EU 2020 -tavoitteet nojautuvat laajaan indikaattorituotantoon
- Suomen tavoitteet vaativia
- Indikaattorit syntyvät yhteistyössä
- Hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen mittaaminen herättää keskustelua
- Aika siirtyä politiikasta indikaattoreiden kehittämiseen
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Indikaattorit syntyvät yhteistyössä
Indikaattoreita on tuotettu ja kehitetty jo pitkään. Niiden tuotantoon ovat osallistuneet muun muassa tutkimuslaitokset, tilastojen tuottajat ja hallinto eli sangen laaja joukko toimijoita. Indikaattorien kehittämistä voidaan kuvata tilastollisen tiedon pyramidina (kuvio)3, joka koostuu primaari- ja sekundaaritiedoista (perustilastot), tilinpitojärjestelmästä (esim. kansantalouden tilinpito, ympäristötilinpito), indikaattoreista ja yhdistelmäindikaattoreista. Tilastoviranomaisten vastuulla ovat lähinnä pyramidin kolme alinta osaa. Yhdistelmäindikaattoreista vastaavat muun muassa politiikan tekijät ja tutkimuslaitokset. Niiden laatiminen edellyttää eri asioille annettujen painoarvojen määrittelyä, joka on poliittinen tehtävä ja joihin tilastoviranomainen ei ammattieettisten periaatteiden (mm. puolueettomuus ja objektiivisuus) mukaisesti ota kantaa. Eurostatin pääjohtaja Walter Radermacher totesikin kuluvan vuoden kesäkuussa pidetyssä ympäristötilastoijien ja -asiantuntijoiden seminaarissa, etteivät yhdistelmäindikaattorit tule tästä syystä saamaan virallisen tilaston asemaa.
Kuvio. Tilastotiedon pyramidi.
Lähde: Radermacher 2009.
Tilastoviranomaisten rooli indikaattorien tuottamisessa liittyy indikaattorien metodologiseen suunnitteluun sekä niiden tietopohjan arvioimiseen ja kehittämiseen. Tilastoasiantuntijoilla on pitkä ja laaja-alainen kokemus tiedontuotannon suunnittelusta sekä tiedon keräämisestä, analysoinnista ja tuottamisesta, ja tätä osaamista on syytä käyttää hyväksi uusia indikaattoreita kehitettäessä. Tilastoasiantuntijalle tiedontuotannossa tärkeätä on jatkuvuuden, toistettavuuden, luotettavuuden ja laadun varmistaminen sekä tiedon tuottaminen taloudellisesti.
Osa niin Suomessa kuin muissakin maissa kehitetyistä indikaattoreista ei pysty edellä mainittuja tavoitteita täyttämään. Erilasten politiikkaohjelmien ja tavoitteiden seurantaa varten on saatettu valita indikaattoreita, jotka sellaisenaan ovat hyviä, mutta jotka ovat kertaluonteisia, niitä ei voida edullisesti toistaa eikä niiden tuotantomenetelmää ole välttämättä selkeästi kuvattu ja raportoitu.
Hyvien indikaattoreiden valitsemiseksi tulisikin käydä aktiivista vuoropuhelua niin politiikantekijöiden, tutkimuslaitosten kuin tilastoasiantuntijoiden välillä. Yhteistyöllä ja verkostoitumalla voidaan nopeammin päästä pysyvämpiin tuloksiin ja näin voidaan paremmin palvella myös tiedonkäyttäjää.
Päivitetty 12.12.2011