Etusivu > Tilastot > Tulonjakotilasto > 2009 > 5 Tulonjaon muutokset Euroopassa vuosina 2005–2009

5 Tulonjaon muutokset Euroopassa vuosina 2005–2009

Tässä katsauksessa kuvataan tulonjaon muutoksia Euroopan maissa usealla eri indikaattorilla. On helppo havaita, että kehitystrendit ovat monensuuntaisia, eikä mikään indikaattori yksinään anna oikeata kokonaiskuvaa kehityksestä. Tietoa on paljon ja kokonaiskuvasta tulee pakostakin monenkirjava – indikaattorit kuvaavat tulonjaon kehitystä monesta näkökulmasta. Kullakin maalla on oma tarinansa.

Euroopan tilastovirastojen yhteistyöllä on parannettu pitkäjänteisesti kansainvälistä tilastollista kuvauskykyä. Euroopan unionin yhteisesti sopimien periaatteiden mukaista eurooppalaista tulonjakotilastoa (EU-SILC, European Union Statistics on Income and Living Conditions) alettiin laatia 2000-luvun alkupuoliskolla. EU-SILC laaditaan nykyään 31 maassa ¹⁾ . Jo 27 maasta on saatavana tilastot viideltä vuodelta.

Katsauksessa tarkastellaan tulonjaon tunnuslukujen muutoksia viisivuotisjaksolla 2005–2009 sekä tunnuslukujen tasoja tuoreimmalta vuodelta ²⁾ . Tiedot perustuvat EU:n komission julkaisemiin taulukoihin, joita löytyy lisää Eurostatin verkkosivuilta (http://epp.eurostat.ec.europa.eu/portal/page/portal/eurostat/home).

5.1 Tuloerot EU-maissa

Pohjoismaat ovat menettämässä yhtenäistä asemaansa tasaisimman tulonjaon maina, sillä joukkoon ovat liittyneet Itä-Euroopan maista Slovenia, Unkari, Slovakia ja Tshekki sekä Itävalta (kuvio 5.1). Norja, Ruotsi ja Suomi olivat kahdeksan tasaisimman tulonjaon maiden joukossa, Suomi kahdeksantena. Tanskan tuloerot ovat nousseet suuremmiksi kuin Suomessa, ja Islannissa tuloerot ovat viime vuosina kasvaneet jo lähelle EU-maiden keskitasoa. EU-maiden keskimääräinen Gini-indeksi ³⁾ oli 30,4. Suurimmat tuloerot ovat Latviassa, Liettuassa, Portugalissa ja Romaniassa. Indeksi ylitti EU:n keskiarvon myös Virossa, Puolassa, Kreikassa, Italiassa, Espanjassa, Iso-Britanniassa sekä Bulgariassa.

Kuvio 5.1 Tuloerot Euroopan maissa vuonna 2009. Gini-indeksit.

5.2 Tuloerojen muutokset EU-maissa vuoden 2004 jälkeen

Tuloerojen muutosten suunta on vuosina 2005–2009 monessa maassa vaihtunut kasvusta supistumiseen, sillä tarkastelujaksolle osuu syksyllä 2008 alkanut globaali rahamarkkinoiden kriisi. Miten tuo taantuma pitkittyessään vaikutti tuloeroihin ja kotitalouksien toimeentuloon eri maissa, jää nähtäväksi sitten kun vuosien 2010 ja 2011 SILC-aineistot ovat käytettävissä. Suomessa taantuman tiedetään vähentäneen voimakkaasti kaikkein suurituloisimpien ansaitsemia pääomatuloja, mutta esimerkiksi keskituloisten tuloluokkien tulokehitys jatkui positiivisena tulonmuodostumisvuosina 2008 ja 2009 kansallisen tulonjakotilaston mukaan.

Seuraavassa tarkastellaan tuloerojen muutoksia kahden tunnusluvun avulla. Gini-kerroin kuvaa koko tulojakauman poikkeamaa tasajaosta siten, että 0 kuvaa täydellistä tasajakoa (kaikki saavat yhtä paljon) ja 100 täydellistä epätasajakoa (yksi saa kaikki tulot). S80/S20 suhteuttaa tulojakauman pieni- ja suurituloisimpien viidennesten tulokertymiä toisiinsa. Suurituloisimman viidenneksen saamaa tulo-osuutta kaikista kotitalouksien tuloista verrataan pienituloisimman viidenneksen tulo-osuuteen.

Kuvio 5.2 Tuloerojen muutokset (%) Gini-kertoimen ja S80/S20:n mukaan vuosina 2005–2009 sekä Gini-kertoimen taso vuonna 2009. Maiden järjestys S80/S20:n muutoksen suuruuden mukainen. Kuvion perusluvut liitetaulukossa 16.

Tuloerot kaventuivat kummallakin indikaattorilla mitaten 15 Euroopan maassa vuosina 2005–2009. Eniten tuloerot kapenivat suurten tuloerojen Puolassa, Irlannissa, Iso-Britanniassa, Virossa ja Portugalissa, mutta myös jo entuudestaan pienempien tuloerojen Norjassa ja Unkarissa (kuvio 5.2). Tuloeroja eniten kaventaneessa Puolassa suurituloisimman viidenneksen tulo-osuus aleni 24,2 prosenttia verrattuna pienituloisimman viidenneksen tulo-osuuteen. Puolan Gini-indeksi aleni samanaikaisesti 11,8 prosenttia. Tuloerot kasvoivat tarkastelujakson aikana eniten Bulgariassa, Romaniassa, Islannissa ja Tanskassa.

Suomessa muutokset olivat Euroopan pienimpiä: S80/S20 ilmaisee, että suurituloisimman viidenneksen tulo-osuus kasvoi 2,8 prosenttia verrattuna pienituloisimman viidenneksen tulo-osuuteen. Gini-indeksi sen sijaan aleni 0,4 yksikköä. Tätä ennen Suomen tuloerot vuosina 1995–2005 olivat kasvaneet voimakkaasti ⁴⁾ . Myös Hollannin ja Kreikan tuloerojen muutos oli melko olematon.

5.3 Suhteellisen köyhyyden kehitys EU-maissa

Köyhyyden ja pienituloisuuden muutoksia mitataan EU:ssa monella mittarilla: tuloperusteiset suhteelliset mittarit – kuten köyhyysriskiä kuvaava pienituloisuusaste tai niin kutsuttu köyhyysvaje – perustuvat kunkin vuoden kansalliseen tulojakaumaan. Köyhyysriski kuvaa niiden henkilöiden osuutta väestöstä, joiden ekvivalentit tulot jäävät pienemmiksi kuin 60 prosenttia mediaanitulosta. Köyhyysvaje lasketaan pienituloisten mediaanitulojen suhteellisena etäisyytenä pienituloisuusrajasta. Jos vaje kasvaa, pienituloiset joko suorastaan köyhtyvät tai ainakin jäävät aikaisempaa enemmän jälkeen keskimääräisestä tulokehityksestä. Vajeen pieneneminen osoittaa pienituloisen väestön tulokehityksen paranemista suhteessa muun väestön tulokehitykseen. Molemmat mittarit kuvaavat pieni- ja keskituloisten suhteellisia etäisyyksiä tulojakaumalla. On syytä pitää silmällä myös mediaanituloja sekä tulorajaa , jonka avulla pienituloisuus määritellään.

Suhteellisia muutoksia tarkasteltaessa ei pidä unohtaa maiden välisiä todellisia tulotasojen eroja. Esimerkiksi pienituloisuusraja vaihtelee valtavasti: alimmillaan Romaniassa se on noin 2 100 PPS-yksikköä ⁵⁾ (vuodessa kulutusyksikköä kohti), korkeimmillaan Luxemburgissa se on lähes 8-kertainen, noin 16 200 PPS-yksikköä. Suomen vastaava raja oli tässä aineistossa 10 400 PPS-yksikköä (12 600 €). Kaikissa maissa Luxemburgia lukuun ottamatta pienituloisuusraja kohosi tarkastelujaksolla mediaanitulojen nousun myötä. Joissakin maissa raja lähes kaksinkertaistui tässä lyhyessä ajassa (Slovakia, Liettua, Latvia). (Liitetaulukko 16.)

Kun tulokehityksen suunta ja voimakkuus vaihtelevat, suhteellisten mittareiden aikasarjoja on vaikea tulkita. Normaalisuhdanteissa mediaanitulot yleensä nousevat, mikä nostaa mediaanista laskettavaa pienituloisuuden rajaa. Jos keski- ja suurituloisten tulot nousevat nopeammin kuin pienempituloisten, köyhyysaste nousee siksi, että pienituloisuusrajan alapuolelle jää yhä parempituloisia kotitalouksia. Samalla pienituloisten tulot näyttävät keskimäärin nousevan, koska tulomediaani ja yleensä keskiarvokin nousee joukossa, johon liittyy parempituloisia kotitalouksia. Tämän vuoksi köyhyysvajeen aikasarjaa on tulkittava varovaisesti pienituloisuusasteen vaihdellessa: se kuvaa pienituloisiksi luokitellun väestön tulorakenteen muutosta. Pienituloisten tuloliikkuvuuden tarkastelu edellyttäisi samojen talouksien seuraamista vuodesta toiseen, mikä ei ole mahdollista poikkileikkausaineistojen avulla.

Kuvio 5.3 Pienituloisuusaste vuonna 2009 ja asteen muutos (prosenttiyksikköä) vuosina 2005–2009 Euroopan maissa.

Esimerkiksi Suomessa, Norjassa ja Virossa pienituloisuusaste kohosi (kuvio 5.3), vaikka tuloerot kapenivat tai pysyivät ennallaan (kuvio 5.2). Tämä tarkoittaa, että tuloerot kasvoivat pieni- ja keskituloisten välillä, mutta kaventuivat keski- ja suurituloisten välillä.

Suomessa, Ruotsissa, Saksassa ja Latviassa köyhyysvajekin kasvoi, vaikka pienituloisuusaste ja -raja kohosivat – pienituloisuus siis ”syveni” (kuvio 5.4). Yleensä niissä maissa, joissa tuloerot kaventuivat, pienituloisuusaste aleni voimakkaasti. Tällaista kehitystä tapahtui Irlannissa, Puolassa, Slovakiassa, Tshekissä, Iso-Britanniassa, Portugalissa ja Unkarissa. Pienituloisuusasteen laskiessa myös köyhyysvaje supistui etenkin Irlannissa, Puolassa, Portugalissa ja Unkarissa. Toisin sanoen pienituloisuusrajan alapuolelle jääneiden määrä väheni ja tuloerot heidän joukossaan lievenivät. Tulonjako siis selkeästi tasoittui näissä maissa useilla eri mittareilla.

Toisaalta Latvian ja Bulgarian ennestäänkin suuret tuloerot kasvoivat ja pienituloisuusaste nousi. Samalla pienituloisten suhteellista köyhtymistä ilmensi köyhyysvajeen kasvu (kuvio 5.4). Saksassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa ja Norjassa pienituloisten määrä kasvoi ja samalla köyhyysvaje kasvoi. Näissäkin maissa pienituloiset siis köyhtyivät. Virossa, Islannissa, Hollannissa ja Liettuassa taas köyhyysvaje supistui aika lailla, vaikka pienituloisten osuus väestöstä kasvoi. Erityisesti Virossa pienituloisuusraja nousi rajusti, joten köyhyysvajeen supistumista on vaikea tulkita: paranivatko pienituloisten tulot vai muuttuiko pienituloisten tulorakenne ryhmän kasvaessa.

Kuvio 5.4 Pienituloisuusasteen ja köyhyysvajeen muutos (prosenttiyksikköä) vuosina 2005–2009 Euroopan maissa. Maiden järjestys pienituloisuusasteen muutoksen suuruuden (kuvio 5.3) mukainen.

5.4 Aineellinen puute ja suhteellinen tuloköyhyys

Suhteellisten tulomittareiden käyttö maavertailuissa piilottaa paljolti maiden väliset todelliset elintasoerot. Tätä ongelmaa havainnollistaa jo edellä mainittu rahamääräisen pienituloisuusrajan maittainen vaihtelu. Tulonjaon tasaisuus voi merkitä eri asiaa maassa, jossa tulotaso on matala verrattuna korkean tulotason maahan. Esimerkiksi Unkarissa on tasaisempi tulonjako kuin Suomessa ja vähemmän köyhyysriskissä olevia, mutta pienituloisuuden raja oli Unkarissa alle puolet (4 100 PPS-yksikköä) Suomen pienituloisuuden rajasta (10 400 PPS-yksikköä). Unkarin mediaanitulokin oli vain 65 prosenttia Suomen pienituloisuusrajasta.

Huonoa elintasoa ja toimeentulovaikeuksia kuvaamaan on valittu absoluuttisempia mittareita tulomittareiden rinnalle. Maiden olosuhteet ovat sangen erilaiset, eikä absoluuttisiakaan vertailukelpoisia mittareita ole yksinkertaista valita. EU:ssa on kehitetty moniosainen indikaattori ”köyhyys ja syrjäytymisriski” joka koostuu pienituloisuudesta, heikosta työmarkkinaosallistumisesta ja niin kutsutusta aineellisesta puutteesta ⁶⁾ . Kuviosta 5.5 havaitaan, että tuloihin perustuva pienituloisuuden aste ja toimeentulovaikeuksia ja elintasovajeita kuvaava aineellisen puutteen aste eivät korreloi.

Kuvio 5.5 Aineellinen puute ja pienituloisuusaste EU-maissa vuonna 2009.

Itä-Euroopan ja Balkanin maissa aineellinen puute on voimakkaasta kehityksestä huolimatta edelleen eri luokkaa kuin Keski-, Länsi- ja Pohjois-Euroopan maissa. Aineellisen puutteen ja suhteellisen pienituloisuuden mittarit eivät kaikissa maissa ole liikkuneet samaan suuntaan: Romaniassa, Unkarissa, Puolassa ja Slovakiassa huono-osaisuus on vähentynyt molemmilla indikaattoreilla, mutta Bulgariassa ja Latviassa samalla kun pienituloisuus on lisääntynyt, aineellinen puute kuitenkin on voimakkaasti vähentynyt (liitetaulukko 16).

Rikkaammissa maissa aineellinen puute on erittäin vähäistä ja on yleensä edelleen laskenut, poikkeuksina Saksa ja Itävalta. Monissa maissa, joissa suhteellinen pienituloisuus kasvoi, aineellinen puute kuitenkin entisestään väheni, kuten Suomessa, Virossa, Ruotsissa, Tanskassa ja Islannissa.

5.5 Lapsiköyhyys ja sen kehitys

Euroopan Unionissa on kiinnitetty paljon huomiota lapsiköyhyyteen. Lapsiköyhyys lasketaan suhteuttamalla pienituloisiin perheisiin kuuluvien lasten lukumäärä kaikkien alle 18-vuotiaiden lasten määrään. Se on kymmenessä Euroopan maassa korkeammalla tasolla kuin yleinen pienituloisuus. Esimerkiksi Luxemburgin lapsiköyhyys on melkein viisi prosenttiyksikköä korkeampi kuin pienituloisuusaste ja se on myös kohonnut viimeisten viiden vuoden aikana. Monissa maissa, joissa pienituloisuusaste on laskenut, on onnistuttu alentamaan myös lapsiköyhyyttä, eniten Puolassa, Tshekissä, Irlannissa ja Liettuassa. Korkeimman lapsiköyhyyden maissa Bulgariassa ja Latviassa se entisestään kohosi. (Kuvio 5.6.)

Kuvio 5.6 Lapsiköyhyys vuonna 2009 ja lapsiköyhyyden muutos vuosina 2005–2009.

5.6 Yhteenveto

Euroopan maiden tulonjaon muutosten kuvaaminen usealla indikaattorilla tuottaa moniulotteisen kuvan monensuuntaisesta kehityksestä. Voidaan kuitenkin osoittaa useita maita, joissa tulonjako on tasoittunut ja maita, joissa tuloerot ovat yksiselitteisesti kasvaneet. Tulonjako on tasoittunut useimmilla indikaattoreilla mitaten Puolassa, Irlannissa, Portugalissa, Unkarissa, Isossa Britanniassa ja Slovakiassa. Samantapaista kehitystä tapahtui vähäisemmässä määrässä Italiassa, Sloveniassa, Tshekissä ja Itävallassa. Muutoksia tapahtui riippumatta siitä, millä tasolla tuloerot sinänsä olivat. Tuloerot ovat selvästi kasvaneet Bulgariassa, Tanskassa, Saksassa, Ruotsissa ja Latviassa.

Muissa maissa indikaattorit antavat ristiriitaisen kuvan. Esimerkiksi Suomessa tuloerot eivät kasvaneet, mutta pienituloisuusaste ja köyhyysvaje nousivat. Virossa taas tuloerot supistuivat, mutta pienituloisuus lisääntyi. Romaniassa tuloerot kasvoivat voimakkaasti, mutta pienituloisuus ja köyhyysvaje alenivat.

Maiden sijoittuminen tulonjaon tasaisuuden mukaiseen järjestykseen (Gini-indeksin mukaiseen) muuttui kovasti näiden lukujen valossa. Suuret heilahdukset voivat heijastella myös tilastollisen laadun muutosta: onhan monissa maissa aloitettu tulotilastointi jokseenkin tyhjästä. Esimerkiksi Bulgarian muutoksiin on suhtauduttava varovaisesti, sillä sen sijoitus näyttäisi vaihtuneen neljänneksi tasaisimman tulonjaon maasta 21. sijalle. Myös Norjan, Islannin ja Unkarin sijoitus vaihtui yli kymmenellä pykälällä. Muiden maiden sijoitus muuttui maltillisemmin. Suomi putosi seitsemänneksi tasaisimman tulonjaon maasta kahdeksanneksi tasaisimman tulonjaon maaksi. Ruotsi oli ykkönen vuonna 2005, vuonna 2009 vasta viides. Suurimmat tuloerot mitattiin Latviassa, Liettuassa ja Portugalissa sekä jakson alussa että lopussa.

1) EU:n 27 jäsenmaan lisäksi tutkimusta on tehty alusta alkaen Norjassa ja Islannissa. Myös Sveitsi ja Turkki ovat liittyneet tutkimukseen, mutta niistä on kertynyt tietoja vasta muutamalta vuodelta. Tätä ennen EU oli lanseerannut tulonjaon pitkittäistutkimuksen ECHP:n, jota laadittiin jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Suomi oli siinä mukana vuosina 1996–2001.
2) Euroopan komission tilastovirasto Eurostat nimeää tilastovuodeksi sen vuoden, jolloin haastattelutiedot kerätään, eli lähes kaikissa maissa varsinaista tulonmuodostumisvuotta seuraavan vuoden. Suomen kansallisessa tulonjakotilastossa tilastovuosi sen sijaan kertoo tulonmuodostumisvuoden. SILC2005–2009 kuvaa siis vuosien 2004–2008 tulokehitystä. Tässä katsauksessa käytetään SILC-tilastovuosia sekaannusten välttämiseksi siltä varalta, että tietoja halutaan verrata muihin komission julkaisemiin tietoihin.
3) SILC-aineistossa käytetyt tulokäsitteet eroavat jonkin verran kansallisessa tulonjakotilastossa käytetyistä käsitteistä. Merkittävimmän tasoeron aiheuttaa se, että laskennallista asuntotuloa ja myyntivoittoja ei lasketa mukaan EU-SILCin käytettävissä olevaan tuloon, mutta kansallisen tilaston käytettävissä oleviin tuloihin ne lasketaan. Tästä seuraa pieniä eroja esimerkiksi mediaanitulon ja pienituloisuusrajan suuruuteen, pienituloisuusasteen, Gini-indeksin ja monien muiden tunnuslukujen tasoon. Rahamääräiset tiedot esitetään ostovoimakorjattuina, PPS-muunnettuina lukuina, joten niitä ei voi suoraan verrata kansallisesti julkaistuihin lukuihin.
4) Vertailukelpoisia tietoja aikaisemmilta vuosilta tuotettiin EU:n ECHP-tutkimuksessa, jossa Suomi oli mukana vuosina 1996–2001. Tietoja on julkaistu Eurostatin verkkosivuilla. OECD on kerännyt vertailukelpoisia tulonjakotilastoja ja julkaissut teoksessa ”Growing unequal?” (OECD 2008) analyysit 1980-luvun puolivälistä vuoteen 2005. Ks. myös OECD (2011): Society at a glance.
5) PPP- eli ostovoimapariteeteilla hintatasoltaan erilaisten maiden eurot muunnetaan vertailukelpoisiksi kuvaamaan todellista ostovoimaa. Eurostat kutsuu tätä keinotekoista valuuttayksikköä nimellä PPS eli Purchasing Power Standard. Esimerkiksi korkean hintatason Suomessa euromäärät alenevat noin viidenneksen ostovoimakorjauksen takia, matalan hintatason Bulgariassa euroiksi muunnetut summat enemmän kuin kaksinkertaistuvat ostovoimakorjauksen ansiosta. Suomen 100 euroa on 0,82 PPS:ää, Bulgariassa 100 euroa vastaava arvo on 2,03 PPS:ää.
6) Eurostatin 2020-strategiaindikaattoreista ks. http://epp.eurostat.ec.europa.eu/portal/page/portal/eurostat/home. Henkilö on aineellisessa puutteessa, jos hän kuuluu kotitalouteen, jolla ei ole varaa vähintään neljään seuraavista: 1) auto, 2) pesukone, 3) puhelin, 4) väritelevisio, 5) pitää asunto riittävän lämpimänä, 6) viettää vuosittain vähintään viikon loma kodin ulkopuolella, 7) proteiinipitoiseen ateriaan vähintään joka toinen päivä, 8) selviytyä yllättävistä noin 1 000 euron menoerästä, 9) selviytyä laskujen, vuokrien, osamaksuerien ja lainojen korkojen ja lyhennysten maksuista ajallaan.

Lähde: Tulonjakotilasto 2009, Tilastokeskus

Lisätietoja: Hannele Sauli (09) 1734 3497, Kaisa-Mari Okkonen (09) 1734 3408, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

---

Päivitetty 20.5.2011