Vuonna 2024 tapahtui tieliikenteessä 12 864 riistaonnettomuutta

Manner-Suomen tieliikenteessä sattui vuonna 2024 kaikkiaan 12 864 riistaonnettomuutta. Vaarallisinta aikaa riistaonnettomuuksien osalta oli marraskuu, jolloin kirjattiin kaikkiaan 2 113 riistaonnettomuutta. Se on vajaa kuudesosa kaikista tapauksista. Näissä tieliikenteen onnettomuuksissa on ollut mukana valkohäntäpeuroja, metsäkauriita, hirviä, metsäpeuroja, villisikoja ja kuusipeuroja.

Riistaonnettomuustilaston tilastovuoden 2024 tiedot eivät ole kaikilta osin vertailukelpoisia edellisten vuosien lukuihin. Tietoja riistaonnettomuuksista ei ole saatu tilastovuodelta 2024 kaikkien kuntien osalta.

Kuvio 1. Riistaonnettomuudet kuukausittain vuosina 2022-2024

Pylväskuvio riistaonnettomuuksien määrästä kuukausittain vuosina 2022 – 2024. Loka- ja marraskuun aikana on tapahtunut näinä vuosina eniten riistaonnettomuuksia. Marraskuiden 2022 ja 2024 aikana noin 2000 kappaletta vuosittain ja lokakuiden 2022 ja 2024 aikana lähes 2000 vuosittain. Vuonna 2023 loka- ja marraskuun onnettomuusmäärät ovat pienentyneet edellisiin vuosiin verrattuna ja vuoden 2023 lokakuussa tapahtui noin 1500 riistaonnettomuutta ja marraskuussa noin 2000 onnettomuutta. Vähiten onnettomuuksia on tapahtunut helmi-, maalis- ja huhtikuiden aikana.

Kaikkiaan vuonna 2024 kirjattiin 12 864 tieliikenteen riistaonnettomuutta. Syksyn kuukausien lisäksi onnettomuuksia tapahtui paljon touko-kesäkuussa. Vuoden 2024 toukokuussa sattui 1 230 onnettomuutta. Kaikkein vähiten onnettomuuksia kirjattiin helmikuussa. Helmikuussakin tieliikenteessä tapahtui kuitenkin 383 riistaonnettomuutta.

Alueellisesti tarkastellen suurin osa riistaonnettomuuksista tapahtui vuonna 2024 Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Näissä kahdessa maakunnassa tapahtui lähes puolet kaikista riistaonnettomuuksista. Myös Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Kanta-Hämeessä tapahtui paljon onnettomuuksia, lähes kolmannes koko maan riistaonnettomuuksista.

Kuvio 2. Riistaonnettomuudet maakunnittain vuosina 2022-2024

Pylväskuvio riistaonnettomuuksien määrästä maakunnittain vuosina 2022 – 2024. Riistaonnettomuuksia on tapahtunut eniten eteläisessä Suomessa etenkin Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa. Varsinais-Suomessa tapahtui vuonna 2024 noin 3200 riistaonnettomuutta.

Eniten kolaroitiin valkohäntäpeurojen kanssa, 5 814 kertaa ja toiseksi eniten kolaroitiin metsäkauriiden kanssa, 5 265 kertaa. Hirvikolareita tapahtui vuonna 2024 yhteensä 1 656 kappaletta. Metsäpeura-, villisika- ja kuusipeurakolareita tapahtui yhteensä 129 kappaletta ja niiden osuus kaikista onnettomuuksista oli pieni.

Lisätietoja: yliaktuaari Matti Kokkonen, p. 029 551 3770

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Taulukot