Lama liippasi elokuva-alaakin
- Yritysrakennetta hankala hahmottaa
- Pitkän elokuvan heikko vuosi
- Televisio on merkittävin tilaaja
- Dokumentteja teattereihinkin
- Mainoselokuvillakin huono vuosi
- Infra-alalla monenlaista toimijaa
- Televisio dominoi av-klusteria
- Elokuvatuotannon keskittymisaste on kulttuurialojen keskitasoa
- Suomi – Ruotsi elokuvatuotannossa
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Suomi – Ruotsi elokuvatuotannossa
Suhtautuminen mainoselokuviin erottaa suomalaisia ja ruotsalaisia ohjaajia.
Jos verrataan Suomen nykyistä elokuvatuotannon määrää Ruotsiin, ei ole syytä kompleksiin. Ruotsissa tuotantoyhtiöiden ja tekijöidenkin määrä on suhteellisesti ottaen vain hivenen suurempi kuin meillä.
Suurin ero liittyy kansainvälisiin yhteyksiin; ruotsalaiset tekijät vaikuttavat enemmän kansainvälisesti. Ruotsista on perinteisesti ollut paremmat yhteydet ulkomaisiin tekijöihin. Ruotsissa myös siirtolaistaustaisten tekijöiden rooli on suurempi. Elokuvatuotanto on Ruotsin sisällä myös alueellisesti Suomea hajaantuneempaa.
Mielenkiintoinen, jopa hieman hämmentävä ero suomalaisten ja ruotsalaisten elokuvan tekijöiden välillä liittyy mainoksiin. Suomessakin on yleistä, että pitkän elokuvan tekijät ovat mukana muissa av-klusterin toiminnoissa, mutta eturivin ohjaajamme harvemmin osallistuvat mainoselokuvien tekemiseen. Pienemmillä tuotantoyhtiöillä ei toki useinkaan ole varaa olla nirsoja – sitä tehdään, mitä kysytään.
Naapurimme nykyohjaajista kansainvälisesti merkittävin, Roy Andersson, ja hänen vetämänsä Studio24 puolestaan on sekä Ruotsissa että myös maailmalla arvostettu mainoselokuvien tekijä. Anderssonin merkitystä mainosalalla kuvaa hyvin se, että jopa Ingmar Bergman julisti aikoinaan Anderssonin olevan maailman paras mainosfilmien tekijä. Andersson opiskeli aikoinaan Dramatiska Institutetissa Bergmanin ollessa koulun johtaja. Bergman piti Anderssonia liian radikaalina yhteiskunnallisesti, ja heidän välillään oli kovia jännitteitä. Andersson – joka muuten teki ensimmäisen mainoselokuvansa Fazerille – ryhtyi puuhaan elättääkseen itsensä.
Suomalaisten ja ruotsalaisten asenne-eroa voi hahmottaa kuvittelemalla Aki Kaurismäen tekevän mainospätkiä. Kenties erossa on jotain samaa kuin siinä, miksi ruotsalaiset kykenevät kehittämään kauppaamiseen liittyviä konsepteja suomalaisia paremmin, vaikkeivät tuotteiden puolesta erottuisikaan välttämättä edukseen. Roy Andersson on sanonut laadukkaan mainoselokuvan vaativan yhtä tarkkaa ammattitaitoa kuin pitkä elokuvakin. Hän myös ottaa moraalisen vastuun mainostöistään.
Anderssonilla, joka kuuluu reilut kymmenkunta vuotta Kaurismäkeä vanhempaan tekijäkaartiin, on suurin piirtein samanlainen rooli ruotsalaisen nykyelokuvan kansainvälisenä ikonina kuin Kaurismäellä suomalaisen. Kummatkin ohjaajat käyttävät hyvin niukasti sanoja teoksissaan ja luottavat pelkistetyn kuvan voimaan. Heidän arvomaailmansa ja solidaarisuuskäsityksensä ovat samantyyppisiä ainakin pitkissä elokuvissa.
Roy Andersson on käsityöläinen, joka ei käytä digitaalisia tehosteita ja harkitsee tarkkaan joka ikisen kuvan elokuvissaan.
Miten Andersson pystyy yhdistämään työssään taiteen ja kaupan? Se on itseäni aina ihmetyttänyt – mutta ehkäpä se johtuu juuri suomalaisuudestani.
Päivitetty 6.9.2011