Elämyskulutus kiehtoo yhä useampia
samasta tuotteesta sekä hyötyä että elämystä

  1. Elämysten tarjonnan laskenta helpompaa kuin kulutuksen
  2. Kaikki matkailun osa-alueet laskussa
  3. Liikunnan kulutus ja kotitietokoneet nousussa
  4. Lemmikit, sisustus, nikkarointi, kaunistautuminen...
  5. Alkoholin käyttöä ei lasketa elämykseksi
  6. Seksuaalinen elämyskulutus on harmaan talouden peitossa
  7. Elämyskulutuksen laskennan vaikeudet
  8. Hyöty vai elämys - ydin vai rajat

Koko dokumentti yhdellä sivulla

Hyöty vai elämys - ydin vai rajat

Schulzelaisen elämysanalyysin mukaan kulutus voidaan teoriassa jakaa kahtia: sisältäpäin määräytyvään elämyskulutukseen ja ulkoapäin määräytyvään hyötykulutukseen. Raja muuttaa hänen mukaansa paikkaa koko ajan ja yhä enemmän kulutustuotteita, tavaroita ja palveluita siirtyy rajan yli elämyspuolelle.

Onko edes mahdollista käytännössä määritellä virallisten kulutustilastojen tuotteet kahtia Schulzen esittämällä tavalla? Milloin tuote on käyttäjälle pelkästään hyödyllistä ilman elämystä?

Tilastomiehen kaipaamaa jakoa ei löydy Schulzen ajattelun pohjalta, koska hän tai sosiologia ylipäätään ei ole kiinnostunut elämyksen rajoista, vaan ainoastaan sen ytimestä. Tilasto- ja talousmiehelle taas minkä tahansa ilmiön rajat ovat melkeinpä ydintä tärkeämpi asia, jotta ylipäätään voidaan mitata jotain. Lisäongelman aikaansaa vielä pyrkimykseni aikasarjatarkasteluun, koska osa tuotteista on saattanut vaihtaa luokkaa vuosien 1975 ja 2005 välisenä aikana.

Eräs ulospääsy tai ratkaisutapa voisi olla hyötyfunktion samaistaminen välttämättömyys-käsitteen kanssa. Tällöin voitaisiin ajatella klassista Maslow'n tarvehierarkiaan perustuvaa luokitusta, jonka alimmat portaat edustaisivat hyötykulutusta ja ylimmät elämystä, mutta siinäkin on hyvin epäselvää mihin raja asettuisi. Toinen samanlainen apukehikko voisi olla klassinen luokkapohjainen tai engeliläinen tulotason määrittämä kulutustutkimus, jossa alimpien tuloluokkien taso muodostaa välttämättömän kulutuksen. Elämysteoria ei valitettavasti ole kiinnostunut eri sosiaaliryhmien elämyksistä.

Hyötykulutukselle rinnakkaisia käsitteitä ovat kohtuukulutus ja ylellisyyskulutus. Nämä kaikki ovat kuitenkin enemmän kulutuksen määrään ja tuotteiden laatuun liittyviä kuin elämys-hyöty -jaotteluun pohjautuvia kulutuskäsitteitä. Lisäksi schulzelainen elämysteoria ei ole sen enempää kiinnostunut luokkateorioista kuin suomalainen postmoderni sosiologiakaan.

Sisältäpäin määräytynyt kulutus on yksilöpohjainen käsite, joka on jokaiselle yksilölle omanlaisensa eli sitä on määritelmän mukaan mahdoton tilastoida tarkasti. Kuitenkin rimaa tarpeeksi laskemalla tilastointia voidaan yrittää. Tällaisen laskennan lähtökohdaksi olen valinnut seuraavan menetelmän: työhön tai perustarpeisiin työaikana liittyvä kulutus sekä kotona tapahtunut kulutus jätetään pois. Toisin sanoen syöminen, juominen, perusasuminen, työmatkat ja koulutus eivät kuulu elämyskulutukseen.

Jäljelle jää vapaa-ajan käsite. Sekin on ongelmallinen, jos ollaan liian tiukkoja määritelmän suhteen. Siksi olenkin päätynyt helppoon kompromissiin. Ensimmäinen laskelmani kääntää edellisessä tarjonta-artikkelissa käytetyn sateenvarjomallin vain kysynnäksi. Toinen laskelmani pyrkii kattamaan muun sateenvarjomallin ulkopuolisen vapaa-ajan kulutuksen.

Lähteet:

Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus (perusaineisto useilta eri vuosilta.)

Alanen, Aku (2007). Elämystalous yhtä suuri Suomessa ja Ruotsissa. Tieto&trendit 11, Tilastokeskus.

Alanen, Aku (2007). Myöhästynyt kirja-arviointi taloustieteilijän silmin.

http://www.elamystuotanto.org/files/20070102141231.pdf
http://www.elamystuotanto.org/?deptid=24041

Schulze, Gerhard (1992). Die Erlebnisgesellschaft. Campus Verlag. Frankfurt am Main.

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 12.9.2007