnantajan vuoksi, tai vähintäänkin sitä olisi hankala toteuttaa. Suurin osa tästä joukosta ei tosin olisi ollut edes kiinnostunut etätyöstä, vaikka se olisi ollut mahdollista.

Sen lisäksi että naiset tekivät yleisemmin (37 %) etätyötä kuin miehet (33 %), naiset olivat useammin (24 %) myös kiinnostuneita etätyöstä kuin miehet (20 %), vaikka se olisi nykyisessä työssä mahdotonta tai ainakin hankalasti toteutettavissa. Vastaavasti miehissä oli hieman enemmän heitä, joiden työssä etätyö olisi ollut mahdollista, mutta he eivät sitä tehneet eivätkä olleet siitä kiinnostuneita (naiset 3 %, miehet 5 %).

Kuntasektorin sekä hyvinvointialueiden ja -yhtymien palkansaajista noin 70 % koki, ettei etätyö ollut heidän työssään mahdollista. Valtiosektorin palkansaajilla vastaava osuus oli 27 %, yliopistosektorin palkansaajilla 25 % ja yksityissektorilla 58 %.

Sosioekonomisten ryhmien väliset erot olivat suuria. Ylemmistä toimihenkilöistä vain 13 % kuului ryhmään ”ei kiinnosta eikä olisi mahdollista”, kun vastaava osuus alemmilla toimihenkilöillä oli 33 % ja työntekijöillä 66 %. Tosin myös työntekijöiden joukossa lähes 30 % olisi ollut etätyöstä periaatteessa kiinnostunut – vaikka se ei heille mahdollista ollutkaan.