Julkaistu: 26.2.2014

Rekisterimuutokset tilastoinnin näkökulmasta − yrittäjämääritelmän laajentuminen vuonna 2011

  1. Yrittäjän määritelmä työssäkäyntitilastossa
  2. Yrittäjäeläkelait muuttuivat 1.1.2011
  3. Yrittäjien määrä tilastossa kasvoi neljä prosenttia vuosina 2010–2011
  4. Lakimuutosten yhteys yrittäjien määrän kasvuun
  5. Äkillisiin muutoksiin aikasarjoissa kiinnitettävä huomiota
  6. Mitä tulisi tehdä?
  7. Lähteet:

Koko dokumentti yhdellä sivulla

Kirjoittaja: Aura Pasila on yliaktuaari Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2013.

Hallinnolliset rekisterit ovat monipuolinen tietolähde tilastoijalle. Niiden hyödyntämiseen liittyy kuitenkin pulmia, joita artikkelissa tarkastellaan yrittäjäeläkelainsäädännön muutosten kautta. Toteutuneiden muutosten seurauksena yrittäjien määrä kasvoi työssäkäyntitilastossa merkittävästi vuosina 2010–2011. Artikkelissa tarkastellaan lakiuudistusten vaikutuksia tilastotietoihin ja pohditaan, miten vastaavat muutokset tulisi ottaa huomioon tilastotuotannossa.

Suomalaiset rekisterit ovat kattavia ja hyvälaatuisia, ja ne tarjoavat usein oivallista aineistoa tilastoa laativalle. Hallinnollisten rekisterien hyödyntäminen vähentää tiedonantorasitetta ja on kustannuksiltaan edullista. Lisäksi lainsäädäntö luo edellytykset rekisteritietojen monipuoliselle yhdistelylle, mikä voidaan käytännössä toteuttaa yhtenäisten tunnusjärjestelmien eli esimerkiksi henkilötunnuksen ansiosta. (Tilastokeskus 2007, 49, 51–52.)

Rekisteriaineistoja käytetään tilastotuotannossa varsin paljon. Niiden hyödyntämisessä on kuitenkin omat ongelmansa (ks. Alastalo 2009b). Hallinnolliset rekisterit kerätään ensisijaisesti jotakin muuta kuin tilastointia varten, jolloin aineistojen käyttäjä on sidoksissa rekisterinpitäjän määritelmiin, tiedonkeruukäytäntöihin ja aikatauluihin. Tilastoija joutuu usein etsimään kompromisseja rekisteriaineiston realiteettien ja aineistoa hyödyntävän tilaston välillä. (Tilastokeskus 2007, 49, 54–55.)

Rekisterit liittyvät yleensä viranomaisten lakisääteisiin tehtäviin. Tämä rajoittaa myös rekisterinpitäjän omia mahdollisuuksia säädellä rekisterin tietosisältöä ja ylläpitoa. Esimerkiksi lakiuudistukset voivat edellyttää muutosten tekemistä rekisterin sisältöön. Tällaiset muutokset voivat vaatia merkittäviä mukautuksia myös tilastotuotantoprosessiin. Tätäkin hankalampi ongelma on se, että muutokset voivat suodattua rekisterien pohjalta tuotettuihin tilastotietoihin – vaikka itse tilastoitavassa ilmiössä ei olisi tapahtunut lainkaan muutosta. Tämä heikentää tilastotietojen ajallista vertailtavuutta. (Alastalo 2009a, 60; Alastalo 2009b, 184–185.)

Hallinnollisten aineistojen muutosten jäljittämiseen, niiden merkityksen selvittämiseen ja tilastotietojen asianmukaiseen tulkitsemiseen tarvittavaan dokumentointiin on kiinnitetty melko vähän huomiota. Tarkasteluun liittyy monia haasteita. Muutokset saattavat näkyä tilastoissa huomattavalla viiveellä, koska hallinnollisten aineistojen valmistuminen kestää usein melko pitkään. Vaihtoehtoisia tietolähteitä ilmiöstä ja siinä tapahtuneista muutoksista ei aina ole saatavilla. Lisäksi muutokset ovat monesti ainutkertaisia, mikä vaikeuttaa yleispätevien käsittelytapojen luomista.

Aineistomuutoksiin liittyviä ongelmia joudutaan kuitenkin usein ratkomaan rekistereihin pohjautuvia tilastoja laadittaessa. Tässä artikkelissa tarkastelen yrittäjämääritelmän laajentumista lainsäädännössä ja sen vaikutusta työssäkäyntitilaston yrittäjien lukumäärää koskevaan tietoon (muita esimerkkejä ks. Alastalo 2009b, 184–185).

Yrittäjän määritelmä työssäkäyntitilastossa

Tilastokeskuksen työssäkäyntitilasto pohjautuu pääosin hallinnollisiin rekisteriaineistoihin (Tilastokeskus 2011). Työssäkäyntitilasto on osa Suomen virallista tilastoa. Sen laatimiseen tarvitaan vuosittain noin 30 hallinnollista rekisteriä muun muassa Väestörekisterikeskukselta, Verohallinnolta ja Eläketurvakeskukselta. Aineistot tarkistetaan, ja tarvittaessa niitä korjataan tai pyydetään lisätietoja aineiston toimittajalta. Lisäksi aineistojen pohjalta muodostetaan uusia muuttujia.

Keskeinen eri aineistoista tuotettava muuttuja on henkilön pääasiallinen toiminta, joka jakaa väestön työvoimaan eli työllisiin ja työttömiin sekä työvoiman ulkopuolella oleviin. Työlliset luokitellaan ammattiasemaltaan palkansaajiksi tai yrittäjiksi. Tieto yrittäjyydestä perustuu pääasiassa henkilön yrittäjä- ja maatalousyrittäjäeläkevakuutuksen voimassaoloon vuoden lopussa sekä yrittäjätuloon ja -palkkaan.

Vakuutustiedot saadaan Eläketurvakeskukselta ja yrittäjätulo sekä -palkka Verohallinnolta. Yrittäjä- ja maatalousyrittäjäeläkevakuutuksen ottamisesta säädetään yrittäjän (YEL 1272/2006) ja maatalousyrittäjän eläkelailla (MYEL 1280/20061). Verohallinnolla on omat käytäntönsä palkkatyön ja yritystoiminnan erottamiseksi. Lakien ja verottajan määritelmät eivät ole keskenään yhteneväiset. (Verohallinto 2011.)

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 26.2.2014