Julkaistu: 26.2.2014

Haastatella vai ei, kas siinä pulma

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittajat: Hannele Sauli ja Seppo Paananen ovat erikoistutkijoita Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2013.

Riikka Väyrynen on ollut asiantuntijana laitos- ja avopalvelujen määrittelyä koskevissa asioissa. Väyrynen toimii kehittämispäällikkönä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Palvelujen tietovarannot -yksikössä.

"Kenttätöiden kuluessa tulee yhä useammin vastaan tilanteita, jossa iäkäs otoshenkilö asuu laitoshoidon kaltaisissa olosuhteissa, esimerkiksi ympärivuorokautisessa, tehostetussa hoidossa omassa kodissaan, palvelutalossa tai vastaavassa. Tällaisen henkilön tavoittaminen ja haastatteluluvan tai kieltäytymisen saaminen häneltä itseltään voi olla vaikeaa. Jos sinulle on kenttätöiden aikana tullut vastaan tällaisia tapauksia, kerro lyhyesti kokemuksiasi tavoitteluyrityksistä ja siitä, miten tilanteet ratkesivat."

Yllä oleva kysymys esitettiin Tilastokeskuksen tulo- ja elinolotutkimusta keränneille haastattelijoille keväällä 2013 (Tilastokeskus 2013). Haastattelijapalautteesta syntyy elävä kuva haastattelijoiden käytännön työstä sekä siihen liittyvistä vaikeuksista ja valinnoista. Palautteen mukaan vanhukset yleensä osallistuvat mielellään tutkimukseen jo senkin takia, että se tuo vaihtelua arkeen. Puhelinhaastattelu tai haastattelijan käynti voivat virkistää haastateltavaa. Lisäksi vanhuksilla on enemmän aikaa osallistua haastatteluihin kuin työikäisillä.

Haastattelijoilla on ollut melko paljon kokemuksia sellaisista iäkkäistä ihmisistä, joiden tavoittelu ja suostuttelu haastateltavaksi oli hankalaa. Monessa tapauksessa otokseen valittu vanhus asui kotona, mutta perheenjäsenten tai hoitajien avustamana. Vastauksista käy ilmi, että tilanne hämmentää haastattelijoita ja he joutuvat pohtimaan myös moraalisia kysymyksiä: voiko heikkokuntoista vanhusta rasittaa haastattelulla, vaikka haastattelulupa irtoaisikin. Eräs haastattelija pohti kadontorjuntaan liittyviä moraalisia seikkoja: "Omasta mielestäni 'liian' vanhan tai liian 'sairaan' suostuttelu ei kuulosta reilulta. Tällaisilla ihmisillä jokainen hengenvetokin voi viedä paljon voimia, saati innokas tilastohaastattelija joka imee mehut selkärangastakin."

Toisaalta, sama haastattelija oli kohdannut "vanhan miehen, joka soittaessani sanoi heti, että hän haluaa, että voisin tulla paikan päälle haastattelun tekemään huonoon kuuloonsa vedoten. – – Tuo vanha mies antaumuksella kertoi vastaukset kysymyksiin ja totesi lopuksi, että on niin mukava, kun vaan joku hänen kanssaan juttelee. Kuulo vaikutti pelittävän lähes normaalisti."

Tilastohaastattelijoiden lehdessä kuvataan elävästi tilastohaastattelijan ja nimettömäksi jäävän vanhuksen kohtaamista. Haastattelija on lähettänyt haastateltavalle kirjeen, mutta ei ollut sopinut tarkkaa aikaa. Kun haastattelija saapuu ennalta ilmoittamatta, hän kohtaa aran vanhuksen. Vastaamisen ohessa vanhus kertoo elämästään, jossa on ollut runsaasti vastoinkäymisiä. Vaikeuksien lannistamana hän on jättäytynyt yksinäisyyteen ja katkaissut lähes kaikki ihmissuhteensa. Kun haastattelu on ohi, haastattelija tuntee auttaneensa hädässä olevaa ihmistä. (Moilanen 2013.)

Asumistapa vaikuttaa tutkimukseen osallistumiseen

Kun tutkimuksen tavoitteena on tutkia kotitalouksien toimeentuloa ja siihen vaikuttavia tekijöitä, olisi tutkimuskohteiden valinnassa otettava huomioon, onko kotitaloudella itsenäinen taloudenpito. Laitoksissa asuvia ei poimitakaan tulo- ja elinolotutkimuksen otoksiin, koska laitoksissa asuvien toimeentuloa on vaikea selvittää samassa viitekehyksessä kuin kotitalousväestön toimeentuloa.

Kotitalousväestöön kuuluvat kaikki yksityisissä asunnoissa asuvat yhden tai usean hengen kotitalouksiin kuuluvat henkilöt. Yksin asuvan vanhuksen todennäköisyys jäädä tutkimuksen ulkopuolelle on suurempi kuin sellaisen vanhan (tai sairaan) ihmisen, jonka kotitalouteen kuuluu muita henkilöitä – kotitalouden muut jäsenet voivat tarvittaessa auttaa vastaamisessa.

Haastattelija voi päätyä vanhan tai sairaan ihmisen sijaan haastattelemaan esimerkiksi hänen lastaan tai puolisoaan, ja haastateltava jää sivustaseuraajaksi. Usein kolmannesta henkilöstä on hyötyä, ja joskus vanha ihminen jopa toivoo haastatteluun mukaan tuttua ihmistä ikään kuin tukihenkilöksi. Omainen saattaa läsnäolollaan pyrkiä varmistamaan, että haastattelija saa haluamansa aineiston. (Lumme-Sandt 2005.)

Ongelmaksi kolmannen henkilön läsnäolo muodostuu silloin, kun vanha ihminen olisi täysin kykenevä ja halukas osallistumaan haastatteluun yksin, mutta läheiset ovat eri mieltä. Haastatteluun osallistuvat omaiset saattavat pyrkiä suojelemaan vanhusta hankalilta kysymyksiltä tai he pelkäävät, ettei vanhus jaksa osallistua. Omaiset voivat myös suoraan kieltää osallistumisen. (Emt.)

Haastattelijapalautteen mukaan palvelutalojen, perhekotien tms. työntekijät puuttuvat joskus haastattelijan työhön, ja haastattelun saaminen on näistä portinvartijoista kiinni. Joissakin tapauksissa hoitajat toimivat omavaltaisesti. Eräs haastattelija kertoi, että hoitajat avasivat Tilastokeskuksesta kohdehenkilölle tulevaa postia (Tilastokeskus 2013).

Vanhoilla on oikeus osallistua tutkimuksiin siinä kuin nuorempienkin. Ainakin otokseen valitun pitäisi halutessaan voida osallistua kenenkään estämättä. Haastattelijat ihmettelivät, miten paljon omaisilla ja muilla portinvartijoilla on valtaa puuttua vanhuksen elämään.

Sivun alkuun

Rakenneuudistuksella laitospalveluista yksilöllisiä palveluja

Sosiaalipoliittisen järjestelmän tavoitteena on vähentää laitospaikkoja ja edistää kotona asumista, mikä vaikuttaa tilaston kohteena olevan kotitalousväestön rakenteeseen. Laitoshoidon vähentäminen ja lakkauttaminen on ollut jo pitkään tavoitteena. Suomessa erityisesti 1980- ja 1990-luvun vaihteessa herättiin siihen, että suomalaisia hoidettiin runsaasti laitoksissa, minkä vuoksi avopalvelut eivät kehittyneet.

Sosiaali- ja terveysministeriö käynnisti 1990-luvun alussa palvelurakenneuudistuksen, jonka tavoitteena oli vähentää laitoshoitoa ja kehittää avopalveluja. Uudistus kattoi koko sosiaali- ja terveydenhuollon kentän, mutta päähuomio keskittyi vanhustenhuoltoon, psyykkisesti sairaiden pitkäaikaishoitoon ja kehitysvammapalveluihin. Tärkeänä tavoitteena oli hoidon oikea porrastus. (Kokko & Valtonen 2008.)

Usein palvelurakenteen muutoksen perusteena mainitaan ihmisen oikeus elää kodinomaisessa ympäristössä silloinkin, kun hän tarvitsee hoitoa ja huolenpitoa ympäri vuorokauden. Luonnollisesti myös taloudelliset seikat ovat ohjanneet palvelurakennemuutosta (Kokko & Valtonen 2008). Euroopan komission asiantuntijaryhmän raportissa siirtymää laitoksesta asumispalveluihin perustellaan ihmisoikeuksilla sekä itsemääräämisoikeuden, elämänlaadun ja osallisuuden paranemisella (European Commission 2009).

Kunta voi sosiaalihuoltolain mukaan järjestää laitoshoitoa, jos palveluja ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista järjestää omassa kodissa. Sosiaalihuollon laitoshoitoa on hoito mm. vanhainkodissa, kehitysvammaisten erityishuollon keskuslaitoksessa ja päihdehuoltolaitoksessa. Laitoshoidosta on kyse aina myös silloin, kun hoito on järjestetty sairaalan tai terveyskeskuksen vuodeosastolla.

Avohoitoa sen sijaan ovat muissa kuin laitoksissa järjestetyt palvelut. Avohoidossa olevalle henkilölle järjestettävistä säännöllisistä kotona annettavista palveluista ja näihin liittyvistä tukipalveluista on yleensä laadittu palvelu- ja hoitosuunnitelma, jossa annettavat palvelut on määritelty.

Sivun alkuun

Haastattelija ei etukäteen tiedä kykeneekö otokseen valittu osallistumaan haastatteluun

Haastattelujen kannalta on ongelmallista, että yksityisasunnossa asuminen ei nykyään ole itsenäisen kotitalouden merkki. Ihminen voi asua yksin, vaikka ei pysty huolehtimaan itsestään. Monien kotonaan yksin asuvien vanhusten luona käy hoitaja useitakin kertoja päivässä tai joku omainen huolehtii hänestä. Asuinrakennuksissa on kirjoilla entistä enemmän ympärivuorokautisen hoidon piirissä tai omaishoidossa olevia sairaita tai muusta syystä taloudellisesti ja sosiaalisesti epäitsenäisiä henkilöitä. Heidät poimitaan otoksiin, haastattelijat tavoittelevat heitä ja toteutumattomat haastattelut ilmenevät tilaston laatuindikaattoreissa kato-osuuksien kasvuna.

Laitoshoitoa koskeva lainsäädäntö on säilynyt ennallaan, mutta tavoitteiden ja suositusten mukaisesti laitoksissa asuvien asiakkaiden määrä on vähentynyt (Väyrynen 2013). Erilaiset hoivan ja holhouksen muodot yleistyvät laitosten ulkopuolella. Joissakin kunnissa aikaisemmin vanhainkodiksi määritelty rakennus onkin nimetty asumispalveluyksiköksi, jolloin asukkaat siirtyvät hallintopäätöksellä kertaheitolla laitosväestöstä kotitalousväestöön. Tästä syystä kotitalousväestöksi määritellään rekistereiden perusteella aikaisempaa enemmän taloudellisesti ja sosiaalisesti epäitsenäisiä henkilöitä ja kotitalouksia.

Tästä puolestaan seuraa, että tutkimuksen vastauskato kasvaa. Vastauskatoa ei lisää sellainen otokseen osunut henkilö, joka on siirretty laitokseen pysyvästi – hänet merkitään "ylipeitoksi" eli otosjoukkoon kuulumattomaksi. Sen sijaan sellainen asuinrakennuksessa asuva otoshenkilö, joka on täysin ulkopuolisen avun varassa ja kykenemätön antamaan haastattelua, merkitään kadoksi. Tutkimuksia tehtäessä eteen tulee myös taloudellisen holhouksen alaisia täysin terveitä vastaajia, joilla ei ole omaa taloutta.

Tilastontekijä miettii, voitaisiinko jo perusjoukkoa määriteltäessä vetää rajaa itsenäisten ja epäitsenäisten kotitalouksien välille. Ilmeisesti ei kuitenkaan ole sellaista otantakehikoksi sopivaa tietojärjestelmää, jonka avulla voitaisiin etukäteen tunnistaa tutkimukseen tarvittava taloudellisesti itsenäisten kotitalouksien perusjoukko.

Sivun alkuun

Avo- ja laitospalvelujen välinen rajanveto on vaikeaa

Lainsäädännössä laitoshoidon määritelmät eivät ole muuttuneet, mutta käytännössä laitos- ja avohoidon raja ei aina ole selvä. Sosiaali- ja terveydenhuoltoon on perustettu uusia toimintayksiköitä, joista ei aina välittömästi pystytä toteamaan, järjestetäänkö niissä avo- vai laitoshoitoa. Tällöin asia ratkaistaan yksikön koko toiminnan ja siellä olevien henkilöiden saaman hoidon tarpeen arvioinnin perusteella. Sama toimintayksikkö voi tuottaa myös useaa eri palvelua. Esimerkiksi ikäihmisten ympärivuorokautista hoitoa pohtinut työryhmä kertoo raportissaan, että avo- ja laitoshoidon palvelujen sisällössä ei useinkaan ole olennaista eroa, minkä vuoksi mm. asiakasmaksujen määräytyminen eri perustein on hankalaa. (Väyrynen 2013; Sosiaali- ja terveysministeriö 2012; Sosiaali- ja terveysministeriön...).

Jako laitoshoitoon ja avopalveluihin on menettänyt merkitystään myös alan kielenkäytössä. Laitos- ja avopalvelujen sijaan on usein mielekkäämpää jaotella esimerkiksi ympärivuorokautista ja ei-ympärivuorokautista hoivaa sisältäviä palveluja. Tilastoissa erotellaan laitos- ja asumispalvelut; asumispalvelut jakautuvat joko ympärivuorokautista hoivaa sisältäviin ja ei-ympärivuorokautisiin.

Sivun alkuun

Myös vanhusten elinoloista on saatava tietoja

Eliniän noustessa vanhusten elinoloista on entistä tärkeämpää saada tietoja myös elinolohaastatteluilla, joissa vanhukset pääsevät itse kuvaamaan elämäntilannettaan. Vanhojen ja huonokuntoisten ihmisten haastattelujen asianmukainen tekeminen on tutkimuksen tulevaisuuden haasteita.

Elinolojen tutkimisen kannalta tärkein kysymys on se, menetetäänkö otosta rajattaessa (kun jätetään pois laitoksissa asuvat tai esim. yli 75-vuotiaat) tärkeää tietoa vanhusten elinoloista. Avainkysymys on, jääkö tällöin sellaisia vanhuksia tutkimusten ulkopuolelle, joita pitäisi ja voitaisiin haastatella. Suuri osa haastattelututkimuksen kenttävaiheen käytännön ratkaisuista jää haastattelijoiden herkkyyden ja tavoittelutaitojen varaan.

Sivun alkuun

Lähteet:

European Commission 2009. Directorate-General for Employment, Social Affairs and Equal Opportunities Report of the Ad Hoc Expert Group on the Transition from Institutional to Community-based Care.

Kokko, Simo & Valtonen, Hannu 2008. Kunnat ja vanhuspalveluiden pitkäaikaishoidon rakennemuutokset. Yhteiskuntapolitiikka 1/2008.

Lumme-Sandt, Kirsi 2005. Vanhan ihmisen kohtaaminen haastattelutilanteessa. Teoksessa: Johanna Ruusuvuori & Liisa Tiittula (toim.). Tutkimus, tilanteet ja vuorovaikutus. Tampere: Vastapaino.

Moilanen, Irma 2013. Erityinen haastattelu. KenttäTiedin 2/2013.

Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2012. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. SVT Sosiaaliturva: Tilastoraportti 26/2013.

Sosiaali- ja terveysministeriö 2012. Valtioneuvoston periaatepäätös kehitysvammaisten henkilöiden yksilöllisen asumisen ja palvelujen turvaamisesta. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2012:15.

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus avohoidon ja laitoshoidon määrittelyn perusteista. (1806/2009).

Tilastokeskus 2013. Tulo- ja elinolotutkimus 2013. Haastattelijapalautteen avoimet vastaukset.

Väyrynen, Riikka 2013. Sähköpostihaastattelu Hannele Sauli / Riikka Väyrynen 11.7.2013.

Päivitetty 26.2.2014