Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

1. Pienituloisuuden kehitys Suomessa 1990–2010

1.1 Pienituloisia oli 706 000 vuonna 2010

Pienituloisia henkilöitä oli 706 000 vuonna 2010. Määrä on sama kuin vuonna 2007. Pienituloisten henkilöiden määrä on pysynyt lähes samana eli noin 700 000 henkilön tasolla viimeisten neljän vuoden aikana. 1990-luvun puolivälistä jatkunut pitkän ajan nousutrendi on siis pysähtynyt (kuvio 1.1).

Kuvio 1.1 Pienituloisen ja muun väestön määrä vuosina 1990–2010

Kuvio 1.1 Pienituloisen ja muun väestön määrä vuosina 1990–2010

Pienituloisuuden raja oli 14 741 euroa kulutusyksikköä kohden vuonna 2010. Toisin sanoen yhden hengen taloudessa asuva on pienituloinen, jos hänen tulonsa ovat alle 1 228 euroa kuukaudessa. Edellisen vuoden pienituloisuusraja oli reaalisesti 334 euroa (28 euroa kuukaudessa) matalampi. Lisää pienituloisuusrajoja erityyppisille kotitalouksille on liitetaulukossa 1.

Pienituloisuusaste eli pienituloisen väestön osuus koko väestöstä oli 13,3 prosenttia vuonna 2010. Edellisenä vuonna se oli 13,1 prosenttia ja vuonna 2007, jolloin se oli korkeimmillaan vuoden 1990 jälkeen, se oli 13,5 prosenttia.

Pienituloisuusaste on yleisesti käytössä oleva indikaattori, joka kuvaa suhteellisia tuloeroja mediaanitulon alapuolelle jäävässä väestössä. Pienituloisuus, jota myös kutsutaan köyhyysriskiksi , määritellään kotitalouden tulojen perusteella suhteessa keskivertokotitalouden tuloihin. Kotitalous on pienituloinen, mikäli sen käytettävissä olevat tulot jäävät pienemmiksi kuin 60 prosenttia mediaanitulosta eli keskituloisen kotitalouden käytettävissä olevista tuloista. Laskennassa käytetään kotitalouden niin sanottua ekvivalenttituloa , joka on kotitalouden kaikkien jäsenten yhteenlaskettujen nettotulojen summa 1) jaettuna kotitalouden kulutusyksiköillä 2) .

Kaikkien kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen mediaaniarvo kasvoi reaalisesti 760 eurolla (2,3 %) ja siten siitä laskettu suhteellinen pienituloisuusraja vastaavasti nousi. Rajan alapuolelle jääneen väestön ekvivalenttitulojen mediaani kasvoi 226 eurolla (1,9 %), kun rajan yläpuolisen väestön vastaava tulomediaani nousi 546 eurolla (2,1 %).

1.2 Muutokset pienituloisen väestön rakenteessa

Väestön rakenne on muuttunut kuluneiden 20 vuoden aikana, ja samalla on muuttunut myös pienituloisuuden rakenne. Eläkeläiset ovat 1990-luvun laman jälkeen nousseet uudelleen suurimmaksi pienituloisten ryhmäksi. Pienituloisiin kuuluu myös paljon opiskelijoita ja työttömiä. (Kuvio 1.2.)

Kuvio 1.2 Pienituloisen väestön rakenne vuosina 1990, 1995, 2000, 2005 ja 2010 sekä koko väestön rakenne vuonna 2010. Prosenttia.

Kuvio 1.2 Pienituloisen väestön rakenne vuosina 1990, 1995, 2000, 2005 ja 2010 sekä koko väestön rakenne vuonna 2010. Prosenttia.

1990-luvun laman aikana eläkeläisten osuus pienituloisista laski samalla kun työttömien osuus pienituloisista kasvoi. Eläkeläisten osuus pienituloisista oli alimmillaan vuonna 1997. Tämän jälkeen eläkeläisten määrä on kasvanut voimakkaasti, etenkin vuoden 2004 jälkeen, kun eläkeläisten osuus pienituloisista kasvoi väestöosuutta nopeammin 23,7 prosentista 27,1 prosenttiin. (Liitetaulukot 3 ja 4.)

Työttömien osuus pienituloisista laski aina vuoteen 2007 asti, minkä jälkeen se on työttömyyden kasvaessa noussut hieman. Ammatissa toimivien osuus pienituloisista on laskenut 1990-luvun alusta, mutta lasku on tasaantunut viime vuosina. (Liitetaulukot 3 ja 4.)

Naiset ovat miehiä useammin pienituloisia elinvaihesyistä: ensinnäkin ikääntyneessä väestössä on suuri naisenemmistö (vrt. katsaus 2.3.) ja toiseksi naisten yksinhuoltajuus on yleisempää kuin miehillä. Kaikista pienituloisista oli naisia 52,4 prosenttia, miehiä 47,6. Osuus on korkeampi kuin miehillä paitsi siksi, että naisia on väestössä enemmän kuin miehiä, myös siksi, että naisten pienituloisuusriski on korkeampi kuin miesten riski. Naisten pienituloisuusaste oli 13,7 prosenttia, miesten 12,9 prosenttia. Naisten pienituloisuusaste on ollut alempi kuin miehillä vuosina 1993–1997, mutta heidän osuutensa pienituloisista oli pienempi vain vuosina 1994 ja 1995.

1.3 Pienituloisuuden vaihtelu vuosina 1966–2010

Vuosina 1966–1991 pienituloisuus väheni, vaikka pienituloisuuden raja jatkuvasti kohosi. Tuolla jaksolla koko väestön tuloerot kaventuivat. Tuloerot kasvoivat 1990-luvun lopussa, jonka jälkeen muutos on ollut vähäistä ( Tulonjaon kokonaistilasto 2010 ). Pienituloisuusaste on yleensä noussut sitä mukaa kuin mediaani ja pienituloisuusraja ovat nousseet. Vuoden 2007 jälkeen pienituloisuusaste ei ole noussut mediaanitulojen tahdissa. (Kuvio 1.3.)

Kuvio 1.3 Pienituloisuusrajat ja -asteet vuosina 1966–2010¹

Kuvio 1.3 Pienituloisuusrajat ja -asteet vuosina 1966–2010¹
¹ Vuosien 1966–1981 tiedot ovat peräisin kotitalouksien kulutustutkimuksista 1966, 1971, 1976 ja 1981 (välivuodet interpoloitu lineaarisesti). Vertailukelpoinen tulonjakotilaston sarja on saatavana jokavuotisena vuodesta 1987. Aikasarjan tulokäsitteet on pidetty vertailukelpoisina läpi koko tarkastelujakson.

Pienituloisuus oli alimmillaan 1990-luvun alun lamavuosina. Pienituloisuusasteen aleneminen ei tarkoittanut sitä että pienituloisten toimeentulon taso olisi 1990-luvun laman aikana parantunut. Aste aleni, koska mediaanitulot laskivat tuona aikana suuren työttömyyden ja lomautusten takia, mikä alensi suhteellisen pienituloisuuden rajaa. Työttömyys, lomautukset ja muut markkinoilla ansaittujen tulojen menetykset eivät koskettaneet pienituloisimpia samassa määrin kuin keskituloisia. Eläkkeellä tai muun sosiaaliturvan varassa olevien tulotaso pysyi tuolloin sosiaaliturvan leikkauksista huolimatta vakaampana kuin työmarkkinoilla aktiivisen väestön tulotaso.

1.4 Muita pienituloisuusrajoja

Pienituloisuuden mittarina on käytetty EU:n suosittelemaa tulorajaa, jossa pienituloisia ovat ne joiden tulot alittavat 60 prosenttia mediaanituloista. Useamman vaihtoehtoisen mittarin rinnakkainen tarkastelu antaa lisäinformaatiota pienituloisuuden kehityksestä ja sisäisestä rakenteesta. Seuraavassa tarkastellaan sitä, muuttuuko kuva pienituloisuudesta, jos käytämme rajana 50 tai 40 prosenttia mediaanitulosta tai käytämme jotakin aikaisempien vuosien rajaa. Esimerkiksi OECD käyttää analyyseissään rajana 50 prosenttia mediaanista.

Niiden pienituloisten osuus, joiden tulot jäivät alle 50 tai alle 40 prosenttiin mediaanituloista, kasvoi tarkastelujakson aikana aina vuoteen 2008 asti. Tämän jälkeen osuuksien kasvu on ollut pysähdyksissä (kuvio 1.4). Pitemmällä aikavälillä, viimeisten 20 vuoden aikana, tarkastellen sekä 50 että 40 prosentin pienituloisuusrajan alapuolelle jääneiden osuus ja henkilömäärä ovat kaksinkertaistuneet. Näiden kaikkein pienituloisimpien määrä on kasvanut hieman nopeammin kuin korkeammilla pienituloisuusrajoilla mitattuna.

Kuvio 1.4 Pienituloisuusaste 1990–2010 mitattuna 40, 50, 60 ja 70 prosenttina mediaanituloista, % väestöstä

Kuvio 1.4 Pienituloisuusaste 1990–2010 mitattuna 40, 50, 60 ja 70 prosenttina mediaanituloista, % väestöstä

Käyttämällä kiinteitä tulorajoja pienituloisuuden määrittämiseksi saadaan tulojakauman muutosten lisäksi kuvattua myös sitä, miten pienituloisimpien tulot ovat muuttuneet. Rajat voidaan määritellä esimerkiksi jonkin tarkasteluvuotta lähellä olevan vuoden pienituloisuusrajana.

Kuviossa 1.5 on kaksi eri tavalla määriteltyä pienituloisuusastetta vuosille 2000–2010. Kun pienituloisuus määritellään kuten edellä, kunakin tilastovuonna erikseen ko. vuoden mediaanin perusteella, pienituloisuusaste on lievästi noussut 2000-luvulla. Tämä heijastaa sitä, että pienituloisimman väestön tulokehitys on hitaampaa kuin väestössä keskimäärin.

Kun pienituloisuuden raja pidetään reaalisesti ennallaan, pienituloisuusaste onkin alentunut. Kuviossa 1.5 käytetään kiinteänä pienituloisuusrajana 60 prosentin pienituloisuusrajaa vuodelta 2000, joka on deflatoitu kullekin vuodelle elinkustannusten muutoksella. Näin ollen tarkastelussa käytetään reaaliarvoltaan samaa tulorajaa kaikkina vuosina. Kun ekvivalenttitulojen mediaani kohosi reaalisesti 19 000 eurosta 25 000 euroon tarkastelujaksolla, tavallisesti käytetty pienituloisuusraja nousi vastaavasti 11 500 eurosta 14 500 euroon. Kiinteä raja pidettiin koko ajan 11 500 eurossa (vuoden 2010 rahan arvossa).

Pienituloisuusasteen kehityksestä saadaan varsin erilainen kuva erilaisilla määrityksillä. Suhteellinen pienituloisuusaste mitattuna alle 60 prosenttia mediaanituloista saavien osuudella on noussut 11 prosentista 13 prosenttiin vuoden 2000 jälkeen. Käyttämällä mittarina vuodesta toiseen yllä kuvattua kiinteää pienituloisuusrajaa sen alle jääneiden henkilöiden osuus väestöstä pieneni samana aikana. Se, että osuus ei alentunut vuosina 2005–2007, osoittaa, että pienituloisten tulojen kasvu hidastui tuona aikana.

Kuvio 1.5 Pienituloisuusaste (%) muuttuvalla ja kiinteällä vuoden 2000 pienituloisuusrajalla vuosina 2000–2010

Kuvio 1.5 Pienituloisuusaste (%) muuttuvalla ja kiinteällä vuoden 2000 pienituloisuusrajalla vuosina 2000–2010

Erilaisilla pienituloisuustulorajoilla siis saadaan hieman erilaisia näkökulmia pienituloisuuteen. Yhteenvetona voidaan esittää, että pienituloisuusrajan (60 prosenttia mediaanista) alapuolelle jääneiden keskuudessa tuloerot ovat kasvaneet: tulorajojen alle jäävän väestön määrä on kasvanut 2000-luvulla muiden pienituloisten määrää hieman nopeammin: noin puolet kaikista alle 60 prosentin rajan alle jääneistä alitti myös 50 prosentin rajan vuonna 2010, kun alimmillaan 50 prosentin rajan alittaneiden osuus oli 40 prosenttia vuonna 2000. Samanaikaisesti pienituloisten keskimääräiset tulot ovat nousseet, vaikkakin hitaammin kuin muun väestön. Suhteellinen eli muun väestön tulotasoon suhteutettu pienituloisuus on pitemmällä aikavälillä hitaasti kasvanut, viime vuosia lukuun ottamatta.

1.5 Köyhyysvaje 15,9 prosenttia vuonna 2010

Pienituloisuusrajan alle jäävien tilannetta voidaan tarkastella köyhyysvajeeksi kutsutun indikaattorin avulla. Se osoittaa, kuinka paljon keskimäärin pienituloiselta väestöltä puuttuu tuloja, jotka nostaisivat heidät juuri pienituloisuusrajalle.

Pienituloiseen väestönosaan kuuluvien keskimääräisen tulotason etäisyys pienituloisuusrajasta on kasvanut pitkällä aikavälillä. Vuosien välinen vaihtelu huomioiden köyhyysvaje näyttää kasvaneen parin prosenttiyksikön verran 1990-luvulta. Vuonna 2010 kaikkien pienituloisten köyhyysvaje oli 15,9 prosenttia eli 2 300 euroa vuodessa eli 190 euroa kuukaudessa kulutusyksikköä kohden. (Kuvio 1.6.)

Kuvio 1.6 Pienituloiseen väestöön kuuluvien köyhyysvaje vuosina 1990–2010. Prosenttia pienituloisuusrajasta.

Kuvio 1.6 Pienituloiseen väestöön kuuluvien köyhyysvaje vuosina 1990–2010. Prosenttia pienituloisuusrajasta.

Köyhyysvaje voi pienentyä pienituloisuusrajan noustessa siitä syystä, että pienituloisiksi luokitellaan aikaisempaa parempituloisia talouksia. Köyhyysvajeen muutokset siis kuvaavat pienituloisen väestön tulorakenteen muutosta, mutta siitä ei voi päätellä edellisenä vuonna pienituloisiksi luokiteltujen talouksien tulotason muutoksia edellisvuodesta, koska pienituloisten talouksien joukko ei ole vuodesta toiseen sama.

1.6 Alimman tulokymmenyksen tulokehitys

Haluttaessa tarkastella ”köyhien köyhtymistä” on kuitenkin parempi seurata tulotasojen muutoksia esimerkiksi alimmassa tulokymmenyksessä, johon kuuluvat kunakin vuonna pienituloisimmat kymmenen prosenttia väestöstä. Tällöin pienituloisuusrajan kohoaminen ei vaikeuta tulkintaa. Alimpaan tulokymmenykseen kuuluva väestö on siis edellä pienituloisiksi nimetyn väestöryhmän osajoukko silloin, kun pienituloisuusaste on korkeampi kuin 10 prosenttia.

Vuoden 2010 rahan arvossa mitaten pienituloisimman tulokymmenyksen käytettävissä olevat tulot kulutusyksikköä kohden olivat alimmillaan vuonna 1996 (mediaani 9 300 euroa vuodessa). Vuoteen 2010 mennessä tulot ovat nousseet reaalisesti 25 prosenttia (mediaani 11 700 euroa vuodessa). Samaan aikaan kaikissa muissa tulokymmenyksissä nousu on ollut suurempaa; mitä suurituloisempi kymmenys, sitä suurempi on ollut prosentuaalinen tulotason nousu. Keskimmäisissä tulokymmenyksissä kasvu oli 42–43 prosenttia, ylimmässä 54 prosenttia. Suhteelliset tuloerot siis ovat kasvaneet, mutta absoluuttista tulotason alenemista ei 1990-luvun alkupuolen jälkeen ole havaittavissa missään tulokymmenyksessä. Tulokymmenysten tulotasoja ja niiden tulojen osuuksia kaikista kotitalouksien tuloista tarkastellaan vuosittain tulonjaon vuositilastossa (ilmestyy toukokuussa) sekä tulonjaon kokonaistilastossa .

1.7 Pienituloisuuden kesto keskimäärin viisi vuotta

Pienituloisten talouksien pysymistä pienituloisina voidaan tarkastella tutkimuksessa kahtena vuonna peräkkäin mukana olleiden avulla. Niistä henkilöistä, jotka vuonna 2010 olivat pienituloisia, kolme henkilöä neljästä (75 %) oli myös vuonna 2009 pienituloinen. Joka toisen uuden pienituloisen tulot alittivat edellisenä vuonna 70 prosenttia mediaanista. Osa (10 %) tästä tuloliikkuvuudesta johtuikin köyhyysrajan noususta.

Tilastokeskuksen keräämässä tulonjaon kokonaistilastossa on tutkittu myös pienituloisuuden kestoa, joka perustuu yksinomaan rekisteritietojen perusteella määriteltyyn pienituloisuuteen. Viimeksi julkaistun ( Tulonjaon kokonaistilasto 2010 ) tilaston mukaan pitkittyneesti pienituloisia (vuonna 2010 ja viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana vähintään kahtena vuonna pienituloisia) henkilöitä oli noin 487 000 vuonna 2010.

Tulonjaon kokonaistilaston avulla voidaan tarkastella tulotasoja 16 vuotta taaksepäin. Sen tietoja voidaan liittää myös Tulonjaon otostilastoon. Niinpä voidaan todeta, että joka toinen henkilö, joka oli pienituloinen vuoden 2010 otostilastossa, kuului rekisteritilaston perusteella pitkittyneesti pienituloisiin asuntokuntiin. Joka viidennen pienituloisuus on kestänyt kymmenen vuotta tai enemmän. Keskimäärin otostilaston pienituloiset olivat olleet pienituloisia 5,8 vuotta 3) .


1) Kotitalouden jäsenten saamat palkka-, yrittäjä-, omaisuustulot sekä saadut tulonsiirrot, joista vähennetään maksetut verot ja veroluonteiset maksut.
2) Kotitalouden yksi aikuinen muodostaa yhden kulutusyksikön, muut kotitalouden 14 vuotta täyttäneet henkilöt muodostavat kukin 0,5 kulutusyksikköä ja 0–13-vuotiaat lapset muodostavat kukin 0,3 kulutusyksikköä. Yhden aikuisen kotitalous on yksi kulutusyksikkö, kun taas perhe, johon kuuluu esimerkiksi puolisot ja alle 14-vuotias lapsi, muodostavat yhteensä 1,8 kulutusyksikköä.
3) Rekisteritietoihin perustuva pienituloisuus ei ole täysin vertailukelpoinen tieto haastattelu- ja rekisteritiedoista kootun tiedon kanssa, sillä rekistereistä puuttuu juuri pienituloisten kannalta tärkeitä tulomuotoja kuten kotitalouksien väliset tulonsiirrot sekä laskennallinen asuntotulo. Rekisteritietojen avulla ei myöskään voida muodostaa samalla periaatteella kotitalouksia kuin haastatteluun perustuvassa aineistossa, vaan rekisteriaineiston tulonkäyttöyksikkö on asuntokunta. Asuntokuntaan voi kuulua useampia kotitalouksia, jolloin tulokertymäkin on erilainen kuin kotitalouksissa.

Lähde: Tulonjakotilasto 2010, ennakkotiedot, Tilastokeskus

Lisätietoja: Hannele Sauli (09) 1734 3497, Kaisa-Mari Okkonen (09) 1734 3408, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 25.1.2012

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. Pienituloisuus 2010, 1. Pienituloisuuden kehitys Suomessa 1990–2010 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.11.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjt/2010/02/tjt_2010_02_2012-01-25_kat_001_fi.html