Etusivu > Tuotteet ja palvelut > Väestölaskenta 2010 > Kolmasosa työssäkäyvistä pendelöi

Julkaistu: 11.4.2013

Kolmasosa työssäkäyvistä pendelöi

Kirjoittajat: Jaana Huhta ja Topias Pyykkönen

Vuonna 2010 yhteensä 758 000 henkilöä eli noin kolmasosa työllisistä kävi töissä oman asuinkuntansa ulkopuolella. Pääkaupunkiseudulla työskentelevistä noin 20 prosenttia asui Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisen ulkopuolella. Pääkaupunkiseudun kuntien työllisistä 29 400 eli noin kuusi prosenttia työskenteli muualla kuin pääkaupunkiseudulla.

Pendelöinnillä eli sukkuloinnilla tarkoitetaan työssäkäyntiä oman asuinalueen ulkopuolella. Tässä artikkelissa tarkasteltava aluetaso on kunta ja tarkasteluvuosi on 2010. Mukana on myös aikasarjavertailua vuodesta 1987 lähtien.

Hallinnollisten rajojen yli tapahtuvaa pendelöintiä tilastoidaan työssäkäyntitilastossa, jossa määritellään kullekin työlliselle henkilölle työpaikka ja sen sijainti toimipaikkatasolla.

Kun verrataan työllisten asuinpaikkakuntia heidän työpaikkojensa sijaintikuntiin, saadaan kunnittaiset pendelöintiluvut eli tiedot siitä, mistä kuntaan tullaan töihin ja minne työmatkaliikenne sieltä suuntautuu.

Käsite työpaikka tarkoittaa tässä artikkelissa yhtä työllistä henkilöä työpaikan sijainnin mukaan. Esimerkiksi yksi Vaasassa työskentelevä henkilö muodostaa yhden työpaikan Vaasaan. Mikäli samaisen henkilön vakituinen asuinpaikka sijaitsee Laihialla, hänet lasketaan mukaan Laihian työllisiin.

Kauniaisissa väki vaihtuu öin ja päivin

Eniten muista kunnista tultiin töihin Kauniaisiin: yhteensä 66 prosenttia Kauniaisissa työskentelevistä asui Kauniaisten ulkopuolella. Kauniaisissa työskentelevistä 35 prosenttia oli espoolaisia, 14 prosenttia helsinkiläisiä ja neljä prosenttia kirkkonummelaisia.

Kauniaisista myös matkattiin muualle töihin: työllisistä noin joka viides oli töissä asuinkunnassaan. Kauniaisissa asuvista työllisistä 40 prosentin työpaikka sijaitsi Helsingissä ja 28 prosentin Espoossa. Kauniaisten, niin kuin monen muunkin kunnan, yö- ja päiväväestö koostuvat suurelta osin eri henkilöistä.

Monia suurien kaupunkien kupeessa sijaitsevia kuntia pidetään lähinnä kehyskuntina ja "työvoimareservaatteina". Myös näihin kuntiin tullaan kuitenkin töihin muualta. Esimerkiksi Raision työpaikkoihin saatiin työntekijät 65-prosenttisesti oman kunnan ulkopuolelta. Tuusulassa työssäkäyvistä 61 prosenttia tuli jostakin toisesta kunnasta, Pirkkalassa työssäkäyvistä 60 prosenttia.

Vantaan työpaikoista yli puolet ulkopaikkakuntalaisilla

Kun listataan parikymmentä kuntaa, joissa ulkopaikkakuntalaisten osuudet kunnassa työssäkäyvistä olivat suurimmat, nousi suurista kaupungeista listalle ainoastaan Vantaa. Vantaalla sijaitsevista työpaikoista 57 prosentissa työskenteli ulkopaikkakuntalainen, ja näistä ulkopaikkakuntalaisista 41 prosenttia oli helsinkiläisiä. Helsingissä työskentelevistä ulkopaikkakuntalaisten osuus oli 41 prosenttia.

Kauniaisten jälkeen Manner-Suomessa mentiin eniten muualle töihin Ruskosta, josta pendelöi 76 prosenttia sekä Maskusta, josta työpaikalleen kuntarajojen yli sukkuloi 74 prosenttia kunnan työllisistä. Maskulaisista työllisistä 41 prosenttia suuntasi kohti Turkua, ja Ruskon työllisistä lähes puolet työskenteli Turussa.

Asukasluvultaan suurissa kaupungeissa oman kunnan ulkopuolella työssäkäyvien osuudet olivat pieniä. Kahdestakymmenestä kunnasta, joista käytiin eniten töissä muissa kunnissa, suurin oli Tuusula, jonka työllisistä 71 prosenttia kävi kunnan ulkopuolella töissä.

Kuusamon työmatkaliikenne ei riko rajoja

Omasta kunnasta muihin kuntiin suuntautuvan työmatkaliikenteen pienimmät osuudet olivat Kuusamossa (8 prosenttia), Rovaniemellä ja Mikkelissä, joista poispäin pendelöi yhdeksän prosenttia työllisistä. Suurimmista kaupungeista vähiten pendelöitiin Oulusta, josta 12 prosenttia suuntasi töihin muualle.

Myös työmatkaliikenne Kuusamon suuntaan oli melko vähäistä: vain yhdeksässä prosentissa kunnassa sijaitsevista työpaikoista työskenteli ulkopaikkakuntalainen. Saman verran ulkopaikkakuntalaisia työskenteli Suomussalmen työpaikoissa. Rovaniemellä ulkopaikkakuntalaisten osuus oli noin kymmenen prosenttia.

Lapin kunnissa matkailu ei näy erityisesti ulkopaikkakuntalaisten työntekijöiden osuuksissa. Työssäkäyntitilaston viiteajankohta on vuoden viimeinen viikko. Antaisikohan hiihtolomaviikkoon ajoitettu viiteajankohta erinäköisiä pendelöintilukuja?

Pinta-alaltaan laajoihin kuntiin suuntautuva työmatkaliikenne oli melko vähäistä. Lapissa ja Koillismaalla on alueellisesti suuria kuntia. Niiden pieniin pendelöintilukuihin vaikuttaa sekin, ettei Pohjois-Suomessa ole suuria työpaikkakeskittymiä sellaisella etäisyydellä, että päivittäinen työssäkäynti olisi mahdollista.

Hallinnollisiin rajoihin perustuvassa pendelöintitarkastelussa kuntien maantieteellisellä koolla on merkitystä pendelöinnin määriin ja osuuksiin. Päivittäiset työmatkat voivat kuitenkin olla pidempiä pendelöintiosuuksiltaan niukoissa kunnissa kuin niissä kunnissa, joissa pendelöinti on yleisempää. Jälkimmäisistä käyvät esimerkkinä Turun seudun maapinta-alaltaan pienet kunnat ja näiden kuntien välinen työmatkaliikenne.

Työssäkäynti oman kunnan ulkopuolella on lisääntynyt

Jos siirretään mielikuvituksessa vuoden 2013 kuntarajat vuoteen 1987, kyseisenä vuonna nykyisillä rajoilla laskettuna pendelöi 462 000 henkilöä eli 20 prosenttia kaikista työllisistä.

Vuonna 2010 pendelöi 33 prosenttia, joten nykyisten kuntarajojen ylittäjien osuus työllisistä on kasvanut 23 vuoden aikana 13 prosenttiyksikköä. Vuoden 2013 kuntarajojen mukaan tarkasteltuna vuosina 1987–2010 pendelöijien osuus on kasvanut kaikissa paitsi yhdessä kunnassa ja vähintään kaksinkertaistunut 128 kunnassa.

Samalla ajanjaksolla työpaikat ovat vähentyneet yhteensä 262 kunnassa. Manner-Suomessa työpaikat ovat lisääntyneet suhteellisestikin tarkasteltuna eniten suurissa kaupungeissa sekä niiden lähikunnissa, mm. Pirkkala (+72 prosenttia), Vantaa (+60 prosenttia), Lempäälä (+ 51 prosenttia) ja Espoo (+51 prosenttia). Työpaikkoja menettäneissä kunnissa pendelöivien työllisten osuus on kasvanut enemmän kuin työpaikkamääriltään kasvaneissa kunnissa.

Kuvio 1. Pendelöivien määrä alueittain 1987–2010 (kuntarajat 2013)

• Kartta-animaatio: Työssäkäynti asuinkunnan ulkopuolella 1987 - 2010. Kartta-animaatiossa voi tarkastella kunnittain pendelöijien osuutta ja työpaikkaomavaraisuutta 1987–2010.

Pendelöivien osuuden kasvua selittää elinkeinorakenteen muutos: työpaikka ei ole enää omassa navetassa tai omassa kylässä. Yhä useammalla on käytössään oma auto, ja sillä ollaan valmiita ajamaan töihin entistä pidempiä matkoja. Pendelöinti on lisääntynyt maaseudun autioiduttua ja ihmisten muutettua kasvukeskuksiin työpaikkojen perässä.

Junaradan varresta pendelöidään aina runsaasti. Esimerkiksi Riihimäen työllisistä 12 prosenttia pendelöi Helsinkiin, 11 prosenttia Hyvinkäälle ja neljä prosenttia Vantaalle.

Työpaikat kaupunkimaisissa kunnissa

Pendelöinnin suuntautuminen kaupunkeihin ja keskuksiin näkyy, kun tarkastellaan työssäkäyntiä eri kuntatyyppien välillä. Tilastokeskuksen kehittämä tilastollinen kuntaryhmitys kuvaa kunnan kaupunkimaisuutta ryhmittelemällä kunnat taajamaväestön osuuden ja suurimman taajaman väkiluvun perusteella kaupunkimaisiin, taajaan asuttuihin ja maaseutumaisiin kuntiin.

Vuonna 2010 lähes 95 prosenttia kaupunkimaisten kuntien työllisistä ja 34 prosenttia taajaan asuttujen kuntien työllisistä kävi töissä kaupunkimaisissa kunnissa. Sen sijaan pendeliliikenne kaupunkimaisista kunnista maaseutumaisiin kuntiin oli vähäistä, noin kahden prosentin luokkaa.

Taulukko 1. Työlliset kotikunnan ja työkunnan kuntaryhmien mukaan 2010

Pendelöinnin käsitteistöä

Omassa kunnassa työssäkäyvien osuus on pendelöinnin peilikuva: se on suurin niissä kunnissa, joissa muihin kuntiin pendelöivien osuus työllisistä on pienin.

Nettopendelöinnillä tarkoitetaan kuntaan töihin tulevien ja kunnasta muualle töihin menevien välistä erotusta. Esimerkiksi Vantaan nettopendelöintiluku oli vuonna 2010 positiivinen (4153), sillä Vantaalle pendelöidään enemmän kuin sieltä muualle.

Negatiivisen nettopendelöintiluvun kuntia olivat esimerkiksi Nurmijärvi (-7714), Järvenpää (-7041) ja Kirkkonummi (-6934). Näistä kunnista käydään selkeästi enemmän muualla töissä kuin muista kunnista pendelöidään niihin.

Pendelöintiin liittyy myös käsite työpaikkaomavaraisuus, joka kuvaa tietyssä kunnassa työssäkäyvien ja samassa kunnassa asuvien työllisten välistä suhdetta. Mikäli työpaikkaomavaraisuus ylittää sata prosenttia, on kunnassa enemmän työpaikkoja kuin työllisiä. Vuonna 2010 työpaikkaomavaraisuus oli yli sata prosenttia 66 kunnassa kaikista 320 kunnasta. Manner-Suomessa pienin työpaikkaomavaraisuus oli Pornaisissa (41,2 prosenttia) ja Lemillä (44,7 prosenttia).

Taulukko 2. Manner-Suomen työpaikkaomavaraisuudeltaan kymmenen suurinta ja pienintä kuntaa 2010

Esimerkiksi Vantaan työpaikkaomavaraisuus oli vuonna 2010 melko suuri eli 104,4 prosenttia, jolloin voitaisiin ajatella, että kaupunki tarjoaa työpaikkoja yli oman tarpeensa. Kaupungin 18–64-vuotiaiden työttömyysaste oli kuitenkin samaan aikaan 8,5 prosenttia. Tällöin puhutaan kuntatason kohtaanto-ongelmasta: työttömät ja työpaikat eivät kohtaa.

Toisaalta on kuntia, joissa on sekä pieni työpaikkaomavaraisuus että pieni työttömyysaste. Tällainen on esimerkiksi Nurmijärvi, josta pendelöidään useisiin pääkaupunkiseudun kuntiin. Nurmijärven työpaikkaomavaraisuus vuonna 2010 oli 59,9 ja työttömyysaste 5,3 prosenttia.

Kuntarajan ylittäjät hyvätuloisia

Pendelöiviä henkilöitä voidaan vertailla erilaisten taustamuuttujien valossa niihin henkilöihin, jotka työskentelevät omassa kunnassaan.

Vuonna 2010 pendelöivien työllisten keskimääräiset valtionveronalaiset tulot, 39 000 euroa, olivat 18 prosenttia suuremmat kuin asuinkunnassaan työssäkäyvien tulot. Luvuista voi päätellä, että paremmin palkatun työn takia ollaan valmiita lähtemään töihin kauemmas kotiovelta. Toisaalta voidaan ajatella, että paksumman lompakon myötä muuttohalukkuus ja -mahdollisuudet lisääntyvät.

Työllisistä miehistä kävi töissä yli kuntarajojen 36 prosenttia ja naisista noin 29 prosenttia. Kaikista pendelöijistä miesten osuus oli 55 prosenttia, vaikka heidän osuutensa kaikista työllisistä oli 50 prosenttia.

Perheelliset pendelöivät enemmän kuin perheettömät. Perheellisistä miehistä pendelöi 38 prosenttia, kun taas perheisiin kuulumattomista miehistä oman kunnan ulkopuolella töissä kävi 32 posenttia. Naisilla vastaavat osuudet olivat perheellisillä 30 prosenttia ja perheettömillä 25 prosenttia. Yhden lapsen vanhemmat pendelöivät hieman enemmän kuin lapsettomat tai kahden tai useamman lapsen vanhemmat.

Pendelöijiä oli eniten 35–44-vuotiaissa, 36 prosenttia työllisistä. Vähiten pendelöivät 55 vuotta täyttäneet ja tätä vanhemmat työlliset, joista 28 prosentin työmatka suuntautui oman kunnan ulkopuolelle.

Muualla kuin asuinkunnassaan työssäkäyvistä miehistä 76 prosentilla on nimissään henkilöauto. Vastaava osuus pendelöivillä naisilla oli 50 prosenttia. Tilastoissa autottomilla henkilöillä voi kuitenkin olla auto käytössään: se saattaa olla rekisteröitynä puolison nimellä. Kotikunnassaan työskentelevistä miehistä henkilöauton omistajia tai haltijoita oli 71 prosenttia, naisista 41 prosenttia.

Pendelöinnin tulkinta ja ongelmat

Pendelöinti ilmiönä herättää runsaasti kiinnostusta. Se on yksi tekijä, joka kuvaa esimerkiksi liikenteen määriä ja suuntia sekä liikenneinfrastruktuurin tarpeita. Toisaalta kuntaliitosten myötä hallinnollisten rajojen yli pendelöinnin merkitys on vähentynyt, vaikka työmatkat olisivatkin aivan samat tai jopa pidemmät kuin ennen kuntaliitosta.

Kun kaksi kuntaa yhdistyy, niiden välinen pendelöinti katoaa. Mikäli pääkaupunkiseudun kunnat Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen yhdistettäisiin, pendelöijien määrä vähenisi 154 000 henkilöllä eli 20 prosenttia. Päivittäiset työmatkat kuitenkin säilyisivät ennallaan.

Hallinnollisten kuntarajojen yli pendelöinti ei varsinaisesti vaikuta yksilöön, ellei kunnan rajan ylittäminen esimerkiksi nosta matkan hintaan. Myös kunnallisveroprosentti on usein työpaikan kunnassa toinen kuin asuinkunnassa. Etenkin pääkaupunkiseudulla asumiskustannusten erot lisäävät pendelöintiä.

Pendelöintiluvut saadaan tilastoon yhden henkilön tarkkuudella, mutta sisällön tulkinnassa täytyy muistaa, että kyseessä on tilastollinen päättely, joka on altis erilaisille virheille useassakin vaiheessa. Etenkin kuntasektorin työntekijöiden osalta tiedonantajien käyttämä ilmoitustaso on usein liian karkea. Esimerkiksi joidenkin kuntayhtymien henkilöstö on saatettu ilmoittaa vain yhteen kuntaan.

Kaikki pendelöintitilastoissa näkyvät työlliset eivät välttämättä matkusta päivittäin tai edes viikoittain työpaikan ja asuinpaikan kuntien välillä. Henkilö saattaa olla kirjoilla Rovaniemellä, mutta asua viikot tilapäisessä asunnossaan pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi Helsinkiin tullaan tilaston mukaan töihin kaikista paitsi viidestä Suomen kunnasta. Erilaiset työaikajärjestelyt, mm. etätyö ja osa-aikatyö, saattavat näkyä tilastoissa pendelöinnin lisääntymisenä.

Vaikka kuntakoot suurenevat, ei kiinnostus työmatkaliikenteeseen ja pendelöintiin katoa. Sijaintiin perustuvien tietojen tärkeys kasvaakin entisestään, kun kuntarajat venyvät.

Työssäkäyntialueet

• Työssäkäyntialueet 2013

Pendelöinti on kiinnostanut viime aikoina erityisesti myös hallituksen kaavaileman kuntarakenneuudistuksen takia. Vahvoihin peruskuntiin pohjautuvaa uutta kuntakarttaa on pyritty muotoilemaan työssäkäyntialueiden pohjalta.

Työssäkäyntialueet muodostetaan työssäkäyntitilaston pendelöintitiedoista. Suomen Ympäristökeskus on laatinut omat yhdyskuntarakenteen toiminnalliset alueet.

Työssäkäyntialueiden luokitusperiaatteet ovat alun perin lähtöisin Ruotsista, ja itse luokitus on otettu Suomessa virallisesti tilastointikäyttöön 1.1.2000.

Luokitusperiaatteiden mukaan kunta kuuluu työssäkäyntialueeseen, jos siitä pendelöi vähintään kymmenen prosenttia työllisistä johonkin tiettyyn keskuskuntaan. Kunta voi kuulua vain yhteen työssäkäyntialueeseen.

Keskuskunta puolestaan muodostuu kunnasta, jos siihen pendelöi jostakin tietystä kunnasta vähintään kymmenen prosenttia kyseisen kunnan työllisestä työvoimasta. Keskuskunnan toinen kriteeri on se, ettei sieltä pendelöi yli 25 prosenttia työllisistä oman kunnan ulkopuolelle.

Suomessa oli vuoden 2010 tietojen perusteella vuoden 2013 kuntarajojen mukaan 40 työssäkäyntialuetta, mutta niihin kuului kaikista 320 kunnista vain 227. Yhteensä 93 kuntaa jäi siis työssäkäyntialueiden ulkopuolelle. Työssäkäyntialueiden ulkopuolisista kunnista pendelöinti suuntautuu hajanaisesti eri kuntiin, tai sitten sen mahdollinen keskuskunta ei täytä keskuskunnan kriteerejä.

Työssäkäyntialueiden muodostumisessa saattaa yksittäisten yritysten sijainnilla olla suuri merkitys. Mikäli kyseinen yritys lopettaa toimintansa, saattaa työssäkäyntialue näyttää seuraavana vuonna aivan toisenlaiselta. Lisäksi kymmenen prosentin ulospendelöintirajaa voidaan kritisoida.

Työssäkäyntialueisiin perustuva kuntakartta yhdistäisi ympäryskuntia vahvoihin kaupunkikeskuksiin, mutta jättäisi ratkaisematta esimerkiksi useiden Pohjois- ja keskeisen Suomen kuntien tilanteen.

Tilastolliset työssäkäyntialueet

Kirjoittajat: Jaana Huhta on suunnittelija Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä, Topias Pyykkönen yliaktuaari samassa yksikössä.

Päivitetty 11.4.2013