Vapaa-aika - työn vastakohta, harrastuksia vai vapautta?
Mirja Liikkanen
Vapaa-aika on suomalaisille entistä tärkeämpää. Vapaa-ajassa taas varsinkin kodin ja perheen kanssa olemisen merkitys on kasvanut, mutta myös harrastukset koetaan aiempaa tärkeämmiksi. Ihmiset arvioivat elämäänsä yhä enemmän yksityisestä elämänpiiristä käsin.
Miten vapaa-ajan merkityksellisyyttä sitten voidaan tutkia? Perinteinen tapa on tutkia ihmisten "faktista" arkea: yritetään saada selville mitä erilaisia toimintoja ihmisten arkeen sisältyy ja tehdään tärkeydestä johtopäätöksiä sen mukaan kuinka usein tai kuinka paljon ihmiset tekevät jotain asiaa: jos lukemiseen käytetty aika vähenee, ajatellaan että lukemisen merkitys ja tärkeys ihmisten elämässä samalla vähenee. Toinen vaihtoehto on kysyä ihmisiltä mitä asioita he pitävät itselleen tai yhteiskunnassa tärkeinä. Tässä voidaan käyttää joko kvantitatiivisia tai kvalitatiivisia haastattelumenetelmiä. Ne tavoittavat asiasta hiukan erilaisia aspekteja. Kolmas vaihtoehto on tutkia vapaa-aikaan liittyvää puhetta, joko yksityistä tai julkista, esimerkiksi mediapuhetta tai poliittisia asiakirjoja.
Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimuksessa on kehitelty erilaisia elämän laadullisten aspektien tutkimismahdollisuuksia myös lomakkeella kerättävän massahaastattelututkimuksen yhteydessä. On tehty teemahaastatteluja ennen ison aineiston kokoamista, on käytetty avoimia kysymyksiä sekä käytetty valmiisiin vastausvaihtoehtoihin perustuvia kysymyksiä, joilla on kartoitettu muun muassa elämän eri alueiden tärkeyden kokemista. Seuraavassa esitellään ensimmäisiä tuloksia elämänalueiden tärkeyttä kartoittavista kysymyksistä sekä esimerkinomaisesti vapaa-ajan kokemista koskevia teemahaastattelun osia.
Vapaa-ajan tutkimisen traditiot vapaa-aikakuvien rakentajia
Vapaa-aika työn vastakohtana
Palkkatyöyhteiskunnassa vapaa-ajan tarkoitus on ollut ladata ja uusintaa työntekijät työtä varten, eikä sillä ole ollut itseisarvoa sinänsä. Suomalaisessa vapaa-aikapuheessa on paljon myös muistumia maatalousyhteiskunnasta. Tällainen tapa määrittää on edelleen keskeisin, vaikka siihen on tullut vähitellen uusia sävyjä. Vapaa-aikatutkimuksen yhteydessä tehdyissä teemahaastatteluissa tämän tyyppisestä vapaa-ajasta nousi muun muassa seuraavanlaiset määrittelyt:
- Mitäs sulle tulee mieleen sanasta vapaa-aika:
- No ensimmäisenä tietysti aika joka on työajan... ...varsinaisen työajan ulkopuolella, aika jonka pystyy käyttämään harrastuksiin ja toimintaan jotka lataa ihmistä työaikaa varten. Lataa, lataa sillä tavalla, lataus voi olla monenlaista, voi olla niinku itsensä kehittämistä tai sitten se voi olla väsymyksen pois pyyhkimistä mutta minä näkisin mielekkäänä itsensä kehittämisen. (Mies 51)
- Ja mä heti kysysin tässä ensimmäiseksi että mitä sinulle tulee
mieleen sanasta vapaa-aika?
- Jos puhutaan vuorokaudesta niin vuorokaudessa pitää olla työtä, lepoa ja vapaa-aikaa. Kaheksan kaheksan ja kaheksan. Että sen näkisin. Kaheksan tuntia vapaa-aikaa. Kaheksan tuntia töitä ja ... Sitä ehkä nyt.
Sitten mikä sinulle itsellesi on vapaa-aikaa?
- No se on se aika mikä jää yli kun ollut töissä ja sitten on levännyt elikkä ......aika usein se on siitä neljästä kymmeneen asti illalla. Ja sitte viikonloput tietysti. (Nainen 48)
Ensimmäisessä vastauksessa vapaa-aika palvelee työtä ja siinä suoriutumista. Vastauksessa korostuu vahvasti myös [työtä varten] kehittymisen aspekti. Työ ja muu arki on lomittunutta. Toisessa vastauksessa työ nähdään enemmän muusta arjesta erillisenä. Korostuu työstä irti pääsemisen ja palautumisen näkökulmat. Kummassakin vastauksessa suhde työhön määrittää olennaisesti vapaa-aika sanan määrittymistä. Toisessa esimerkissä tulee vielä esiin modernin yhteiskunnan elämänalueiden eriyttämisen aspekti, se suuri ammattiyhdistysliikkeen taistelu oikeudesta "omaan" aikaan. Siinä kiinnostavasti lepoaikaa ei liitetä vapaa-aikaan.
Vaikka vapaa-aika ei teemahaastatteluissa määrity vain työn vastakohdaksi, se on kuitenkin käsitteen historiasta juontuen useille se ensimmäinen jäsennys, jota myös haastatteluissa kommentoitiin erityisesti, jos oma elämäntilanne ja oma määrittely oli jokin toinen.
- Mikä sulle itsellesi on vapaa-aikaa?
- Tota no se on aika paljo tuota mitä mä äsken jo sanoin ... no mullon tällä hetkellä niin sanottu tai työ ja vapaa-aika vähä niinku menee päällekkäin koska mullei oo niin säännöllinen työ tällä hetkellä niin on sitte aika paljon semmosta vapaa-aikaa tai semmosta aikaa että mä saan itte määritellä että mis tahdissa teen työtä tai opiskelen tai...... ja käyn harrastuksissa ja näin. (Nainen 22)
Teemahaastatteluissa tuli esiin myös muita asioita, joita vapaa-aikaan liitettiin. Tällaisia olivat:
- harrastukset, television katsominen, ulkoilu ja muut vastaavat toiminnat
- koti, kotona oleminen, perheen kanssa oleminen, ja
- laadulliset, myönteiseksi koetut elementit: "se on semmoinen piristävä ja mukava ja rentouttava asia mikä tulee mieleen"(Nainen 43)
Verrattuna sanakirjamääritelmiin uusi dimensio tässä ovat sosiaaliset suhteet, koti ja perhe, läheiset perheenjäsenet. Joissakin vastauksissa puhutaan ystävistä, monissa perheviittaus tulee mökillä olemisen kautta. Teemahaastatteluvastauksissa vapaa-aika on aikaa, laatua, harrastusluonteisia toimintoja ja sosiaalisia suhteita ja niiden läsnäoloa.
Vapaa-ajan sanakirjamääritelmät
Vapaa-aika koetaan yhä tärkeämmäksi, työn merkityksellisyys vähenee
Koska vapaa-aika edelleen paljolti jäsentyy suhteessa työhön, tarkastelen seuraavaksi, miten vapaa-ajan ja työn tärkeyttä koskeviin kysymyksiin on vastattu Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimuksissa vuosina 1991 ja 2002.
Taulukko 1
Vapaa-ajan tärkeäksi kokeminen ikäryhmittäin vuonna 1991 ja 2002,
(%).
| Vapaa-aika | ||||||
| hyvin tärkeä |
melko tärkeä |
melko yhden- tekevä |
täysin yhden- tekevä |
ei koske minua 1) tai EOS |
||
| Ikä | ||||||
| 15-24 v. | 1991 | 76 | 22 | 0 | 0 | 0 |
| 2002 | 82 | 16 | 1 | - | 0 | |
| 25-34 v. | 1991 | 59 | 37 | 3 | 0 | 1 |
| 2002 | 77 | 20 | 1 | - | 0 | |
| 35-44 v. | 1991 | 51 | 42 | 5 | 1 | 1 |
| 2002 | 69 | 33 | - | 0 | 0 | |
| 45-54 v. | 1991 | 53 | 39 | 5 | 1 | 2 |
| 2002 | 63 | 33 | 2 | 1 | 1 | |
| 55-64 v. | 1991 | 37 | 45 | 7 | 2 | 7 |
| 2002 | 54 | 38 | 4 | 1 | 1 | |
| 65-74 v. | 1991 | 26 | 41 | 12 | 4 | 16 |
| 2002 | 44 | 39 | 4 | 2 | 11 | |
| 75- v. | 1991 | 20 | 29 | 8 | 9 | 26 |
| 2002 | 34 | 36 | 3 | 2 | 25 | |
| Kaikki | 1991 | 51 | 37 | 5 | 1 | 5 |
| 2002 | 63 | 29 | 2 | 1 | 5 | |
| 1) Ei koske minua -vaihtoehto vain vuoden 2002 tutkimuksessa. | ||||||
Lähde: Vapaa-aikatutkimus 1991 ja 2002, Tilastokeskus.
Kymmenessä vuodessa on tapahtunut muutos, jossa ihmiset arvostavat vapaa-aikaa selvästi aikaisempaa enemmän. Koko väestön tasolla niiden osuus, jotka pitävät vapaa-aikaa hyvin tärkeänä on noussut 12 prosenttiyksiköllä. Vuonna 1991 noin puolet väestöstä piti vapaa-aikaa hyvin tärkeänä ja vuonna 2002 osuus oli reilut 60 prosenttia. Muutos on saman suuntainen ja varsin suuri - nuorinta ikäluokkaa lukuun ottamatta - kaikissa ikäryhmissä, myös kaikkein vanhimmissa. Samalla niiden ihmisten osuus, joille vapaa-aika on yhdentekevä, on pudonnut muutamaan prosenttiin kaikissa ikäryhmissä. Tosin kaikkein vanhimmissa on paljon niitä, jotka kokevat, että asia ei heitä koske tai eivät osaa vastata.
Kun samaa asiaa tarkastellaan syntymävuoden mukaan jaotelluin kohortein, muutos näyttää hiukan vähemmän dramaattiselta lukuun ottamatta 1950-luvulla syntyneitä. Heidän keskuudessaan on tapahtunut suuri asennemuutos: kun heistä vuonna 1991 vapaa-aikaa piti itselleen hyvin tärkeänä puolet (50%) vastaava luku oli vuonna 2002 jo lähes kaksi kolmesta (65%). Suurin muutos näyttäisi jatkuvan 1960-luvun alkupuolella syntyneisiin. Tämä on kiinnostava ja hämmästyttäväkin asenteen muutos, jolla saattaa olla myös yhteiskuntapoliittisia seuraamuksia. Nämä ovat niitä ikäluokkia, jotka ovat tarkasteltavan kymmenvuotisjakson aikana olleet parhaassa työiässä ja joiden on kai ajateltu jaksavan työssään pitkälle nykyisen eläkeiän yli.
Sen sijaan 1960-luvun lopulla syntyneillä ja sitä nuoremmilla vapaa-ajan arvostus oli jo vuonna 1991 korkealla tasolla. Heillä vapaa-ajan arvostus on säilynyt korkeana myös iän karttuessa ja elämäntilanteiden muuttuessa. Kaiken kaikkiaan mitä nuoremmista ikäluokista on kyse, sitä suurempi vapaa-ajan arvostus on. Kaikkein korkein vapaa-ajan arvostus on aivan nuorimmilla, ja se on vuonna 2002 edelleen noussut verrattuna vuoden 1991 nuorimpiin. Usein ajatellaan että vapaa-ajan arvostus on suurimmillaan nuorena ennen perheen perustamista ja työhön vakiintumista. Mutta koska kohorttivaikutus kuitenkin näyttää säilyneen, se antaa olettaa, että kyseessä on jostakin muustakin kuin elämäntilanteiden muutoksesta.
Työn merkitys vähenee
Työ oman identiteetin määrittäjänä näyttää vähentyneen. Niiden osuus, jotka kokevat työn itselleen hyvin tärkeäksi, on laskenut. Koko väestön tasolla lasku on yhdeksän prosenttiyksikköä, ikäryhmittäin muutos on pienin kaikkein vanhimmissa ikäryhmissä. Korkeimmillaan työn arvostus on 25-44 ikävuoteen: heistä työtä piti hyvin tärkeänä noin puolet. Kaikissa alle 54-vuotiaiden ikäryhmissä työn hyvin tärkeäksi kokevien osuus on kuitenkin laskenut. Sen sijaan 55-64-vuotiaiden keskuudessa on nykyään jopa aiempaa enemmän ihmisiä, jotka pitävät työtä itselleen erittäin tärkeänä, vuonna 2002 tällaisia oli noin 40 prosenttia.
Taulukko 2
Työn kokeminen tärkeäksi ikäryhmittäin vuosina 1991 ja 2002,
(%).
| Työ | ||||||
| hyvin tärkeä |
melko tärkeä |
melko yhden- tekevä |
täysin yhden- tekevä |
ei koske minua tai EOS |
||
| Ikä | ||||||
| 15-24 v. | 1991 | 34 | 43 | 7 | 4 | 12 |
| 2002 | 27 | 43 | 3 | 1 | 26 | |
| 25-34 v. | 1991 | 57 | 36 | 4 | 1 | 3 |
| 2002 | 47 | 46 | 3 | - | 3 | |
| 35-44 v. | 1991 | 67 | 28 | 1 | 2 | 2 |
| 2002 | 53 | 41 | 3 | - | 3 | |
| 45-54 v. | 1991 | 67 | 25 | 2 | 2 | 4 |
| 2002 | 53 | 35 | 3 | 1 | 7 | |
| 55-64 v. | 1991 | 36 | 30 | 5 | 12 | 17 |
| 2002 | 39 | 27 | 2 | 0 | 30 | |
| 65-74 v. | 1991 | 22 | 24 | 8 | 21 | 25 |
| 2002 | 20 | 11 | 1 | 2 | 65 | |
| 75- v. | 1991 | 14 | 14 | 8 | 30 | 34 |
| 2002 | 15 | 10 | 4 | 1 | 70 | |
| Kaikki | 1991 | 48 | 30 | 4 | 7 | 11 |
| 2002 | 39 | 33 | 3 | 1 | 23 | |
Lähde: Vapaa-aikatutkimus 1991 ja 2002, Tilastokeskus.
Onko niin, että yhteiskunta on eriytymässä työtä arvostaviin ja vapaa-aikaa arvostaviin ihmisiin. Tarkastelen seuraavassa, mikä yhteys työn ja vapaa-ajan tärkeäksi kokemisella on.
Niistä, jotka pitävät työtä itselleen hyvin tärkeänä, kaksi kolmesta pitää myös vapaa-aika itselleen hyvin tärkeänä ja 95 prosenttia vähintään melko tärkeänä. Toisaalta vapaa-ajan hyvin tärkeäksi kokevien osuus on yhtä suuri sekä niiden keskuudessa, jotka pitävät työtä itselleen joko hyvin tai melko tärkeänä, että niiden keskuudessa, joille se on melko tai täysin yhden tekevä. Ainoastaan niillä jotka katsovat, että työ ei koske itseä, myös vapaa-ajan hyvin tärkeäksi kokeminen on vähäisempää.
Kun asiaa tarkastellaan toisin päin, löytyy jonkin verran eroja. Puolet niistä, jotka pitävät vapaa-aikaa melko yhden tekevänä, kokee työn hyvin tärkeäksi itselleen. Sen sijaan valtaosa niistä, joille vapaa-aika on täysin yhden tekevää tai jotka katsovat, että se ei koske itseä, on niitä, jotka katsovat, että työ ei myöskään koske itseä.
Näyttää siis siltä, että osa työssä käyvistä on niin työorientoituneita, että heillä ei riitä kiinnostusta vapaa-aikaan. Muuten näyttää siltä, että työn arvostus ja vapaa-ajan arvostus eivät sulje pois toisiaan. Myös siten työn ja vapaa-ajan kokeminen edelleen liittyvät toisiinsa, että jos syystä tai toisesta kokee, että työ ei koske itseä, myös vapaa-aikakäsite muuttuu merkityksettömäksi.
Työn kokeminen on tietysti hyvin vahvasti sidottu siihen onko työssä vai ei. Työssä olevista runsas puolet (55%) piti työtä hyvin tärkeänä ja kaksi viidestä melko tärkeänä (42%). Valtaosa työssä olevista piti työtä siis joko hyvin tärkeänä tai melko tärkeänä, vain noin kolme prosenttia piti sitä yhdentekevänä.
Selvä ilmapiiriin muutos yhteiskunnassa on joka tapauksessa tapahtunut. Sitä ei voi kuitenkaan tulkita niin, että työpaikan tai ansiotulon saaminen olisi tullut jotenkin vähemmän tärkeäksi ihmisille kuin mitä se oli vuonna 1991. Kyseessä saattaa olla jonkinlainen katseen siirtymä arjessa. Se saattaa liittyä siihen, että alussa kuvattu työn absoluuttinen moraalinen arvo on heikentynyt, ja ihmisten katse arjessa kohdistuu yhä enemmän yksityisyyteen ja sitä kautta vapaa-aikaan. Vapaa-aika on saamassa enemmän itseisarvoa.
Kodin ja perheen arvostus vapaa-ajassa kasvanut
Teemahaastatteluvastauksissa koti ja perhe sekä sosiaaliset suhteet ovat vapaa-ajan yksi keskeinen ulottuvuus. Seuraavaksi tarkastelen mitä kodin ja perheen sekä ystävien tärkeäksi kokemisessa on tapahtunut ja lopuksi miten harrastusten arvostus on muuttunut
Perheen tärkeyttä on vapaa-aikatutkimuksissa tutkittu kahdella kysymyksellä. Toisaalta on tiedusteltu, kuinka tärkeänä tai yhdentekevänä pitää kotia ja perhettä, ja toisaalta kuinka tärkeätä omassa vapaa-ajassa on se, että saa olla yhdessä perheen kanssa.
Taulukko 3
Kodin ja perheen tärkeäksi kokeminen ikäryhmittäin vuosina 1991 ja
2002, (%).
| Koti ja perhe | ||||||
| hyvin tärkeä |
melko tärkeä |
melko yhden- tekevä |
täysin yhden- tekevä |
ei koske minua tai EOS |
||
| Ikä | ||||||
| 15-24 v. | 1991 | 66 | 29 | 3 | 0 | 0 |
| 2002 | 87 | 12 | 1 | - | - | |
| 25-34 v. | 1991 | 80 | 17 | 2 | 0 | 1 |
| 2002 | 89 | 9 | - | - | 1 | |
| 35-44 v. | 1991 | 83 | 15 | 1 | 0 | 1 |
| 2002 | 92 | 7 | 1 | - | 0 | |
| 45-54 v. | 1991 | 80 | 16 | 1 | 1 | 2 |
| 2002 | 89 | 9 | 0 | 0 | 1 | |
| 55-64 v. | 1991 | 74 | 19 | 0 | 1 | 3 |
| 2002 | 88 | 9 | 0 | - | 1 | |
| 65-74 v. | 1991 | 74 | 17 | 1 | 1 | 4 |
| 2002 | 89 | 8 | - | - | 3 | |
| 75- v. | 1991 | 71 | 12 | 1 | 2 | 7 |
| 2002 | 85 | 5 | 1 | - | 8 | |
| Kaikki | 1991 | 76 | 18 | 2 | 1 | 2 |
| 2002 | 88 | 9 | 0 | - | 2 | |
Lähde: Vapaa-aikatutkimus 1991 ja 2002, Tilastokeskus.
Kodin ja perheen kokeminen tärkeäksi näyttää 1990-luvun kuluessa vahvistuneen selvästi koko väestössä. Erityisesti se näkyy kodin ja perheen hyvin tärkeäksi kokevien osuuden selvänä kasvuna kymmenen vuoden aikana. Koti ja perhe ovat tärkeitä arvoja lähes kaikille, myös niille, jotka eivät itse asu perheessä. Saman suuntainen vaikkakaan ei näin vahva perheen ja kodin arvostuksen vahvistumistendenssi on ollut havaittavissa palkansaajaväestön keskuudessa myös Tilastokeskuksen työolotutkimuksissa.
Kaikkein suurin kodin ja perheen erittäin tärkeäksi kokevien osuuden kasvu on yllättäen nuorimmassa 15-24-vuotiaiden ikäryhmässä. Myös kohorteittain tarkasteltuna muutossuunta säilyy, pienin se on 1950-luvulla syntyneillä, joilla perheen ja kodin arvostus oli korkein jo 1991. Tämä on sama kohortti, jolla vapaa-ajan merkityksen kasvu oli suurin.
Toisessa kysymyksessä pyydetään vastaajaa ajattelemaan omaa vapaa-aikaansa, ja tiedustellaan kuinka tärkeätä on, että saa olla perheen kanssa. Näin asiaa kysyttäessä ilmapiirinmuutos on todella suuri, vielä paljon suurempi kuin edellisellä kysymyksellä asiaa lähestyttäessä. Koko väestön tasolla niiden henkilöiden osuus, jotka pitävät perheen kanssa olemista hyvin tärkeänä on noussut on 26 prosenttiyksiköllä, ja kasvu on kaikissa ikäryhmissä lähes yhtä korkea. Syntymäkohorteittain tarkasteltuna muutos on sitä suurempi mitä nuoremmasta kohortista on kyse. 1970-luvulla syntyneillä se on jopa 50 prosenttiyksikön luokkaa.
Taulukko 4
Perheen kanssa olemisen tärkeys vapaa-aikana vuosina 1991 ja 2002,
(%).
| Saan olla perheeni kanssa | ||||||
| hyvin tärkeä |
melko tärkeä |
ei lainkaan tärkeä |
ei kuulu vapaa- aikaani |
ei koske minua tai EOS |
||
| Ikä | ||||||
| 15-24 v. | 1991 | 30 | 48 | 16 | 3 | 1 |
| 2002 | 57 | 38 | 3 | 1 | 1 | |
| 25-34 v. | 1991 | 49 | 36 | 9 | 4 | 1 |
| 2002 | 75 | 21 | 1 | 0 | 1 | |
| 35-44 v. | 1991 | 52 | 37 | 6 | 3 | 2 |
| 2002 | 81 | 15 | 1 | 1 | 2 | |
| 45-54 v. | 1991 | 51 | 36 | 6 | 4 | 2 |
| 2002 | 74 | 19 | 1 | 1 | 5 | |
| 55-64 v. | 1991 | 44 | 34 | 9 | 6 | 7 |
| 2002 | 73 | 19 | 1 | 0 | 7 | |
| 65-74 v. | 1991 | 45 | 30 | 5 | 7 | 13 |
| 2002 | 70 | 21 | 1 | 1 | 7 | |
| 75- v. | 1991 | 37 | 20 | 7 | 10 | 26 |
| 2002 | 59 | 18 | 2 | 0 | 20 | |
| Kaikki | 1991 | 45 | 36 | 9 | 5 | 3 |
| 2002 | 71 | 21 | 1 | 1 | 1 | |
Lähde: Vapaa-aikatutkimus 1991 ja 2002, Tilastokeskus.
Näin suuret muutokset haastavat kysymään monia kysymyksiä. Mistä ilmiöstä numerot kertovat? Mitä perheellä tarkoitetaan? Minkälaisia mielikuvia perhe-sana tällaisessa yhteydessä herättää? Ainakaan sillä ei tarkoiteta pelkästään ydinperhettä tai vain samassa asunnossa asuvia, sillä myös yhden hengen kotitalouksissa asuvista perheen kanssa olemista pitää hyvin tärkeänä noin puolet (49%) ja vähintään melko tärkeänä lähes neljä viidesosaa (78%) ja vain 16 prosenttia heistä sanoo, että asia ei koske itseä ja vain yksi prosentti, että se ei kuulu omaan vapaa-aikaan. Mielikuvat perheestä voivat olla hyvinkin moninaiset. Joku voi ajatella omaan ydinperheettään, joku muualla asuvia vanhempiaan tai sisaruksiaan, tai kaukaisempia sukulaisiaan, joku rakkaimpia ystäviään. Voi olla, että vastatessaan haastateltava ei sitä aina edes ihan tarkkaan määrittele, vaan mielessä on jonkinlainen symbolinen ajatus perheestä, perheen idea, johon liittyy tiettyjä tunteita, joillakin positiivisia, joillakin negatiivisia.
Kuten työn arvostuksen muuttuessa, täytyy myös tässä yhteydessä todeta, että tästä asenneilmaston muutoksesta ei voi tehdä sitä johtopäätöstä, että perheet olisivat nyt enemmän yhdessä tai että avioparit eroaisivat vähemmän tai että lapsista huolehdittaisiin paremmin. Niinkin voi olla, mutta tämän tuloksen perusteella me emme voi sitä tietää.
Kuitenkin jostain todellisesta muutoksesta on kyse, mutta mikä on se ilmiö, joka tällaisilla kysymyksillä tavoitetaan tai voidaan tavoittaa. Voisi ajatella, että ihmisten arjessa yhteisöllinen ja sosiaalinen aspekti olisi vahvistumassa.
Riitta Jallinoja on puhunut familistisesta käänteestä koko yhteiskunnassa, jossa sekä media että ihmiset olisivat kääntymässä yksityisyyteen. Hän kirjoittaa havaitsemastaan murroksesta ja perheaiheen ajankohtaisuudesta (Jallinoja 2000a): "työstä pakenemisena voi pitää myös viime vuosina lisääntynyttä varhais- ja osa-aikaeläkkeelle siirtymisiä. Näistä melkoinen osa on alle kuusikymppisiä, jotka sanovat väsyneensä ainaiseen työntekoon ja haluavansa nyt nauttia elämästä. Viime kädessä vaikutelma ajankohtaisuudesta syntyy kuitenkin vasta median myötävaikutuksella. Uuden ajatustavan on kuitenkin tultava esiin monella taholla samanaikaisesti ikään kuin yhtäkkisenä oivalluksena. Sitä, miksi näin tapahtuu voi ulkopuolinen vain arvailla. Kuten kaikissa käännekohdissa, niin myös tässä tapauksessa pinnan alla on muhinut uudenlainen ajattelu ja käytäntökin, joka kiteytyy lopulta kaikkien aistimaksi murrokseksi." Syyksi "toiveikkaalle" yksityisyyteen kääntymiselle hän toteaa usein mainittavan sen, että ihmiset eivät voi enää vaikuttaa poliittisiin ja taloudellisiin päätöksiin. Yksityiselämä sentään tuntuu olevan omassa hallinnassa. (Jallinoja 2000b)
Jallinojan (2000a, 2000b) käsitykset perustuvat perhettä koskevaan mediakirjoitteluun viimeisten vuosikymmenten aikana. Hänen havaintojensa mukaan perhettä koskeva kirjoittelu on harppauksenomaisesti lisääntynyt viimeisten 20-30 vuoden aikana, se kiihtyi 1990-luvulla ja huipentui vuosituhannen vaihteessa (Jallinoja 2004). Vuosituhannen vaihteen keskustelu keskittyi hänen mukaansa perheiden, erityisesti lasten ja nuorten pahoinvointiin, työnarkomaniaan sekä työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmiin. Hän sanoo (emt.), että "perheestä tuli Suuri Kysymys, joka muutti ymmärrystä perheestä käänteentekevällä tavalla".
Harrastukset korostavat vapaa-ajan yksilöllistä puolta
Vapaa-ajan käsitteen määritteleminen harrastusten kautta on edelleen selkeä ja tärkeä dimensio, se korostaa käsitteen yksilöllistä puolta. Kaikissa tehdyissä teemahaastatteluissa harrastusluonteiset tekemiset tulivat tavalla tai toisella esiin, olennaisena osana omaa vapaa-aikaa.
Taulukko 5
Harrastusten kokeminen tärkeäksi ikäryhmittäin vuosina 1991 ja
2002, (%).
| Harrastukset 2) / Voin omistautua harrastuksilleni 3) | ||||||
| hyvin tärkeä |
melko tärkeä |
ei lainkaan tärkeä |
ei kuulu vapaa- aikaani |
ei koske minua tai EOS |
||
| Ikä | ||||||
| 15-24 v. | 1991 | 49 | 41 | 7 | 1 | 0 |
| 2002 | 48 | 42 | 5 | 1 | 1 | |
| 25-34 v. | 1991 | 35 | 51 | 12 | 1 | 0 |
| 2002 | 45 | 47 | 4 | 1 | 1 | |
| 35-44 v. | 1991 | 30 | 50 | 18 | 2 | 1 |
| 2002 | 37 | 52 | 7 | 2 | 1 | |
| 45-54 v. | 1991 | 31 | 48 | 17 | 2 | 1 |
| 2002 | 48 | 42 | 6 | 1 | 2 | |
| 55-64 v. | 1991 | 33 | 43 | 14 | 3 | 7 |
| 2002 | 43 | 46 | 5 | 1 | 2 | |
| 65-74 v. | 1991 | 37 | 33 | 17 | 3 | 7 |
| 2002 | 41 | 43 | 5 | 2 | 8 | |
| 75- v. | 1991 | 26 | 20 | 16 | 9 | 29 |
| 2002 | 29 | 34 | 6 | 2 | 28 | |
| Kaikki | 1991 | 35 | 44 | 14 | 2 | 3 |
| 2002 | 43 | 45 | 5 | 1 | 5 | |
| 2) Kysytty
vuonna 1991. 3) Kysytty vuonna 2002. |
||||||
Lähde: Vapaa-aikatutkimus 1991 ja 2002, Tilastokeskus.
Se, että perheen tärkeäksi kokeminen on lisääntynyt, ei tarkoita sitä, etteikö vapaa-aika myös harrastusmerkityksessä olisi yhä tärkeämpi. Vaikka asiaa tiedusteltiin vuonna 2002 hiukan vielä aikaisempaan vaativammassa muodossa ("voin omistautua harrastuksilleni"), on harrastusten hyvin tärkeäksi kokevien osuus noussut vuoteen 2002 mennessä kahdeksalla prosenttiyksiköllä 43 prosenttiin. Tilastokeskuksen työolotutkimusten tulokset tukevat tätä havaintoa, myös niiden mukaan vapaa-ajan harrastusten henkilökohtaisesti koettu merkitys on vuodesta 1984 lisääntynyt sekä palkansaajanaisilla että -miehillä.
Vapaa-aika on laadullista hyvää - vapautta, iloa, riippumattomuutta, sitoutumista
Kaikissa tehdyissä teemahaastatteluissa oli hyvin positiivinen vire omasta suhteesta vapaa-aikaan. Sitä arvostetaan täysin itseisarvoisesti arjen tärkeänä laadullisena elementtinä. Maininnoissa korostuivat ilo, rentoutuminen, kiireettömyys, rauha, läheisimmät ihmiset. Erityisenä asiana nousee kuitenkin vapaus ja vapaaehtoisuus: valinnan vapaus, riippumattomuus, että saa tehdä mitä haluaa. Vapaa-aika on yksilöllinen, henkilökohtaisesti koettu asia, jossa tärkeää on vapaaehtoisuus, oli se sitoutumista ja sosiaalisuutta tai yksinoloa ja rauhaa. Näin tarkasteltuna vapaa-aika ei ole pelkästään arjen sektori, vaan koettu laadullinen elementti joka voi liittyä mihin tahansa hetkeen elämässä. Ehkä tässä on olennainen näkökulma vapaa-aika-käsitteeseen: se on minun näkökulmani ja minun valintani omaan arkeeni, oli se sitten yksilöllistä tekemistä tai sosiaalisuutta. Keskeistä on, että minä yksilönä valitsen ja koen sen mitä koen vapaaehtoisesti.
Haastatteluissa ei juuri lainkaan noussut esiin vapaa-ajan käsitehistoriassa ja yhteiskunnan moraalihistoriassa vahvana ollut vapaa-ajan käyttöön liittyvän huolen teema, kuten muun muassa huoli lisääntyvän vapaan ajan tuhlaamisesta, liiallisesta alkoholin käytöstä, lukemisen vähentymisestä jne. Ainoa uhka, josta haastatteluissa löytyy pari esimerkkiä, on uhka sisäisen vapaaehtoisuuden menetyksestä: riippuvuuden, koukkuun jäämisen, pakkomielteenomaisuuden uhka.
Olemmeko siirtymässä uudenlaisen ajattelun yhteiskuntaan?
Arjen ulkoisen rakenteen muutos on hyvin hidasta. Se on pysynyt hyvin samanlaisena vuosikymmenet. Pieniä siirtymiä tietysti tapahtuu, mutta pääosin elämä näyttää vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen varsin samanlaiselta. Herätään aamulla, kuunnellaan radiota, luetaan lehtiä, katsotaan televisiota, syödään aamupala, mennään töihin tai muihin päivän askareisiin, palataan töistä, syödään, harrastetaan, seurataan joukkotiedotusvälineitä, seurustellaan läheisten ihmisten kanssa, mennään nukkumaan. Koko väestön tasolla suurimmat muutokset ovat seurausta elämänkaaren pidentymisestä ja esimerkiksi opiskelun ja eläkkeellä kuluvan ajan pidentymistä.
Kuitenkin jokin muuttuu koko ajan. Usein suuretkin yhteiskunnalliset ja yhteiskunnallisessa ilmapiirissä tapahtuvat muutokset tapahtuvat huomaamatta, ihmisten mielissä, ajattelutapojen vähittäisessä muutoksessa. Se on usein huomaamatonta, koska olemme itse muutoksessa mukana. Muutosta voi kutsua myös ajan hengeksi. Yhtäkkiä vaan voi huomata, että jonkin sellaisen asian sanominen, jokin tapa toimia tai käyttäytyä, joka ei olisi käynyt päinsä joskus vaikka 10 tai 20 vuotta sitten, onkin mahdollista. Empiirinen tutkimus on usein ymmällään tämän tapaisten näkymättömien ajattelu- tai toimintalogiikan muutosten havaitsemisessa, ja kuitenkin ne ovat todellisia.
Monet yhteiskuntatieteilijät ovat sitä mieltä, että juuri nyt elämme suurta arjen toimintalogiikan ja käsitteiden muutoksen aikakautta. Esimerkiksi Tommi Hoikkala kirjoittaa tulkitessaan saksalaisen sosiologin Thomas Ziehen ajatuksia (Hoikkala 1998)" Ziehen hahmottama kuvio on sellainen toisen maailmansodan jälkeinen kehitys, jossa suvun, perheen ja naapuruston merkitys väheni, yhteisösidos heikkeni ja vastaavasti ihmisten omat valinnat tulivat entistä tärkeämmiksi. Vapautuminen perinteistä viittaa parisuhteen, sukupuolielämän, avioliiton, perhemuotojen ja sukupolvien keskinäissuhteiden muutoksiin. On kysymys arkielämästä kaikessa laajuudessaan: asumistavat, suhteet käyttöesineisiin, vapaa-ajan tottumukset, rituaalit, ajan kokeminen, auktoriteettirakenteet saavat uudet muotonsa ja joutuvat jatkuvaan liikkeeseensä. Yhteisö ei suojaa eikä valvo yksilöä samalla tavoin kuin ennen, ja nykyihminen on entistä paljaammin riippuvainen itsestään. Elämä käy epävarmemmaksi, anonyymiys korvaa turvallisuuden. Vapautuminen koskee Ziehen mukaan erityisesti ihmisen päässä liikkuvia kuvia, psyykkistä todellisuutta" Hyvin samantapaisia murroskuvauksia löytyy monilta muiltakin kirjoittajilta (esim. Rose 1999) ja samoin monet ovat sitä mieltä, että olennaista nykyisessä muutoksessa on se, että se tapahtuu "päiden sisällä" käsitteissä, uskomusjärjestelmissä ja luottamuksessa, paljolti juuri sellaisessa, mitä on vaikea havaita.
Olennainen asia modernissa yhteiskunnassa on Anthony Giddens'in (1995) mukaan se, että "elämäntyylivalinnat määräävät arkielämästä ja sovittautuvat abstrakteihin järjestelmiin. Eräässä perustavassa mielessä koko moderniuden institutionaalinen koneisto on traditiosta irrotettuna riippuvainen potentiaalisesti haihtuvista luottamusmekanismeista." Hän toteaa (emt.) että "elämäntyylikäytäntöjen muuttaminen voi merkitä syvällistä kapinaa keskeisiä abstrakteja järjestelmiä vastaan". Esimerkiksi hän ottaa kuluttamisen, jonka radikaali väheneminen romahduttaisi kansantalouksia. Juuri tämän tapaisista "abstrakteista järjestelmistä" on kyse, kun tarkastelemme työtä, vapaa-aikaa tai perhettä. Hän toteaa myös (emt.), että jälkitraditionaalinen järjestys ei kuitenkaan johda traditioiden täydelliseen katoamiseen. Saattaa olla, että ne joissakin suhteissa ja yhteyksissä nousevat uuteen kukoistukseen. Niiden merkitys ja määrittely on kuitenkin matkan varrella saattanut kokonaan muuttua.
Kun tarkastelemme edellä havaittuja muutoksia, ei voi varmasti sanoa, kuinka pysyviä ne ovat. Liittyvätkö ne nyt juuri tähän historialliseen tilanteeseen Suomessa, vai ovatko pysyvämpiä ja osa globaalimpaa kehitystä. Todennäköistä on, että kyse on kummastakin. Kyseessä saattaa olla ihmisten arjen katseessa tapahtunut muutos suhteessa tutkittujen abstraktien järjestelmien - työn - vapaa-ajan - perheen - välisiin suhteisiin, sekä edelliseen liittyen niiden määrittelyssä tapahtunut muutos. Uskon, että edellä mainittu maailman epävarmuus saattaa olla yksi selitys, samoin Suomessa 1990-luvulla koetun laman jälkiseuraukset. Mutta kyse on varmasti myös muusta laajemmasta ihmisten toimintalogiikassa ja elämäntavoissa tapahtuvasta muutoksesta. Kyse saattaa olla perustavanlaatuisemmastakin katseen kääntämisestä, ja identiteetin rakentamisperustan muutoksesta, jossa asioita tarkastellaan uudella tavalla omasta yksilöllisestä ja yksityisestä näkökulmasta käsin. Julkisuudessa esimerkiksi näkee yhä useammin, että ihmiset (miehetkin) saattavat esitellä itsensä ensin jonkin rakkaan omalle identiteetille tärkeän harrastuksen kautta, ja ammatti mainitaan vasta myöhemmin jopa ohimennen.
Saattaa olla, että perheen koetun tärkeyden lisääntymisessä onkin kyse nimenomaan yksityisyyden uudenlaisesta painosta, jospa yksityisyyden nimi onkin juuri nyt - ainakin osittain median uhkiin keskittyneen perhepuheen seurauksena - paljolti "koti ja perhe". Yksityisyydellähän ei ole samassa mielessä abstraktin instituution nimeä, kuin vaikka työllä. Kirsi Saarikangas (2002) kuvaa erittäin hienosti tutkimuksessaan modernista arkkitehtuurista, kuinka modernissa arkkitehtuurissa juuri kodista muodostui yksityisyyden tila, ja kuinka juuri kodin ajateltiin toimivan välittäjänä yksilön ja yhteiskunnan välillä. Hän toteaa myös, että "uutta arkkitehtuuria ei pidetty niinkään uutena tyylinä, vaan uutena tapana järjestää yhteiskunta ja ihmisten yksityiset elämäntavat. "(emt.)
Olemmeko siis siirtymässä yksityisyydestä ja yksilöllisyydestä katsovaan ja niistä kumpuavan yhteisöllisyyden yhteiskuntaan? Ehkä paljon puhuttu vapaa-ajan yhteiskunta ei olekaan vapaiden yksilöiden harrastusyhteiskunta, vaan jonkinlainen nurinkääntyminen, jossa omat yksityiselämän kiinnostukset ja siitä kumpuava identiteetti tulevat yhä keskeisemmäksi yksilöiden toiminnan määrittäjiksi, jossa myös työ yhä enemmän määräytyy yksityisyydestä käsin ja jossa elämää ei enää ehkä ajatellakaan työstä käsin, vaan yksityisyydestä, perheestä, harrastuksista, omasta identiteetistä käsin. Silloin myös Chris Rojekin (1997) epäily, että vapaa-aika-käsite ei enää olekaan sosiaalisen elämän merkityksellinen kategoria, koskisikin vapaa-aika-käsitettä vain sen traditionaalisessa, työn määrittämässä merkityksessä.
Kirjoittaja on erikoistutkijana Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä.
Lähteet:
Giddens, A. (1995): Elämää jälkitraditionaalisessa yhteiskunnassa.
Teoksessa Beck, U., Giddens, A., Scott, L. (1995): Nykyajan
jäljillä. Vastapaino, Tampere.
Hoikkala, T. (1998): Traditioista vapaan valinnan illuusio.
Teoksessa Roos, J.P., Hoikkala, T. (toim.) (1998):
Elämänpolitiikka. Gaudeamus, Helsinki.
Jallinoja, R. (2000a): Perheen aika. Kustannusosakeyhtiö Otava,
Helsinki.
Jallinoja, R. (2000b): Ylilatautunut yksityiselämä. Teoksessa
Hoikkala, T., Roos, J.P. (2000): 2000-luvun elämä. Sosiologisia
teorioita vuosituhannen vaihteessa. Gaudeamus, Helsinki.
Jallinoja, R. (2004): Familistisen käänteeen rakentajat: Arlie
Hochschild ja suomalainen mediajulkisuus. Teoksessa Rahkonen, K.
(toim.) Sosiologisia nykykeskusteluja. Gaudeamus, Helsinki.
Rojek, C. (1997): Leisure Theory: Retrospect and Prospect. Society
and Leisure 20(2).
Rose, N. (1999) Authority and the Genealogy of Subjectivity.
Teoksessa Heelas, P., Lash, S., Morris, P. (eds.) (1999). Blackwell
Publishers, United Kingdom.
Saarikangas, K. (2002): Asunnon muodonmuutoksia. Puhtauden
estetiikka ja sukupuoli modernissa arkkitehtuurissa. Suomalaisen
Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Päivitetty 11.6.2004