Julkaistu: 23.2.2015
Kulutus on tärkein talouskasvun tekijä
- Tuotanto ei kasva pelkästään kulutusta lisäämällä
- Kulutuksella on ekologiset ja globaalit rajansa
- Yksityinen ja julkinen kulutus
- Myös julkinen kulutus lisää kysyntää taloudessa
- Julkisista kulutusmenoista valtaosa on kansalaisten hyvinvointipalveluita
- Bruttokansantuotteesta taloudellisen hyvinvoinnin mittaamiseen
- Kotitalouksien tulot ja kulutus seuraavat viiveellä talouskehitystä
- Lähteet
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Julkisista kulutusmenoista valtaosa on kansalaisten hyvinvointipalveluita
Julkiset kulutusmenot jaetaan yksilöllisiin ja kollektiivisiin kulutusmenoihin. Yksilöllisillä kulutusmenoilla tarkoitetaan koulutus-, sosiaali-, terveys-, sosiaalivakuutus-, virkistys-, kulttuuri- ja urheilupalveluihin käytettyjä kulutusmenoja. Niiden voidaan katsoa palvelevan suoraan kansalaisia, "yksilöitä". Näitä palveluita voidaan kutsua myös hyvinvointipalveluiksi (ks. Aija Kaartisen artikkeli tässä numerossa).
Kollektiivisia kulutusmenoja ovat muun muassa hallinto, puolustus, yleinen järjestys ja turvallisuus, tutkimus ja liikenneyhteyksien ylläpito. Kollektiiviset kulutusmenot kohdistuvat samanaikaisesti kaikille kansalaisille tai tietylle kansalaisryhmälle, esimerkiksi jollakin alueella asuville. Ne ovat sinänsä välttämättömiä yhteiskunnan toimivuudelle, mutta niiden voidaan katsoa hyödyttävän kansalaisia välillisesti eikä suoraan.
Julkisista kulutusmenoista yksilöllisten kulutusmenojen osuus on kaksi kolmasosaa ja kollektiivisten yksi kolmasosa.
Kuntien kulutusmenot ovat pääosin yksilöllisiä, mutta valtion kollektiivisia. Kansaneläkelaitoksen, työeläkerahastojen ja muiden sosiaaliturvarahastojen kulutusmenot luetaan kokonaan yksilöllisiin kulutusmenoihin, vaikka ne ovatkin luonteeltaan hallintoa. Samoin yksityiset eli kotitalouksien ja voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen kulutusmenot ovat kokonaan yksilöllisiä.
Päivitetty 23.2.2015