Googlaamalla talouskasvua
– nettihaku tuottaa jo prosentin bkt:sta
- Yritykset hyötyvät enemmän teollisuusmaissa
- Miten haku lisää arvoa
- Hakutoiminnasta hyötyvät kaikki
- Kuluttajilta säästyy 20 tuntia vuodessa
- Hakuyhtiöiden rahaliikenne on murto-osa nettihaun taloudesta
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Miten haku lisää arvoa
Perinteisesti nettihaun arvonmuodostus on tutkimuksissa ymmärretty ja sitä on myös määrällisesti mitattu kolmella tavalla: ajansäästönä, hintojen läpivalaisuna ja tiedon lisääntymisenä. McKinseyn mukaan tämä tapa aliarvioi asiaa, ja yhtiön tutkijat ovat määritelleet kuusi uutta arvonlisäystapaa.
Kaikkiaan nettihaulla olisi siis yhdeksän eri arvonlisäystapaa:
- Tiedon parempi täsmennys; haku auttaa ihmisiä ja organisaatioita löytämään juuri heille soveltuvaa informaatiota entistä paremmin.
- Ajansäästö; haku nopeuttaa informaation löytymistä ja siten päätöksentekoa. Toki joskus tieto lisää tuskaa eli päätös voi myös viivästyä.
- Haun avulla kuluttaja ja ostajayritys voi saada paremman tietoisuuden jopa omista tarpeistaan ja tarjoajayritys saa kuvaa, mitä heidän tuotteistaan halutaan.
- Hintojen läpivalaisu edistää edullisimman hinta / laatu-suhteen löytymistä hakijalle.
- Pitkä häntä -tarjoukset; nimityksellä viitataan tuotevalikoiman monipuoliseen mutta vähän myyvään osaan, jonka kuluttajat löytävät nettihaulla. Aiemmin tämä ei olisi onnistunut. Näin myyjille muodostuu suurempi voittopotentiaali kuin ilman nettiä tapahtuisi.
- Ihmisten haku; informaatiota hakijalle tarpeellisista ihmisistä, on sitten kyse työ tai vapaa-ajasta.
- Haku helpottaa monien ongelmien ratkaisua.
- Nettihaun yhteydessä syntyy uusia yrityksiä tai liiketoimintamalleja. Ilman nettihakua olisivat monet uudet mallit jääneet syntymättä. Hintavertailusivustot ja uudet matkatoimistot ovat esimerkkejä. Intiassa on kehitetty omia sovelluksia jopa lukutaidottomille, joita on vielä paljon.
- Haku helpottaa sopivan viihteen löytymistä. Uudet sukupolvet ovat omaksuneet jo kokonaan uudet viihdemuodot, ja osa heistä käyttää vain niitä. Vanhemmillakin sukupolvilla nettiviihde on osa viihteen kulutuksesta.
Hakutalouden hyödynsaajia esittävä taulukko 2 on hieman yksioikoinen mutta kuitenkin suuntaa-antava esitys siitä, mistä nettihaun arvonlisäystavoista eri käyttäjäryhmät voivat hyötyä.
Taulukko 2. Hakutalouden hyödynsaantikehikko eri käyttäjäryhmissä
Arvonlähde eli käyttäjien hyötymismuodot | |||||||||
Käyttäjät, hyödynsaajat |
Parempi täsmennys |
Ajan säästö |
Kohonnut tietoisuus |
Hintojen läpi- valaisu |
Pitkä häntä -ilmiö |
Ihmisten löytä- minen |
Ongelmien ratkaisu |
Uudet business- mallit |
Viihde |
Mainostajat | x | x | |||||||
Vähittäiskauppa | x | x | x | x | x | ||||
Yrittäjät | x | x | x | x | x | x | x | ||
Sisällönluojat, yritykset | x | x | x | x | |||||
Yritykset | x | x | x | x | |||||
Kuluttajat | x | x | x | x | x | ||||
Sisällönluojat, yksityiset henkilöt |
x | x | x | ||||||
Yksityiset
informaation hakijat |
x | x | x | x | x | ||||
Terveydenhuolto | x | x | x | ||||||
Koulutus | x | x | x | x | |||||
Julkinen hallinto | x | x | x | ||||||
Jos käyttäjäryhmän kohdalla on x, on nettihaun merkitys arvonlähteenä selvä. |
Lähde: McKinsey
Päivitetty 16.2.2012